Koirasusien omistus kiellettiin kesäkuussa – mutta valvooko kieltoa kukaan?

Koirasusia koskeva uusi asetus tuli voimaan kesäkuussa 2019. Puolen vuoden aikana uusia kasvattamoita ei ole löytynyt. Kennelliitto toivoo koirille polveutumistodistuspakkoa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koirasusien kasvattajista ja epällyistä kasvattajista on tullut joitakin havaintoja Helsingin eläinpoliisille. Kuvituskuva.

Koirasusia koskeva uusi asetus tuli voimaan kesäkuussa 2019. Puolen vuoden aikana uusia kasvattamoita ei ole löytynyt. Kennelliitto toivoo koirille polveutumistodistuspakkoa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Elina Kirssi

Koirasuden kasvattaminen, myynti ja pentujen teettäminen tuli laittomaksi kesäkuun alussa, kun uusi asetus tuli voimaan. Valtioneuvoston hyväksymä asetus kieltää myös koirasuden hallussapidon, mutta ennen 1. kesäkuuta 2019 lemmikiksi hankitun koirasuden omistaminen on sallittua sen luonnolliseen kuolemaan saakka.

Eläintä ei kuitenkaan saa päästää vapaaksi luonnossa, luovuttaa eteenpäin eikä se saa lisääntyä.

Koirasudella tarkoitetaan suden ja koira risteymää neljässä ensimmäisessä sukupolvessa.

Poliisi ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset valvovat asetuksen toimeenpanoa koirasuden ja muiden haitallisten vieraslajien torjumiseksi. Asetuksella halutaan suojella alkuperäisen suden perimää sekä noudattaa kansainvälisiä sopimuksia.

”Tavoitteena on saada koirasusien vähäinenkin kasvattaminen loppumaan”

Maa- ja metsätalousministeriön lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen kertoo, että säädös on rauhoittanut keskustelua koirasuden ympärillä.

”Ennen kuin asetus tuli voimaan, emme osanneet arvioida, miten laajaa koirasusien kasvatus on. Toistaiseksi uusia kasvattamoja ei ole löytynyt. Tilanne on rauhoittunut, vaikka määritelmistä käydään edelleen keskustelua. Puheyhteys on kuitenkin hyvä ja vastakkainasettelu on vähentynyt. ”

Asetusta vastustivat kasvattajat, joilla oli aiemmin ollut koirasusia kasvatettavana.

Kemppainen muistuttaa, että jo ennen asetuksen voimaan tuloa koirien risteyttäminen villieläinten kanssa on ollut kiellettyä. Myös koirasusien maahantuonti on ollut pitkään luvanvaraista ja kiellettyä vuodesta 2016.

”Tämä on ollut pitkän aikavälin hanke. Tavoitteena on saada koirasusien vähäinenkin kasvattaminen loppumaan ja saada rajoitettua pentujen kysyntää.”

Koirasusien kasvatus, myynti, lisääntyminen ja omistaminen kiellettiin kesäkuussa 2019. © ERKKI MAKKONEN/OTAVAMEDIAN ARKISTO

Toiminta siirtyi maan alle?

Viime keväänä puhutti Lopelta löytynyt kasvattamo, jossa oli noin kuusikymmentä koiraeläintä surkeissa oloissa. Eläimistä valtaosa oli koirasusia, lisäksi joukossa oli kolme sutta. Sudet ja noin 30 muuta koiraeläintä jouduttiin lopettamaan, koska ne olivat niin huonossa kunnossa.

Jo ennen asetuksen voimaan tuloa poliisi kartoitti kohteita, joissa voi olla potentiaalia laajempaan kasvatukseen. Tällä haluttiin varmistua, ettei koirasusia päästetä vapaaksi.

”Poliisin tiedustelun perusteella ei löydetty kohteita, joihin olisi ollut syytä tehdä ratsioita. Epäilen, että toimintaa on maan alla ainakin jossain mittakaavassa. Lopen tapaus oli määrältään ja toiminnaltaan hyvin harvinaista.”

Tällä hetkellä tiedossa ei ole koirasusikasvattamoita eikä koirasusia ole tiettävästi myöskään kuljetettu Suomeen muualta. Kasvatettavien tai lemmikkeinä pidettävien koirasusien tarkkaa määrää on vaikea arvioida.

Luonnossa koirasusia elää arviolta muutama.

