Tuntematon sotilas pelasti Väinö Linnan taloudellisesti ja pyyhkäisi pois terveyshuolet

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Om-arkisto, Kuvan väritys Taneli Kulo
Tuntemattoman sotilaan kirjoittaminen oli Väinö Linnalle raskas urakka. Päivät kuluivat työssä Finlaysonin tehtaalla, illat kirjoituskoneen ääressä. Kirjan ilmestyttyä kriitikkojen arviot olivat aluksi myönteisiä, mutta sitten tuli täystyrmäys.

Väinö Linna sulkee paksun käsikirjoitusnipun pahvilaatikkoon, kiertää sen ruskeaan käärepaperiin ja sitoo paketin narulla moneen kertaan. Sotaromaanin käsikirjoitus on valmis. On syyskuun 26. päivä vuonna 1954.

Työpäivän jälkeen Linna vie käsikirjoituspaketin Tampereen postiin, joka on Pellavatehtaan- ja Hämeenkadun kulmassa. Pakettikorttiin hän kirjoittaa: WSOY/osastopäällikkö Inka Makkonen, Bulevardi 12, Helsinki.

Samalla hän postittaa Makkoselle myös kirjeen: ”Nyt on kustantajan luo matkalla parikymmentä sellaista miestä, ettei heidän veroistaan joukkoa ole koskaan kavunnut Werner Söderströmin kunnianarvoisia portaita.”

Itseluottamus on huipussaan. Toisin oli vuonna 1947. Silloin Linna tuskaili ensimmäistä kirjaansa Päämäärä niin, että heitteli Mustanlahden kalliolla lakkiaan ja hyppi sen päällä.

Koneisto jauhaa

Väinö Linna kirjoittaa sotaromaania normaalin leipätyön ohessa. Päivät menevät Finlaysonin tehtaalla, illat kirjoituskoneen ääressä. Asunto on aluksi pieni, ikkunat pihalle, kotona vaimo ja pieni tytär. Tupakansavu leijailee pienessä tilassa.

Finlaysonin remonttiporukkalaiset saivat kirjoihinsa omistuskirjoituksen Väinö Linnalta. ©VAPRIIKIN KUVA-ARKISTO

Monena iltana Linnan huushollissa käy kirjailijatuttuja: Jaakko Syrjä, Harri Kaasalainen, Veikko Pihlajamäki. Linna lukee heille uutta valmista tekstiä ja aistii tuntosarvillaan, miten miehet ottavat sen vastaan. Kirjan vuorosanat ”rähähtelevät, säksähtelevät, kalskahtelevat” hänen suussaan.

Lukiessaan Linna istuu hetekan reunalla ja nojaa kyynärpäillään polviinsa. Hän on paitahihasillaan ja sukkasillaan, jalassa vanhat polvista kuluneet puvunhousut. Liuskat vapisevat hieman hänen käsissään.

Päivän tehdastyö ja iltojen henkinen ponnistelu käyvät terveyden päälle. Sydän temppuilee, mahastakin ottaa. Se ei ole ihme, sillä kahvia menee paljon, ja se on paksua kuin terva. Välillä välkkyy ajatus tupakkalakosta, mutta se kuolee yleensä jo syntyessään.

Linnan sisimmässä jyskyttää pakottava luomisen tarve. Koneisto jauhaa, tekstiä syntyy pitkin vuotta 1954. Rasitus lyö toisinaan yli, mutta terveys ei kuitenkaan romahda.

Ukko-Jäntti kehuu

Käsikirjoituspaketti saapuu WSOY:lle juuri, kun siellä valmistellaan perinteisiä kirjallisuusillallisia. Se lojuu avaamattomana kirjallisen johtajan Eino Suolahden pöydällä.

Tamperelaiskirjailijoiden puuhamies Mikko Mäkelä soittelee työpaikaltaan Tampereen kirjastosta Inka Makkoselle. Mitä mieltä kustantajalla ollaan Linnan käsikirjoituksesta?

Makkonen sattuu olemaan paikalla juuri, kun Suolahti tuo käsikirjoitusliuskat pääjohtaja Yrjö A. Jäntille.

”Ei sitä ainakaan sellaisenaan voida julkaista”, Suolahti sanoo.

