Tyttö viideksi tunniksi 120 markalla – tällaista oli seuralaispalvelu Helsingissä vuonna 1968

Jaa artikkeliTilaa Seura
© Otavamedia
Kaksi yritteliästä nuortamiestä laittoi pystyyn seuralaispalvelun Helsingissä alkuvuonna 1968. Seuran toimittajat soluttautuivat tutkimaan yrityksen toimintaa tuoreeltaan.

Korkean tason tyttökauppaa Helsingissä, otsikoi Seura maaliskuun alussa 1968.

Toimittajat Eva Keinänen ja Aake Jermo laittoivat itsensä likoon muhkeassa reportaasissaan vastaperustetusta seuralaispalvelusta nimeltä Lady Service. Keinänen pestautui toimistoon työntekijäksi ja Jermo tekeytyi asiakkaaksi.

Reportaasi alkaa aikaansa nähden kuumottavasti:

Kun herrat ovat Pariisissa ilman seuraa, he saavat maksamalla itselleen naisen, jonka palvelu saattaa olla varsin pitkälle menevää. Helsingissäkin voi nykyään vuokrata naisseuraa viideksi tunniksi kerrallaan, mutta kaikki intiimit ja tunteelliset suhteet ovat ehdottoman jyrkästi kiellettyjä. Näitä kieltoja tulisi noudattaa…

Seuran toimittajat tutkivat tyttöbisnestä Helsingissä vuonna 1968.

Lady Servicen parikymppiset nokkamiehet Eino ja Erkki koettivat onneaan tyttöbisneksessä Helsingissä 1968. © Otavamedia

Yksikin erehdys ja tyttö saa lähteä

Keinänen arveli oman juttunsa alkajaisiksi, etteivät Lady Servicen palvelut kiinnosta ”keskivertosuomalaista”.

Mutta on sellaisiakin, jotka pitävät tyttöjenvälitystoimistoa erittäin tervetulleena lisänä Helsingin huvielämään ja ovat valmiita maksamaan seurasta. Aivan toinen juttu on kuitenkin se, maksavatko he siitä, että saavat tytön viideksi tunniksi pitämään itselleen seuraa johonkin yleiseen paikkaan vai maksavatko he toiveista, jotka ovat tuomittuja kariutumaan tyttöjen korkeaan moraaliin ja toimiston tiukkoihin sääntöihin. Vai ovatko sittenkään?

Keinänen tutki toimiston toimintaa vastaamalla Helsingin Sanomissa 28. tammikuuta 1968 julkaistuun ilmoitukseen, jossa haluttiin palvelukseen 21 vuotta täyttäneitä, hyvän ulkomuodon omaavia neitosia ”asiakkaittemme seuraksi ja oppaiksi”. Hyvä yleissivistys ja kielitaito katsottiin eduksi.

Jutun mukaan ilmoituksen puhelinnumeroon tuli satoja soittoja ja kirjeitäkin toimisto sai lähes sata.

Seuralaispalvelu Lady Service Helsingissä vuonna 1968.

© Otavamedia

Halukkaista naisista suurin osa ei kuitenkaan täyttänyt toimistoa pyörittäneiden miesten ulkonäkövaatimuksia, ja seuraavassa ilmoituksessa etsittiinkin jo ”erittäin hyvän ulkomuodon” omaavia neitosia.

Kommandiittiyhtiö Lady Servicen olivat perustaneet 21-vuotias Erkki ja 22-vuotias Eino. Kun parikymmentä naista oli läpäissyt heidän seulansa, toiminta voitiin aloittaa. Eino piti naisille puheen myyntipäällikön ominaisuudessa:

”Toimintamme on aivan uutta. Se, että menestymme, riippuu teistä, arvoisat naiset. Te olette se avain, jolla on tarkoitus saada ruostuneinkin lukko avautumaan”, myyntipäällikkö maalaili.

