Mysteeri: Suomen kalliot ovat täynnä kummallisia koloja – kuka ne on kaivertanut?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kansan keskuudessa kerrotaan tarinoita kuppikiviin jätetyistä uhrilahjoista. © Jesse Karjalainen
Kiuruvedellä on mystinen kallio, jonka pinnassa näkyy matalia kuoppia. Mitä ne ovat?

Paljakanvuorella on tänään satanut. Kallioon kaiverretuista loivareunaisista kuopista saa pyyhittyä veden helposti pois, mutta siitä ei ole mitään hyötyä.

Ylempää sammaleen alta valuu vettä huomaamattomasti, loppumattomana virtana. Se täyttää noin sentin syvyiset kuopat yhä uudelleen.

Sormet tunnustelevat tuhansien aiempien sormien tavoin syvennyksiä, joita on koverrettu viettävään kallioon. Ne ovat ihmisen kovaan kiveen uurtamia, kauan sitten unohtunutta tarkoitusta varten.

Laakea, valtava kallio on rosoinen ja sään kuluttama. Juuri tässä kohtaa on kuitenkin neliömetrin kokoinen sileä kohta, johon on tehty noin 40 kuppimaista syvennystä.

Osa niistä on yhdistetty toisiinsa kaivertamalla. Kuviosta erottuu selkeästi v-kirjaimen muotoinen rykelmä. Mielikuvitus lähtee lentoon ja alkaa etsiä selityksiä. Kuka nämä omituiset kuopat on tehnyt ja miksi?

Joku muukin on hiljattain käynyt täällä. Yhteen kupeista on siroteltu mustikoita, toiseen heinän tähkiä.

Perimätietona säilynyt tapa tarjoaa yhden selityksen.

Lahja jumalille

Kuppikiviksi kutsutaan siirtolohkareita tai kallioita, joihin on tehty hakkaamalla tai hiomalla pieniä, maljamaisia syvennyksiä. Ne tunnetaan myös uhrikuppeina.

Kansantarinoissa uhrikupeilla on erilaisia merkityksiä. Joidenkin mukaan maanviljelijät jättivät kuppeihin viljaa tai maitoa hyvän sadon toivossa. Jos uhri oli yön aikana hävinnyt, se oli kelvannut haltijoille tai maahisille.

Joku on esittänyt, että uhrit olivat vainajia varten. Kiveen koverrettu kuppi oli yhteys tuonpuoleiseen, ja uhrilla estettiin edesmenneitä kummittelemasta.

Arkeologi Jouko Aroalhon mielestä uhrikuppiteoria on selityksenä kuitenkin epätodennäköinen.

”Se on luultavasti kuppikiviin vasta myöhemmin liitetty merkitys. On aika matala kynnys yhdistää erilaisia uskomuksia omituisen näköisiin, luonnossa esiintyviin asioihin.”

Aroalho vertaa ilmiötä lapinraunioihin. Varhaisella metallikaudella hautapaikoiksi tai muistomerkeiksi rakennettuja kiviröykkiöitä on myöhemmin pidetty muun muassa metelinkansan eli jättiläisten tekeminä.

Kuppikiviin liitetyt yliluonnolliset tarinat ovat eläneet sitkeästi. Vielä 1900-luvulla kansanparantajat käyttivät kuppeihin kertynyttä sadevettä silmäsairauksia tai näköä parantavana lääkkeenä.

Mitä kuppikivien alkuperästä sitten oikeasti tiedetään?

Esihistoriallinen ilmiö

Kuppikiviä on löydetty joka puolelta maailmaa, mutta Pohjois-Euroopassa ja varsinkin Virossa sekä Suomessa niitä esiintyy erityisen paljon.

Kiuruvedellä sijaitsevan Paljakan kuppeja ei ole pystytty ajoittamaan, mutta muualla tehtyjen arkeologisten löytöjen perusteella kuppikivet ovat varhaisen metallikauden tai rautakauden ilmiö.

Kun Kallaveden rannalla Siilinjärvellä sijaitsevaa Saunalahden lapinrauniota tutkittiin, sen alta paljastui 15 kallioon hakattua uhrikuppia. Lapinraunion iän perusteella kupit ovat mitä luultavimmin yli 2 000 vuotta vanhoja.

”Löytöpaikat ja aikakausi viittaavat siihen, että kuppikivet liittyvät kaskiviljelyn tai pysyvämmän maanviljelyksen yleistymiseen”, Aroalho sanoo.

Kenties siksi kuppikiviä on Pohjois-Savossa harvakseltaan. Etelämpänä, esimerkiksi Hämeen ja Etelä-Savon seuduilla, niitä esiintyy tiuhaan. Siellä viljeltiin ahkerasti maata jo rautakaudella.

Kiuruvedeltä on löytynyt kyllä vielä vanhempia, kivikautisia asuinpaikkoja, mutta rautakautisia löytöjä on vähän.

Selitys saattaa piillä sääolojen muutoksessa. Tiedetään, että kivikaudella vuoden keskilämpötila oli muutaman asteen nykyistä lämpimämpi. Sen sijaan rautakaudella Suomen ilmasto viileni merkittävästi.

Ehkä ohran ja rukiin viljelyn oppineet muinaissavolaiset muuttivat tuolloin etelään suotuisamman satokauden perässä. Sen ajan viljalajikkeet kestivät huonosti hallaa.

Kenties joku itsepäinen esi-isä jäi sen jälkeenkin kaskeamaan metsää Paljakanvuoren ympärillä.

Tunnettu maisemakohde

Paljakanvuori on aina ollut lähialueen ihmisille tärkeä paikka. Ei vähiten siksi, että kahden pitkulaisen järven välissä kohoavalta korkealta mäeltä näkyy kilometrien päähän.

