Tuula Höökin murha on ratkaisematta vielä 50 vuoden jälkeenkin
Jerseyn saaren ainoassa selvittämättömässä henkirikoksessa uhri oli nuori suomalaisnainenTuula Höök. Laajalti kuohuttaneesta murhasta on nyt kulunut 50 vuotta.
Veriteko tapahtui tällä paikalla. Uhri oli raahattu tien sivuun.
Nuoren Robert Le Quesnen aamulenkki uudenvuoden aattona 1966 keskeytyi poikkeukselliseen löytöön. Le rue Laurens-tien ja mutaisen perunapellon välistä 19-vuotias löysi nuoren naisen ruumiin.
Uhrin kasvot oli murjottu tunnistamattomiksi – tylpällä esineellä, kuten myöhemmin ilmeni – mutta vaatteet paljastivat, että kyseessä oli naisen ruumis.
Pian nuoren Le Quesnen löytö tulisi järkyttämään koko pienen Jerseyn saaren arkipäivää vielä vuosiksi eteenpäin.
Mutta kuka oli uhri?
Tunnistaminen oli vaikeaa ellei lähes mahdotonta mutta onnistui lopulta. Ratkaiseva vihje oli ylioppilaslahjaksi saatu hopeasormus, kuten lehdet tiesivät kertoa.
Sormuksen oli juuri edelliskeväänä saanut sormeensa 20-vuotias Tuula Höök Helsingin Kruununhaasta.
Suomalaisnaisen kohtalo – matkan pää sumuisessa St Helierin kaupungissa, Englannin kanaalin suurimmalla saarella – oli järkyttävä uutispommi myös Suomessa.
Selvittämätön murha askarruttaa edelleenkin, vaikka tapahtumista tuli vuoden vaihteessa täyteen 50 vuotta.
Haave Pariisista
Tuula Höök oli ensimmäisen kerran saapunut Jerseyhin jo edellisenä keväänä au pairin töihin kieltä oppiakseen. Nuori abiturientti oli ihastunut runsaan 60 000 asukkaan saareen, ja palattuaan Suomeen hän päätti tulla uudestaan ylioppilaskirjoitustensa jälkeen lähes paratiisiksi kokemaansa St Helieriin.
Nuorella naisella oli koko elämä edessään.
Tuula oli lahjakas kielissä, joista englanti oli vahvin. Lisäksi hän puhui hyvin saksaa ja ranskaa.
Toinen kesä Jerseyssä: hän teki edelleen töitä au pairina, mutta toimen ihmisenä hän ehti työskennellä myös rantahotelli Pontac Housessa. Siellä työt kuitenkin loppuivat sesongin päätyttyä syksyllä, mutta talveksi hän sai töitä St Helierin sataman lähellä olleesta Southampton-hotellista.
Kirjeissään kotiin vanhemmilleen Lilian ja Tauno Höökille hän selitti suunnitelmaansa viettää kanaalisaarella talvi ja muuttaa Pariisiin helmikuun 1967 alussa. Haaveena oli mannekiinin ura. Eikä tämä ollut mitään haihattelua – tiettävästi hänellä oli alustava sopimus Diorin muotihuoneen kanssa ja kutsu koekuvauksiin.
Työssään ahkera Tuula Höök oli paitsi seurallinen ja sosiaalinen myös hyvin kaunis.
Nuoren neidon elämään ilmestyi kuitenkin pian käsittämätön varjo.
Seuran jutussa tammikuulta 1967 julkaistiin Tuula Höökin viimeinen kirje vanhemmilleen. Siinä paratiisisaari näytti vieneen voiton Pariisista. Kirje on päivätty 12. joulukuuta 1966, vain pari viikkoa ennen murhaa.
”Pidän Jerseystä niin paljon, että täällä varmaan on toinen kotini tulevaisuudessa. Yritän joskus, kun olen saanut kerättyä hieman pääomaa, aloittaa pientä Guest House tai motellibisnestä”, hän kirjoitti seikkaperäisessä kirjeessään.
Korjaamosähellys
Jerseyn poliisi pyrki ripeästi selvittämään rikoksen. Teitä suljettiin ja autoja ratsattiin.
