Mysteeri: Lumeleikkaus paransi Pekan polvikivun täysin

Jaa artikkeliTilaa Seura
Polven kierukan tähystysleikkaukset voivat olla turhia. © Jussi Jääskeläinen
Kuinka on mahdollista, että hoito jota ei oikeasti anneta, parantaa potilaan? Mistä paranemisessa lopulta on kysymys?

Nelikymppiset Matti ja Pekka potevat samaa vaivaa, polvikipua. Se on jatkunut kuukausia ja pahenee esimerkiksi portaita noustessa ja hölkätessä.

Molempien diagnoosi on polven kierukan repeytymä. Se on varsin yleinen vaiva, jonka vuoksi Suomessa leikataan vuosittain 10 000–15 000 ihmistä.

Matille tehdään leikkaus, jossa poistetaan revennyt osa polven kierukasta.

Myös Pekka pääsee leikkauspöydälle, mutta hänelle tehdään lumeleikkaus.

Kaikki on kuin oikeassa leikkauksessa. Erikoissairaanhoitaja vie Pekan leikkaussaliin ja puhdistaa ja puuduttaa leikattavan alueen.

Kokenut erikoislääkäri tekee polveen kaksi haavaa ja vie toisesta sisään lyijykynän paksuisen kameran. Näin hän tähystää polven varmistaakseen, ettei siinä ole muuta vikaa kuin kierukan repeytymä.

Toisesta reiästä vietäisiin sisään instrumentteja, jos Pekka leikattaisiin oikeasti. Mutta nyt lääkäri vain liikuttelee ja kalistelee instrumentteja viitisentoista minuuttia polven ulkopuolella ja pitää naamansa peruslukemilla.

Muita toimenpiteitä Pekalle ei tehdä.

Sekä Matin että Pekan keho altistuu tähystystoimenpiteen pienehköille haitoille. Ihohaavan paraneminen kestää noin viikon.

Jo muutaman kuukauden kuluttua molemmat miehet ovat yhtä tyytyväisiä. Polvikipu on parantunut.

Mutta miten on mahdollista, että leikkaus, jota ei tehty, paransi Pekan?

Tehoton leikkaus?

Tampereen yliopistollisen sairaalan ortopedi Raine Sihvonen alkoi runsaat kymmenen vuotta sitten epäillä, että suurin osa polven kierukan tähystysleikkauksista oli turhia. Hän tiesi, ettei niiden tehosta ollut tieteellisiä todisteita.

Leikkaus oli yleistynyt 1970-luvun lopulta alkaen, ja niitä oli alettu tehdä yhä iäkkäämmille ihmisille. Leikkauksesta oli tullut kierukkarepeämän tavanomainen hoitokeino ja ortopedian yleisin toimenpide.

Kuitenkin hoidon tehokkuuden puolesta puhui vain potilaiden kokemus.

”Potilaat olivat leikkauksen jälkeen tyytyväisiä ja kokivat, että polvi oli paremmassa kunnossa kuin ennen”, Sihvonen kertoo.

Epäilyä leikkauksen tehottomuudesta vahvistivat kansainväliset tutkimukset. Sihvosen mielestä leikkauksen teho oli selvitettävä, eikä vähiten siksi, että Suomessa siihen hupeni noin 20 miljoonaa euroa vuodessa.

Sihvonen päätti laittaa alulle lumekontrolloidun tutkimuksen. Se olisi Euroopan ensimmäisiä tutkimuksia, joissa vertailuryhmä saisi lumeleikkauksen. Jos tutkimus osoittaisi leikkauk- set tehottomiksi, ne olisi lopetettava.

Lääkinnän murheenkryyni

Lume- eli plasebovaikutuksella tarkoitetaan muutosta potilaan tilassa vaikuttamattoman aineen tai toimenpiteen jälkeen.