Kuppikivien lisäksi Museoviraston muinaismuistorekisteriin on kirjattu maininta kallioon kaiverretusta vuosiluvusta 1856. Palataan siihen vielä myöhemmin.

Kauempaa rinteestä löytyy luonnon muovaama 20 metriä syvä onkalo, joka tunnetaan Pirunpesänä.

Kerrotaan, että se sai nimensä erään onkalossa seikkailleen unesta. Mies laskeutui köyden varassa lähes pohjalle asti.

Seuraavana yönä piru ilmestyi miehelle ja kertoi, että jos tämä olisi laskeutunut vielä kaksi syltä, hän olisi jäänyt onkaloon.

Suurin osa Pirunpesästä tukittiin myöhemmin kivillä ja puilla, etteivät alueella laiduntavat lampaat putoaisi sinne.

Mutta palataan takaisin rinteen päälle, kuppikallion luokse. Mitä kiveen uurretulla kuviolla on yritetty viestiä?

Hurjat selitykset

Kuppikivien merkinnät vaihtelevat yksittäisistä syvennyksistä satojen kuppien rykelmiin.

Mystisissä kivissä on nähty karttoja, jotka auttoivat kulkijaa suunnistamaan. Niiden on myös ajateltu kertovan muinaisten kylien asukasmääristä tai olevan jonkinlainen sukupuu, jossa jälkeläiset saivat oman kuppinsa.

On esitetty, että kuppi koverrettiin merkitsemään satokautta. Tai että kupit liittyivät rautakauden asukkaiden hedelmällisyysriitteihin.

Erään selityksen mukaan kiviin ikuistettiin tähtikuvioita, jotka valaisivat pimeän pohjoisen maan yötaivaan.

Jouko Aroalho kertoo vieläkin mielikuvituksellisemmista tulkinnoista.

”Kun uutiset Uuden Meksikon Roswellin kaupungin lähelle vuonna 1947 pudonneeksi väitetystä ufosta ja avaruuden muukalaisista tulivat julkisuuteen, monia meille mystisiä esihistorian kohteita alettiin selittää avaruudesta tulleiden vieraiden teoiksi.”

Egyptin pyramidit, Pääsiäissaarten kivipatsaat ja monet muut muinaisjäännökset arveltiin vieraiden sivilisaatioiden pystyttämiksi.

Samaan teoriaan yhdistettiin myös kuppikivet.

Arkeologien keskuudessa tähän ei oikein uskottu. Tutkijan tehtävä on kyseenalaistaa väitteitä ja etsiä tietoa tieteellisin keinoin.

Paljakan kuppien syntyaikaa ei voida sanoa. Eikä sitäkään, millaisella työkalulla syvennykset on kallioon kaiverrettu. Siksi Aroalho esittää vielä yhden vaihtoehtoisen ajatuksen kuppien alkuperästä.

”Voihan olla, että ne ovat esimerkiksi pikkulasten paljon myöhemmin tekemiä.”

Jännittävien tulkintojen jälkeen se on selitys, johon ei millään haluaisi uskoa.

Ratkeaako arvoitus?

Siinä ne ovat. Kuljettavat vettä, keräävät tuijotuksia ja herättävät ajatuksia. Joku luontopolun kulkijoista kävelee ohi pysähtymättä, toinen muistaa kerran kuulemansa tarinan ja jättää paikalle uhrilahjan.

Vaikuttaa siltä, että Paljakanvuori saa hautoa kuppikallion salaisuutta vielä jonkin aikaa.

Jouko Aroalho huomauttaa, että arkeologin työ on usein juuri tällaista. Satojen ja tuhansien vuosien jälkeen menneestä maailmasta on jäljellä vain vähän johtolankoja. Kentältä saa usein palata tyhjin käsin, ilman vastauksia.

Hän kuitenkin luottaa siihen, että kuppikivien arvoituksesta tiedetään jonakin päivänä enemmän. Niitä on tutkittu toistaiseksi vasta vähän, samoin kuin lapinraunioita.

”Tulevat tutkimukset osoittavat, mitkä käsitykset pitävät paikkansa.”

Siihen on tällä kertaa tyydyttävä. Kotimatka odottaa, mutta Paljakanvuori tarjoaa vielä yhden yllätyksen.

Yhä uusia kysymyksiä

Ennen lähtöä päätämme etsiä muinaismuistorekisterissä mainitun vuosiluvun, jonka pitäisi sijaita noin 20 metrin päässä mystisistä kupeista.

Kävelemme ristiin rastiin, kunnes tärppää. Tämä kohta kalliosta on kuiva. Siitä erottuu heikosti numero kahdeksan. Pian sormet löytävät vierestä lisää numeroita.

Ajan rapauttama kivi kuitenkin huijaa tuntoaistia, eikä numeroista tahdo saada selvää. Loiskaus vesipullosta auttaa: kalliossa näkyy selvästi vuosiluku 1856.

Sen yläpuolella on jotakin muuta, jonka näkeminen vaatii lisää vettä.

Menee hetki, ennen kuin tajuan sen olevan kaunokirjoitusta. A-kirjain, tyylillä, jota ei pitkään aikaan ole opetettu. Yleisimpien 1800-luvun nimien perusteella se voisi tarkoittaa Anttia, Amandaa tai Annaa.

Loput juomavedestä menevät äkkiä käyttöön, koska vierestä löytyy lisää kaiverrusta. Koukeroinen M-kirjain ja vuosiluku 1865. Maria, Matilda tai Matti?

Keitä he olivat? Ja mitä muita salaisuuksia Paljakanvuoreen kätkeytyy?

Kysymyksiä on entistä enemmän.

X