Martin Luther Kingin murhaa varjostaa epäselvyys – Toimiko ampuja James Earl Ray sittenkään yksin?

’I have a dream” (Minulla on unelma). Ihmisoikeustaistelija Martin Luther Kingin sanat ovat jääneet elämään. Unelma liittyi Yhdysvaltojen mustan väestön tasa-arvoon valkoisten kanssa.

Kingin sanoja ja puhetta kuunteli elokuussa 1963 Washingtonin suuressa ulkoilmakokouksessa yli neljännesmiljoonaa ihmistä.

Martin Luther Kingin tiestä kohti unelmaa tuli raskas. Hänen johtamansa mustien kansalaisliikkeen väkivallattomat protestimarssit muuttuivat usein painajaisiksi. Newsweekin toimittajan Marshall Fradyn raportti pienestä floridalaisesta St. Augustinen kaupungista oli karu:

”Valkoinen väkijoukko vetäisi esiin rengasavaimia, baseballmailoja, rautakettinkejä ja loikki karjuen pensasaitojen yli, joiden suojassa mustat marssijat kompuroivat mykän, epäuskoisen kauhun vallassa.”

Vuonna 1967 King suunnitteli köyhien marssia Washingtoniin. Liittovaltion olisi investoitava vuosittain 30 miljardia dollaria köyhyyden poistamiseksi. Köyhien marssin vaatimus oli kuin hyökkäys Yhdysvaltain taloudellisia rakenteita vastaan.

Martin Luther King ei ollut enää turvassa – jos oli ollut ennenkään.

Martin Luther Kingin kuuluisin viesti ”I have a dream” (Minulla on unelma) jäi elämään jälkipolville. © AOP

Martin Luther King oli pettynyt mies

Vuoden 1968 helmikuussa sattui Memphisin kaupungissa poikkeuksellinen murhenäytelmä.

Kaksi roska-auton alla sadetta pitänyttä työntekijää joutui vahingossa sen hydrauliseen silppuriin. Memphisin alipalkatut mustat puhtaanapitotyöläiset marssivat kaupungintalolle. Jokaisessa heidän kantamassaan kyltissä oli sama teksti: ”Minä olen ihminen.”

Se oli Memphisin elämänmenoa toista kuukautta sotkeneen lakon lähtölaukaus.

Martin Luther King saapui avustajineen Memphisiin maaliskuun 28. päivä. Hän osallistuisi suureen mustien protestimarssiin. Tunnelma oli puolin ja toisin äärimmäisen jännittynyt. Sitten tapahtui jotain odottamatonta:

Nuoremmat marssijat iskivät säpäleiksi julisteensa ja käyttivät niitä aseina. Ilmassa lenteli kiviä ja tyhjiä pulloja. Näyteikkunoita rikottiin ja kauppoja ryösteltiin. Poliisi turvautui kyynelkaasuun, susikoirat haukkuivat.

Mellakointi oli niin rajua, että New Orleansista Chicagoon kulkeva matkustajuna ei sinä päivänä pysähtynyt lainkaan Memphisin päärautatieasemalla.

King tajusi olevansa hengenvaarassa. Avustajiensa painostamana hän vetäytyi pois marssijoiden joukosta. Hotellissaan hän makasi täysissä vaatteissa peittojen alla ja seurasi televisiosta tapahtumien kulkua.

King oli äärimmäisen pettynyt sekä itseensä että omaan väkeensä. Hän oli luikkinut pakoon, ja omat olivat pettäneet hänet – ensi kertaa.

Martin Luther Kingin oma periaate ei järkkynyt: ”Vaikka Yhdysvaltain jokainen musta alkaisi kannattaa väkivaltaa, minä sanon, että se on väärin.”

Motellin huone numero 306

Huhtikuun 4. päivä King oli jälleen Memphisissä. Nyt hän asui avustajineen vaatimattomassa mustan perheen pitämässä motellissa. Siellä hän oli yöpynyt lähes aina kaupungissa käydessään. Motellin toisessa kerroksessa oli numero 306, joka oli Kingin vakiohuone. Huoneen numero ei ollut mikään salaisuus.

Suuren osan päivästä voimakkaan migreenin vaivaama King käytti neuvotteluihin mustien radikaalinuorten kanssa. Uuden mahdollisen protestimarssin oli sujuttava ilman mellakointia ja väkivaltaa.

Toiseen motelliin vastapäätä Kingin majapaikkaa oli majoittunut vankilasta karannut taparikollinen James Earl Ray.

Mustia syvästi vihaava Ray oli ostanut kiikarikiväärin. Välimatkaa motellien välillä oli kuutisenkymmentä metriä.

Lehdissä oli kirjoitettu Kingin palaavan huhtikuun alussa Memphisiin. Rayn kylpyhuoneesta oli suora näkymä Kingin parvekkeelle.

Hieman ennen iltakuutta King astahti parvekkeelle ja alkoi keskustella alhaalla parkkipaikalla olevien avustajiensa kanssa.

Laulusolisti Ben Branchille hän huikkasi, että laula minulle illalla Precious Lord, Take my Hand ja laula se kauniimmin kuin koskaan.

