Vuonna 1941 itsenäisyyspäivä juhlittiin jatkosodan syövereissä – Presidentti Risto Ryti valoi puheessaan uskoa Suomen kansaan

Jaa artikkeli
itsenäisyyspäivän siniristilippu
Siniristilippu liehui vuoden 1941 itsenäisyys­päivänä Hangossa. Vain kolme päivää aikaisemmin neuvostojoukot olivat vetäytyneet pois Hankoniemeltä, joka oli ollut Neuvostoliiton vuokra-alueena. © Lehtikuva
Suomen itsenäisyyspäivä 6.12.1941 ei mennyt nuottien mukaan. Eivät menneet myöskään lähipäivät. Presidentti Risto Ryti, Suomi ja maailma olivat 80 vuotta sitten melkoisessa pyörityksessä.

Oli itsenäisyyspäivä vuonna 1941. Presidentti Risto Ryti  piti puheen Aseveliliiton juhlassa Helsingin Messuhallissa, joka oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Ulkona vallitsi alkutalven tavanomainen pikkupakkanen.

Puheessaan presidentti valoi uskoa Neuvostoliittoa vastaan kesäkuussa alkaneen jatkosodan keskelle. Suomi oli Neuvostoliittoon samoihin aikoihin hyökänneen natsi-Saksan kanssasotija.

Puheeseen sisältyi tärkeä uutinen: suomalaiset ovat vallanneet Karhumäen kaupungin. Pakkasta oli valtaustaistelun aikana enemmän kuin Helsingissä. Kolmisenkymmentä astetta.

Kättentaputukset ja ilonhuudahdukset täyttivät Messuhallin.

Presidentti Risto Ryti piti vuoden 1941 itsenäisyyspäivän juhlapuheen Helsingin Messuhallissa. © SA-kuva

Presidentti Risto Ryti piti vuoden 1941 itsenäisyyspäivän juhlapuheen Helsingin Messuhallissa. © SA-kuva

Uutinen, vaan ei suurin

Jatkosotaa oli ennen itsenäisyyspäivää käyty runsaat viisi kuukautta. Talvisodan rauhassa Neuvostoliitolle menetetyt alueet piti Suomen saada takaisin – ja jotain vielä kaupanpäällisiksi.

Suomalaisten viimeisin valtauskohde Neuvostoliiton puoleisessa Itä-Karjalassa oli muutaman tuhannen asukkaan Karhumäki. Se sijaitsi Kuopion korkeudella Petroskoista pohjoiseen.

Karhumäen puolustajat käyttivät hyväkseen harmaiden puurakennusten jokaista kivijalkaa ja hirsiseinää. Surmansa sai kolmisensataa suomalaista, haavoittui kolminkertainen määrä.

Yksi kaatuneista oli korpraali Arvid Janhunen, jolle ylipäällikkö oli myöntänyt Mannerheim-ristin marraskuun 27. päivänä. Vain päivää ennen ristin myöntämistä hänet oli surmannut kuoliaaksi tekeytyneen politrukin kiväärin luoti.

Arvid Janhunen oli punaisten puolella osallistunut sisällisodan taisteluun Tampereella keväällä 1918. Jatkosotaan hän joutui 41-vuotiaana reserviläisenä Ässä-rykmentin riveissä. Mannerheim-ristin myötä hänestä tuli jatkosodan ainoa punaritari.

Vaan ei Karhumäen valloitus ollut vuoden 1941 itsenäisyyspäivän suurin uutinen. Tuskin oli presidentti Ryti ehtinyt siitä Messuhallin yleisölle kertoa, kun pääministerin sihteeri toi puhujakorokkeelle paperilapun. Presidentti vilkaisi lappua ja säpsähti.

Se oli sittenkin tapahtunut.

Salaista kirjeenvaihtoa

Englannin hallitus oli marraskuussa lähettänyt Suomen hallitukselle nootin. Suomea pyydettiin lopettamaan jatkosodan operaatiot Neuvostoliiton alueella Itä-Karjalassa.

Englannista oli tullut Neuvostoliiton liittolainen, kun natsi-Saksa oli aloittanut sodan Neuvostoliittoa vastaan kesäkuun 22. päivänä. Englanti siis kävi nyt sotaa Suomen kanssasotijaa vastaan.

Suomen hallitus vastasi noottiin: käymme puolustussotaa turvallisuutemme varmistamiseksi.