Jäntti vie käsikirjoituksen eläkkeelle olevan isänsä, professori Jalmari Jäntin luettavaksi. Sanoistaan tarkka Ukko-Jäntti suorastaan suitsuttaa kiitosta: Painoon vaan, mutta ensin pois liiat kirosanat. Pois alatyyliset alapään termit. Pois turhat selittelyt ja pohdiskelut!

Kirja on menossa painoon nimellä Sotaromaani. Viime hetkellä Veikko Pihlajamäki saa oivalluksen. Linna hyväksyy heti Pihlajamäen keksimän uuden nimen, ja se hyväksytään myös kustantajalla.

Tuntematon sotilas!

Pihlajamäen oivallus kuopaisee syvältä. Linnan sotilaat ovat todellakin tuntemattomia maassa, jossa tunnettuja sotilaita ovat runoilija J. L. Runebergin kirkasotsaiset sankarihahmot.

Eräs tamperelainen lukiolainen kirjoittaa kouluaineessaan: ”Viime aikoina on sanottu, että Runeberg teki ravasta ihanteita, mutta Linna on tehnyt teoksessaan ihanteista rapaa. Lauseessa on melko osuvasti luonnehdittu Tuntemattoman sotilaan sisältämä käsitys sodasta ja sen miehistä.”

Lehtori Eino Arohonka on ylpeä oppilaastaan.

”Merkittävin sotaromaani”

Tuntematon sotilas

Tuntematon sotilas ilmestyi itsenäisyyspäivän alla vuonna 1954. ©OM-ARKISTO

Kirjakauppoihin Tuntematon sotilas saadaan 3.12.1954. Kustantaja ottaa siitä 8 000 kappaleen painoksen.

WSOY:n painokoneet loukuttavat Porvoossa yötä päivää: ensimmäinen tuhat, toinen, kolmas, neljäs… Joulukuisina hämäräpäivinä rokat, hietaset, kariluodot, lammiot, lahtiset, rahikaiset matkaavat joko auto- tai junakyydillä eri puolelle Suomea.

Linnojen kotona ei ole puhelinta, lehtiäkin tulee vain yksi paikallinen. Väinö Linna saa aina vasta jälkikäteen kuulla kirjansa saamat arvostelut.

Inka Makkonen lähettää hänelle leikkeitä niiden sanomalehtien arvosteluista, joita ei Tampereella ole saatavissa: Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Savon Sanomat…

Joulukuun 5. päivänä Jaakko Toiviainen kirjoittaa hämeenlinnalaisessa Hämeen Sanomissa, että Linnan ”eepos on merkittävin sotaromaani mitä hyvällä suomenkielellä on ikänään kirjoitettu”.

Maaseudun Tulevaisuuden arvostelija Alpo Routasuo pitää kirjaa ”järkähdyttävänä täysosumana”. Aamulehden virkaveljen, everstiluutnantti Martti Santavuoren mielestä se on ”sekä keinoistaan tietoisen taiteilijan että ammattinsa tuntevan taistelijan työtä”.

Pääosin kriitikkojen arviot ovat myönteisiä. Mutta sitten tulee isku suoraan palleaan.

Toini Havun tyrmäys

Joulukuun 19. päivän iltana Harri Kaasalainen kiirehtii Väinö Linnan luo. Hänellä on kainalossaan tuore Helsingin Sanomat, hän on kiihdyksissään. Linna lukee: ”…kirja jää alle sen rajan, mitä arvokkaalta dokumenttiromaanilta voi vaatia.”

Linna jatkaa lukemista. Lause toisensa jälkeen napsahtaa hänen sisimpäänsä kuin kiväärinluoti: ”…tulos on niin säälimättömän karmea, ettei meidän sotakuvauksemme sellaista tähän mennessä tunne…”

Ja edelleen: ”…hänen purnaajien sodastaan tulee yksilöiden sodan irvikuva…”

Arvostelun, jonka otsikko on Purnaajien sota, on kirjoittanut Helsingin Sanomien pääkriitikko Toini Havu.

Linna kommentoi arvostelua lyhyesti vaikka sisällä kuohuukin: ”Tuli täystyrmäys”.

Havu kehuu kuitenkin Linnan tyyliä. Koskettavan hienovireisenä musiikkina soivat Hietasen kuoleman saattolauseet: ”Kesäisen iltapäivän kirkkaassa sinessä soivat pommilaivueiden urut. Etelässä, Laatokalla päin, jytisi rumputuli.”

