Pentagon ja Tiittu-vaari kuvasivat taivaalla ufoja – Mistä oikein on kyse, kun näemme avaruudesta outouksia?

Tarinan mukaan Suomen taivaalla nähtiin ufoja jo satoja vuosia sitten.

Sahalahtelainen Tiittu-vaari, kylän parantajanakin tunnettu iäkäs mies, sai metsolta käskyn lähteä metsän uumeniin. Muutamaa tuntia myöhemmin alueen ylle ilmestyi jättiläiskokoinen kiekko, joka pelästytti kyläläiset useiden päivien ajaksi.

Kun Tiittu-vaarista ei kuulunut mitään moneen päivään, tämän poika lähti etsimään häntä. Etsintöjen aikana poika kohtasi puhuvan karhun. Otso kertoi taivaanlaivan kuljettaneen vaarin toiseen, parempaan maailmaan ihmistä korkeamman rodun tykö.

Vaarin kohtalo on kuin suoraan jostain viime vuosien tieteiselokuvista. Silti kertomus on 1700-luvun Suomesta, ja sen esitteli meille rajatieto-kirjailija Tapani Kuningas teoksessaan Ufoja Suomen taivaalla (Kirjayhtymä 1970) .

Tarinat avaruuden selittämättömistä ilmiöistä eivät näytä mitenkään jäävän pois muodista, päinvastoin niitä muistuu mieleen ja syntyy koko ajan lisää. Esimerkiksi taiteilija Vesa-Matti Loiri ja Yleisradion päätoimittaja Jouko Jokinen ovat kertoneet selittämättömiin avaruusilmiöihin liittyvistä kokemuksistaan.

Tänä keväänä Yhdysvaltain puolustusministeriö julkaisi virallisesti kolme ufohavaintovideotaan, jotka olivat kiertäneet netissä jo jokunen vuosi sitten.

Silti vasta viime aikoina ilmiötä – ei lentäviä lautasia vaan sitä, miten ufokokemukset tapahtuvat ja miten ne vaikuttavat meihin – on alettu Suomessa tutkia tieteellisestä näkökulmasta.

Akateeminen ufotutkimus voikin vähitellen muuttaa ilmiöön suhtautumista.

Kohtaamisia ja näkyjä

Uskontotieteilijä Jaakko Närvä ja Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg lähestyvät uudessa Arvoituksia avaruudesta: näkökulmia ufouskomuksiin -kirjassaan (Gaudeamus, 2020) ilmiöitä uskontotieteen kautta.

Tutkijat eivät yritäkään ratkaista, ovatko ufot tai ulkoavaruuden olennot tosia vai eivät. Enemmänkin he kartoittavat sitä, millaisia havaintoja ja asioita ihmiset nykyisin tulkitsevat avaruudesta tulleiksi.

”Kirjamme taustalla on perushavainto siitä, ettei suomeksi ole tehty ihmistieteellistä yleisesitystä ufokulttuurista ja -ilmiöstä”, Sohlberg sanoo.

Ufotutkimuksella ei ole tiedeyhteisössä virallista asemaa, mutta muutamilla tieteenaloilla ilmiötä on sivuttu.

”Esimerkiksi uskontotieteessä ufokulttuuria on tutkittu jonkin verran ja teologiassakin on pohdittu maan ulkopuolisen vieraan älyn mahdollisuutta. Skeptikot taas ovat tutkineet tapoja selittää väitettyjä ufohavaintoja esimerkiksi havaintopsykologian avulla”, Sohlberg sanoo.

Ufokokemukset voivat muodostua esimerkiksi tunnistamattomien alusten tai valoilmiöiden havaitsemisesta sekä erilaisten tunnistamattomien olentojen kohtaamisesta.

”Kokemusten piiri on laaja ja se vaihtelee tunnistamattomasta havainnosta yötaivaalla aina abduktio- eli sieppauskokemuksiin”, Sohlberg sanoo.

Yhdysvaltain puolustusministeriö julkaisi huhtikuussa muutaman videon, joissa laivaston lentäjät yrittävät ajaa takaa supernopeita tunnistamattomia esineitä. Videot oli kuvattu 2004. Lentolaitteille ei ole löytynyt selitystä. Kuva: AFP / Lehtikuva

Haltian sijaan ufo vie

Suomalaisen ufokulttuurin piirteet poikkeavat hieman suuren maailman muodeista. Meillä Tiittu-vaarin tarinan kaltaiset abduktio- eli sieppauskokemukset ovat vähemmistönä. Ne tunnetaan toki hyvin, mutta lähinnä amerikkalaisen populaarikulttuurin kautta.

”Oon teini-iässä pukannu humanoidin paksuks, kuumottaa tähtitieteelliset elatusmaksut”, riimittelee helsinkiläinen räppäri Jodarok sieppauksesta kertovassa kappaleessa Inseminaatio intentio.

Sieppauskokemuksissa toistuvat usein tietyt elementit, kuten fysiikan lakien muuttuminen, keskustelu erikoisten olentojen kanssa, toisessa maailmassa vierailu ja jopa yhdyntä olentojen kanssa.

