Pernajalainen lampuri: Minun pianoni päältä löytyi Sibeliuksen kadonnut teos – lisääkin voi löytyä

Jaa kaverilleTilaa Seura
Lampuri Näri rakastaa katrastaan. Närin isoisoisä A.E. Rautavaara on paitsi Suomen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajia myös keskeisiä henkilöitä Sibelius-löytöä ajatellen. © Pekka Holmström/Otavamedia
Sibelius-aarre olisi hyvin voinut joutua roskiin tai kadota siivouksessa.

Se oli sensaatiomaista!

Säveltäjämestari Jean Sibeliukselta kantaesitettiin tuotantoa, jota ei ole koskaan ennen kuultu. Ei siitäkään huolimatta, että säveltäjän syntymästä on tänä vuonna kulunut jo 150 vuotta.

Yksi Sibeliuksen lauluista – Kalevalan innoittama Terve kuu – löytyi sattumalta Pernajalla asuvan lampurin, siis lammasfarmarin, maatilalta.

Miten se on mahdollista? Kummitteleeko Sibelius yhä keskuudessamme?

Kuka on tämä mystinen lampuri? Kenen hallusta Terve kuun alkuperäisversio päätyi uutisotsikoihin, Helsingin Musiikkitaloon ja Ylioppilaskunnan Laulajien Sibelius-juhlakonserttiin?

Löytyi kuin tyhjästä

Päätämme ottaa tästä selvää. Lähdemme Pernajaan, kohti itäistä Uuttamaata ja Suomenlahtea. Siellä jossain on salaperäinen lampuri.

Autoon tulee mukaan myös Kansalliskirjaston Sibelius-tutkija ja Sibelius-Akatemiasta tohtoriksi väitellyt Sakari Ylivuori. Hän on tehtävämme toinen avainhenkilö, sillä hän tietää Sibeliuksen kuoroteoksista kaiken ja jäljittää työkseen mestarin kadonneita aarteita.

”Lampurilta löytyneestä Terve kuun alkuperäisversiosta ei tiedetty mitään ennen viime syksyä. Selvisi, että sävellyksen aloittava A-osa on ainakin tuplasti pidempi kuin tunnetussa versiossa”, Ylivuori sanoo.

Moottoritieltä käännymme Porvoon jälkeen oikealle ja etelään. On kuviteltavissa, että satoja vuosia viljellyt peltoaukeat heilimöivät kesäisin runsauttaan, ja vehreä puusto suorii lehvistöään kuin tähkäpäitä vietellen. Kuinka sibeliaaniselta tuntuukaan, vaikka taivaalta valuu nyt räntää.

”Kuten usein, myös Terve kuun tapauksessa Sibelius halusi lyhentää teostaan. Loppuversiosta – siitä, jonka tunnemme – tuli noin kolmeminuuttinen kappale. Toivottavasti näemme kohta, miltä näytti kuoroteoksen alkuperäinen pidempi versio, jonka Sibelius hylkäsi”, Ylivuori sanoo auton huojuessa mutkaisella maantiellä.

Lampurin farmi

Sibelius sävelsi Terve kuun YL-kuoron maineikasta laulajaa, ”kurkunleikkaajabasso” John Enckelliä ajatellen. Hän ylsi äänineen niin matalalle, etteivät useimmat bassolaulajat koskaan pääse sellaisiin syvyyksiin.

”Sibelius halusi, että Enckell saa näyttää parasta osaamistaan. Niinpä hän sijoitti kappaleeseen kohdan, jossa hyvin harvoin kuultu kontra-B soi hetken aikaa aivan yksin. Sibelius luotti Enckelliin tätä teosta kirjoittaessaan; olihan Enckellin bravuuri vieläkin alempi kontra-F-nuotti.”

Samaan ei sukella Ylivuoren omakaan ääni, vaikka hän on Helsingin Kamarikuoron ammattibasso ja useammankin tasokkaan kuoron johtaja.

”Sen sijaan Venäjällä on paljon möyreän matalaäänisiä bassoja.”

Joko lampurin arvoitus alkaisi ratketa? Rönnäsin vanhan kartanon tilukset siintävät tuolla. Menneiden aikojen loistosta muistuttavan navetan suurella pihamaalla puuhastelee mies, ja jostain kuuluu määkimisen paljous.

”Päivää, olen Mikko Jussi Näri”, mies sanoo.

”Oikea mies”, toteaa Ylivuori takapenkiltä.

Kerromme, keitä olemme. Näri osoittaa sitten kotiinsa, se on melkein vieressä. Koti on Rönnäsin kartanon vanha työväen asuntola, puinen talo menneisyydestä.

Sielläkö meitä odottaa Sibelius-mysteerin selitys?

Siinä se on!

Olemme löytäneet oikean lampurin. Närin katras koostuu 120 emälampaasta, karitsoista ja muutamasta pässistä, jotka isännän mukaan ovat tänään lepovuorossa suuresta tehtävästään.

Näri johdattaa meidät kotinsa sisätiloihin. Olohuoneessa on piano, merkiltään H. Malmström. Istuudumme huoneen ruokapöydän ääreen. On myös sähköpiano, pari kitaraa ja haitari.

”Omaksi ilokseni soittelen”, Näri tunnustaa.

Television edustalla on viihdettä: Bond-elokuva, Svenska snapsvisor (ruotsalaisia ryyppylauluja) ja dvd-elokuva Missä kuljimme kerran.

Kaikesta huomaa, että lampuri Näri on kulttuurimiehiä.

Pianon yläpuolella komeilee tutun hahmon reliefi, kohokuva. Se on Arabian tuotantoa yli sadan vuoden takaa.Siinä on Sibelius.

Pianon päällä seisoo myös toisen mestarin, Ludwig van Beethovenin, pronssinen kohokuva.

