Tuomas Gerdt: ”Tuttujen sotaorpojen kohtalo kosketti”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Tuomas Gerdt osallistui moniin vaarallisiin vastaiskuihin vapaaehtoisesti, koska hän katsoi sen perheettömänä miehenä velvollisuudekseen. Kuva: Marjo Tynkkynen.
Tuomas Gerdt (ritari n:o 95) oli lomalla, kun tulimyrsky puhkesi Kannaksella 9.6.1944. Kolme päivää myöhemmin hän oli jo mukana Siiranmäen taisteluissa.

”Tulimyrskystä pelastuneet jermut sanoivat, että sitä ei voi sanoin kuvailla. Heidän puheensa olivat niin hurjia, ettei niihin oikein edes uskottu.”

Armoton oli myös Siiranmäen taistelu: ”Saman vuorokauden aikana saattoi rykmentin komentaja menettää kolme komppanianpäällikköään kaatuneina. Haavoituin itsekin eräässä vastaiskussa, mutta olin sitten Vuosalmella taas riveissä.”

Taistelulähetin tehtäviä hoitanut Gerdt ilmoittautui myös moniin vastaiskuihin vapaaehtoisesti, vaikka ne olivat aina vaarallisia. Hän katsoi sen velvollisuudekseen, koska oli perheetön toisin kuin monet muut.

”Kovimmilla hetkinä suomalainen sotilas luotti aina johonkin korkeampaan voimaan”, Gerdt painottaa.

Isänmaan asialla Gerdt sanoo olleensa jo 1930-luvulta lähtien, jolloin kipinä syttyi ensin sotilaspojissa ja sitten suojeluskunnassa. Mielialaan ja tunteisiin vaikutti myös talvisota, jonka sankarivainajien siunaustilaisuuksissa hän oli usein mukana:

”Itsenäisyystaistelumme alkoi jo talvisodassa. Siinä taistelussa myös naiset olivat tärkeässä roolissa niin maataloustöissä, sairaanhoitajina kuin ilmavalvojinakin.”

Jatkosodassa Gerdt toimi taistelulähettialiupseerina ja joukkueenjohtajana JR 7:ssä. Siviiliin hän pääsi marraskuussa 1944.

”Poljin pyörällä räntäsateessa ensin Kerimäelle ja sitten Savonlinnaan. Muuta en juurikaan ajatellut kuin että kunhan pääsen Albin-isän ja Olga-muorin mökkiin ja kahden lakanan väliin, niin en koskaan enää edes katso Kannakselle päin.”

Vasta paljon myöhemmin Gerdt teki kuitenkin kutsuttuna ”asiantuntijana” matkoja Siiranmäen taistelupaikoille.

Adolf Ehrnrooth tokaisi, että mene vaan, mutta kerro, älä kehuskele.”

Gerdt sanoo aika nopeasti unohtaneensa sodan kauhut. Sitä auttoi, että hän pääsi heti entisen työantajansa palvelukseen. Työn lisäksi monien eri urheilulajien harrastaminen vei ajatukset pois menneestä.

”Pahalta tuntui kuitenkin, kun kotipitäjässäni Rantasalmella näin sotaorpoja, sotakaverien leskiä ja sankarihautoja ja muistin, missä paikassa yksi jos toinenkin oli kaatunut.”

Omia lapsiaan Gerdt on aina halunnut säästää. Kaikki ne kauheudet, joita hän joutui taistelulähettinä todistamaan, hän on pitänyt omana tietonaan.

Mannerheim-ristejä jaettiin kaikkiaan 191 sotilaalle.

Tuomas Gerdt

Syntynyt 28.5.1922 Heinävedellä

Kapteeni, konttoripäällikkö

Lappeenranta

”Sevastopolísta 20.-21.7.42 käydyissä taisteluissa ryssien saatua mainitun tukikohdan haltuunsa alikersantti Gerdt pyysi päästä mukaan vastaiskuun. Ensimmäisenä miehenä hän syöksyi eteenpäin tuhoten heti useita vihollisia konepistoolillaan ja avaten siten tietä muulle joukkueelle. Joukkueen saatua uuden komentosuunnan hän oli jälleen ensimmäisenä miehenä konepistooleineen. Hän ryntäsi aina pahimpaan paikkaan säilyttäen ankarasta tulesta huolimatta rauhallisuutensa vaikuttaen siten ratkaisevasti tukikohdan kärjen haltuunottoon. Hän otti tällöin 5 vankia ja vihollisen ankarasta tykistötulesta huolimatta nouti kuolettavasti haavoittuneen kapt. Tofferin suojaan”.

(Lyhennelmä Kannaksen ryhmän komentajan esityksestä 2. luokan Mannerheim-ristin myöntämiseksi alikersantti Kaiho Tuomas Albin Gerdtille.)

 

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 48/2006.

X