Närvän ja Sohlbergin mukaan ufosieppauksilla on samoja piirteitä suomalaisesta kansanperinteestä tuttujen maahisten, keijukaisten tai haltioiden tekemien kidnappausten kanssa. Kaikissa toistuvat teemoina esimerkiksi kokijan lumoaminen ja seksuaalinen kanssakäyminen.

Sohlbergin mukaan ufosieppausliike onkin saanut vaikutteita kansanuskonnollisista perinteistä, esoteriasta ja fiktiosta.

Sohlberg luokittelee sieppaukset uskonnolliseksi ilmiöksi, vaikka kertojat itse eivät välttämättä puhu kokemuksestaan uskonto-termin kautta.

”Ufosieppaus on vaikea ja sensitiivinen asia, sillä siitä puhuminen voi leimata kertojansa. Kokemuksia ei voi myöskään automaattisesti perustella mielenterveyden ongelmilla”, Sohlberg sanoo.

Kertomus sahalahtelaisesta Tiittu-vaarista on Sohlbergille tuttu. Hänen mukaansa on vaikea sanoa, mistä tuollainen kokemus on voinut kummuta 1700-luvulla.

”Modernia ufokulttuuria ei tuohon aikaan ollut olemassa. Tapaus on hämmentävän konkreettinen ja siinä on tietysti yliluonnollisia elementtejä. Myös yhteydet kansanperinteeseen ovat selviä.”

Ufot uskonlahkojen suosiossa

Ei siis ihme, että erilaiset herätysliikkeet tai uskonnolliset lahkot ovat olleet kiinnostuneita avaruuden mystisistä olennoista. Nehän kilpailevat tavallaan lähes samoilla tonteilla samoista ihmisistä.

”Lentävien lautasten taustasta voidaan väitellä. Mutta ne ovat olemassa!”, kirjoitti nimimerkki Spectator Kipinä-lehdessä vuonna 1967.

Spectator, Katselija, oli Arvoituksia avaruudesta -kirjan mukaan Patmos-säätiön pitkäaikaisena toiminnanjohtajana parhaiten tunnetun Leo Mellerin nimimerkki.

Kohusaarnaaja oli vilpittömän kiinnostunut ufoilmiöstä, kunnes 1970-luvun puolella hän alkoi saarnata ufojen palvelevan paholaista.

Sohlbergin mukaan esimerkiksi ufouskomuksia ja tiedettä yhdistävä Raëlilaisuus-liike on järjestänyt tilaisuuksia Suomessa, mutta sillä ei ole täällä vakituista toimintaa.

Kristillisellä kentällä suhde ufoihin on monenkirjavaa.

”Katolinen kirkko on ainakin osin suhtautunut ufoihin avoimesti tutkien. Herätyskristillisellä kentällä taas ufoja on demonisoitu, ei tosin näkyvästi enää lähiaikoina Suomessa. Suurelle osalle kristittyjä ufokysymys ei ole merkittävä”, Sohlberg sanoo.

Uushenkisyyden parissa ufoilmiöistä taas keskustellaan avoimesti, sillä siellä suhtautuminen ufoihin on yleensä myönteistä.

Myös osa nykyisistä poliittisen äärioikeiston ja populistien suosimista salaliittoteorioistakin sivuaa aihetta. Hallitusten väitetään muiden paheidensa lisäksi piilottelevan esimerkiksi avaruuslentäjien tai ilmavoimien tekemiä “varmoja” ufohavaintoja.

Näkijöitä voi ymmärtää

Meillä Suomessa ufoihin uskominen tai avaruusolioihin liittyvät kokemukset joutuvat helposti pilkan kohteeksi.

Elisa Järnefelt ja Jaakko Närvä toteuttivat Arvoituksia avaruudesta -kirjaan tutkimuksen, joka kertoo, miten Helsingin Sanomat mainitsi hakusanan ufo vuosien 2012-2016 välisenä aikana.

Sana esiintyi lehtijutuissa 165 kertaa. Useimmiten sanaa käytettiin kielellisenä tehokeinona oudon tai vieraan ilmaisemiselle.

Ufokulttuuri leviää ja yhtenäistyy ympäri maailmaa viihteen ja fiktion avulla, mutta yksilöiden itse aitoina pitämiin ufokokemuksiin suhtaudutaan usein ivallisesti. Ufoja kohdanneen mielenterveyskin kyseenalaistetaan helposti.

Sohlbergin mielestä ufokokemuksia ei tarvitsisi heti automaattisesti pilkata. Niihin voisi suhtautua samalla ymmärtäväisyydellä kuin uskonnollisiin näkyihin, enneuniin tai ilmestyksiin, terveen kriittisesti mutta ilman vihamielisyyttä.

“Leimaava suhtautuminen ei ole mielekästä, sillä kaikki eivät hae elämäänsä ufokokemuksia oma-aloitteisesti. Kokemukset voivat olla pelottavia tai hämmentäviä, vaikka niille löytyisikin myöhemmin luonnollinen selitys”, Sohlberg sanoo.

Ja joskus selitys taas jää mysteeriksi – kunnes tiedämme tutkimuksen tai tieteen ansiosta siitäkin asiasta enemmän.