Eiran kummitustalon mysteeri: Arvotalo ränsistyy Helsingin kalleimmalla alueella – taustalla perintöriidat

Jaa kaverilleTilaa Seura
Eiran kummitustalo
Sammaloituneen muurin metalliporttia vartioi sama musta pöllö kuin talon viimeisen asukkaan Sven Grönblomin eläessä. © Jonne Räsänen/Otavamedia
Helsingin Eirassa sijaitseva kummitustalo on seisonut kymmenen vuotta tyhjillään. Kuinka on mahdollista, että kaupungin kalleimmalla alueella sijaitseva arvorakennus saa ränsistyä?

Portit ovat lukossa. Pimeiden ikkunoiden eteen on vedetty verhot. Kiviaidan ja sen takana olevan kivitalon rappaus on murentunut sieltä täältä.

Armfeltintie 13:n huvila Helsingin Eirassa on seisonut tyhjillään vuodesta 2006, jolloin sen omistaja Sven Grönblom kuoli 92 vuoden ikäisenä. Sven jäi yksin, kun hänen vaimonsa Peggy nukkui pois 1979.

Kymmen vuoden ajan naapurit ja ohikulkijat ovat joutuneet seuraamaan, kuinka arvotalon julkisivu ja sitä ympäröivä muuri murenevat.

”Miehen vielä eläessä talon kaikki valot eivät koskaan olleet yhtä aikaa päällä. Jossain huoneessa paloi himmeä valo. Siitä tuli mielikuva herrasta, joka lukee kirjaa ja sammuttaa lampun lähtiessään huoneesta,” muistelee vastapäätä asustava Pekka Parikka Armfeltintie 13:n viimeistä asukasta.

”En tavannut miestä koskaan. Hän pysytteli omissa oloissaan. Joskus talossa kyläili vanhempi pariskunta. He olivat ainoat ulkopuoliset, joita näin siellä käyvän. Varmaan hänestä huolta pidettiin.”

Mitä talossa tai omistajan perhepiirissä on voinut tapahtua, että Helsingin kalleimmilla tonttipaikoilla seisova jugend-talo jätetään kymmeneksi vuodeksi tyhjilleen?

Jos seinät osaisivat puhua

Armfeltintie 13:n huvila valmistui vuonna 1911. Sen rakennutti pankinjohtaja Georg Sidorow ja suunnitteli arkkitehti Onni Tarjanne, jonka tunnetuin luomus on Suomen kansallisteatteri.

”Epäsymmetrinen julkisivu, erkkereitä, päätykolmioita, kaaria, puitejaoltaan pieniruutuiset puuikkunat, lakattu tammiovi pyörökaaren muotoisen portaalin sisällä, taitekatto punatiiltä, muurin ympäröimä puutarha. Metalliportissa musta maalattu pöllökuvio”, kuvaillaan taloa Helsingin kaupunginmuseon tietokannassa.

Kahden asuinkerroksen lisäksi talossa on kellari ja ullakko. Asuintilaa on noin 500 neliötä ja muurin ympäröimää tonttia noin 800 neliötä.

Vuonna 1918 konsulinna Ines Gullichsen osti huvilan Georg Sidorowilta. Asuttuaan talossa kymmenen vuotta, hän myi sen Sven Grönblomin isälle Edgar Grönblomille.

Nelikerroksinen talo Helsingin Eirassa ei ollut lapsiperheen asunnoksi kaikkein huokein vaihtoehto, mutta rahasta Grönblomeilla ei ollut puutetta.

Vanhan ajan patruuna

Polyteekissa opiskellut Sven Grönblom oli urheilullinen nuorukainen. Hän osallistui Berliinin olympialaisiin 1936 Suomen purjehdusmaajoukkueessa, joka saavutti viidennen sijan.

Sven Grönblom aloitti myynti-insinöörin työt isänsä johtamassa Grönblom Ab:ssä vuonna 1938. Nykyisin raskaan teollisuuden alihankintaan keskittyvän perheyrityksen perusti vuonna 1897 Svenin isänisä, Ernst Grönblom.