Mutta mitä onkaan Beethovenin vierellä?

”No, siinä se on”, Näri sanoo.

Niin mikä?

”No, se vanha laulukirja.”

Pianon kulmallako? On ponnisteltava ylös ja tarkasteltava lähemmin.

Näri myhäilee. Lauluja, lukee kirjan kannessa, jota pitkälti yli sadan vuoden aika on runsaasti patinoinut.

Sibeliuksen ruksit

Ylivuorikin valpastuu. Lampuri Näriä naurattaa, hän on kaikin puolin lupsakka, konstailematon mies.

Laulukirja on täynnä suomalaisten säveltäjien nuotteja sanoineen. Sen lehdet ovat kellastuneita ja kauniita.

Selailu pysähtyy sivulle, jonka yläreunassa lukee: Terve kuu! (Kalevala 49 runon loppu). Nuottien ylle on kirjoitettu Jean Sibelius.

Voiko olla totta! Mutta mistä Sibeliuksen sävelaarre löytyi?

”Ei mistään – oikeastaan. Samalla pianon kulmalla sävellys on ollut Sibeliuksen tekemine lisäyksineen jo vuodesta 1985. Kukaan vain ei tiennyt asiasta mitään.”

Onnellisen tietämätön lampuri Näri pyyhki märällä rätillä lukemattomat kerrat Lauluja-kirjan päältä pölyt pois. Muuten Sibeliuksen kadonnut helmi sai levätä aloillaan.

Miten se löytyi, milloin?

”Lehteilin viime syyskuussa Lauluja-kirjan sivuja. Satuin mainitsemaan Terve kuusta naisystävälleni Nina Fogelbergille, joka on ammattimuusikko. Hän kiinnostui näkemästään ja näytti sivusta ottamaansa kuvaa Sakarille.”

Sakarille? Ylivuori tajusi heti kuvaa katsoessaan, että kysymyksessä on Sibelius ja hänen alkuperäismerkintänsä.

”Ajattelin, että voihan nenä. Sibeliuksen käsiala on minulle niin tuttua, että tunnistin hänet heti. Sivulla kolme on selvää Sibeliuksen kirjoitusta.”

Suurimman poistonsa Sibelius on tehnyt sivulle, jonka yli hän on vetänyt ison ruksin sinisävyisellä kynällään.

”Sitä siis ei koskaan laulettu, ennen kuin Ylioppilaskunnan Laulajat esitti sen Musiikkitalon konsertissaan 11. huhtikuuta.”

Täpärä sattuma

Häkellyttäväksi totuuden paljastumisen tekee juuri se, että Lauluja-kirja on ollut 30 vuotta samalla näkyvällä paikallaan. Ei ollut päivääkään, etteikö lampuri Näri olisi sitä katsahtanut.

”Pyyhin nyt pölyt Sibelius-aarteen päältä niin kuin ennenkin, mutta en enää koskaan märällä rätillä”, onnellinen lampuri tunnustaa.

”Ja jos ennen selailin lauluja vain satunnaisesti, nyt avaan kirjan useam- min ja tapailen joskus Terve kuun säveliä”,

Ylivuori tähdentää Terve kuun löytöhistorian koko kiehtovuutta.

”Kenen tahansa musiikkia harrastavan perheen kätköissä tai pianon päällä saattaa olla Sibeliuksen kadonnut musiikkiaarre. Sanonkin itse tällaisista löydöistä, etteivät ne koskaan oikeastaan kadonneet, vaan vain odottivat uutta tulemistaan”, hän kuvailee.

Lampuri Näri muistuttaa, kuinka pienestä oli kiinni pianon päällä lymynneen Sibeliuksen pelastuminen:

”Yhtä hyvin Sibelius-aarre olisi saattanut joutua roskiin ja kadota ikiajoiksi siivouksen jäljiltä. Tai muuten tarpeettomana tekeleenä. Jokaisessa kodissa kannattaa nyt olla tarkkana tällaisten kanssa.”

Suku on selitys

Mutta miten Sibelius-kalleus päätyi juuri lampuri Närin pianon kulmalle?

”Laulukirja tuli saman pianon mukana, jonka 1985 sain äidiltäni Kerttuli Näriltä. Äiti taas oli perinyt laulukirjan alunperin isoisältään, Albin Ewald Rautavaaralta, innokkaalta laulajalta.”

Paitsi, että ministerinäkin tunnettu A.E. Rautavaara oli yksi Suomen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista, hän lauloi Ylioppilaskunnan Laulajissa ja siitä perustetussa matkakuorossa, Suomen Laulussa.

Kuvio täydentyy. Tutkija Ylivuori jatkaa:

”Sibelius sävelsi Terve kuun 1901 YL:n matkakuorolle, jossa A.E. Rautavaara lauloi. Suomen Laulu esitti sortokaudella itsenäisyyshenkisiä kuorolauluja ja konsertoi ympäri Eurooppaa kymmenissä eri kaupungeissa. Yksi esitetyistä lauluista oli Terve kuu.”

Lisää kalleuksia?

Huhtikuussa 2015 lampuri Näri laittautui Pernajasta Helsinkiin. Myös hän oli läsnä YL:n konsertissa, jossa pianon kulmalta löytynyt Sibeliuksen alkuperäisversio kantaesitettiin.

Paikalla oli myös hänen isoisänsä serkku, kansainvälisesti tunnettu säveltäjä Einojuhani Rautavaara.

”En unohda sitä konserttia koskaan”, lampuri Näri sanoo.

Lampaat määkivät navetassa. Näri ottaa yhden karitsoista syliinsä. Ja sanoo:

”Tuolla liiterin vintillä saattaa olla lisää ikivanhoja perintökalleuksia.”

X