Selviääkö koskaan, keitä on haudattu Hietaniemen hautaholveihin?

Sukuhauta on aidattu. Suuren, graniittisen muistomerkin ympärillä on kymmenkunta pienempää hautakiveä. Raskaissa kettingeissä kukkii ruoste, ja hautojen edustalla seisovien penkkien vihreä maali on jo sään syömää.

Muistomerkin fasadin Jumalansynnyttäjän ikonista katsoo lempeästi Neitsyt Maria.

Helsingin ortodoksisella hautausmaalla on useita vanhoja sukuhautoja jyhkeine muistomerkkeineen, mutta suurimmalla osalla haudoista seisoo perinteinen kulmikas hautakivi. Niiden takaa ja väleistä kohoaa muutamia ortodoksiristejä.

Helsingin ortodoksinen hautausmaa perustettiin vuonna 1809. Alun perin se toimi Suomenlinnan sotilaslinnakkeen hautausmaana. Seurakunnan omistukseen se siirtyi 22 vuotta myöhemmin.

Niin kuin monien Suomen kaupunkien hautausmailla, myös Helsingin ortodoksisella hautausmaalla tila alkaa olla vähissä.

”Ortodoksisessa perinteessä tuhkaaminen ei ole vielä yhtä yleistä kuin esimerkiksi evankelisluterilaisissa seurakunnissa”, kertoo Helsingin ortodoksisen seurakunnan pastori Teo Merras.

”Yli puolet hautauksista on yhä perinteisiä arkkuhautauksia.”

Hautojen maanpäällisiä merkkejä ovat muistomerkit, -kivet ja ristit. Mutta maan alla, ehkä vain noin kymmenen sentin päässä maan pinnasta, on jopa kymmeniä hautaholveja, joita ei ole merkitty.

Maanalaiset hautaholvit ovat tulleet vuosien mittaan ilmi kaivaustöiden yhteydessä, jolloin maanpintaa on sortunut holvien ympäriltä.

”Kerran haudankaivaja iski rautakangen maahan ja käänsi sille selkänsä ryhtyes-sään töihin”, pastori Merras kertoo.

”Kun hän kääntyi tarttuakseen kankeen, se oli kadonnut. Kanki putosi hautaholviin.”

Huoneita kivikaton alla

Maan alla sijaitsevista hautakam- mioista pienimmät ovat noin 60 senttimetriä leveitä ja kaksi metriä pitkiä.

Suurimmat ovat neljästä viiteen metriä leveitä huoneita, joissa on mahdollisesti mahtunut seisomaan. Suurimmissa holveissa on saattanut olla myös sisäänkäyntejä ja väliseiniä.

Kaikissa hautakammioissa on kivinen katto.

Helsingin ortodoksinen seurakunta omisti aikoinaan huomattavasti nykyistä suuremman maa-alueen, mutta valtio lunasti siitä osan.

Hautausmaan maanalaisten hautakammioiden tutkimus käynnistyi hautausmaan kartoitustöiden yhteydessä kesällä 2013.

Kartoituksella selvitetään kaikkien hautojen sijainti ja koko. Tiedot tallennetaan sähköiseen hautakarttaohjelmaan.

Helsingin ortodoksiselta hautausmaalta on tähän mennessä löydetty vajaat parikymmentä kammiota, mutta todennäköisesti niitä on huomattavasti enemmän.

”Kun kammioiden sijainnit saadaan selville, voidaan varmistaa, etteivät ne tuhoudu tulevissa kaivauksissa”, kertoo Aalto-yliopiston sovelletun geofysiikan lehtori ja tutkija Tero Hokkanen.

”Kysymys on myös työturvallisuudesta. Raskaat koneet saattaisivat aiheuttaa kammioiden päälle osuessaan vaarallisia sortumia. Kammioiden paikoille ei myöskään voida kaivaa uusia hautoja.”

Kammio vai paasi?

Aikanaan merkittävät henkilöt saivat hautapaikan kirkon lattian alta.

Kun lattioiden alle hautaaminen kiellettiin vuonna 1836, merkittävien vainajien hautoja ja kammioita alettiin kaivaa kirkkojen ulkopuolelle.