Eino valisti naisia siitä, miten ravintolassa käyttäydytään ja mitä naisen iltalaukku saa sisältää: puuterin, huulipunan ja nenäliinan. Naisia kiellettiin kertomasta asiakkaille oman palkkionsa suuruutta, ja myyntipäällikkö varoitti, etteivät naiset voisi koskaan tietää, milloin heidän asiakkaansa onkin toimiston asettama tarkkailija.

Tällainen tarkkailija voi vilautella tytölle setelitukkua tai koettaa muuten saada hänet luopumaan toimiston määräyksistä. Yksikin erehdys ja tyttö saa lähteä.

Naiset tiedustelivat Einolta, mitä heidän pitäisi tehdä siinä tapauksessa, että asiakas sammuu.

Meille kerrottiin, ettei sellaista varmastikaan tapahdu. Meille kerrottiin myös, että meitä ei voi tilata minkäänlaisiin kotihippoihin, mutta korkean tason kutsut voivat tehdä poikkeuksen.

– Kun on kysymys yhteiskunnassa korkeassa asemassa olevista henkilöistä, on ilman muuta selvää, ettei sellaisilla kutsuilla voi tapahtua mitään sopimatonta, sanoi myyntipäällikkö.

Siis korkeassa asemassa olevat miehet eivät voi ehdottaa mitään sopimatonta – esimerkiksi kutsujen jälkeen. Eipä kai…

Toimittajana Keinäsellä oli luultavasti enemmän kokemusta ”korkean tason” käyttäytymisestä kuin 22-vuotiaalla myyntipäälliköllä.

Kuka nyt haluaisi pelkästä keskustelusta maksaa 120 markkaa?

Muutaman hiljaisen illan jälkeen toimisto alkoi saada asiakkaita. Seuran toimittaja Keinänen tilattiin keikalle ensimmäisten joukossa. Helmikuussa 1968 hän tapasi kahtena iltana neljä asiakasta, jotka kaikki ehdottivat, että seuraavalla kerralla välitystoimistoa ei käytettäisi.

Rehellisyyden nimessä – keskusteltiin siinä paljon tavallisemmista ja miellyttävimmistäkin asioista, mutta kuitenkin jäi se epämiellyttävä sivumaku, että meistä oli maksettu vain, jotta suostuisimme pitkälle meneviin jatkoneuvotteluihin ja myös jatkotoimenpiteisiin. Nyt jatkot rajoittuivat vain pieniin polvihipelöintiyrityksiin kotimatkalla.

Seuralaisnaiset saivat viiden tunnin työstään noin 30 markkaa, mutta heidän ”ulosmyyntihintansa” vaihteli yritteliäitten nuortenmiesten tekemän luokittelun mukaan. Keinänen sai selville, että hän oli toimiston kallein tyttö, josta pyydettiin 120 markkaa illalta.

Pitäisi kai olla imarreltu ja todeta, että hinnoittajalla on ollut makua… Seuraavaksi kalleimmasta tytöstä velotetaan 100 markkaa ja muut on sitten hinnoiteltu 60 ja sadan markan välille. Sinänsä kyllä oikea periaate, että hyvistä palveluksista on maksettava enemmän.

Eri asia, miten toimistossa pystytään luokittelemaan tytöt. En myöskään ollenkaan ihmettele, että asiakkaat tekevät sopimattomia ehdotuksia, sillä kuka nyt haluaisi pelkästä keskustelusta maksaa 120 markkaa.

Kuinka kiinteitä toimiston hinnat ovat, en tiedä, koska ensimmäiselle asiakkaalle minut myytiin 50 markalla ja sehän on sentään alle kaikkein torihintojen.

Seuralaispalvelu oli kokeilevaa yritystoimintaa Helsingissä vuonna 1968.

© Otavamedia

Sopivan piukeeta ja pirteä nöpönenä

Seuran reportaasin toisessa jutussa vauhtiin pääsi väärällä nimellä ja isona johtajana esiintynyt toimittaja Aake Jermo. Hänen aikeenaan oli saada seuralainen rikkomaan toimiston sääntöjä.

