Kuka oli Hvitträskin lasimaalauksen surusilmä?

Herman Gesellius

Eliel Saarinen

Hvitträskin päärakennus on hämärä ja sokkeloinen. Kuuluisan ateljeekodin suunnitteli menestyksekäs arkkitehtitrio Eliel Saarinen, Herman Gesellius ja Armas Lindgren itselleen ja perheilleen. Se edustaa kansallisromanttista tyyliä ja valmistui Kirkkonummelle vuonna 1903.

Ruokailuhuoneessa katse osuu ikkunan lasimaalaukseen.

Kolmiosaisen teoksen maailma on keskiaikainen. Oikealla mustatukkain

en mies soittaa huilua, vasemmalla punatukka kitaraa. Keskellä istuu vakava neito kullanvärisessä hameessa.

Maalaus on valmistunut vuonna 1905. Jo luonnosvaiheessa siihen liitettiin tarina ihmissuhdekeitoksesta, joka Hvitträskissä kiehui.

Kahdet häät

Maaliskuun kuudentena 1904 pidettiin kahdet häät. Avioliiton solmivat Eliel Saarinen ja Loja Gesellius sekä Herman Gesellius ja Mathilda Saarinen. On jäänyt epäselväksi, pidettiinkö häät jopa samassa paikassa.

Mathilda Gyldén ©GYLDÉNIEN KOTIARKISTO

Mathilda Saarinen, omaa sukua Gyldén, oli ollut naimisissa Eliel Saarisen kanssa. Avioero oli virallistettu tammikuussa 1904. Loja ja Herman taas olivat sisaruksia.

Hvitträskin ruokailuhuoneen lasimaalausta alettiin kutsua nimellä Kilpakosijat. Tarinan mukaan keskellä istuu Mathilda, jonka suosioon Eliel ja Herman pyrkivät.

Ruokasali oli Eliel ja Loja Saarisen käytössä. Loja katseli siis harva se päivä kuvaa, jossa hänen miehensä lurittelee ex-vaimolleen. Lojalla oli kuulemma hyvä huumorintaju.

Sen sijaan Mathilda piirsi historiaan surullisen hahmon, jonka elämänvaiheita ei ole juuri tutkittu. Kuka lasimaalauksen vakava nainen oikein oli?

Vain kaunis

Eliel Saarinen ja Mathilda Gyldén vihittiin Mathildan kotona Viipurissa marraskuussa 1899.

Gyldénit olivat vaikutusvaltaista sukua: Mathildan isoisä Clas Wilhelm Gyldén oli Suomen maanmittaushallituksen ensimmäinen ylijohtaja ja valtioneuvos, joka rakennutti Lauttasaaren kartanon nykyisen päärakennuksen. Hänen jäljiltään Lauttasaaressa on vieläkin Gyldénintie.

Wiborgs Nyheter kertoi 16.11.1899, että morsiuspari oli lähtenyt jo hääpäivänään kohti Pariisia, missä Saarinen johti maailmannäyttelyn Suomen paviljongin rakentamistöitä.

Eliel ja Mathilda, jota kutsuttiin Matiksi, olivat tavanneet Helsingin yliopiston piirustussalissa. Kulttuurikodin kasvattina Mathilda harrasti nuorena kuvataiteita ja opiskeli maalaamista myös Pariisissa. Lahjoja hänellä ei ilmeisesti juuri ollut.

Aikalaisten mukaan Eliel ja Mathilda eivät sopineet toisilleen. Elielin ykkösprioriteetti oli työnteko, Mathildaa kiinnostivat enemmän kauniit vaatteet ja kulttuuripiirit. Kuvaukset vaikuttavat jopa ilkeiltä. Esimerkiksi arkkitehti Otto-Iivari Meurmanin kerrotaan sanoneen, että ”Matti var bara vacker”, vain kaunis.

Keväällä 1901 Mathilda sai keskenmenon. Hän ei saanut koskaan lapsia, ja keskenmenon henkisiä seurauksia voi vain arvailla.

”Olen ymmärtänyt, että Mathilda oli hermoheikko, kuten ennen vanhaan sanottiin, siis ehkä masentunut”, sanoo Hvitträskin entinen museonhoitaja Pepita Ehrnrooth-Jokinen.

Ehkä avioliitto olisi eriparisuudesta huolimatta pidetty koossa, jos lapsia olisi syntynyt.

Keskenmenon jälkeisinä vuosina Eliel löysi rinnalleen kollegansa sisaren Lojan, joka oli itsekin tehnyt taiteellista työtä. Samaan aikaan Mathilda ja Herman lähentyivät.

Asioiden tapahtumisjärjestys ei ole tiedossa, mutta ainakin Herman ja Loja kävivät suhdekiemuroista kirjeenvaihtoa.