”Nyt se on tapahtunut”

Kuullessaan laukauksen Kingin luottomies Ralph Abernathy ryntäsi kylpyhuoneesta parvekkeelle.

King oli lennähtänyt taaksepäin vasemmalle seinää vasten. Kädet olivat heilahtaneet sivuille niin kuin hän olisi riippunut ristillä. Hän makasi parvekkeen lattialla jalat hieman koukussa. Luoti oli murskannut hänen alaleukansa ja tunkeutunut syvälle kaulaan.

James Earl Ray oli painanut kiikarikiväärinsä liipaisinta.

Martin Luther King murhattiin Lorraine-motellin parvekkeella. © AOP

Abernathy kumartui Kingin puoleen, joka yritti liikuttaa huuliaan mutta pystyi vain katsomaan. Pari viikkoa myöhemmin Abernathy kertoi: ”Tuntui kuin hän olisi puhunut silmillään, ja ne sanoivat: Se on tapahtunut, nyt se on tapahtunut…”

Yli sadassa kaupungissa syntyi väkivaltaisia mellakoita. Pääkaupungissa Washingtonissa paloi satoja taloja, toistatuhatta ihmistä sai vammoja. Yhdysvaltain armeijan joukkoja määrättiin suojelemaan Valkoista taloa.

Martin Luther Kingin muistomarssi järjestettiin mellakoiden murjomassa Washingtonissa. Newsweekin toimittaja Marshall Frady oli jälleen paikalla:

”Kulkue eteni tihkusateessa ohi talonraunioiden, katottomien seinien ja lasittomina ammottavien ikkuna-aukkojen. Jonkin ajan kuluttua pitkin kulkuetta alkoi kiiriä laulu: voimistuva, aavemainen veisuu ja kättentaputus, kun väkijoukko lauloi samoja uljaita hymnejä kuin kaikilla marsseilla ja kaikissa joukkokokouksissa. Kuulosti melkein kuin marssijat olisivat yrittäneet herättää Kingin henkiin.”

Martin Luther Kingin lähes 100 000 hengen hautajaissaatto kulki Atlantan keskustan läpi huhtikuun 9. päivänä. Ruumisvaunua veti Yhdysvaltojen mustan väestön vuosisataista raadantaa symboloiva muulipari. © AOP

 James Earl Ray ja väärennetty passi

Poliisit löysivät James Earl Rayn tyhjästä huoneesta kartan. Siinä oli lyijykynällä ympäröity muun muassa Kingin käyttämän motellin paikka. Erään läheisen kauppaliikkeen ovensyvennyksestä he löysivät kiväärin, joka hieman myöhemmin tunnistettiin murha-aseeksi.

Ray pääsi pakenemaan Memphisistä. Hänen onnistui siirtyä Kanadaan, missä hän hankki väärennetyn Kanadan passin. Saman tien hän osti lentolipun Lontooseen, mistä hänen tarkoituksensa oli jatkaa valkoisten hallitsemaan Afrikan maahan Rhodesiaan, nykyiseen Zimbabween.

Jostakin Rayn oli täytynyt saada rutkasti rahaa. Mistä? Keneltä? Ja miksi?

FBI:n levittämä James Earl Rayn etsintäkuulutus sormenjälkineen ja kuvineen. © AOP

FBI:n tutkijat tekivät tarkkaa työtä. Rayn käyttämästä murha-aseesta ja kartasta löydettyjä sormenjälkiä verrattiin yli 50 000 etsintäkuulutetun sormenjälkiin. Ne olivat yhteneväiset kortin numero 702 sormenjälkien kanssa. Kortti oli James Earl Rayn.

Yksi Rayn entinen sellikaveri kertoi poliisille, että Ray oli sanonut joskus siirtyvänsä Kanadaan. FBI:n miehet alkoivat tutkia viimeisimmän vuoden aikana Kanadassa myönnettyjä passeja. Niitä oli yli 250 000. Yhdessä oli selkeästi Raytä muistuttava kuva, mutta passi oli annettu nimellä Ramon George Sneyd.

Väärän herra Sneydin kuva lähetettiin kaikkiin Englannin satamiin ja lentokentille. James Earl Ray pidätettiin Heathrown lentokentällä ja palautettiin kotimaahansa. Pakomatka oli kestänyt hieman yli kaksi kuukautta.

Maaliskuun alussa 1969 Ray tunnusti murhanneensa Martin Luther Kingin. Hän sai 99 vuoden vankilatuomion. Myöhemmin hän perui tunnustuksen, mutta se ei muuttanut mitään. Ray kuoli vankilassa 70-vuotiaana huhtikuun lopulla 1998.

Tietty epäselvyys jäi kuitenkin leijumaan tapahtuman ylle. Toimiko James Earl Ray täysin yksin, vai saiko hän jostakin tukea ja kannustusta teolleen?

Lähteet: Marshall Frady: Martin Luther King jr; Lennart Pehrson: Martin Luther King; Emrah Sütcü: Murhaaja pakeni yli Atlantin (Historia-lehti nro 18/2014); Milton Viorst: Fire in the Streets: America in the 1960s.