Valkoinen uhotyö – Lapuan liike isänmaan asialla talonpoikaismarssilla heinäkuussa 1930

Jaa kaverilleTilaa Seura
talonpoikaismarssi
Helsingin katujen varret olivat täynnä katsojia, kun talonpoikaismarssi eteni kohti Senaatintoria. © Helsingin kaupunginmuseo
Tienvarsilla peltotöissä olevat ihmiset hieraisivat silmiään. Voiko Suomessa olla noin paljon autoja – tai edes koko maailmassa. Lapuan liikkeen joukkovaellus talonpoikaismarssille koettiin heinäkuussa 1930.

Tampereelta oli heinäkuun 6. päivänä 1930 lähtenyt 43 henkilöautoa, joissa matkasi Lapuan liikkeen miehiä kohti Helsinkiä. Matkan varrella jonoon liittyi koko ajan lisää autoja – Ford, Chevrolet, jälleen Ford ja muutama Oldsmobile, Opel tai Tatra.

Kun Hämeen ja Keski-Suomen autojonot liittyivät yhteen Hyrylän raviradalla parikymmentä kilometriä ennen Helsinkiä, autoja oli jo 475.

Talonpoikaismarssi odotti.

Pitkiä olivat myös Satakunnan ja Varsinais-Suomen autosaattueet. Kaikissa autoissa liehui Lapuan liikkeen lippu. Niitä seurasi kuorma-autoja vararenkaineen ja korjaustarvikkeineen.

Kahteen Varsinais-Suomesta lähteneeseen henkilöautoon oli lastattu konepistooleja ja pikakivääreitä. Niin oli määrännyt Varsinais-Suomen miehiä johtava Paavo Susitaival. Ja niitä myös käytettäisiin, jos maan hallitus ei Lapuan liikkeen vaatimuksiin suostu.

Vaatimukset olivat selvät: kommunistien toiminta on lailla kiellettävä. Isänmaan asialla oltiin.

Punakolikon kaksi puolta

Esikuvansa oli Lapuan liike saanut Italiasta, missä Benito Mussolini oli muodostanut demokratianvastaisen liikkeen. Vasemmistopuolueet piti murskata ja luoda maahan fasistinen diktatuuri. Ja kun Mussolini johti 25 000 mustapaidan marssin Roomaan, hänestä tuli pääministeri.

Lapuan liike ihaili Mussolinia eikä karttanut terroritekoja. Punaisina pidettyjä hakattiin, työväentaloja suljettiin, vasemmiston lehtiä lakkautettiin. Ja jos ei tulenpalavan punaisia punikkeja ehditty kyydittää itärajalle, heidät saatettiin takapuoli paljaana istuttaa muurahaispesään.

Pohjanmaan talonpojat muodostivat Lapuan liikkeen ytimen. Kannattajiin kuului myös virkamiehiä, sivistyneistöä, papistoa, teollisuusjohtajia ja korkea-arvoisia sotilashenkilöitä eri puolilta Suomea.

Liikkeen johtoon tuli lapualainen maanviljelijä Vihtori Kosola, jolle kommunismi oli punaisen kolikon toinen, sosiaalidemokratia sen toinen puoli. Omat kutsuivat häntä Jumalan valitsemaksi johtajaksi. Varsin isänmaallinen Kosola lausui sanan ”ryssä” aina syvästi inhoten.

Sisällissodan aloittaneet punaiset olivat lapualaisten mielestä päässeet liian helpolla huolimatta häviöstään ja vankileireistä. Kommunistit, isänmaan petturit, saivat toimia erilaisten peitejärjestöjen suojissa.

Sellainen peli ei valkoisessa Suomessa kerta kaikkiaan vetele!

Vihtori Kosola

Lapuan liikkeen johtaja Vihtori Kosola piti juhlapuheen Suurkirkon portailla. Misc / Lehtikuva

Puutuneet takapuolet

Talonpoikaismarssille kokoontumista ei hämmästelty pelkästään maanteiden reunamilla. Silmiään hieraisivat myös asemaseutujen ihmiset.