Southampton hotelliin Tuula sai syksyn aikana uhkaavia puhelinsoittoja. Mitä ne olivat, on jäänyt mysteeriksi. Joka tapauksessa ne ilmeisesti saivat aikaan sen, että hän irtisanoutui hotellista ja meni töihin Plaza-pikaruokaravintolaan St Helierin keskustassa.
Aatonaatto 30.12. – Plazassa oli normaali aamuvuoro.
Höök lopetti työt noin klo 14.00 ja lähti hakemaan hankkimaansa autoa – sellaisen hän oli uutteralla työnteollaan säästänyt – korjaamolta ystävänsä Jennyn kanssa. Ilmeisesti Jenny oli mukana osaksi siksi, että Tuula tarvitsi kuskin, koska hänellä ei vielä tuolloin ollut ajokorttia.
Auto, Hillman Imp, ei ollut tullutkaan kuntoon. Tuula ja Jenny joutuivat käymään myös toisessa korjaamossa.
Kunnostetulla Hillmanilla ajelevat nuoret naiset shoppailivat pian keskustassa ja kävivät kahvilla Jennyn työpaikalla Victoria Clubilla, sen henkilökuntapuolella. Klubi oli vain miehille tarkoitettu suljettu kerho, jonne naiset pääsivät ainoastaan työntekijöinä.
Oliko joku klubilaisista tällöin iskenyt silmänsä ikävin aikein näyttävään Tuulaan?
Bussipysäkillä
Noin klo 19.00 Tuula soitti vanhaan työpaikkaansa Pontac Houseen tarkoituksena mennä tapaamaan entisiä työtovereitaan. Hän kertoi saapuvansa sinne kahdeksalta.
Tuulalla oli ilmeinen aikomus mennä rantahotellille autollaan, mutta hänen au pair perheensä isäntä oli pitänyt aietta liian riskialttiina, sillä eihän Tuulalla ollut ajokorttia ja autokin oikutteli. Höök lähtikin asunnoltaan Beach roadilta klo 19.30 jalkaisin kohti Victoria roadin bussipysäkkiä.
Viimeisen kerran Tuula Höök nähtiin elossa kovassa sateessa odottamassa bussia. Bussien aikataulut olivat kuitenkin vuodenvaihteen vuoksi muuttuneet, ja Höökillä saattoi olla väärä tieto bussin kulkemisesta.
Silminnäkijän, Tuulan tunteneen taksimiehen mukaan Tuulan kohdalle pysäkille pysähtyi henkilöauto. Tämä oli aiheuttanut jopa pienimuotoisen ruuhkan kadulle.
Murha ei vanhene
Suru asui pitkään Tuulan vanhempien kotona. Vanhempien takana ovat kolme Tuulan sisarta, Mervi, Leena ja Kaisa.
Rikoskomissario Lee Turner St Helierin poliisilaitokselta tutkii edelleen yli 50 vuotta vanhaa mysteeriä.
Siniseen pukuun ja violettiin solmioon pukeutunut Turner on kuin suoraan brittiläisestä poliisisarjasta. Analyyttisen terävä, selkeäpuheinen ja huumorintajuinen. Turner kertoo, että Englannissakin on voimassa periaate: murha ei vanhene koskaan.
Tutkinnanjohtaja Turner lupautuu oppaaksi ajamaan ja näyttämään Tuula Höökin viimeisen reitin.
Tuula ilmeisesti nousi autoon, joka alkuun ajoikin kohti Tuulan määränpäätä Pontac House Hotelia. Ensin Victoria roadia itään ja edelleen pitkin La Grande route de St Clementiä. Risteyksessä, jossa olisi pitänyt kääntyä oikealle kohti rantaa ja hotellia, Tuulaa kuljettanut auto olikin kääntynyt vasemmalle. Kapean, kirkon kohdalta kääntyvän tien nimi on Le rue Laurens.
Juuri tämän tien varrelta Tuulan ruumis seuraavana aamuna löytyi.
Sumuhuntu
Aamuinen usva on laskeutunut saaren eteläosan ylle.
