Dresden savusi rauniona, kun puna-armeija ryösti arvokkaat taideteokset natsi-Saksasta – Miksi arvoteokset löytyivät Suomesta vuosikymmenien päästä?
Arvokkaat taideteokset varastettiin Saksasta vuonna 1945. Miksi ne löytyivät vuosikymmenien päästä Suomesta?
Filosofian tohtori Aune Jääskinen (1932–2015) tutkimassa sala- kuljetettuja ikoneja 17. syyskuuta 1975.
Dresden savusi raunioina. Vain muutama seinä jäi pystyyn, kun kirkko lopulta romahti. Kirkko, ennen niin mahtava Frauenkirchen, oli murheellinen näky Dresdenissä helmikuussa 1945. Yhdysvallat ja Britannia olivat pommittaneet kaupunkia kaksi päivää ja muuttaneet sen tulipätsiksi. On arvioitu, että jopa 40 000 ihmistä kuoli.
Palopommit eivät säästäneet myöskään Dresdenin taidemuseota. Monet sen rakennuksista vaurioituivat pahoin, mutta arvokkaat taidekokoelmat oli ehditty siirtää lähiseudulle.
Taideteosten joukossa oli myös Käthe Kollwitzin (1867–1945) töitä, jotka vietiin Weesensteinin linnaan, 22 kilometrin päähän Dresdenistä.
Käthe Kollwitz oli Saksan kuuluisimpia taiteilijoita. Hän kuoli huhtikuussa 1945 hieman ennen kuin toinen maailmansota päättyi. ©INTERFOTO/LK
Käthe Kollwitz oli maailmankuulu, yksi Saksan merkittävimmistä taiteilijoista. Hänen työnsä olivat vahvoja ja kantaa ottavia.
Dresdenin taidemuseoon kuuluvan Kupferstich-Kabinett-museon kokoelmissa oli satoja Kollwitzin töitä, litografioita, grafiikkaa, etsauksia ja veistoksia.
Kollwitz kuvasi köyhyyttä, nälkää, kuolemaa, menetystä ja äitiyttä. Hän purki töihinsä omaa suruaan vuoden 1914 jälkeen, jolloin hänen nuorin poikansa ammuttiin ensimmäisessä maailmansodassa neljäntenä taistelupäivänään.
Murheen syvyyttä lisäsi se, että Käthe Kollwitz oli suostutellut miehensä lähettämään pojan alaikäisenä sotaan.
Dredsen puna-armeijan ryöstöjen kohteena
Kesällä 1945 Neuvostoliiton puna-armeija kierteli pitkin sodan hävinnyttä Saksaa, myöskin Dresdenin lähialueita. Se keräsi saksalaisia taide-aarteita viedäkseen ne Neuvostoliittoon.
Osa taiteesta päätyi Puškinin museoon Moskovaan, osa museoihin Ukrainaan. Osasta ei ole tietoa.
Osa töistä palautettiin Dresdeniin 1950-luvun lopulla, mutta suuri osa jäi kadoksiin. Museo on laskenut, että siltä puuttuu edelleenkin noin 10 000 taideteosta.
Myös osa Käthe Kollwitzin töistä palautettiin, mutta ainakin 73 teosta on vielä teillä tietymättömillä.
Viime syksynä Kupferstich-Kabinett-museo sai yllättävän yhteydenoton – Suomesta.
Museovirastosta tiedusteltiin, puuttuuko museon kokoelmista kolme Kollwitzin grafiikan työtä, joissa kaikissa on naishahmo.
Kyllä, museosta vastattiin. Ne ovat olleet museon omaisuutta.
Neuvostomaan uumenissa
On kiinnostavaa kysymys, kuinka Käthe Kollwitzin työt oikein joutuivat Saksasta Neuvostoliittoon. Vetikö joku Puna-armeijan sotilaista välistä ja nappasi itselleen nämä kolme Kollwitzin työtä?
