Uranuurtajat Säynätsalossa – Arkkitehti Wivi Lönn ja kauppaneuvos Hanna Parviainen jättivät vahvan perinnön

Jaa artikkeliTilaa Seura
Säynätsalossa
Wivi Lönnin suunnittelema Säynätsalon entinen vanhainkoti valmistui vuonna 1926. Omenapuu kukkii yhä Hanna Parviaisen ansiosta joka puolella Säynätsalossa.
Arkkitehti Wivi Lönn ja tehtaanjohtaja Hanna Parviainen olivat omien alojensa uranuurtajia naisina. Elämänkumppaneiden perintö elää vahvana Säynätsalossa, jonka tehdasyhteisöä he kehittivät yhdessä.

Omenapuu ja marjapensas. Vattuja, raparperi ja koristeeksi keisarinkruunu. Ne kuuluvat jokaisen tehdastyöläisen perheelle Säynätsalossa, päätti tehtaanjohtaja Hanna Parviainen. Ja kun Suomen ensimmäinen naispuolinen kauppaneuvos jotain päätti, se yleensä tapahtui. Säynätsalon saarille istutettiin Hannan lahjoittamana satoja omenapuita 1920-luvun lopulla, ja siitä tuli juuri perustetun kunnan symboli.

Kun Hanna Parviainen johti Säynätsalon tehtaita, hänen rinnallaan eli toinen voimakastahtoinen uranuurtajanainen, arkkitehti Wivi Lönn.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Lönnin syntymästä. Jos hänen nimensä on aiemmin jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi, sitä ei voi nyt olla huomaamatta: tänä vuonna ilmestyy kolme Lönniä käsittelevää kirjaa, ja juhlavuonna pidetään ainakin kaksi näyttelyä.

Aika on otollinen, historian naisia nostetaan esiin.

Wivi ja Hanna olivat molemmat Suomen historian merkkinaisia, jotka paitsi elivät myös työskentelivät yhdessä – eritoten juuri Säynätsalossa, jonne kumpikin jätti jälkensä.

Vanha pienoismalli Säynätsalon saaresta, jonne alkoi rakentua tehdasyhteisö 1900-luvun alussa. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Vanha pienoismalli Säynätsalon saaresta, jonne alkoi rakentua tehdasyhteisö 1900-luvun alussa. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Hanna ja Wivi – elämänkumppanit Säynätsalossa

Kun Hanna Parviainen aloitti Säynätsalon vaneritehtaan johtajana, Wivi Lönn oli ollut hänen kumppaninsa jo yli kymmenen vuotta. Naiset olivat viisikymppisiä, Lönn tärkeimmän elämäntyönsä jo tehnyt.

Lönn oli neljäs arkkitehdiksi valmistunut suomalaisnainen ja ensimmäinen, jolla oli oma toimisto. Hän jäi suomalaisen arkkitehtuurin historiaan erityisesti koulurakennuksistaan, joita on sanottu käytännöllisiksi ja valoisiksi. Hän piirsi paljon myös lasten ja vanhusten hoitoon tarkoitettuja rakennuksia.

Yksi niistä on Säynätsalon entinen vanhainkoti, joka rakennettiin tehdastyöläisten vanhuutta varten.

Talon pihalla tulijaa tervehtii omenapuu. Tämän lähemmäksi Wivin ja Hannan yhteistä henkeä ei ehkä voi päästä: kaunis rakennus, jossa hoivattiin ihmisiä, ja kukkiva puu, joka antoi ravintoa työläisperheille.

Sisältä lähes satavuotias rakennus ei ole niin kaunis kuin ulkoa. Sitä on vuosien mittaan remontoitu laitosmaiseen käyttöön vanhusten kodinomaisen asumisen sijasta. Viimeksi rakennuksessa on toiminut kriisi- ja nuorisokoti. Nyt Lönnin piirtämä talo on saanut uudet omistajat, suomalais-englantilaisen pariskunnan, joka remontoi talosta perheelleen kodin vanhaa kunnioittaen.

”Löysimme myynti-ilmoituksen ihan sattumalta ja rakastuimme talon tyyliin. Emme aluksi tienneet, että talolla on historiallinen ja kulttuurinen merkitys Säynätsalolle”, kertoo talon miehensä Jonathanin kanssa ostanut Hanna-Leena Firn-Keightley.

