Mitä kuolemanrajakokemuksessa tapahtuu?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Leo Näreahon kehittelemän kosmisen tietoisuuden teorian pohjalta on mahdollista ajatella, että kuolemanrajakokemukset kertovat ruumiillisen kuoleman jälkeisestä todellisuudesta. © Jonne Räsänen/Otavamedia
Onko elämää kuoleman jälkeen? Kai Olkkosella on siitä omakohtainen kokemus. Myöskään tiede ei tyrmää ajatusta.

Kai Olkkonen sai sydäninfarktin squash-kentällä. Oli marraskuu vuonna 2007. Viikko sen jälkeen hänelle tehtiin sairaalassa angiografia eli verisuonten varjoainekuvaus.

Toimenpiteen jälkeen sitä varten nivusiin tehty reikä alkoi yllättäen vuotaa eikä vuotoa saatu tyrehtymään. Olkkonen menetti tajuntansa, kun häntä kiidätettiin kohti teho-osastoa.

Kai Olkkosen verenpaine oli 50/20 ja sydämen syke 19. Hän oli miltei kuollut.

Olkkonen on kuitenkin edelleenelossa ja kertoo reilun kuuden vuoden takaisesta kokemuksestaan:

Hänen tajuntansa heräsi, kun hissin ovet avautuivat.

”Edessä oli aivan tavallinen käytävä. Astuin ulos hissistä ja katsoin kumpaankin suuntaan. Käytävän toisen pään peitti pimeys, toinen kylpi valossa.”

Hän lähti kävelemään kohti pimeyttä. Takaa kuului huuto: ”Älä vaivu, älä vaivu, älä vaivu!”

Hän kääntyi, erotti hahmon käytävän valoisassa päässä ja suuntasi sitä kohti.

Valoon saapuessaan hän näki sairaalasängyn ja itsensä siinä makaamassa.

Sängyn ympärillä lääkärit ja hoitajat taistelivat pitääkseen hänet hengissä.

Olkkonen asettui heidän joukkoonsa katsomaan, miten hänen käy.

”Mihin tästä menen, jos käy huonosti”, hän mietti.

Miten on mahdollista, että hän oli tietoinen siitä, mitä tapahtui kolme–neljä tuntia kestäneen tajuttomuuden aikana?

Kokemukset vaihtelevat

Kai Olkkosen koki kuolemanrajakokemuksen. Kokemukset ovat melko yleisiä. Tutkimusten mukaan niitä esiintyy 10–25 prosentilla sydänpysähdyksestä selvinneillä. Samantyyppisiä kokemuksia on muillakin kuin fyysisessä kuolemanvaarassa olleilla.

Rajakokemuksia tutki ensimmäisenä filosofian tohtori Raymond A. Moody. Uraauurtavassa kirjassaan Kokemuksia kuolemasta hän kertoo 150 tapauksesta, joissa henkilö irtautui ruumiistaan ja siirtyi toiseen maailmaan.

Teoksessa hän esitteli ensimmäisen kerran termin near-death experience, suomeksi kuolemanrajakokemus.

Kun Kai Olkkonen katseli itseään elvytettävän, hän koki olevansa tilanteen objektiivinen tarkkailija.

”En tuntenut kipua eikä minua pelottanut lähteä kävelemään käytävän pimeyttä kohti. Minun oli helppo ja kevyt olla. Kokemus oli miellyttävä.”

Enemmistö rajakokemuksista on myönteisiä, mutta eivät kaikki. Yhden ryhmän muodostavat tapaukset, jotka alkavat epämiellyttävinä, mutta muuttuvat miellyttäviksi.

Filosofian tohtori Leo Näreaho tarkastelee tuoreessa teoksessaan Kuolemanrajakokemukset – tutkimuksista tulkintoihin, mitä kuolemanrajakokemuksista tutkimusten pohjalta tiedetään.

Hän kertoo professori Howard Stormista, joka joutui sairaalaan sairastuttuaan vakavasti Pariisissa.