Laurens-tiellä oleva ruumiin löytöpaikka on nykyään aivan erinäköinen kuin viisikymmentä vuotta sitten. Paikalla silloin ollut peltinen parakki on ollut jo pitkään purettuna. Vuonna 1966 puusto oli huomattavasti runsaampi. Nyt jäljellä on vain jonkin verran matalahkoa pensaikkoa tien vasemmalla puolella etelästä saavuttaessa. Siksi vanhat 60-luvun valokuvat eroavat nykyisistä.
Le rue Laurens -tien molemmin puolin on edelleen perunapeltoa. Ruumiin löytöpaikan kohdalla on nyt – ja oli myös silloin – ramppi pelloille.
Salaperäinen Vauxhall
Välittömästi Robert Le Quesnen karmean löydön jälkeen kuolema arvioitiin liikenneonnettomuudeksi. Tämän vuoksi tutkinnassa tehtiin kohtalokas virhe. Paikallinen poliisipäällikkö James Axon antoi puhdistaa tien pientareen, mutta samalla tuhoutui tutkinta-aineistoa.
Pian tapahtumien kulku kuitenkin selkiintyi.
Ensinnäkin voitiin havaita ja todeta henkilöauton peruuttaneen osittain peltorampille. Höökin ruumista oli raahattu maassa ja se oli ollut selällään pääpuoli kohti etelää rampin reunalla. Kasvot oli hakattu jollain tylpällä esineellä tunnistamattomiksi. Uhria ei ollut ryöstetty eikä hänelle ollut tehty minkäänlaista seksuaalista väkivaltaa. Merkkejä ruumiin piilottamisesta ei havaittu.
Tylppää murhavälinettä ei ole koskaan löydetty, mutta nyt Turner paljastaa aiheesta tietoa, joka on tähän asti ollut vain tutkintaviranomaisilla. Surmailtana Laurens-tien paikkeilla oli nähty Vauxhall Cresta -merkkinen henkilöauto.
Merkkiä enempää autosta ei kuitenkaan tiedetä, ei esimerkiksi väriä tai vuosimallia. Rankkasade kun heikensi näkyvyyttä. Cresta oli GM:n valmistaman Vauxhallin isoimpia malleja, parannettu versio Velox- ja Victor -malleista, ja tehty amerikkalaisten esikuvien mukaisesti.
Turner kertoo, että tuollainen ajoneuvo oli alueella nähty, mutta on epävarmaa, liittyykö se välttämättä itse surmaan.
Vaiennettu todistaja
Bussipysäkki sijaitsi edessä vasemmalla. Täällä Tuula Höök nähtiin viimeksi elossa.
Viime vuoden lopulla Lee Turner sanoi löytäneensä viitteita, joiden mukaan Southampton hotellissa olisi harjoitettu prostituutiota.
Olisiko Tuula saanut tietoon jotakin valonarkaa ja hänet olisi sen vuoksi vaiennettu? Murhan jälkeen esimerkiksi lehtien toimituksiin tuli nimettömiä kirjeitä, joissa vihjattiin tapahtumiin sekaantuneen monia ”merkittäviä henkilöitä”.
Myös saarella vaikuttaneen Edward Paisnel -nimisen miehen – kutsumanimeltään The Beast of Jersey, Jerseyn elukka – mahdollista osuutta on puntaroitu. Noihin aikoihin oli saarella joutunut raa’an hyökkäyksen kohteeksi myös nuori lentoemäntä, joka kuitenkin oli selvinnyt tilanteesta ja nimennyt hyökkääjäksi Paisnelin. Paisnel kuoli 1994.
Tuula ei kuitenkaan olisi koskaan mennyt tuntemattomien kyytiin. Turner otaksuukin nyt Tuulan tunteneen murhaajansa.
Tunsiko murhaajan myös joku Tuulan laajasta työtoveri- ja ystäväpiiristä?
Aikaa on kulunut, mutta vielä voisi jollakulla olla kerrottavaa. Usva saaren ainoan ratkaisemattoman murhan ympärillä kuitenkin tihentyy vuosien vieriessä.
Uutinen järkytti
Pontac House Hotel näyttää nykyisin tältä. Tänne, aiempaan työpaikkaansa, Tuula Höök oli menossa kohtalokkaana uudenvuoden aatonaattona.