Ensin puuskutti heinäkuun 6. päivän illalla pohjoisen suunnasta Haapamäen, Tampereen ja Hämeenlinnan ohi niin pitkä erikoisjuna, ettei sellaista ollut ennen nähty. Veturin perässä kolkutti 41 vaunua.

Erikoisjuna oli lähtenyt Oulusta aamulla. Veturin perään oli liitetty vaunuja Kokkolassa, Kauhavalla, Lapualla ja Seinäjoella. Alkupään vaunuissa matkusti Lapuan liikkeen johtomiehiä, kuten Vihtori Kosola.

Vaan ei Oulun-juna vienyt pituusennätystä. Sen teki Vaasasta lähtenyt erikoisjuna. Junan ohittaessa Riihimäen siinä oli 44 vaunua ja vaunuissa 1 470 marssijaa. Kuopiosta ja Sortavalasta Viipurin kautta Helsinkiin porhaltavat junat olivat lyhyempiä, mutta matkamiesten sanoma oli yksi ja sama: Isänmaalliset suomalaiset seisovat yksimielisesti Lapuan liikkeen takana.

Suurin osa miehistä joutui matkaamaan härkävaunuissa, joihin oli värkätty puiset penkit; muuten tarjolla olisi ollut vain seisomapaikkoja. Puutuneita takapuolia pääsi hoidattamaan lääkärivaunuun ja tarpeet tehtiin radanvarteen. Ruumiin ravintoa tarjosi lottien kenttäkeittiö ja hengen ravintoa jykevä virsilaulanta.

Ei Lapuan liikkeen johto toki uskonut, että sen ajama asia olisi vielä ollut lähellä jokaisen suomalaisen sydäntä. Niinpä junien veturinkuljettajiksikin oli huolittu vain takuuvarmoja isänmaan miehiä.

Jumala ompi linnamme

Vuosikymmen aikaisemmin oli Antwerpenin olympiakisoista palaavia urheilijoita juhlittu Töölön pallokentällä. Nyt sinne kokoontuivat 7. heinäkuuta 1930 kello 11 jälkeen talonpoikaismarssin osallistujat. Aamiaiseksi oli riisivelliä, voita, juustoa, rukiista leipää, maitoa ja kaljaa.

Parituntisen aikana kuultiin hurmoshenkisiä puheita. Vihtori Kosolalla oli yllään vaalea kesäpuku. Takinnnapit olivat auki. Aurinko porotti. Lopuksi Kosola kohotti kolminkertaisen eläköön-huudon isänmaalle. Ja kun Porilaisten marssi oli soitettu, kannettiin puhujaa ympäri kenttää. Yksi kunniavieraista oli säveltäjä Jean Sibelius.

Tuhannet miehet olivat uhoa täynnä, kun marssi kohti Senaatintoria alkoi. Jokaisella oli pikkutakki ja pitkät housut ja päässä lierihattu tai lippalakki. Paljain päin ei pyhää asiaa sopinut tahrata. Käsivartta kiersi sinimusta nauha.

Helsinkiläiset olivat pakkautuneet katujen reunamille seuraamaan marssia.

Körttikansaan kuuluvat eteläpohjalaiset oli helppo tunnistaa. Heillä oli kaulukseton paita ja pystykauluksisessa takissa kolmiosainen takahalkio, joillakin pieksusaappaat.

Senaatintorin joukkokokous alkoi virrenveisuulla. ”Jumala ompi linnamme, varustus vahva mainen…. ” Veisuu kiiri yli Pitkänsillan, joka perinteisesti jakoi Helsingin oikeaan ja vasempaan. Puutalojen avoimet ikkunat sulkeutuivat paukahtaen niin Kalliossa kuin myös Sörnäisissa.

