Salainen hopeapartio haki kolme arkkua Neuvostoliitosta juuri jatkosodan alla – Mitä suurelle hopeasaaliille tapahtui?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Mitä teki salainen hopeapartio Neuvostoliitossa juuri ennen jatkosodan syttymistä?
Hopeapartio on ainutlaatuinen Suomen sotahistoriassa. Salaisen tehtävän Kannaksella suorittivat uskaliaat kaukopartiomiehet Eugen Wist, Urpo Lempiäinen ja Toivo Paavilainen.

Kolmen miehen partio, Eugen Wist, Urpo Lempiäinen ja Toivo Paavilainen, teki tarkoin salatun retken Neuvostoliittoon kesällä 1941, vain muutama viikko ennen jatkosodan alkua. Mystiseen retkeen liittyikin kaksinkertainen salaisuus.

Myöhemmin selvisi, että miehet olivat suunnanneet Karjalankannakselle, Suomenlahden puoleiselle rannikolle Kaipialaan. Siellä sijaitsi Eugen Wistin entinen kotitalo, jonka pihapiiristä he kaivoivat esiin kolme arkkua, jotka olivat täynnä hopeaa.

Päämajan kaukopartio numero 13 heinäkuussa 1941. Takarivissä hopeapartiossa mukana olleet Eugen Wist (kolmas oikealta) ja hänen vasemmalla puolellaan Toivo Paavilainen.

Päämajan kaukopartio numero 13 heinäkuussa 1941. Takarivissä hopeapartiossa mukana olleet Eugen Wist (kolmas oikealta) ja hänen vasemmalla puolellaan Toivo Paavilainen.

Mitä partion hakemalle hopealle lopulta tapahtui?

Eugen Wistin veljen pojanpoika Mika Wist, 47, muistaa kuunnelleensa tarinan matkasta jo pikkupoikana.

”Isä-Herman asui evakossa Kokkolassa ja hänen kerrotaan suuttuneen tulisesti Eugenin rämäpäisyydestä ja haukkuneen poikansa pataluhaksi. En tiedä, leppyikö hän myöhemmin. Eugen palasi pian tiedusteluhommiin.”

Mika Wist arvelee Eugenin selittäneen hopeoiden tulleen virallisen partiomatkan ”oheistuotteena”.

Hopeaseppä takoi koruja ja ottimia

Hopea oli repuissa putkimaisina harkkoina ja puolivalmisteina, joita ei vielä oltu taottu lopulliseen muotoonsa. Hopeaseppä Herman Wist teki niistä muun muassa ruokailu- ja kahvipöydän ottimia sekä rannekoruja.

”Eugen kaupitteli rannekoruja ainakin Lappeenrannassa. Siellä oli oli paljon sotapoikia ja -morsiamia”, Mika Wist tietää.

Hänellä itsellään on yhä yksi koruista tallella. Hän on myös käynyt sukunsa mailla Karjalankannaksella.

”Olen käynyt suvun kotitalolla Kaipialassa viisi kertaa. Herman Wistin hopeapajan kivijalka on yhä paikallaan, mutta talon pihamaalle on sittemmin noussut pietarilaisten omistamia datshoja.”

Lähteet: Esa Anttala: Hopeaa rajan takaa (1960), Osasto Vehniäisen partiomatkan asiakirjoja (Kansallisarkisto), Mikko Porvalin ja Mika Wistin haastattelut. Tarinasta on karsittu Anttalan romaanin epäuskottavimmilta vaikuttavia yksityiskohtia.

X