Perjantai 13. päivä: länsimaista hapatusta – muualla kammotaan lukuja 4, 9, ja 39

Monissa länsimaissa luvun 13 uskotaan tuottavan huonoa onnea, mutta maailmalta löytyy aivan muita epäonnen numeroita.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Monissa länsimaissa luvun 13 uskotaan tuottavan huonoa onnea, mutta maailmalta löytyy aivan muita epäonnen numeroita.
(Päivitetty: )
Teksti:
Johanna Jantunen

Näitä numeroita vältellään maailmalla:

3: joku kuolee kohta

Vietnamissa tuottaa epäonnea, jos kuvassa on kolme ihmistä. Keskimmäinen henkilö luultavasti kuolee pian.

4: kuulostaa kuolemalta

Japanissa ja Kiinassa vältetään lukua 4. Japanissa neljä äännetään ”shi”, joka tarkoittaa kuolemaa. Myös Kiinassa nelonen kuulostaa samalta kuin kuolema.

Japanissa ja Kiinassa rakennuksissa neljäs kerros usein ohitetaan. Vaikka 50. kerros olisi rakennuksen ylin, oikeasti kerroksia voi olla vain 35. Pelkästään neljättä kerrosta ei hypätä yli, vaan kaikki, joissa luku neljä esiintyy: 4, 14, 24, 34 ja kaikki väliltä 40-49.

Japanissa lahjat, jotka sisältävät osia, annetaan usein kolmen tai viiden erissä. Ei neljän. On parempi antaa kolme lautasta kuin neljä.

7: epäonnea

Länsimaissa seitsemän on onnen luku, mutta Keniassa, Beninissä, Nigeriassa ja Tšadissa se tuottaa epäonnea.

9: kidutusta

Japanissa nelosen lisäksi myös yhdeksikkö tietää epäonnea. Luku äännetään ”ku”, joka tarkoittaa kärsimystä tai kidutusta. Yhdeksättä kerrosta tai huonetta numero 9 ei aina hotelleista tai sairaaloista löydy.

17: elämä ohi

Italiassa lukua 17 vältellään. Roomalainen numero XVII muodostaa sanan VIXI, joka tarkoittaa latinaksi ”olen elänyt”. Sanaa näkyy vanhoissa hautakivissä.

27: muusikoille vaarallinen

Luvun ei varsinaisesti uskota tuottavan epäonnea, mutta moni muusikko on kuollut 27-vuotiaana. Muun muassa Jimi Henrix, Kurt Cobain ja Amy Winehouse kuuluvat ”27:n kerhoon”.

39: sutenööri

Afganistanissa numero 39 kuulostaa sutenööriä tarkoittavalta slangisanalta. Jos ihminen on 39-vuotias, sanoo hän usein olevansa vuotta vaille 40.

666: onnen luku Kiinassa

Pedon luku, joka tulee Raamatusta. Kiinassa luku saa kuitenkin toisen merkityksen. 666 kuulostaa samalta kuin “asiat menevät sulavasti”. Numero  saatetaan kirjoittaa kaupan oveen tuottamaan hyvää onnea.

 

X