”Käsite on paradoksi, koska biologisesti vaikuttamattomia aineita ei ole olemassakaan. Millilitra vettäkin vaikuttaa elimistössä”, huomauttaa lääketieteen etiikan dosentti Pekka Louhiala Helsingin yliopistosta.

”Sitä paitsi on hullunkurista puhua vaikuttamattoman vaikutuksesta.”

Mutkikasta on myös se, että on eri asia käyttää lumetta lääketieteellisessä tutkimuksessa kuin lääkärintyössä.

Kun lume palvelee tutkimusta, se on yleisesti hyväksyttyä ja eettistä.

Lääkärintyössä lumeeseen taas liittyy toisinaan kielteisiä mielikuvia potilaiden huijaamisesta. Hoito ei ainakaan saa perustua pelkkään lumeeseen.

Lisäksi lääkärien ihanteena on näyttöön perustuva lääketiede.

Kuitenkin ainoastaan osa – erään kansainvälisen arvion mukaan noin 35 prosenttia – lääkärien käyttämistä hoitomuodoista on tutkimuksissa todettu varmasti tai todennäköisesti tehokkaiksi.

Myös monet yleisesti käytössä olevat lääkkeet ovat vain hiukan lumetta tehokkaampia. Psykologi Aku Kopakkala kertoo tuoreessa kirjassaan Masennus – suuri serotoniinihuijaus, että eräässä tutkimuksessa kaksi tunnettua masennuslääkettä vähensivät oireita 56 ja 61 prosenttia ja lumelääke melkein yhtä paljon, 51 prosenttia.

Tampereen yliopiston terveyden edistämisen dosentti Pauliina Aarva huomauttaa, että terveydenhuollossa lumevaikutuksesta keskustellaan tuomitsevaan sävyyn esimerkiksi silloin, kun puhe on täydentävien hoitomuotojen hyödyistä.

”Täydentäviä hoitoja eli vaihtoehtohoitoja on tutkittu hämmästyttävän vähän verrattuna siihen, kuinka yleisesti niitä käytetään”, Aarva sanoo.

”Toisaalta plasebovaikutus kuitenkin hyväksytään hiljaisesti ja sitä pidetään lääkärin työssä itsestään selvänä.”

Lume on läsnä lääkinnässä, haluttiin tai ei. Lääkäri ei voi välttää käyttämästä plasebovaikutusta, Pekka Louhiala muistuttaa.

”Paitsi, jos potilas on unessa tai tajuton.”

Lume näkyy kehossa

Lääketiede on alkanut entistä syvällisemmin selvittää lumeen olemusta. On saatu selville, ettei se suinkaan ole silmänlumetta tai huuhaata.

Tutkimuksissa lumehoidoilla on todettu suoria vaikutuksia kehoon. Vaikutukset vaihtelevat sairauden mukaan.

Esimerkiksi Parkinsonin taudissa lumevaikutus ilmenee välittäjäaine dopamiinin vapautumisena.

Kipupotilaiden aivoissa lumehoito taas vapauttaa morfiinin kaltaisia opioideja.

”Lume vaikuttaa joskus samalla tavalla kuin oikea lääke, mutta ilman sivuvaikutuksia”, Aarva kertoo.

”Plasebon tiedetään vaikuttavan myös immuunijärjestelmään ja siten edistävän jopa haavan paranemista”, sanoo Pekka Louhiala.

Mutta onko lumevaikutuksen alkusyy kuitenkin korvien välissä? Saako mieli aikaan muutokset kehossa?

Louhialan mielestä ihmistä kannattaisi ajatella kokonaisuutena. Jaottelu ruumiiseen ja mieleen on keinotekoinen.

”Kun mielessä tapahtuu jotakin, tapahtuu myös ruumiissa.”

Kaiken taustalla hoiva

Louhialan mukaan lumevaikutukset aiheuttaa ihmisen saama hoiva. Hän onkin kollegoineen ehdottanut negatiivisen lumevaikutus-sanan korvaamista yksinkertaisesti sanalla hoivavaikutus.