Vastaus ei tyydyttänyt pääministeri Winston Churchilliä. Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin painosti häntä edelleen. Marraskuun 29. päivänä Churchill kirjoitti ylipäällikkö Mannerheimille yksityisen ja salaisen kirjeen:

”I am deeply grieved at what I see coming, namely that we shall be forced in a few days of loyalty to our Ally Russia to declare war upon Finland…”

Englannin oli siis lojaalisuudesta liittolaistaan Venäjää kohtaan pakko muutaman päivän kuluttua julistaa sota Suomea vastaan jos… Niin jos suomalaiset edelleen jatkavat etenemistään Neuvostoliiton alueella.

Ylipäällikkö Mannerheim lähetti vastauskirjeen Churchillille joulukuun 2. päivänä. Suomen oli saavutettava sellaiset strategiset maastolinjat, joita olisi sotilaallisesti helppo puolustaa. Siihen ei menisi enää kauan.

Niin kuin ei mennytkään, mutta silti liian kauan.

Pääministerin sihteerin presidentti Rytille tuomassa lapussa oli lyhyt tieto: Iso-Britannia on julistanut sodan Suomelle. Saman päivän iltaan mennessä Karhumäki oli vallattu ja suomalaisten valloitustoimet rajan takana päättyneet – hieman liian myöhään.

Sodanjulistus oli annettu, mutta sotaa ei käyty. Kerran Englanti kuitenkin pommitti Petsamossa olevaa Liinahamarin satamaa ilman suurempia vahinkoja.

Syksyn aikana Yhdysvaltojen lähettiläs Arthur Schoenfeld oli suositellut Suomea tekemään erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa. Aina hillitty presidentti Ryti oli suuttunut: ”Te amerikkalaiset saatte edelleen istua kotonanne takkavalkean ääressä. Teillä on valtameri molemmilla puolilla ja siten täysi sotilaallinen turvallisuus. Meidän kimppuumme on Venäjä hyökännyt kahden vuoden sisällä kaksi kertaa. Emme aio edes Amerikan vaatimuksesta panna kaulaamme mestauspölkylle.”

Missään vaiheessa Yhdysvallat ei kuitenkaan uhannut Suomea sodalla eikä sodanjulistuksella.

Tora, tora, tora!

Kun presidentti Ryti piti itsenäisyyspäivän puhettaan, kaukana Tyynellämerellä lähestyi Havaijin saariryhmää japanilainen sotalaivasto: risteilijöitä, taistelulaivoja, säiliöaluksia ja kuusi lentotukialusta.

Alukset olivat lähteneet eräästä Japanin pohjoisrannikon syrjäisestä lahdesta. Piti varoittamatta hyökätä Oahun saarella olevaan Pearl Harborin tukikohtaan ja tuhota Yhdysvaltojen Tyynenmeren sotalaivasto. Vain siten Japani saattaisi sotilaallisesti laajentaa valtaansa ilman uhkaa Kaakkois-Aasian alueilla. Maat eivät vielä olleet sodassa keskenään.

Suomessa alkoi iltahämärä voimistua, kun lentohyökkäyksen komentaja Mitsuo Fuchida antoi joulukuun 7. päivänä hieman ennen kello kahdeksan aamulla kuuluisan radioviestinsä:

”Tora, tora, tora!” (Tiikeri, tiikeri, tiikeri!)

Hyökkäys oli alkanut.

Lentotukialuksilta nousi kahdessa aallossa noin 350 syöksypommittajaa, pommi- ja torpedopommikonetta sekä Zero-hävittäjää, jotka tekivät pahaa jälkeä. Kahden tunnin aikana 18 amerikkalaista sota-alusta oli uponnut tai saanut osumia, 188 lentokonetta oli tuhoutunut ja surmansa oli saanut yli 2 300 sotilasta ja siviiliä.

Vaan ei siinä vielä kaikki.

Heti joulukuun 8. päivänä presidentti Roosevelt julisti Japanille sodan. Koska Japani kuului Italian ja natsi-Saksan lisäksi niin sanottuun kolmiliittoon, ei myöskään valtakunnankansleri Adolf Hitler vitkastellut. Hän julisti sodan Yhdysvalloille joulukuun 11. päivänä.