Vihapuhetta kirjeitse

Tuttavapiirissä on veikattu tuhansien kappaleiden myyntiä. Haaveet karahtavat kivikkoon Havun arvostelun myötä. Turhaan karahtavat, vaikka sitä ei vielä osatakaan arvata.

Finlaysonilla asiasta tietää pian yksi jos toinenkin työkaveri. Uteliaita katseita, varovaisia kysymyksiä. Simo Koskinen painaa mieleensä Linnan vastaukset: ”Ei mulla mitään hätää… Helsingin kahdestatoista kenraalista seittemän on mun puolellani…”

Palautetta alkaa tulla myös kirjeissä. Monet niistä ovat törkyä täynnä. Kirjeitä kummoisempaa vaihtoehtoa ei 1950-luvulla vihapuheille ole. Jaakko Syrjän mukaan ”niissä ilmenee järkkynyt suomalainen sielu”.

Linna on särkenyt runebergiläisen kuvan suomalaisesta soturista. Sitä on vaikea hyväksyä. Vaikea on hyväksyä myös lottien ja upseerien halventaminen, jota jotkut kirjassa näkevät, sekä pilkallinen asenne hurraaisänmaallisuuteen.

Kadehtijoita riittää

Väinö Linna ja Edvin Laine tekevät pian kirjan ilmestymisen jälkeen filmaussopimuksen Tuntemattomasta sotilaasta. Elokuvan ensi-ilta oli 23.12.1955. ©OM-ARKISTO

Vuoden 1954 joulun aluspäivinä Linna suuntaa iltakävelynsä Hämeenkadulle. Sen varrella ovat Tampereen kolme suurinta kirjakauppaa: yksi Hämeen- ja Näsilinnankadun kulmassa, toinen vastapäätä kauppahallia ja kolmas ravintola Seurahuoneen naapurina lähellä rautatieasemaa.

Hänen on pakko pysähtyä vuoronperään kunkin kirjakaupan näyteikkunan edessä. Siellä se on, Tuntematon sotilas muiden merkittävien kirjojen joukossa.

Kukaan ei häiritse. Linna saattaa katsella rauhassa. Häntä ei vielä tunneta Tampereella ulkonäöltä.

Jouluun mennessä kirjan ensimmäinen painos on myyty loppuun. Seuraavan vuoden aikana sitä myydään yli 160 000 kappaletta.

Linnan taloudelliset huolet ovat ohi. Ohi ovat osittain myös terveyshuolet. Nyt voi vain kirjoittaa. Ennen on pitänyt käydä sekä töissä että kirjoittaa. Se on ollut liikaa.

Vähitellen herää siellä täällä perikansallinen kateus: että kehtaakin tavallinen tehtaan työmies ruveta isottelemaan, saa vielä paljon rahaa! Kadehtijoita riittää, lähipiirissäkin.

Yksi nimetön kirjoittaa rakentavansa omakotitaloa. Hänen mielestään vähin mitä Linna voi tehdä, on lähettää hänelle miljoona markkaa rakennuspuuhaa varten.

Linna ei hämmästele. Hän on einoleinonsa lukenut:

”Ihmiset on ilvesheimo,

paha, karsas, kahlehdittu;

jos joku kohoopi heistä,

sen he iskevät ijäksi,

riemuitsevat rinnassansa:

ollut meitä ei parempi!

Linna hymähtää. Jussi kuokkii jo suota.

Lähteet: Jussi Niiranen: Tuntemattoman tekijä/Ilta-Sanomat 5.12.1979; Jaakko Syrjä: Muistissa Väinö Linna; Pirjo Talvio (toim.): Väpi – Linnan Väinöstä kerrottua; Pekka Tarkka: Jumalanpilkka karsittiin Linnan sotaromaanista/Helsingin Sanomat 22.9.2009.

Lue myös:

Lue elokuva-arvio: tällainen on uusi Tuntematon sotilas – ei seuraa kuuliaisesti klassikkoromaania

Rokka sauvakävelee ja Viirilä polttaa viidesti täisen paitansa – Seura osallistui Tuntemattoman sotilaan viimeiseen kuvauspäivään

X