Siihen kuuluu usko. Tutkimusten mukaan lääkärin usko potilaan paranemiseen on yksi merkittävimmistä lumevaikutuksen tehostajista. Potilaan oma usko vaikuttaa tietysti myös.

Olennaisia ovat myös myötätunto ja tunnelmatekijät. Kuuntelemalla ja selittämällä oireita lääkäri keventää potilaan kokemaa sairauden taakkaa.

Kyse on myös hoitavan henkilön persoonasta. Joskus kemiat kohtaavat, toisinaan eivät.

Lisäksi mitä perusteellisempi hoito, sitä tehokkaammaksi potilas sen mieltää: mitä enemmän surisevia kojeita, sen suurempi lumevaikutus.

Jos potilas ajattelee saavansa kallista tai tunnettua lääkettä tai jos hän saa yhden pillerin sijaan kaksi, lumevaikutus niin ikään voimistuu.

Parantuminen lumevaikutuksen ansiosta ei silti ole noloa, vaan inhimillistä.

On myös epäilty, että jotkut potilaat olisivat alttiimpia lumevaikutukselle kuin toiset, mutta tämä ei Louhialan mukaan pidä paikkaansa. Sen sijaan eri ihmiset ovat alttiita erilaisille lumevaikutuksille.

”Voi johtua perintötekijöistä, että jokin mekanismi toimii paremmin minussa kuin sinussa”, Louhiala kertoo.

”Tällaisten asioiden tutkimus on vasta alussa.”

Yhteiskunta säästää

Palataan vielä Mattiin ja Pekkaan, jotka molemmat saivat avun kipeään polveensa.

Raine Sihvosen mukaan polven kierukkarepeämä on itsestään paraneva sairaus. Sekä Matti että Pekka saivat kuntoutusta ja jumppaohjeita leikkauksen jälkeen. Myös lihasharjoittelu luultavasti auttoi.

Toisaalta molempien paranemista edisti lume. He saivat lääkärin hoitoa ja uskoivat olevansa hyvissä käsissä.

Sihvosen mukaan miljoonien syytäminen turhiin polvileikkauksiin todennäköisesti loppuu.

”En ole kahteen, kolmeen vuoteen tehnyt näitä leikkauksia. Tuoreita lukuja koko maasta ei vielä ole, mutta suullisten tietojen mukaan leikkausten määrä on vähentynyt useita kymmeniä prosentteja.”

Jatkotutkimuksessa Sihvonen aikoo selvittää, onko turhista leikkauksista potilaille jopa haittaa. Näin on, jos kierukan poisto nopeuttaa esimerkiksi nivelrikon kehittymistä.

Hänen mielestään on vain hyvä asia, että lääketiede tekee itsensä tarpeettomaksi joiltakin osin paljastamalla turhat hoidot. Kaikille asiantuntijalääkäreille asia ei välttämättä ole yhtä helppo.

”Kun on tehnyt jotakin toimenpidettä koko uransa ajan, on vaikea ruveta sanomaan, että pitäisi tutkia, onko tässä mitään järkeä.”

Sihvosen mielestä päättäjien kannattaisi ottaa ohjat. Jostakin olisi löydettävä varat lumekontrolloituihin tutkimuksiin, joissa selvitettäisiin yleisten, mutta toistaiseksi tutkimattomien hoitomenetelmien teho. Näin yhteiskunta voisi säästää.

Mutta heikkeneekö lumevaikutus, jos polvikipuisen käsketään vain jumpata? Eikö Sihvonen pelkää, että hänen omat, leikkauksetta jäävät potilaansa pettyvät?

”Kun kerron potilaalle, että leikkaus ei paranna vaan kuntoutus, ja olen itse vakuuttunut asiasta, toivon, että sama lumevaikutus siirtyy tähän uuteen hoitotapaan.”

X