”Koirasusien kasvattajat eivät ole kovin paljon julkisuudessa eikä kasvatus vaikuta olevan järjestäytynyttä. Koirasudet herättävät joissakin ihmisissä enemmän mielenkiintoa ja kesykoiriin verrattuna koirasutena kaupitteleminen nostaa hintaa. Harrastajat itse kertovat niiden olevan luonteeltaan rauhallisempia ja sopeutuvaisempia kuin monet tavalliset koirat, mutta muut ovat tästä eri mieltä”, Kemppainen kertoo.

Aidon suden ja koirasuden erottaminen on vaikeaa harrastajillekin

Rikoskomisario Anne Hietala Helsingin poliisin eläinrikoksia tutkivasta ryhmästä kertoo, että Helsingin alueella ei ole tehty koirasusiin liittyviä ratsioita viimeisen puolen vuoden aikana eikä poliisilla ole Lopen-tapauksen kaltaisia juttuja tutkinnassa.

”Helsingin alueella ei ole tullut yhtään ilmoitusta koirasusien kasvattajista. Joitakin tietoja on tullut muualta päin Suomea. Ilmoitukset ovat koskeneet koirasusien kasvattamista ja epäilyä siitä. Yhtään vinkkiä luonnossa näkyneestä koirasudesta ei ole tullut meille.”

Anne Hietala muistuttaa, että aidon suden ja koirasuden erottaminen on vaikeaa kokeneellekin harrastajalle.

Susitapaukset ovat Helsingin poliisilaitoksen alueella harvinaisia. Lopen tapaus oli poikkeuksellinen Suomessa ja myös Euroopan mittaluokassa suuri.

”Jutun tutkinta oli iso ja vei paljon aikaa. Odotamme mielenkiinnolla, miten juttu menestyy oikeusasteissa. Juttu on syyttäjällä syyteharkinnassa ja pääsee käräjäoikeuden käsittelyyn toivottavasti alkuvuoden aikana.”

Kahdelle susiristeysrodulle tunnistepakko – Kennelliitto otti koirasusia koskevan uuden asetuksen ilolla vastaan

Kennelliitto päätti elokuussa, että kahdelta susiristeytysrodulta, saarloos wolfhondilta ja ceskoslovensky vlcakilta, edellytetään jatkossa polveutumisen varmistusta pentuerekisteröinnin yhteydessä. Liitto vaatii, että omistajat ilmoittavat jalostukseen käytettävistä koirista sekä rekisteröitävistä tuontikoirista DNA-tunnisteet liitolle vuoden 2020 alusta alkaen.

Kennelliiton jalostusasiantuntija Katariina Mäki kertoo, että tunnistevaatimus liittyy viime kesäkuussa voimaan tulleeseen koirasusia koskevaan asetukseen.

”Saarloos wolfhond ja ceskoslovensky vlcak ovat rotuja, jotka ovat saaneet alkunsa koiran ja suden välisistä risteyksistä. Päätöksellä haluamme turvata näiden kahden rodun kasvatustyön. Kasvattajat ja omistajat voivat polveutumistutkimusten avulla todistaa, etteivät heidän koiransa ole koirasusia.”

Kennelliitto otti koirasusia koskevan uuden asetuksen ilolla vastaan. Liitto on toivonut koirasusien kasvatuksen ja omistamisen kieltämistä jo pitkään.

”Koirasudet ovat arempia ja pidättyväisempiä kuin muut koirat. Lisäksi niillä on karkaamistaipumusta, ja luonnossa ne saattavat risteytyä susien kanssa. On riski, että susikanta ei säily puhtaana. Se voi lisätä niin sanottujen pihasusien määrää, koska koirasudet eivät pelkää ihmistä yhtä paljon kuin sudet.”

Suomessa ei ole tällä hetkellä lakisääteistä koirien tunnistusmerkintäpakkoa. Kennelliiton mukaan todistusvelvollisuus koiran ja suden risteytyksistä alkunsa saaneiden eläinten laillisesta polveutumisesta voisi ratkaista koirasusiongelman.

”Kaikkien koirien lakisääteisen tunnistusmerkinnän lisäksi se olisi hyvä tavoite ja rajoitus. Koirasusien määrän valvonta on hankalaa, jos omistajilla tai kasvattajille ei ole mitään todistustaakkaa. Eläinten susiprosentin määrittämiseen on olemassa dna-tutkimuksia, mutta on sattumanvaraista, miten geenit siirtyvät sukupolvesta toiseen.”

Lue myös: Tuhoavatko koirasudet Euroopan susikannan? Tutkijat pohtivat keinoja susipopulaation suojelemiseen

Lue myös: Kartta paljastaa tarkat sijainnit, missä sudet ovat tappaneet koiria – Pääkaupunkiseudulla lähin susihyökkäys on tapahtunut Porkkalassa

X