Lady Servicen välittämää, Riitaksi jutussa kutsuttua seuralaista Jermo kuvaili seuraavasti:

Päällystakin alta tuli esiin välkkyvää sinertävää lurexia, sopivan piukeeta sopivan sippoisten muotojen ympärillä, sopivan mini. Taidokkaasti tupeerattu hiuslaite, pirteä nöpönenä, uteliaina pälyilevät kauniit silmät, joiden ympärykset vain olivat kohtuuttomasti meikatut niin kuin nykyajan tyttölapsilla yleensäkin. Terhakka pakkaus kaiken kaikkiaan. Kyllä tämän kanssa kehtasi näyttäytyä.

Sama rehvakas ja arveluttava linja jatkui läpi jutun.

Ehdittyämme kahviin ja banaanilikööriin tiesin hänestä jo melko paljon. Tiesin, että hänen isänsäkin tiesi, millaisessa tilanteessa hän juuri nyt oli. Hän oli perhetyttö, vaikka hän nyrpistikin nimitykselle. Tuli hän kotiin kuinka myöhään hyvänsä, aina tuli isä katsomaan, oliko kaikki okei. Tiesin perheen kesähuvilat ja veljien opiskelut ja aika paljon siitä, millaisia huvittelumuotoja pääkaupungin nuoriso nykyisin harrastaa. Hän oli edellisenä iltana ollut yökerhossa neljään asti aamulla, sitten 8.30 työhön virastoon, jossa kellokortti täytyi leimata täsmälleen eikä melkein oikeana aikana, työpäivän päätyttyä voimisteluharjoituksiin. Ja sitten olikin tullut Lady Servicen soitto, että häntä tarvittaisiin.

– Olette varmaan kamalan väsynyt?

– En ollenkaan. Pirteä kuin peipponen, eikö se näy päältäkin?

Pirteä hän todella oli. Vanha väsynyt johtajakin – siis minä, öhöm! – tunsi ihmeesti nuortuvansa, virkistyvänsä. Kertoi kesämökistään, kerskaili hiukan olemattomiakin, kaskuili, imarteli, koetti parhaansa mukaan olla huomaavainen gentlemanni ja henkevä maailmanmies. Pöyhisteli, juuri paistettua kukkoa syönyt, kuin paraskin kukko!

Rikkooko Riitta sopimuksensa?

Toimittaja Jermo viihtyi roolissaan niin hyvin, että illan alkuperäinen tarkoitus meinasi jossain vaiheessa unohtua.

Olin jo välillä autuaasti unohtanut, että varsinainen tehtäväni oli vietellä Riitta rikkomaan sopimuksensa, ettei hän ryhdy minkäänlaiseen tunteellisen tai intiimiin suhteeseen asiakkaan kanssa.

Hyvä, töihin siis, Casanova! Muista, mitä kreivi Pertti Ylermi on kertonut naisten valloittamisesta ja huiputtamisesta! Hänellä, jos kellä, on kokemusta valheen kengillä liikkumisesta.

Vaikeaa se vaan oli. Vaikeaa sen vuoksi, että Riitta oli niin peräti herttainen ja mukava tyttö. Jos todella olisin ollut se iso johtaja maaseutukaupungista, joka tarvitsi viehättävää seuraa piristämään yksinäistä iltaansa pääkaupungissa, niin olisinpa voinut pitää itseäni onnen poikana, sillä tuskinpa omin voimin olisin pystynyt hankkimaan yhtä mukavaa seuralaista.

Ravintolasta kaksikko siirtyi yökerhoon, jossa cocktaileja tulikin otetuksi ”melkoinen määrä”. Yhdeltä Riitan työaika päättyi.

Päätimme jatkaa iltaa yksityisesti. Vannoimme sanovamme lopettaneemme yhdeltä, jos asianomaiselta taholta satuttaisiin kyselemään. Tässä taas nähdään, paljonko on luottamista sellaisen miehen valoihin, joka on päättänyt vietellä tytön.