Hanna tehtaassa isänsä jalanjäljillä

Rakennusta kutsutaan nykyään Hannalaksi. Sen ehti kuitenkin tilata jo Hannan veli Walter Parviainen ennen äkillistä kuolemaansa 1925, jolloin Hannasta tuli Parviaisen tehtaiden patruuna. Naisena se oli hänelle mahdollista vasta veljien kuoleman jälkeen.

Hannalla oli kova halu laittaa isänsä perustaman sahan ja tehtaan ympärille syntynyt Säynätsalo kuntoon. Paikallisen perimätiedon mukaan hän saattoi liikuskella siellä yöaikaan.

”Hanna kävi saarivaltakunnassaan öisin, koska hän ei halunnut nähdä epäkohtia, joita ei saatu tarpeeksi nopeasti korjattua”, kertoo säynätsalolainen kulttuurivaikuttaja Marjukka Perälä.

Hän on kuullut tarinan edesmenneiltä saarelaisilta. Jos se on totta, Hannalla on varmasti ainakin joskus ollut öisellä reissullaan mukana myös Wivi Lönn. Wivi kertoi radiohaastattelussa 1950-luvulla kaksikon matkoista lähellä Säynätsaloa sijainneeseen huvilaan Muuratjärven rannalla. Naisten välisen kanssakäymisen laatu on aiheuttanut arvailuja, etenkin nyt, kun kaksikko on noussut menneisyydestä valokiilaan.

”He olivat elämänkumppaneita ja rakastivat toisiaan”, sanoo kirjailija Pirkko Soininen.

Kirjoittaessaan Wivi Lönnistä kertovaa romaaniaan Valosta rakentuvat huoneet (Bazar 2021) Soininen joutui päättämään, miten kuvaa Wivin ja Hannan suhdetta. Kirjassa ei mennä makuuhuoneeseen asti.

”Enhän minä tiedä, kuinka intiimi se suhde oli, enkä haluakaan mennä sänkykamariin tirkistelemään, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Meillä on hirveän kapea katse siihen, mitä rakkaus voi olla.”

”He olivat monessa asiassa toistensa vastakohtia”

”Minun teki mieli sitä heti halata.”

Näin sanoi Wivi Lönn vuonna 1958 tehdyssä radiohaastattelussa ensitapaamisestaan Hanna Parviaisen kanssa. Wiviä viehätti heti Hannan iloisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus, ja miten tämä otti ihmiset avosydämin vastaan.

”He olivat monessa asiassa toistensa vastakohtia”, Pirkko Soininen sanoo.

”Kaikkien lähteiden mukaan Wivi Lönn oli vähän syrjään vetäytyvä, ujo ja semmoinen harkitseva. Ihan erityyppinen kuin Hanna, joka oli hyvinkin räiskyvä ja impulsiivinen ja päätti asioita hetkessä.”

Myös naisten kotitaustat erosivat toisistaan. Wivin perhe ei ollut varakas, mutta hän sai vanhemmiltaan kannustusta uralleen. Hannan perheeltä ei puuttunut rahaa, mutta äiti yritti työntää hänet perinteiseen kotiäidin rooliin. Isä tosin tuki Hannan pyrkimyksiä luoda omaa uraa ja otti kirjanpitoa opiskelleen tyttären töihin tehtaisiinsa.

Hannan tekemiset olivat muutenkin aikaan nähden hyvin epätyypillisiä naiselle: hän hoiti jo nuorena suvun maatiloja, perusti turvetehtaan, jalosti hevosia ja rakennutti mailleen tähtitornin.

Toisaalta rohkeaksi kuvattu Hanna kärsi vaikeasta basillikammosta, joka saattoi johtua hänen pikkusiskonsa kuolemasta lapsena. Kerrotaan esimerkiksi, että jos Hanna halusi mennä kalliolle ottamaan aurinkoa, palvelijan piti mennä ensin pesemään kallio. Hanna oli myös hyvin isokokoinen; Wivi mainitsee vanhassa radiohaastattelussa, että Hanna painoi toistasataa kiloa.

Naiskaksikko vietti 1920-luvulla aikaansa monissa eri paikoissa: Jyväskylässä, Helsingissä, matkoilla Keski-Euroopassa. Säynätsalon tehdasyhteisössä heitä tuskin kovin usein näki.

Paljon he saivat siellä silti aikaan.

