Historiapaljastus: Näin Suomi jahtasi kommunisteja 100 vuotta sitten – Mukana myös Etsivän Keskuspoliisin nuori kovanaama Urho Kekkonen

Sata vuotta sitten Suomen salainen poliisi kuulusteli ääriliikkeiden edustajia kovin ottein. Työhön osallistui myös urheilijanuorukainen Urho Kekkonen – mutta miten hän sen teki?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sisällisodan tragediat alkoivat vaivata Kekkosta enemmän vasta vanhoilla päivillä. Aikalaisille hän kuvaili Kajaanin paikallislehdessä sotaa ja sodanjälkeistä kommunistien metsästystä kuin poikien seikkailukertomuksina, jopa hurtilla huumorilla.

Sata vuotta sitten Suomen salainen poliisi kuulusteli ääriliikkeiden edustajia kovin ottein. Työhön osallistui myös urheilijanuorukainen Urho Kekkonen – mutta miten hän sen teki?
Teksti: Janne Laitinen

Kuhmon Teeriniemessä sijaitsevan maatalon arki katkesi syyskuun 8. päivänä vuonna 1920, kun kolme Etsivän Keskuspoliisin miestä marssi taloon ja pidätti isännän ja tämän aikuisen pojan. Pidätetyksi joutui myös tallin vintillä majaillut mies, jonka epäiltiin olevan matkalla Venäjälle.

Kun poliisit kertoivat olevansa kommunistien jäljillä ja epäilevänsä isäntää etappimieheksi eli ihmissalakuljettajaksi, talon emännältä lipsahti varoituksen sana: läheiselle Lentuan kylälle ei kyttien kannattaisi mennä nuuskimaan. Siellä olisi vastassa ”salainen sotilasjärjestö”.

Poliisi puhutti isäntää – kuusikymppistä ikämiestä – ja tämän poikaa tuoreeltaan paikan päällä. Yksi samassa jutussa syytetyistä väitti myöhemmin, että Teeriniemen isännällä oli pidätyksen jälkeen nenä veressä ja että tämä sylki verta.

Poliisi epäili, että maatila oli yksi pysähdyspaikka kommunistien salaisella etappilinjalla, joka vei Kainuusta Pietariin.

Kuhmoniemellä (nyk. Kuhmo) ja Kajaanissa seurasi syksyn mittaan pidätysten sarja, joka johti suurta huomiota saaneeseen valtiorikosoikeudenkäyntiin. Se tunnettiin julkisuudessa ”Kuhmoniemen etappijuttuna”.

Kajaanin jättipotti

Jutusta tuli vastikään perustetun valtiollisen Etsivän Keskuspoliisin ensimmäinen iso läpimurto kommunistien vastaisessa taistelussa sisällissodan jälkeisessä Suomessa.

Tapaus toi arvokasta kokemusta myös nuorelle ylioppilaalle Urho Kekkoselle, joka oli värvätty Etsivän Keskuspoliisin Kajaanin alaosastolle vuotta aikaisemmin, vuonna 1919.

Yksi nykyisen Suojelupoliisin historiallisista edeltäjistä, Etsivä Keskuspoliisi (1919–1938) oli valtiollinen salainen poliisi, jonka päätehtävänä oli valtio- ja maanpetoksellisten rikosten torjunta.

Käytännössä EK keskitti alkuvuosina tarmonsa vain kommunistien ja sosialistien jahtaamiseen.

Kommunistien tekemisiä seurattiin suurennuslasilla. Punakaarti oli nujerrettu, sen aktivistit oli teloitettu ja viimeiset lojuivat vankileireillä.

Maltilliset sosialistit olivat ryhmittyneet takaisin sosialidemokraattisen puolueen parlamentaariseen toimintaan, mutta Neuvosto-Venäjältä johdettu Suomen kommunistinen puolue toimi Suomessa maan alla.

Vaikka radikaalivasemmistolla olikin yhä kosto- ja vallankumoushaaveita, siltä puuttui aseita ja osaamista.

Neuvosto-Venäjä oli yhä oman sisällisotansa kourissa, eikä kyennyt suoraan tukemaan aateveljiään kovinkaan tehokkaasti.

Silti nuoren tasavallan olot olivat epävakaat, ja väkivaltaan oli totuttu ratkaisukeinona.

Nuori Urho Kekkonen oli taustaltaan täydellinen ihminen salaisen poliisin työhön: älykäs, tarkkaavainen ja kilpaurheilussa hyvän fyysisen kunnon saanut monilahjakkuus. Kuva vuodelta 1924.

Nuori Urho Kekkonen oli taustaltaan täydellinen ihminen salaisen poliisin työhön: älykäs, tarkkaavainen ja kilpaurheilussa hyvän fyysisen kunnon saanut monilahjakkuus. Kuva vuodelta 1924. UKK-arkisto

Näköalapaikka rikoksiin

Urho Kekkonen oli EK:n palvelukseen tullessaan 19-vuotias sotaveteraani, olihan hän palvellut vuoden 1918 sisällissodassa lukiolaisena valkoisten puolella Kajaanin sissirykmentissä.