Kahden aikaan tilasimme yöpalan. Sitä odotellessamme opin uuden tanssin. Riitta oli mainio oppimestari. Hän oli kylläkin aikamoinen luuviulu ja hieman liian äitelää parfyymiä hän myös käytti. — Yöpalan aikana rikoimme jälleen sopimusta. Tunnustimme puolin ja toisin pitävämme toisistamme. Suhde alkoi selvästikin kehittyä tunteelliseen suuntaan, mikä nimenomaan oli kiellettyä. Minä tulen aina tunteelliseksi nautittuani alkoholia. — Tietysti minä tein Riitalle niin sanottuja sopimattomia ehdotuksia, miksi sitä kieltäisin. Niitä tehdään yökerhossa paljon. Ja minähän olin nimenomaan siinä mielessä liikkeellä.

Ei Riitalla oikeastaan ollut periaatteessa mitään asiaa vastaan. Käytäntö oli sitten erikseen. Ei hän koskaan näin ensimmäisenä iltana… eikä meillä ollut mitään paikkaakaan. Hänen kotonaan olivat isä ja äiti, kai meilläkin vaimo olisi hieman hermostunut. Kas, kun johtaja ei asunutkaan hotellissa.

Mutta minähän voisin myöhemmin soittaa Riitalle. Oikeastaan minun pitäisi vuokrata hänet uudestaan toimiston kautta… mutta jos minä kerta osaisin soittaa hänelle suoraan, niin kuin Riitta epäili minun osaavan, niin se olisi sitten täysin yksityistä eikä hänellä olisi mitään sitä vastaan. Ilta oli ollut hirveän mukava, ei hän enää pitkiin aikoihin ollut muistanut työssä olevansakaan. Entä, jos hän lopettaisikin tykkänään Lady Servicen hommat? Minähän voisin maksaa hänelle menetetyt ansiot korvaukseksi, kernaasti enemmänkin.

– Puhutaan siitä sitten toisella kertaa, sanoi Riitta ja käänsi keskustelun toiseen asiaan.

Se olikin melko tuhma ehdotus.

Me poistuimme yökerhosta viimeisinä asiakkaina. Hyvästelymme Riitan kotiovella taisi kestää melko kauan, koska taksinkuljettaja murahti:

– No, maltettiinhan sieltä sentään lopulta irtaantua…

Maksoin Riitasta vuokraa 100 mk. Ravintoloihin ja takseihin meni niin paljon, että huvittelu tuli kaikkiaan maksamaan kolmisensataa markkaa. Tyttöjen viettely on aika kallista hupia. Johtajien edustuskulujen täytyy olla melkoisen suuret.

– Ei ihme, jos ei se tytöstä työltä tuntunutkaan! huomautettiin minulle kotona myrtyisästi. Kello oli silloin neljännestä vaille viisi aamulla. – Milloin olet minulle viimeksi tarjonnut noin upeasti?

Toimittaja Jermo ei ottanut yhteyttä Riittaan myöhemmin. Hän päätti juttunsa kuitenkin jokseenkin itsevarmasti:

Mutta tiedän, että hän odottaa minun jonakin päivänä soittavan. Yksityisesti.

Toimittaja joutui kuulusteluihin

Lady Service oli hädin tuskin ehtinyt aloittaa toimintansa, kun seuralaisiksi myytyjä naisia kutsuttiin jo poliisikuulusteluihin. Sinne joutui myös Seuran toimittaja Eva Keinänen, joka referoi poliisin kanssa käymäänsä keskustelua reportaasin päätteeksi.

Poliisi kysyi toimittajaksi paljastuneelta Keinäseltä tämän mielipidettä liiketoiminnasta, joka ”tähtää monien kotien rikkomiseen”. Poliisi oli myös kiinnostunut toiminnan mahdollisista terveydellisistä haitoista.

Keinänen ei pitänyt seuralaispalvelua välttämättä hyvän tavan vastaisena, mutta katsoi, ettei sitä pystytä riittävästi valvomaan.

Jutun mukaan Lady Servicen anomus päästä kaupparekisteriin olikin sittemmin hylätty.

 

Alkuperäinen reportaasi julkaistiin Seurassa 6.3.1968.

X