Sauna, pyykkitupa ja mallitalo

Hanna Parviaisen isä Johan Parviainen osti Säynätsalon saaren vuonna 1897. Saarella ei ollut tuolloin asutusta tai edes mitään rakennuskantaa, ilmeisesti vain yksi pahainen lato.

Jo 1920-luvun lopulla Parviaisten yhtiö työllisti noin tuhat ihmistä, yhtä paljon miehiä ja naisia, jotka tarvitsivat asuntoja, terveydenhuoltoa ja muita palveluja. Entisajan patruunoiden tapaan Parviaiset halusivat huolehtia työläisistään, mutta Hanna osasi nähdä työläisnaisten tarpeet ehkä isäänsä ja veljiään paremmin.

”Hanna mietti ihan älyttömästi tehtaan työntekijöiden hyvinvointia, erityisesti naisten”, sanoo Pirkko Soininen.

Toisaalta huolenpito oli myös tapa vähentää työläisten tarvetta järjestäytyä. Säynätsalossa tilanne oli suurlakon 1917 aikana kärjistynyt, kun tehtaalla oli kapinoitu ja kuljetettu kaksi johtohenkilöä väkisin työväentaloon.

”Tämä Wivin ja Hannan naiskaksikko varmaan pehmensi sitä karkeaa linjaa, että on herrat ja työmiehet, justiin näillä omenapuilla ja suosimalla omakotitalojen rakentamista”, sanoo Säynätsalo-seuran entinen puheenjohtaja Erkki Ikonen.

Vanhainkodin ja päiväkodin sekä työläisten saunan ja pyykkituvan lisäksi Wivi piirsi Säynätsalon Muuratsaloon työläisille omakotitaloalueen. Sinne työntekijät saivat rakentaa Wivin piirustusten mukaisia mallitaloja ja hakea tarvikkeet ilmaiseksi tehtaalta, kunhan vain kelkkoivat tai soutivat ne itse saaresta toiseen.

Rakentaessaan työläiset hiukan oikoivat ja tekivät talojensa katoista yksinkertaisempia, kuin Wivi oli suunnitellut.

Wivin suunnittelema omakotitaloalue on nimeltään Haikka. Väljässä kaavassa pihat olivat isoja. Nykyisin sellaiset tontit lohkottaisiin armotta pienemmiksi, mutta asukkaiden onneksi alue on säilytetty ennallaan.

Wivi Lönnin tehtaan työläisille suunnittelema sauna on nykyään asuin- ja yrityskäytössä. Rakennus sijaitsee Säynätsalon satamassa. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Wivi Lönnin tehtaan työläisille suunnittelema sauna on nykyään asuin- ja yrityskäytössä. Rakennus sijaitsee Säynätsalon satamassa. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Niilo ja Ulla-Maija Frilanderin talo Säynätsalon Haikassa on alkuperäinen, 1920-luvun lopulla rakennettu työläiskoti. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Niilo ja Ulla-Maija Frilanderin talo Säynätsalon Haikassa on alkuperäinen, 1920-luvun lopulla rakennettu työläiskoti. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Lapsetkin palasivat Haikkaan

Niilo Frilanderin vanhemmat muuttivat Säynätsaloon 1920-luvun lopulla tehdastyön perässä ja rakensivat talon Haikkaan.

”Isä toi soutuveneellä kaiken puutavaran kodin rakentamiseen, ja rakensi talon seitsemässä viikossa. Se on ollut reipasta touhua”, Niilo kertoo.

Tehdasyhteisössä kasvanut Niilo halusi opiskelujensa jälkeen palata Haikkaan. Vaimonsa Ulla-Maijan kanssa he ostivat vuonna 1974 Wivin mallin mukaisen työläistalon, jossa he ovat pyrkineet säilyttämään ulkoasun ja esimerkiksi huonejärjestyksen alkuperäisenä.

Wivin työläisille suunnittelema talo oli suurempi kuin sotien jälkeen yleistynyt rintamamiestalo. Taloon saattoi helposti mahduttaa vuokralaisen ja saada lisätuloa. Niilokin muistaa lapsuudestaan, miten ylimääräinen huone vuokrattiin nuorelle pariskunnalle.

Niilo työskenteli tehtaalla kouluaikoina, mutta pariskunta teki elämänuransa Jyväskylässä. Niilo on jäänyt eläkkeelle Jyväskylän kaupungin ympäristöpäällikön ja Ulla-Maija yliopiston kirjaston hankintapäällikön tehtävästä.