Rovasti Väinö Malmivaara tukeutui saarnassaan Raamattuun. Isä Jumalakin tuomitsee kaiken maanpetoksellisen ja kaikkea pyhää pilkkaavan kommunismin.

Malmivaaran jälkeen Vihtori Kosola julisti suurkirkon portailta, että kommunismi on Suomesta tuhottava: ”Me emme tule taistelustamme luopumaan ennen kuin tämä sanamme on viimeistä kirjainta myöten toteutettu.” Hän vertasi talonpoikaismarssia sisällissodan valkoiseen voitonparaatiin.

Lopuksi Kosola kohotti oikean kätensä ylös. Hurraahuudot täyttivät torin. Hetki oli hänen elämänsä kohokohta. Puhetta olivat kuunnelleet myös presidentti Erik Relander ja pääministeri P. E. Svinhufvud sekä vapaussodan ylipäällikkö, kenraali Gustaf Mannerheim.

12 000 talonpoikaismarssin osallistujaa Senaatintorilla

Senaatintorin ja Suurkirkon portaille nousi heinäkuun 7. päivänä 1930 lähes 12 000 talonpoikaismarssin osallistujaa. Rafael Roos / Helsingin kaupunginmuseo

Lyöty mies

Tulomatkalla marssiväen autot olivat ajaneet rauhallisesti peräkkäin. Paluumatkalla tiet pöllysivät. Kaasujalat olivat raskaat ja väsyneet. Yksi henkilöauto syöksyi sillalta Kymijokeen. Neljä matkustajaa kömpi ylös joesta, autonkuljettaja hukkui.

Helsingistä lähteviä autoja kivitettiin niiden ajaessa Kallion ja Vallilan kaupunginosien läpi. Pitäjänmäellä hyökättiin kärjessä ajaneen moottoripyörälähetin kimppuun.

Hyökkääjä komennettiin tien sivuun sorakasan päälle. Niin kauan oli punikkipirun siinä asennossa seisottava, kunnes kaikki autot olivat ajaneet ohi.

Lapuan liike oli voimissaan. Terroriteot jatkuivat koko kesän 1930 – pakkokyydityksiä, väkivaltaa, muutama murhakin. Suurta voittoa liikkeelle merkitsi kommunistilakien hyväksyminen eduskunnassa. Kansanedustajaksi ei voitu enää valita sellaisen yhdistyksen tai järjestön jäsentä, joka pyrki väkivaltaisesti tai lainvastaisesti kumoamaan Suomen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen.

Kevättalvella 1932 Lapuan liikkeen kannattajat yrittivät kaataa Suomen hallituksen.

Tapahtuma sai nimekseen Mäntsälän kapina. Aseellinen yhteenotto uhkasi. Presidentti P. E. Svinhufvud piti maaliskuun 2. päivänä radiopuheen: ”Olen läpi pitkän elämäni taistellut lain ja oikeuden ylläpitämiseksi enkä voi sallia, että laki nyt tallataan jalkojen alle ja kansalaiset johdetaan aseelliseen taisteluun toisiaan vastaan.”

Korkein oikeus lakkautti Lapuan liikkeen jo ennen kesää. Vajaat pari vuotta aikaisemmin Vihtori Kosola oli ollut talonpoikaismarssin sankari. Nyt hän oli lyöty mies.

Loppupuolella vuotta 1936 laskeutui lippu puolitankoon Kosolan talon pihalla. Oli harmaan pakkaskireä joulukuinen päivä. Vihtori Kosola oli menehtynyt keuhkokuumeeseen. Hautajaissaatossa oli yli kaksituhatta ihmistä. Pelättiin että Lapuanjoen silta romahtaa tiheään sulloutuneen saattoväen alta.

Seppeleitä laskettiin lähemmä kaksisataa.

Lähteet: Jaakko Korjus: Vihtori Kosola – legenda jo eläessään; sanomalehdet Ilkka, Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi 7.–8.7.1930.

X