”Hän näki oven suussa olentoja, jotka viittoivat mukaansa. Ne johdattivat hänet synkkään paikkaan, jossa ryhtyivät kiusaamaan häntä erittäin sadistisesti. Olentojen repiessä häntä kappaleiksi hän muisteli rukousta ja pyysi apua. Silloin hänelle aukeni toinen maailma.”

Näreahon mukaan on mahdollista, että kokemuksen laatuun vaikuttaa myös mielentila, jossa rajalle saavutaan.

”Ehkä tuonpuoleinen ainakin aluksi määräytyy sen mukaan, miten on elänyt tämän elämän, ajatellut muista, rakastanut tai ollut rakastamatta.”

Aina kokija ei välttämättä ole tarkkailijan roolissa, vaan hän tuntee elävänsä elämänsä tapahtumia uudelleen.

Näreahon kirjassa esimerkkinä on nuori yliopisto-opiskelija Laurelynn, joka joutui leikkauksessa hengenvaaraan.

”Olin kiusannut ikästäni (viisivuotiasta) pikkutyttöä, kunnes hän melkein itki. Nyt (kuolemanrajatilassa) minulla oli mahdollisuus tuntea, mitä tuo tyttö oli tuntenut.”

”Hänen turhautumisensa, hänen kyyneleensä ja erillisyydentunteensa olivat nyt minun tunteitani. Tunsin valtavaa myötätuntoa tuota lasta kohtaan.”

Näreahon mukaan tuomio on ehkä siinä, että joutuu kärsimään omien tekojensa seuraukset toisen ihmisen perspektiivistä.

Valoa tunnelissa

Länsimaisten kuolemanrajakokemusten kuvauksissa toistuvat samantyyppinen rakenne ja sisällölliset elementit. Käytävä, jolla Olkkonen käveli, on sellainen.

”Yleisin on tunneli, jonka kautta siirrytään toiseen maailmaan. Siirtymäsymboli voi lisäksi olla myös joki tai portti”, Leo Näreaho huomauttaa.

Toistuvia ilmiöitä ovat irtautuminen fyysisestä kehosta, valoilmiöt ja aiemmin kuolleiden kohtaaminen. Tyypillistä on niin ikään, että henkilö päättää itse palata takaisin tai kohtaa jonkun, jonka kehotuksesta kääntyy takaisin.

Voidaanko rajakokemukset siis selittää kulttuuriin tai uskontoon kuuluviksi kuolemanjälkeistä elämää koskeviksi odotuksiksi?

Kiinnostavaa on, että kuolemanrajakokemuksia on lapsillakin. Tapahtumista ovat kertoneet jopa alle kolmevuotiaat, jotka eivät vielä ymmärrä kuoleman käsitettä.

Leo Näreahon kirjassa vakavasti liikenteessä loukkaantunut kuusivuotias Daniel kertoo:

”Seisoin katselemassa, kuinka lääkärit siirsivät minut ambulanssiin. Silloin huomasin olevani ruumiini ulkopuolella. Äitini itki, kaikilla oli kiire. Kun minut oli tuotu sairaalaan, näin lääkärien työntävän minuun putkia. Näytin vastenmieliseltä, koska olin verinen ja mustelmilla. Sitten liu’uin tunneliin, jossa oli pimeää. Tunnelin päässä oli kirkas valo.”

Syntymäsokeat ovat tehneet kuoleman rajalla visuaalisia havaintoja, joita sokeilla ei ole unissa.

Leo Näreahon mielestä yksi vaikuttavimpia piirteitä on se, että rajakokemuksista kertovat aivan tavalliset ihmiset.

”Heillä ei ole ketunhäntää kainalossa eikä uskonnollista agendaa ajettavanaan. Kokija voi olla sinä tai minä.”