Siellä hän oli myös osoittanut kykenevänsä tottelemaan raakojakin käskyjä: vain 17-vuotias Kekkonen oli joutunut johtamaan teloitusryhmää Haminassa. Hän ammutti vallia vasten joukon siviilipukuisia punaisia.

Monipuolisesti kilpaurheilua harrastanut, kovakuntoinen Kekkonen aloitti EK:n alaosaston kanslistina kotikaupungissaan Kajaanissa heinäkuussa 1919.

Hän oli kirjoittanut ylioppilaaksi saman vuoden keväällä. EK:n Kajaanin alaosasto oli yksi noin 15:stä viraston alaosastosta ja edustustosta.

Samaan aikaan Kekkonen työskenteli myös toimittajana Kajaanissa. Hänet nimitettiin kesällä 1919 vakituiseksi toimittajaksi Kajaanin Lehteen, jota hän oli aiemmin avustanut.

Lehti oli oikeistoliberaalin Kansallisen Edistyspuolueen äänenkannattaja.

Kajaanilaislehden toimituksessa oli siis henkilö, joka seurasi kuumaa poliisiuutisaihetta aitiopaikalta. Jääviyksiä ei tuona aikana pohdittu.

Seipäitä ja sammaltukkoja

Kajaanin ja Kuhmon pidätyksistä kerrottiin lehdistössä ympäri Suomea syksyllä 1920.

”Laaja kommunistinen järjestö paljastettu Kajaanissa”, uutisoi sanomalehti Keskisuomalainen 17. syyskuuta.

Epäiltynä oli parikymmentä kainuulaista miestä. Päätekijöitä olivat entinen punakaartilainen Joonas Kemppainen, osuuskauppias Otto Rautiainen ja kuplettilaulaja Johan Härmelin.

Kemppainen oli käynyt Pietarissa bolsevikkien asevoimien punaupseerikoulun, ja hänen epäiltiin järjestäneen niin sanotun etappilinjan Kajaanista Pietariin tarkoituksenaan valmistella Suomessa uutta punakapinaa.

Rautiaista epäiltiin tuon etappilinjan johtajaksi ja kommunistisen propagandan levittäjäksi. Härmelin puolestaan oli kauppa-apulainen, jonka epäiltiin saattaneen Venäjälle värvättyjä miehiä ja sieltä Suomeen saapuvia kommunistiagentteja.

Heidän lisäkseen epäiltynä oli sekalainen joukko työmiehiä ja rajaseudun talollisia.
Teeriniemessä pidätetty isäntä oli poliisin mukaan yksi etappimiehistä, jotka avustivat kommunisteja kuljettamalla ja majoittamalla heitä.

EK oli saanut vihiä Kainuun etappilinjasta muualla Suomessa tekemiensä pidätysten takia.

Ratkaiseva vihje oli tullut kesällä 1920 metsätyönjohtajalta, jonka mukaan Kainuun korvessa oli järjestetty erikoisia sotilasharjoituksia.

Niissä oli pidetty palopuheita, harjoiteltu kivääriliikkeitä puuseipäillä ja viskottu sammaltukkoja kranaattien korvikkeina.

Harjoituksia oli pidetty muun muassa Lentuan kylällä, mihin Teeriniemen emäntä ilmeisesti viittasi poliisia varoitellessaan.

Lyöty ja pidetty pimeässä

Etappijutussa syytettyjen tarinat muuttuivat matkan varrella täysin. Se teki kyseenalaiseksi menetelmät, joilla EK oli hankkinut todisteensa.

Miehille luettiin syytteet Vaasan hovioikeudessa joulukuussa 1920. Syytetyille vaadittiin pitkiä tuomioita valtiopetoksen valmistelusta ja maanpetoksesta.

Oikeudessa lähes jokainen väitti, että tunnustukset oli tiristetty heistä EK:n kuulusteluissa uhkailemalla ja pahoinpitelemällä.

Väitteiden mukaan epäiltyjä olisi esimerkiksi lyöty ja pidetty pimeässä kellarissa ja heidän lausuntojaan olisi vääristelty.

Etsivä Keskuspoliisi kiisti väitteet jyrkästi.

Oikeudessa kuultiin kuulustelijoita ja läsnäolleita todistajia, jotka hekin olivat yleensä EK:n henkilökuntaa.

Oman talon väki ei ymmärrettävästi nähnyt menetelmissä korjattavaa.

”Kuulustelut jo sinänsä sisältävät jonkinlaista henkistä painostusta”, huomautti kuulustelijana toiminut Kajaanin alaosaston päällikkö Aarne PommiKorhonen, Kekkosen esimies. Hän oli hoitanut valtaosan jutun kuulusteluista omakätisesti.