Veikö sotilas työt Moskovaan vai silloiseen Leningradiin? Ne olivat niin pieniä, että ne pystyi hyvin kuljettamaan, pienin töistä oli vain noin 15 senttimetriä korkea ja 14 senttimetriä leveä.
Ymmärsikö tämä sotilas taidehistoriaa, vai ottiko hän Kollwitzin työt kenties siksi, että Kollwitz oli sosialisti, aatteen nainen, joka oli suuressa suosiossa Neuvostoliitossa?
Vaikka Kollwitz oli Neuvostoliitossa hyväksytty taiteilija, Dresdenistä varastettuja töitä ei tiettävästi koskaan laitettu näytteille ainakaan suurimmissa ja kuuluisimmissa museoissa Neuvostoliitossa.
Ainakin nämä kolme työtä olivat piilossa. Säilyttikö joku niitä kotonaan? Venäläiset asuivat ahtaasti kommunalkoissaan: 30 neliön huoneen saattoi jakaa neljäkin ihmistä. Tavaroille ei ollut paljon tilaa, saati varastetulle arvotavaralle.
On todennäköisempää, että grafiikka kätkettiin valtion virastoon, visusti lukittujen ovien taakse.
Olisiko niitä piiloteltu peräti taidemuseoiden kellareissa? Jälkikäteen on huomattu, että myös monet taidemuseoissa työskennelleet kähvelsivät taideaarteita.
Taideteokset pysyivät piilossa kolmisenkymmentä vuotta, kunnes koitti 1970-luku. Silloin joku heräsi.
Joku, joka tajusi, että Käthe Kollwitzin töillä voisi saada himoittua länsivaluuttaa.
Ikoneita ja muuta taidetta
1970-luvulla Suomen tullissa havahduttiin. Neuvostoliitosta alkoi virrata ikoneja, ja tullin haaviin saattoi kerralla tarttua satojen ikonien salakuljetuserä.
Ikonien lisäksi Neuvosliitosta salakuljetettiin myös muuta antiikkia ja taidetta. Suomi toimi välikulkupaikkana Euroopan taidemarkkinoille, mutta osa taiteesta jäi Suomeen.
Taidehistorioitsija Aune Jääskinen (1932–2015) on muistellut, että kiireisimpinä päivinä hänelle tuotiin tutkittavaksi peräti 32 matkalaukullista ikoneja. Yöksi ne palautettiin turvasäilöön.
Ikonit johdattivat viranomaiset myös Käthe Kollwitzin kadonneiden töiden jäljille.
Syyskuussa 1975 poliisit tekivät kotietsinnän Espoon Tapiolassa sijaitsevaan asuntoon.
Asunnosta löytyi 30 ikonin lisäksi kolme Käthe Kollwitzin työtä sekä muutamia muitakin antiikkiesineitä, muun muassa maljakko, sikarilaatikko ja japanilainen taidealbumi sekä puupiirroksia ja yksi reliefi.
Monta kansallisuutta
Huoneistossa asui Suomessa syntynyt nainen, jolla oli venäläisperäinen nimi. Tutkinnassa selvisi, että salakuljetukseen olivat sekaantuneet myös Neuvostoliitossa opiskellut algerialaismies, Neuvostoliitossa syntynyt mutta Suomessa asuva nainen sekä amerikkalaismies.
Taustalla vaikutti myös tunisialainen diplomaatti, joka työskenteli Moskovassa.
Asiakirjat eivät kerro, milloin tai kuka oli tuonut Kollwitzin työt Suomeen, mutta todennäköisesti ne oli tuotu tänne juuri 1970-luvulla.
Kotietsinnässä löydetyt tavarat – mukana myös Kollwitzin työt – takavarikoitiin valtiolle. Takavarikoitujen tavaroiden yhteiseksi arvoksi laskettiin 420 000 markkaa eli noin 70 000 euroa.
Museoviraston kokoelmiin Kollwitzin taideteokset tulivat vuonna 1982. Siellä ne uinuivat 35 vuotta.