Käänteentekevä kokemus

Ruumiistaan irtautuneena Kai Olkkonen kuuli, kuinka hänestä pyydettiin kiireellinen ct. OMT-fysioterapeutin koulutuksen ansiosta hän tiesi sen tarkoittavan tietokonekerroskuvausta. Tilanteen vakavuus varmistui, kun lääkäri tilasi neljännen veripussin ja ohjeisti hoitajaa antamaan sisällön paineella elimistöön.

Myöhemmin häntä hoitanut lääkäri vahvisti, että Olkkosen mielikuvat tapahtumista pitivät paikkansa.

”Materialistisen käsityksen mukaan henkilö on ehkä huonosti nukutettuna kuullut jotain ja muodostanut sen perusteella visuaalisia mielikuvia, hänellä on ollut etukäteistietoja tai hän on saanut vihjeitä. Ne ovat kuitenkin aika kaukaa haettuja selityksiä”, tyrmää Leo Näreaho.

Kuolemanrajakokemuksia on yritetty selittää myös aivotoimintoihin liittyvillä teorioilla, aivojen hapenpuutteella ja kemiallisten yhdisteiden, esimerkiksi nukutusaineenakin käytetyn ketamiinin aikaansaamiksi.

”Tutkimusten mukaan kuolemanrajakokemuksia ei voi kuitenkaan liittää suoraan mihinkään lääkitykseen. Pikemminkin lääkitys tekee kokemuksista hallusinatoorisia ja sekavia.”

Yksikään vaihtoehdoista ei selitä kokemusten käänteentekevää vaikutusta ihmisten elämään.

”Moraalinen ulottuvuus on yksi yhteinen tekijä. Rajakokijan arvot muuttuvat aiempaa vähemmän materialistisiksi, elämänasenne myönteisemmäksi ja ihmissuhteiden merkitys korostuu”, Näreaho summaa.

Hyvä esimerkki on eläkkeellä oleva anestesiologian erikoislääkäri Matti Kiviluoto. Hän kertoo sairastuneensa kuolemanrajakokemuksensa seurauksena ”rakkaustautiin”. Se saa hänet rakastamaan kaikkea ja kaikkia.

Toinen todellisuus

Kai Olkkosen isä kuoli neljä vuotta sitten. Hautajaisissa hän tunsi vahvasti isänsä läsnäolon. Tietoisuus korostui, kun arkulle kannettiin veteraaniseppelettä.

”Isä katsoi arkun toisessa päässä ja koki, että kaverit tuovat viimeistä kunnianosoitusta.”

Olkkonen korostaa, etteivät hänen ajattelutapaansa sekoita tunteet tai uskonto.

”Olen varma, että jollain lailla sielu jatkaa vaeltamistaan, vaikka fyysinen ruumis häviää.”

Mutta tiedetäänkö tuonpuoleisesta elämästä mitään varmaa?

Lääkäri ja tiedemies Jeffrey Long tutki työryhmänsä kanssa yli 1 300 kuolemanrajakokemusta. Tutkimuksesta syntyi kirja Todisteita tuonpuoleisesta elämästä.

”Rajakokemusten myötä saadaan niin vakuuttavia tieteellisiä todisteita, että on järkevää hyväksyä kuolemanjälkeisen elämän olemassaolo tosi-asiana”, Long kirjoittaa.

Leo Näreaho ei allekirjoita tätä.

”Rajakokemukset eivät todista kuoleman jälkeistä elämää todeksi. Ne kuitenkin antavat tukea sen mahdollisuudelle. Lisäksi ne viittaavat siihen, ettei tietoisuus ehkä ole sidoksissa pelkästään aivoihin.”

Häntä kiehtoo nimenomaan tietoisuuden luonne.

”Ehkä tietoisuus ei ole aivojen tuotetta, vaan aivot välittävät sen sopivaksi fyysiselle taajuudelle. Kun aivot kuolemassa lakkaavat toimimasta, tietoisuus vapautuu ja laajenee.”

Toisin sanoen:

”Entä jos toinen todellisuus onkin läsnä koko ajan?”

X