Jonkinlainen harmonia nelikon on täytynyt saavuttaa, koska he saattoivat jäädä yhdessä Hvitträskiin asumaan. Järjestelyä kauhistelivat ainakin Eliel Saarisen äiti sekä Armas Lindgrenin vaimo. Lindgrenit muuttivatkin pian pois ateljeekodista.

Mathildan ja Lojan välejä on kuvattu kohteliaiksi, mutta ei järin ystävällisiksi.

Kohti Ranskaa

Sekä Geselliusten että Saaristen avioliittoja on luonnehdittu onnellisiksi, mutta arkkitehtimiesten tiet kulkivat eri suuntiin.

Saaristen perhe vietti työntäyteistä perhe-elämää. Loja Saarisella oli kädet täynnä miehen uran tukemisessa sekä kahden lapsen ja valtavan kodin hoitamisessa.

Herman Geselliuksen tähti hiipui. Hän sairastui tuberkuloosiin, joutui jättämään työnteon vähemmälle ja velkaantui. Sairauden vuoksi Herman vietti aikaa parantoloissa Keski-Euroopassa. Se sopi kaiketi hyvin Mathildalle, joka ei aikalaisten mukaan viihtynyt maalla Kirkkonummella.

Hvitträskissä Mathildasta ja Hermanista on näytteillä yksi ainoa valokuva, jossa pariskunta istuu ulkona terassilla. Herman on laihtuneen ja sairaalloisen näköinen. Mathilda katsoo kameraan huulet punattuina, valkoisessa mekossa, valtavassa röyhelöhatussa ja pitsihansikkaissa. Siten Mathilda oli yleensä pukeutunut Kirkkonummellakin, metsän keskellä.

Herman Gesellius kuoli 42-vuotiaana maaliskuussa 1916. Joulukuussa Finlands Allmänna Tidning julkaisi ilmoituksen, jossa kerrottiin hänen velkojensa käsittelystä oikeudessa.

Mathilda myi osuutensa Hvitträskistä Saarisille ja muutti Ranskaan. Hänellä tiedetään olleen taloudellisia vaikeuksia. Muuten hänen vaiheistaan Ranskassa on ollut tarjolla lähinnä kuulopuheita – tähän asti.

Banaali elämä

Tony Gyldénin kirjeet Mathildalle olivat lyhyitä ja etäisiä. Äiti ei ehkä hyväksynyt tyttärensä elämäntapaa. ©GYLDÉNIEN KOTIARKISTO

Mathilda ei ollut Elielin, Hermanin tai Lojan veroinen merkkihenkilö, joten juuri ketään ei ole kiinnostanut selvittää hänen kohtaloaan. Pari tutkijaa lähestyi aikanaan Mathildan veljenpoikaa Per-Olof Axel Gyldéniä, mutta hän ei halunnut puhua tädistään.

Seura etsi kymmenen vuotta sitten kuolleen Per-Olofin lapsenlapset, jotka ovat säilyttäneet isoisältään jääneitä papereita. Jäämistössä on Mathildan äidin Tony Gyldénin Mathildan siskolle Evalle lähettämiä kirjeitä, lähinnä vuosilta 1919–1922, jolloin Eva asui Pariisissa.

Ne ovat ajalta juuri ennen ja jälkeen Mathildan kuoleman.

Tammikuun 1. päivänä 1921 Tony Gyldén kirjoitti Evalle Pariisiin:

Mitenköhän Matti vietti joulua? Hän ilmeisesti tanssi, mitä muutakaan hän voisi tehdä, kun hänen elämänsä on niin sisällötön ja banaali.

Kovia sanoja äidiltä. Ja miksi äiti kysyi Mathildan kuulumisia hänen siskoltaan eikä häneltä itseltään? Heidän suhteensa on täytynyt olla viileä.

Kirjeistä kaksi on äidin Mathildalle kirjoittamia. Ne ovat lyhyitä ja etäisiä. Toisessa äiti suorastaan vaatii Mathildaa edistämään sisarensa taiteellista uraa käyttämällä viehätysvoimaansa ja suhteitaan. Kuvanveistoa opiskelleesta Evasta tuli myöhemmin kameekoruista tunnettu taiteilija.

Koko Gyldénin perhe oli kirjeistä päätellen vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa. Mathildan isä oli kuollut 1915 ja veli Axel seuraavana vuonna. Jäljellä olivat vain naiset: Äiti Tony, tyttäret Mathilda ja Eva sekä Axelin vaimo Gunnel lapsineen.

Pahimmassa jamassa oli Mathilda, sillä hänen murheensa eivät rajoittuneet rahaan. Hänellä oli kuitenkin auttaja, johon kirjeissä viitataan nimillä Claës tai Stenius. Kyseessä on todennäköisesti topografikunnan päällikkö, eversti Claës Stenius.