Nykyään kaksi Frilandereiden lapsistakin asuu perheineen Haikassa.

”Heillä oli kauhea polte tänne, ovat rempanneet vanhoja taloja ja nauttineet. Tämä on niin ihana paikka, kun joka puolella on järvi. Voi käydä uimassa aina siellä, minne aurinko paistaa”, Ulla-Maija kehuu.

Kun Säynätsalo liitettiin Jyväskylään, Frilandereiden kotikadun nimi piti vaihtaa – se oli nimittäin Kauppakatu, ja Jyväskylässä nimi kuuluu kaupungin pääkadulle. Asukkaat saivat ehdottaa kadulle nimeä, ja Ulla-Maijan ehdotus voitti.

Nimi on nyt Omenatie.

Niilo ja Ulla-Maija Frilanderin kotikatu oli ennen Kauppakatu, nykyään Omenatie. “Tämä on ollut nimensä väärti”, Ulla-Maija sanoo. © Kuvaaja Hanna-Kaisa Hᅢᄂmᅢᄂl

Niilo ja Ulla-Maija Frilanderin kotikatu oli ennen Kauppakatu, nykyään Omenatie. “Tämä on ollut nimensä väärti”, Ulla-Maija sanoo. © Kuvaaja Hanna-Kaisa Hᅢᄂmᅢᄂl

Omenapuun taimen saaneet säynätsalolaiset työläiset saivat seinälleen myös Kodin omenapuu -taulun. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Omenapuun taimen saaneet säynätsalolaiset työläiset saivat seinälleen myös Kodin omenapuu -taulun. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Hanna Parviaisen patsas sijaitsee Säynätsalossa

Hanna Parviaisen patsas sijaitsee Säynätsalon kirkon puistikossa. Armas Lindgren suunnitteli kirkon Parviaisten tilauksesta. Säynätsalossa on 1990-luvulta asti valittu vuosittain vuoden Hanna tai Waltteri, Hannan ja hänen veljensä Walterin mukaan. Tunnustuksen ovat saaneet sekä Erkki Ikonen että Marjukka Perälä. © Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen

Sielunkumppanit Helsingissä

Wivi Lönn ja Hanna Parviainen asuivat viimeiset yhteiset vuotensa Helsingissä Wivin suunnittelemassa talossa, jossa toimii Hotelli Helka. Hanna kuoli jo vuonna 1938, vain kaksi vuotta sen jälkeen, kun hän joutui myymään tehtaan pankille.

On väitetty, että Säynätsalon tehtaan talous heikkeni ratkaisevasti Hannan avokätisyyden vuoksi – näin sanotaan esimerkiksi Enso-Gutzeitin tehdasta koskevassa historiikissä. Toisaalta 1930-luvun alussa lama syvensi kaikkien taloudellista ahdinkoa.

”En mä usko, että ainakaan omenapuilla vielä tehdasta heikennetään”, Erkki Ikonen sanoo.

Lopullisesti Säynätsalon vaneritehtaan tarina päättyi kesällä 2020, kun UPM Kymmene ilmoitti tehtaan lopullisesta sulkemisesta.

Hanna Parviaisen työläisperheille tekemä puutarhalahjoitus kantaa kuitenkin yhä hedelmää Säynätsalossa. Jos vanhat omenapuut ovatkin ehkä vaihtuneet uusiin, ne muistuttavat paikkakunnan synnystä ja Hanna Parviaisen ja Wivi Lönnin henkisestä perinnöstä: he halusivat luoda hyvinvoivan yhteisön kauniiseen ympäristöön.

”Hanna sai läpi paljon asioita ja halusi auttaa perheitä. Hän löysi siinä mielessä sielunkumppanin Wivissä, joka halusi rakentaa taloja, jotka oli ihmisille kauniita. Ei vain siksi, että pääsisi kuuluisuuteen”, Marjukka Perälä sanoo.

Vuonna 1966 kuollut Wivi Lönn ehti saada arvostusta omalla alallaan, ja hän auttoi muita naisarkkitehtejä eteenpäin. Kuuluisuuteen Wivi ei pyrkinyt, mutta on hän sen ansainnut, kuten Hannakin – edes sentään näin postuumisti.

Lue myös: Marie Linder syleili kaikkia, juhli paheksuntaa herättäen – ja kirjoitti 1860-luvulla ensimmäisen Suomessa julkaistun feministisen romaanin

X