Diplomi-insinööriksi Sven Grönblom valmistui 1939. Hän palveli toisessa maailmansodassa tykistön ja panssarijoukkojen upseerina.

Armfeltintie 13 vaurioitui pahoin Helsingin vuoden 1944 suurpommituksissa. Sodan jälkeen talo korjattiin pääosin entisen kaltaiseksi.

Kun Edgar-isä kuoli vuonna 1960, talo oli hetken aikaa myytävänä. Yksi asuntonäytön kävijöistä oli tuolloin Eirassa asunut Marja-Liisa Salovaara.

”Talo oli vanhahtava ja hyvin hieno, selvästi yhden perheen talo. Siitä huokui vanhan ajan arvokkuus ja elämäntapa. Se on edelleen Eiran hienoimpia rakennuksia.”

”Autonkuljettajalla oli kuljettajan hattu päässään, ja hän avasi oven Grönblomille, ei mikään puhelias mies. Kuljettaja ja taloudenhoitaja asuivat hänen kanssaan loppuun asti.”

Vaikka Sven Grönblom viihtyi viimeiset vuotensa omissa oloissaan, seudun asukkailla tuntuu edelleen olevan hänestä mielipide.

”Hän oli hyvin eksentrinen, kunnon vanhanajan herrasmies. Vanhat naapurit muistelevat, että hänellä oli oma vahtimestari, kuin suoraan Komisario Palmu -tarinoista,” naapurissa asuva Antti Juopperi kertoo.

Armfeltintie 13:n isäntä teki lähtemättömän vaikutuksen Markku Vuorelaan, joka työskenteli 1980-luvulla vartijana.

”Huvilasta tuli eräänä kesäyönä hälytys. Isäntä oli mökillä ja talo tyhjillään. Menin avaimilla sisään. Muurin yli ja ikkunan läpi oli heitetty nyrkinkokoinen kivi. Se oli lentänyt suoraan olohuoneeseen ja rikkonut pöydällä olleen posliinivadin.”

Paikattuaan ikkunan vartija kirjoitti raporttiinsa ’ei suurempia vahinkoja’. Viikon kuluttua vartiointiliikkeeseen marssi lippalakkiin ja pusakkaan sonnustautunut ikääntynyt mies.

”Luulin, että joku vanhempi mies tuli hakemaan vartijan töitä. Hän ei ollut sen ajan johtajatyyppiä, jolla oli puku ja solmio. Hän oli vaatimattoman oloinen, mutta puheessa ei sitten vaatimattomuutta enää ollutkaan.”

Vihainen Sven Grönblom kertoi, että rikkoontunut vati oli 30 000 markan arvoinen. Vartija vakuutti kirjanneensa vahingon raporttiin vakuutusyhtiötä varten.

10 vuoden yksinäisyys

Kun Armfeltintie 13:n viimeinen asukas kuoli, talon liepeillä alkoi tapahtua.

”Tuttavani on Sven Grönblomin jälkeläisten lapsuustoveri. Hän kertoi perillisten saaneen ensimmäisen ostotarjouksen talosta isänsä kuolinpäivänä”, kertoo naapuri Pekka Parikka.

Sven Grönblomin mittavan omaisuuden perinnönjako saatiin valmiiksi vasta vuonna 2011. Sen jälkeen Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirastolta alkoi tulla vaatimuksia, että talon rapistunut julkisivu olisi korjattava, mikäli perilliset haluavat välttyä seuraamuksilta.

Historiallisena jugend-talona Armfeltintie 13:lle oli määrätty asemakaavan korkein mahdollinen suojeluluokitus.

”Talo on kokonaan suojeltu, mukaan lukien sisätilat. Rakennusvalvontavirasto voi kehottaa korjaamaan rapistuneen näköisen talon ja määrätä sakkoja. Kyse on myös rakennuksen turvallisuudesta”, kertoo Anne Mäkinen Helsingin kaupunginmuseosta.