Elämä päättyy

Mathilda ja jo sairaalloisen näköinen Herman Gesellius Hvitträskissä esillä olevassa valokuvassa.

Talven 1921 mittaan myös tapahtui jotain positiivista, sillä 11. huhtikuuta äiti kirjoitti:

Oli helpotus kuulla Matin tulevaisuuden suunnitelmista, Jumala auttakoon, että ne onnistuvat!

Yksitoista päivää myöhemmin, 22. huhtikuuta 1921 Mathildan elämä päättyi Bayonnessa Lounais-Ranskassa. Eva matkusti paikalle ja kirjoitti kuolemasta äidilleen, joka vastasi 1. toukokuuta.

Täysin suoraan asiaa ei kirjeessä sanota, mutta on selvää, että Mathilda riisti hengen itseltään.

Kirjeessä mainitaan eversti Steniuksen kertoneen, miten hän oli kahdesti aiemmin ”pelastanut Matin kuoleman kidasta” ja ”pakottanut hänet takaisin elämään hänen tahtoaan vastaan”.

Mutta äidin tuskaisesta kirjeestä käy ilmi jotain muutakin. Haalealla lyijykynällä kirjoitetuilta riveiltä löytyy henkilö, jota ei ole aiemmin mainittu.

En haluaisi nyt olla Léonin paikalla näissä olosuhteissa. Että hän on ollut sinulle veljellinen tuki, sen ymmärrän, kun tulit yksin paikalle, ja samoin, että hän on hoitanut kaiken, mikä liittyy Matin poismenoon. Tiedän, että hän on sympaattinen ja olen hänelle ikuisesti kiitollinen hänen rakkaudestaan Mattiin —.

Mathildan kuoleman jälkeen Eva-sisko lähetti äidilleen kirjekuoren, jossa oli kuva Mathildan rakastetusta. Kuoreen oli kirjoitettu miehen nimi: Léon Lamm.

Myrkky ja revolveri

Léon Lamm oli jonkin alan tiedemies ja baski. Bayonne on baskialuetta. Ehkä Mathilda oli kuollessaan käymässä rakastettunsa kanssa tämän kotiseudulla. Hänet haudattiin kirjeiden mukaan Biarritziin.

Eva Gyldén lähetti äidilleen Mathildan rakastajan kuvan hänen kuolemansa jälkeen. ©GYLDÉNIEN KOTIARKISTO

Kirjeissä viitataan useasti ”väärinymmärrykseen”, joka oli johtanut Mathildan tekoon ja liittyi jotenkin Léoniin. Tony-äiti tuntui kuitenkin ymmärtävän, ettei syy ollut miehen.

Olen pahoillani, että Léonin täytyy kärsiä siitä, että hän on vastentahtoisesti joutunut syypääksi Matin lopulle. — Hänen täytyy ymmärtää, että Matin sielu oli sairas ja että se ei ollut hänen vikansa, että Matti heikkona hetkenä haki rauhaa, jota hän ei koskaan löytänyt ja jota hän aina etsi. (19.5.1921)

Yhdestä kirjeestä selviää myös tarkempi kuolintapa.

Raskaat olosuhteet, joissa hän viime aikoina on elänyt, sai aikaan sen, ja sitten myrkky ja revolveri, jotka aina olivat hänen mukanaan, olivat syy katastrofiin. (21.5.1921)

Itsemurhaa pidettiin tuohon aikaan häpeänä. Kaiken surunsa keskelläkin Tony Gyldén oli huolissaan siitä, ettei tieto Mathildan kuolintavasta leviäisi.

Kaikki ystävämme kyselevät ja olen sanonut, että kirje, jonka lähetit ja kerroit poismenosta ja muusta, on ilmeisesti kadonnut, ja että olit kirjoittanut eräälle ystävällemme, että Matti kuoli keuhkokuumeeseen. (8.5.1921)

Mathilda oli loppuun saakka Helsingin seurakunnan jäsen. Hänen virkatodistukseensa kuolinsyyksi on merkitty tuntematon.

Seuran tilaamasta todistuksesta selviää myös, että vain puoli vuotta ennen kuolemaansa Mathilda otti tyttönimensä takaisin. Tekikö hän sen Léonin vuoksi, vai halusiko hän siten pyyhkiä yli koko menneisyytensä?

Järven rannalla Hvitträskissä, kivenheiton päässä kerran kulttuurielämää kuhisseesta ateljeesta, lepäävät rinnakkain Eliel ja Loja Saarinen sekä Herman Gesellius.

Mathildaa siellä ei ole. Eipä hän siellä kyllä koskaan viihtynytkään.

Ehkä kaukana Ranskassa Atlantin tuuli käy yli kiven, jossa lukee hänen nimensä.

Kirjeiden suomennokset Pepita Ehrnrooth-Jokinen.