Messuhallin juhlasta ei ollut kulunut viikkoakaan, kun Euroopassa käytävä sota oli joulukuussa 1941 laajentunut todelliseksi maailmansodaksi.

Ruotsalainen teollisuusmies Marcus Wallenberg oli yksi heistä, jotka sanoivat heti, että Hitlerin sodanjulistus Yhdysvalloille oli sinetti saksalaisten tulevalle tappiolle: finis Germaniae. Hitlerillä ei ollut todellista käsitystä Yhdysvaltojen sotateollisuuden voimasta.

Sankka musta savu täytti Pearl Harborin satama-alueen, kun japanilaiset lentokoneet iskivät sinne joulukuun 7. päivänä 1941. © AP / Lehtikuva

Sankka musta savu täytti Pearl Harborin satama-alueen, kun japanilaiset lentokoneet iskivät sinne joulukuun 7. päivänä 1941. © AP / Lehtikuva

Valtakunnan­kansleri Adolf Hitler puhuu valtiopäivillä joulukuun 11. päivänä 1941, jolloin natsi-Saksa julisti sodan Yhdysvalloille. © APA / Lehtikuva

Valtakunnan­kansleri Adolf Hitler puhuu valtiopäivillä joulukuun 11. päivänä 1941, jolloin natsi-Saksa julisti sodan Yhdysvalloille. © APA / Lehtikuva

Liejua, rapaa, lunta

Kellot alkoivat kilkattaa ylipäällikkö Mannerheimin päässä:

Jos kerran Yhdysvallat oli lähettänyt taistelujoukkojaan Eurooppaan ensimmäisessä maailmansodassa, se saattaisi tehdä samoin uudelleen – siis Suomen kanssasotijaa natsi-Saksaa vastaan. Mitä siitä seuraisi? Toki Yhdysvallat oli nyt sodassa myös Japanin kanssa, mikä sitoi suuria miesmääriä Tyynenmeren rintamille.

Jo kesän lopulla pääministeri Edwin Linkomies oli huolestunut. Saksalaisten hyökkäys Neuvostoliittoon ei edennyt niin nopeasti kuin oli arveltu. Lyhyt sota olisi ollut natsi-Saksan ja myös Suomen etu. Se näytti kuitenkin venyvän pitkäksi.

Eipä liioin presidentti Ryti enää uskonut saksalaisten voittoon, vaikka ei tiennytkään karua totuutta. Runsaassa kolmessa kuukaudessa saksalaiset olivat menettäneet itärintamalla kaatuneina, haavoittuneina tai kadonneina 534 000 miestä, heistä lähes 18 000 upseereita.

Rankat syyssateet olivat muuttaneet tiet lieju- ja rapavelliksi. Saksalaisten motorisoitu sotakoneisto eteni enää lyhyin päivämatkoin, jos eteni ollenkaan. Presidentti Rytin pitäessä itsenäisyyspäivän puhettaan lähes neljänkymmenen asteen pakkanen oli pysäyttänyt saksalaiset Moskovan porteille. Miehillä ei ollut talvivarusteita, aseiden ja panssareiden öljyt jähmettyivät.

Saksalaisia uutisfilmejä katsoessaan presidentti Ryti oli tajunnut, että kansanjoukkojen edessä vaahto huulilla, silmät leiskuen ja raivon vallassa paasaava Hitler oli hysteerikko. Miksipä muuten hän olisi hätäisesti päättänyt vallata Moskovan? Ja miten muka neljän miljoonan venäläisen asuttamaa kaupunkia olisi voitu pitää hallussa ja hallita?

Hysteerikkojen arvaamattomuus on aina vaarallista. Mihin oli maailma menossa?

Lähteet: Edwin Linkomies: Vaikea aika; Ohto Manninen & Kauko Rumpunen (toim.): Risto Rytin päiväkirjat; Rainer Palmunen ym (toim.) Mannerheim – tuttu ja tuntematon; Sakari Virkkunen: Ryti – myrskyajan presidentti.

Lue myös: Suomalaisten sotaväki marssi Viipuriin syksyllä 1941 – Valtava sotasaalis saatiin Porlammen miljoonamotista

Tykkejä joutui Porlammen motista suomalaisten sotasaaliiksi yli kolmesataa. <span class="typography__copyright">© SA-Kuva</span>

Tykkejä joutui Porlammen motista suomalaisten sotasaaliiksi yli kolmesataa. © SA-Kuva

X