Vastustamaton himo

Jaa artikkeliTilaa Seura
Stalinin pakkosiirrot veivät kokonaisia kansoja pois kartalta. Kuva: Colourbox.
Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin siirrätti miljoonia ihmisiä Siperiaan ja Keski-Aasiaan – virolaisia ja inkeriläisiä, tshetseenejä ja inguusheja.

Jo ennen sotaa olivat asuinsijoiltaan saaneet lähteä Krimin tataarit, kalmukit, kurdit ja Volgan saksalaiset. He kaikki olivat Stalinin silmissä epäluotettavia.

Neuvostoliiton marsalkka ja kaksinkertainen Neuvostoliiton sankari Ivan Konev kertoo muistelmissaan, kuinka Stalin oli hänen kuultensa sanonut, että ”Suomessa on vähemmän asukkaita kuin Leningradissa, ja heidät on helppo siirtää muualle.”

Keskustelu käytiin joitakin aikoja ennen kuin Neuvostoliitto aloitti talvisodan marraskuun viimeisenä päivänä 1939.

Stalin-elämäkerrassaan venäläinen historioitsija Eduard Radzinski kommentoi ohimennen ironisesti Konevin kertomaa: ”Isäntä oli mestari toteuttamaan tällaisia suurimittaisia hankkeita. Jos Jumala oli asuttanut suomalaiset väärään paikkaan, hän kyllä korjaisi Jumalan tekemän virheen.”

Radzinski on myös näytelmäkirjailija, jonka oma, hiven ironinen ääni ryydittää hänen teoksiaan.

Kirjailija ja sotakirjeenvaihtaja Konstantin Simonovin teoksesta Todistaja: Stalin sukupolveni ihmisten silmin (WSOY, 1988) löytyy tietoa keskusteluista, joita hän oli käynyt useiden merkittävien sotilashenkilöiden kanssa.

Yksi heitä oli Josif Stalinin tavannut laivastoamiraali I. S. Isakov, jonka kanssa Stalin oli keskustellut kysymyksestä, olisiko syytä siirtää Suomen kansa kokonaan uusille asuinsijoille. Simonov palkittiin kolmasti Leninin kunniamerkillä.

Myös Nobel-kirjailija Aleksandr Solzhenitsyn vihjaa samaan suuntaan teoksessaan Vankileirien saaristo. Hän käsittelee Baltian maiden väestön pakkosiirtoja ja puhuu virolaisista, latvialaisista ja liettualaisista, jotka ”paiskattiin lannoitteeksi Arkkipelagin kohmeiseen maahan”. Saman tien hän toteaa epäilevänsä, että ”Stalin tunsi vastustamatonta himoa karkottaa koko Suomi autiomaihin Kiinan vastaisen rajan tuntumaan, mutta – se ei onnistunut häneltä 1940 eikä 1947 (Leinon keikausyritys).”

Vaikea sanoa, siirtyikö Stalinin malli myös Suomeen. Joka tapauksessa jatkosodan alkuvaiheissa Kajaanissa pidetyssä Akateemisen Karjala-Seuran salaisessa kokouksessa oli vedelty samanoloisia suuntaviivoja.

Tuota pikaa vapautettavan rajantakaisen Itä-Karjalan alueen venäläisväestö koottaisiin leireihin, joista se aikanaan siirrettäisiin tulevan Suur-Suomen rajojen ulkopuolelle. Sijoituspaikaksi mainittiin kokouksessa Neuvostoliiton sisäosien ne alueet, jotka ”saksalaiset valtaavat vielä ennen joulua”.

Salaiset suunnitelmat hautautuivat sen myötä, kun puna-armeija karkotti suomalaiset Itä-Karjalasta kesällä 1944 ja Suur-Suomi jäi pelkäksi haaveeksi.

Haaveeksi jäi puolestaan Stalinille suomalaisten siirtäminen jonnekin päin Siperiaa, kun suomalaiset joukot torjuivat puna-armeijan massiiviset hyökkäykset eri rintamalohkoilla kesä–heinä–elokuussa 1944. Jos toisin olisi käynyt, pitkälle matkalle olisivat saaneet lähteä myös suomalaiset kommunistit.

Joidenkin Mika Waltarin romaanin Johannes Angelos lukeneiden mieleen lienee jäänyt eräs kirjan loppuvaiheiden kohtaus, jossa Konstantinopolin megadux Notaras kysyy sulttaani Muhammedilta: ”Miksi minun on kuoltava vastoin kaiken järjellisen politiikan sääntöjä?”

Muhammed kuiskaa: ”Kavalsit keisarin, kavaltaisit minutkin.”

X