Nuori Kekkonen työasussaan. Hänen tiedetään 1950-luvulla ministerinä ollessaan käyneen Suomussalmella tapaamassa entistä ”pieksämäänsä” kommunistia. Tämän sukulaisten mukaan Kekkonen olisi hieronut sovintoa. Maalaisliiton imagonrakentajat alkoivat jo tuolloin luoda mielikuvaa, että poliisi-Kekkonen olisi saanut kuulusteluissa tuloksia lähinnä oveluudellaan, supliikilla ja saunottamisella. Se sopi paremmin tulevan valtiomiehen tarinaan.

Nuori Kekkonen työasussaan. Hänen tiedetään 1950-luvulla ministerinä ollessaan käyneen Suomussalmella tapaamassa entistä ”pieksämäänsä” kommunistia. Tämän sukulaisten mukaan Kekkonen olisi hieronut sovintoa.
Maalaisliiton imagonrakentajat alkoivat jo tuolloin luoda mielikuvaa, että poliisi-Kekkonen olisi saanut kuulusteluissa tuloksia lähinnä oveluudellaan, supliikilla ja saunottamisella. Se sopi paremmin tulevan valtiomiehen tarinaan. UKK-arkisto

Viaton kuin lammas?

Tunnustusten peruminen oli EK:n kannalta kiusallista. Tutkintakeinot olivat tuolloin vielä lapsenkengissään, ja kuulusteluissa pieksämällä tai painostamalla saadut tunnustukset olivat hyväksytty tapa saada epäillyt syytteeseen.

Oikeuskansleri tutki ainakin osan syytettyjen väitteistä tarkastamalla EK:n tutkintavankilat, muttei löytänyt todisteita väärinkäytöksistä.

Valtalehdistöltä ei herunut sympatiaa pahoinpitelyväitteitä esittäneille syytetyille:

”Häntä on muka pahoinpidelty ja uhattu ampua”, ”On omien ja muiden todistuksista huolimatta viaton kuin lammas”, lehdet kirjoittivat.

Tuomiot oli julistettu kauan ennen kuin oikeus otti syytteisiin kantaa.

Oikeus tuomitsi syytetyt toukokuussa 1921 valtiopetoksen valmistelusta vuosiksi kuritushuoneeseen. Pisimmän tuomion, kuusi vuotta, sai punaupseeri Kemppainen.

Teeriniemen isäntä ja hänen poikansa saivat kahden vuoden tuomiot.
Tuomioista ei valitettu korkeimpaan oikeuteen, joten ne jäivät voimaan.

Vasemmistolainen Suomen Työmies arvosteli tuomioita ja jutussa käytettyjä tutkintamenetelmiä: ”Tapahan on nykyään Suomen valkoisessa tasavallassa se, että syytös valtiopetoksen valmistelusta jotakuinkin säännöllisesti merkitsee tuomiota.”

Ainakin osa tuomituista passitettiin Tammisaaren pakkotyölaitokseen. Se oli perustettu punavankeja varten vuonna 1918, mutta selleissä oli tuossa vaiheessa jo hyvin tilaa: sisällissodan rivimiesvangeista valtaosa oli vapautettu.

Lue myös: Oliko Urho Kekkonen kuulusteluissa paha kovanyrkki vai hyvä poliisi? Aikalaisten kertomukset UKK:sta eroavat paljon

Siirtyi tiedusteluun

Tarkkanäköinen Kekkonen alkoi vähitellen löytää puutteita viraston tutkintamenetelmistä. Hän eteni syksyllä 1921 Kajaanista EK:n pääosastolle Helsinkiin ja aloitti samalla lakitieteen opinnot.

Vuonna 1923 EK:n tuolloinen päällikkö Esko Riekki antoi Kekkoselle ja kahdelle muulle tulevalle juristille tehtäväksi kehittää EK:n tiedustelua.

Muistiossaan kolmikko kirjoitti, että EK:n tutkimissa jutuissa ”syyte tavallisesti perustuu syytetyn omalle tunnustukselle”, ja epäillyt ovat siksi oppineet olemaan tunnustamatta.

Miehet kirjoittivat: ”Järjestelmällinen tiedustelutoiminta on tästä lähtien ainoa keino, jonka avulla Etsivä Keskuspoliisi voi kommunistien myyräntyötä seurata.”

Tiedusteluväen ammattitaidon parantumisen takia EK alkoikin jo 1930-luvulla pysyä hyvin kärryillä Neuvostoliiton maanalaisista touhuista Suomessa.

Lähteet: Kansallisarkisto, Ratakatu 12: Suojelupoliisi 1949–2009 (toim. Matti Simola), Matti Lackman: Esko Riekki – Jääkärivärväri, Etsivän Keskuspoliisin päällikkö, SS-pataljoonan luoja. Lisäksi haastateltiin historiantutkija Aleksi Mainiota ja kirjailija Tapani Baggea.

X