Hyvää tuuria
Käteen nojaava nainen löytyi Suomesta. Se oli hankittu Kubferstich-Kabinett-museon kokoelmiin 1911. ©JANI MIIKKULAINEN/MUSEOVIRASTO
Intendentti Jouni Kuurne työskenteli Museoviraston kuva-arkistossa 1990-luvulla ja lajitteli muun muassa grafiikan töitä.
Hän huomasi Kollwitzin työt ja muistutti aina välillä siitä, että töissä oli alkuperäisen omistajan tietoja. Ne voisi siis palauttaa alkuperäiselle omistajalle eli Kupferstich-Kabinett-museolle Saksaan.
Vuonna 2016 asia tuli uudestaan puheeksi, ja Museovirastossa päätettiin, että Kollwitzin työt pitäisi kaivaa esille.
Se ei kuitenkaan ollut helppo tehtävä, sillä Museovirastossa on 15 miljoonan kuvan kokoelma.
”Tässä oli erityisenä vaikeutena se, että Kollwitzin työt oli aikanaan vain merkattu kokoelmiin tulleiksi. Sen jälkeen niille ei oltu tehty mitään, koska ne eivät olleet tärkeimpien kokoelmien joukossa”, Museoviraston yli-intendentti Ismo Malinen kertoo.
Keväällä 2017 Malinen meni kuitenkin Museoviraston konservaattorin ja toisen asiantuntijan kanssa Museoviraston kokoelmatiloihin. Siellä oli sadoittain säilytyslaatikoita.
He alkoivat availla laatikoita umpimähkään. Ei kestänyt kovin kauaa ennen kuin työt löytyivät.
”Se oli uskomattoman hyvää tuuria”, Malinen sanoo.
Hei eivät myöskään tienneet, että vuosi 2017 oli merkittävä Käthe Kollwitz -vuosi: oli kulunut 150 vuotta hänen syntymästään.
Omakuva näyttelyyn
Suomesta palautettu Kollwitzin omakuva on esillä näyttelyssä Dresdenissä. ©ISMO MALINEN/MUSEOVIRASTO
Taiteilijan juhlavuoden kunniaksi Dresdenin Kupferstich-Kabinett-museo oli kokoamassa suurta Kollwitzin näyttelyä, joka avautui lokakuussa.
Marraskuun 7. päivänä museo sai Suomesta odotettuja vieraita. Ismo Malinen toi tarkoin pakatut Kollwitzin grafiikan työt museoon. Niiden rahallista arvoa on vaikea arvioida, mutta niiden kulttuuriarvo on suuri.
”Olimme haltioissamme ja kovin tyytyväisiä, museon johtaja Stephanie Buck kertoo sähköpostiviestissään tuntemuksistaan Seuralle.
Yksi Suomesta tuotu työ otettiin heti näyttelyyn. Se oli Käthe Kollwitzin omakuva, joka oli hankittu museoon suoraan taiteilijalta sata vuotta sitten, vuonna 1917.
”Aika jännittävä historiallinen yhteensattuma. Käthe Kollwitzin työ hankittiin museolle 1917 eli samana vuonna kun Suomi itsenäistyi. Kului sata vuotta, ja suomalainen palautti sen museolle”, Malinen huomauttaa.
Mutta mitä mahtoi tehdä se neuvostoihminen, joka oli saanut sievoisen summan länsivaluuttaa Käthe Kollwitzin taiteella?
Länsivaluutalla pystyi 1970-luvulla ostamaan berjozkasta kaviaaria, suklaata, samppanjaa ja hajuvettä, muutakin kuin imelän tuoksuista Punaista Moskovaa. Mustata pörssistä sai länsimaisia levyjä ja kirjoja.
Joku eli makeaa elämää ainakin hetken, mutta älysikö hän kiittää Käthe Kollwitzia?
Lue myös: Romanovien hallitsijasuvun kadonneiden jalokivien arvoitus
Venäjän viimeinen tsaariperhe kuvattuna noin vuonna 1913. Anastasia (vas.), Olga ja Tatjana. Keskellä keisarinna Alexandra ja tsaari Nikolai. Edessä Aleksei ja Maria. © Lehtikuva