St Helierin kirjaston yläkerrassa on viihtyisä tila mikrofilmien katseluun. Osaston ystävällinen hoitaja opastaa katselulaitteen käytössä ja vanhojen paikallisten Jersey Evening Postin numeroiden etsinnässä. Hän kertoo muistavansa surman, tosin toteaa olleensa silloin vain 4-vuotias.
Yleisesti Jersey Evening Postin uutisissa käsitellään paitsi itse murhaa myös murhaajan jahtia ja tiesulkuja, joita poliisi järjesti rikosta selvittääkseen. Ainakin 300 autoa tarkistettiin, ja useita kuvia julkaistiin sekä autoista että kuljettajista.
Lehden numero 3.1.1967 tiistaina kertoo, että poliisi on ottanut tutkintaa varten käyttöönsä Tuula Höökin – sukunimi on kirjoitettu asuun Hoeoek – valokuvan, joka on otettu vain muutama päivä ennen surmaa. Kuva on tapaninpäivältä Victoria Clubilla pidetyistä henkilökuntajuhlista. Minkä henkilökunnan juhlista oli kyse, ei kerrota. Jos kyse oli Victoria Clubista, Tuula oli ilmeisesti ollut paikalla henkilökuntaan kuuluvan ystävättärensä Jennyn pyynnöstä ja seurana.
Perjantain 6.1.1967 lehti kertoo Tuulan vanhempien saapumisesta Jerseyn saarelle. Tauno Ja Lilian Höök olivat saaneet kuulla tyttärensä kohtalosta lehtien kautta, koska Suomen Lontoon suurlähetystöllä oli tuhraantunut kolme päivää viedä heille tieto asiasta.
Poliisi ei olisi näyttänyt Lilian-äidille Tuulan ruumista, mutta taipui lopulta äidin vaatimuksiin.
”Toivottavasti hän ymmärtää, miksi minun täytyi. Olisin aina epäillyt sydämessäni ja jälkeenpäin katunut. Olen nyt nähnyt totuuden ja saanut jonkinlaisen rauhan”, sanoo Tuula Höökin äiti Kaija Uptonin Suomen Kuvalehteen tekemässä jutussa.
Myös muissa Suomen lehdissä aiheesta kirjoitettiin laajasti ja oltiin mukana vanhempien surussa.
Jerseyn paikallislehti oli tavannut myös suomalaisia kollegoitaan, Uuden Suomen Lontoon kirjeenvaihtajan Pirkko Wardin ja Helsingin Sanomien Kari Kallion sekä legendaarisen kuvaajan Helge Heinosen.
Tutkimushankkeita
Surmapaikka tänään – rikos- komisario Lee Turner näyttää uhrin löytöpaikan.
Poliisipäällikkö James Axon oli luvannut Tuulan vanhemmille, että murhaaja löydetään. Tätä lupausta hän ei kuitenkaan pystynyt lunastamaan.
Runsas kymmenen vuotta sitten lähti liikkeelle ajatus tutkia Tuula Höökin murha uudestaan ja perinpohjin, nyt uusinta DNA-tekniikkaa hyödyntäen.
Tuolloin virinneen julkisen keskustelun yhteydessä tuntematon mutta varakas jerseyläinen mies lupasi 50 000 punnan eli tuolloin runsaan 70 000 euron palkkion sille, jonka tiedot johtavat syyllisen tuomitsemiseen.
Jerseyn poliisista eläkkeelle jäänyt ja yksityisetsivänä uraansa jatkanut Dal Watkins eteni kyllä omissa tutkimuksissaan, mutta lopullinen läpimurto jäi saavuttamatta.
Seuraava suurisuuntainen yritys lähti liikkeelle Watkinsin tutkimusten pohjalta vuonna 2010 ja sitä seuraava 2013, kun mysteeriä kiinnitettiin ratkaisemaan neljä tutkijaa.
Viisi vuosikymmentä ehti kuitenkin kulua siitä, kun Tuula Höökin nyt jo edesmenneet vanhemmat laskivat tyttärensä tuhkan Helsingin Maunulan uurnalehtoon.