Karkailustaan kuuluisaksi tullut Simo-sonni yllätti jälleen – Tätä eivät edes uudet omistajat Yläneellä olleet uskoa todeksi

Simo-sonni sai viime kesänä aikaan Niina Mannisen ja Eero Toikan arjessa tapahtumasarjan, joka on vertaansa vailla.

Kesäkuisena iltana heidän hevosaitauksensa viereen ilmaantui naapuripitäjästä edellisellä viikolla livohkaan lähtenyt karkuri – musta 1,5-vuotiaaksi arvioitu sonni, joka tarkkaili uteliaana neljää tummanruunikkoa.

Sitä ennen nauta oli seikkaillut Satakunnan ja Varsinais-Suomen rajalla viikon päivät.

”Täällä on monta hevostilaakin matkan varrella – miten se just meille ilmestyi”, Niina Manninen pohtii yhä erikoista sattumaa.

Arvoitukseksi jää sekin, oliko vanhasta Säkylästä seikkailunsa aloittanut nauta käynyt tarkkailemassa kaukaisia serkkujaankin läheisellä karjatilalla, jossa kasvatetaan ruskeakarvaista ja muhkeasarvista Highlander-ylämaankarjaa.

Jos karkuri aidan takana erikoista laumaa olikin tarkkaillut, mahtoi nuori Holstein-sonni vain kummeksua näkemäänsä – eihän se ollut eläissään nähnyt kuin mustia nautoja.

Ja ehkäpä juuri siitä syystä, karkuri etsiytyi Niina Mannisen tummien hevosten lähettyville.

Kun laidunkausi päättyi, Simo-sonni käveli kaikkien yllätykseksi hevoslauman mukana kotipihan pihattoon. Siellä se on elellyt säyseästi kahden ruunan kanssa. © Tommi Tuomi / Otavamedia

Simo-sonni kääntyi useasti tuonelan porteilta

Sonni nimettiin Simoksi. Koska se suopui hevoslauman jäseneksi, nauta välttyi hätäteurastukselta.

Seuraavan kerran Simon päivät olivat vaakalaudalla syyskuussa laidunkauden päättyessä, kun tuli aika taluttaa hevoset kotilaitumen pihattoon. Mieliä askarruttivat Simo-sonnin aikeet, lähtisikö sonni livohkaan? Selvää oli, että kukaan ei sitä taluttaisi metrin vertaa, eihän sonnill ole koskaan ollut edes naru kaulan ympärillä.

”Simo luotti meihin niin paljon, että se tuli hevosten mukana. Oli hieno tunne, kun se tuli perässä, eikä sitä tarvinnut lahdata, vaikka ajatuksena se ei olisikaan tuolloin tehnyt tiukkaa”, Niina sanoo.

Simo-sonni lauman arvojärjestyksessä toisena

Nyt ajatus Simosta luopumisesta olisi jo raskaampi. Simo on elänyt pihatossa lämminveristen ruunien kanssa yli puoli vuotta. Se on hyväksynyt paikkansa laumassaan johtajahevosen Artun vanavedessä.

Arttu on käytöksellään opettanut Simolle ihmisten olevan laumanjohtajaakin korkeammalla.

Massaa Simolla on jo 800-kiloa. Se antaa koskettaa ja harjata, kaivatessaan hellyyttä ja palvelua se tarjoaa kylkeään rapsutettavaksi.

Elääkö pihatossa Härkä-Simo tulevaisuudessa?

Pariskunnan elämään Simo on tuonut odottamattomia elämyksiä enemmän kuin he osasivat odottaa – jos olisivat edes osanneet odottaa. Kun sonnin paperit siirtyivät omistajalta heille ja Simo löi yli yhdeksän kuukauden tuttavuuden jälkeen pariskunnan jälleen ällikällä.

”Kesällä eläinlääkäri arvioi Simon iäksi 1,5 vuotta – papereiden mukaan se olikin tuolloin jo tuplasti vanhempi. Nyt se on jo 3,5-vuotias”, Eero kertoo.

Jatkossa Simon kohtalo on jatkossa sen omasta käytöksestä kiinni. Jos sonni alkaa kiukutella, saattaa jonakin päivänä pihatossa seistä härkä.

”Jos niitä merkkejä näkyy, sitten siltä napataan pallit”, Niina sanoo.

Yläneen mannekiini

Nyt Simo ei kuitenkaan ole uhmaillut käytöksellään kohtaloaan. Se on säyseä, mutta sitä hoidetaan aina kaksin turvallisuussyistä.

Seuraavaksi Simoa ryhdytään totuttamaan siihen, että sillä on köysi kaulassa.

”Itse haluaisin jonakin päivänä myös ratsastaa sillä”, Eero heittää.

Taustalta kajahtaa Daniel-aasin pitkä ja kuuluva törähdys, kun muutama kana astelee olkien päällä ja koirat Friidu ja Teppo painivat leikkisästi aidan äärellä. Kukin tilalla elää omassa rytmissään ja kulkee omaa taivaltaan – tilaa on kaikille.

”Mitä enemmän arjessa on muutoksia, sen mukavampaa on. Aina niistä jotakin oppii”, toteaa Niina.

”Munkin työelämä on perustunut aina yllättäviin juttuihin, koneiden vikaantumisiin, ja aina voi sattua mitä vain – niin se vain menee”, Eero sanoo.

Sitä siis saa mitä tilaa – ja se olikin viime kesänä myös kuuluisaksi tulleen karkulaisen, Simo-sonnin onni.