Korjausten laiminlyönnistä kuolinpesää on uhattu 5 000 euron uhkasakolla, jota ei toistaiseksi ole määrätty maksettavaksi. Sakon asettaneen rakennusvalvontaviraston juristi vastaa Seuran tiedusteluihin vaikenemalla:

”Asian jatkokäsittely on kesken. Käsittelyssä olevaan asiaan liittyvät tiedot eivät ole julkisia, lukuun ottamatta rakennuslautakunnan 27.5.2014 tekemää päätöstä. En anna suostumustani mainita nimeäni missään asiaa koskevassa lehtijutussa tai millään muullakaan tavoin. Rakennusvalvontavirasto ei anna asiaan liittyen tämän enempää vastausta.”

Juristin mainitsemasta rakennuslautakunnan päätöksestä käy ilmi, että talossa on todettu kosteusvaurioita jo ennen vanhan isännän kuolemaa. Perikunta on myöntynyt talon myyntiin ja pyytänyt jatkoaikaa korjauksille.

Lautakunnan päätöksessä kerrotaan myös, että 2011 valmistunut perinnönjako ei ole saanut lainvoimaa, koska asiasta riideltiin Helsingin käräjäoikeudessa. Yksi sisaruksista vaati isän perinnön jakamista uudelleen.

Sven Grönblom siirsi elinaikanaan lapsilleen omaisuuttaan, rahaa ja osakkeita. Summat ovat suuria, miljoonaluokkaa.

Eiran kummitustalon autioitumisen taustalla on siis Sven Grönblomin perintö.

Riita poikki

Lokakuussa 2015 Helsingin käräjäoikeus kumosi päätöksellään Sven Grönblomin perinnönjaon vuodelta 2011.

Sven Grönblomin jälkeläisten vastaukset talon tulevaisuutta koskeviin kyselyihin ovat niukat ja hämmentävän yhdenmukaiset.

”Yritä soittaa siskolleni tai veljelleni”, sanoo tytär Barbara Grönblom-Luotonen.

Toinen tytär Ann Rosenlew on samoilla linjoilla:

”Joo ei kiitos, yritä soittaa veljelleni, hän voi kertoa enemmän.”

Tähän asti parhaan vinkin tarjoaa veli Richard Grönblom.

”Jos asiasi koskee taloa, olen väärä henkilö puhumaan. En halua olla epäkohtelias, mutta en ole kiinnostunut lehtijutuista. Kuolinpesän asioita hoitaa asianajaja Reino Hepo-oja. Voit kysyä häneltä.”

Koko perintö tullaan jakamaan uudestaan, vahvistaa kuolinpesän asianajaja Hepo-oja.

”Perikunnalla on ollut erimielisyyksiä, joita en voi tässä avata. Ne eivät kuitenkaan koske taloa, josta perilliset ovat yksimielisiä. Kiinteistön myyminen on ensisijainen vaihtoehto, perillisillä ei ole suunnitelmia käyttää sitä.”

Patinoitunut kaunotar

Pekka Parikka katselee kotinsa ikkunasta Grönblomin taloa. Hänen mielestään talo ei ole rapistunut, vaan arvokkaalla tavalla patinoitunut.

”Se on seisonut paikoillaan yli sata vuotta. Miksi nyt on niin hirveä kiire tehdä talolle jotain? En ole koskaan kokenut, että se olisi hylätty.”

Jotain on kuitenkin tapahtunut. Silminnäkijöiden mukaan huvilan katto kunnostettiin parisen vuotta sitten. Myös ostajaehdokkaita on talon liepeillä nähty.

Nimettömänä haastattelun antava naapuri kertoo, kuinka talon eteen pysäköi kaksi mustaa Cadillacia, joiden takaikkunoissa oli verhot.

”Ulos astui Yhdysvaltojen entinen suurlähettiläs Bruce Oreck, joka katseli hetken verran aidan ja jatkoi matkaansa.”

Tonttinaapuri Antti Juopperi toivoo, että kaunis talo saisi viimeinkin sellaisen omistajan, joka entisöi sen.

”On siellä käyty siivoamassa ja lehtiä haravoimassa. Välillä joku kulkee huoneistossa, sytyttelee ja sammuttelee valoja.”

X