Hautaholvit ovat suurten maanpäällisten muistomerkkien tavoin varakkaiden ihmisten hautoja. Vielä 1800-luvulla vähävaraista väkeä haudattiin joukkohautoihin. Helsingin ortodoksisella hautausmaalla ei kuitenkaan joukkohautoja ole.

Hautaholveja on etsitty maatutkan ja painovoimamenetelmään perustuvan gravimetrin avulla. Holvien sijainti on varmistettu koputtelemalla niiden kattoja metallipiikillä.

Kammioita on niiden holvimaisen katon vuoksi toisinaan vaikea havaita. Suurehkot luonnonkivipaadet saattavat muistuttaa erehdyttävästi kam-mioiden kattoja ja päinvastoin.

”Hautaholvi saattaa näkyä myös maanpinnan muodossa. Se voi olla koholla tai loivasti painunut.”

Maanalaisten hautaholvien lukumäärää saadaan tuskin koskaan selvitettyä. Suuret kammiot ovat helpommin havaittavissa ja niistä suurin osa lienee jo löydetty. Pienten hautaholvin etsiminen maan alta on huomattavasti hankalampaa.

Kammiolöytöjen yhteydessä on puhuttu myös katakombeista.

”Katakombit ovat käytävien yhdistämiä hautaholveja”, tutkija Hokkanen selventää.

”Tämän hetken tiedon perusteella hautausmaalla ei ole maanalaisia käytäviä, jotka johtaisivat kammiosta toiseen.”

Vainajat hyllyillä

Ortodoksinen hautausmaa on Helsingin vanhin yhä käytössä oleva hautaus- maa. Se on vuosien myötä muuttunut, mutta keskikäytävä kulkee yhä alku-peräisellä paikallaan.

Suurin osa havaituista maanalaisista hautakammioista sijaitsee arvokkailla paikoilla keskikäytävän molemmin puolin.

”Enimmillään hautaholvien pohjat ovat kolmen metrin syvyydessä”, tutkija Hokkanen kertoo.

”Suurin osa niistä on rakennettu suoraan kallion päälle.”

Uusia hautoja kaivettaessa on sortumien myötä paljastunut kammioiden tiilistä muurattuja seiniä ja kam- mioiden rakennusvaiheessa sortumien estämiseksi pystytettyjä puurakenteita. Holvikaaret ovat joko yhdestä suuresta kivestä muotoiltuja tai pienistä kivistä koottuja rakennelmia.

Suurimmat kammiot ovat perhe- tai sukuhautoja, joihin on haudattu useita ihmisiä. Vainajat on nostettu kammioiden hyllyille, jotka kiertävät seiniä todennäköisesti kahdessa tasossa.

”Pohjavesi kulkee kalliopohjaa myöten merta kohti. Hyllyille nostettuina vainajat eivät ole altistuneet virtaaman vaikutuksille.”

Hautakammioiden rakennusajankohdista ei ole tarkkaa tietoa. Sekä tutkija Hokkanen että pastori Merras kuitenkin arvioivat, että holvit on kaivettu maahan 1800-luvun puolivälin ja 1900-luvun alun välisellä ajanjaksolla.

Helsingin ortodoksisella seurakunnalla on tallessa hautauskirjat kyseiseltä ajanjaksolta.

Voisiko niistä selvita, kenen hautoja maanalaiset kammiot ovat?

Siirretyt muistomerkit

Helsingin ortodoksisen seurakunnan hautauskirjoista ei löydy yhtään merkintää maanalaisiin kammioihin haudatuista vainajista.

Vaikka hautauspäivämäärä, haudan sijainti ja sen numero tiedetään, vanhoista haudoista ei välttämättä tiedetä sitä, missä ne tarkalleen sijaitsevat.

”Hautausmaa on muuttunut vuosien saatossa. Kiviä on jouduttu siirtämään uusien hautojen edestä, eivätkä vanhat kartat pidä enää paikkaansa”, kertoo hautakartoittaja Saara Räntilä.

”Jos kammioiden tarkka ikä saataisiin selvitettyä, sitä voitaisiin verrata samoihin aikoihin haudattujen nimiin. Mutta silläkään tavalla ei saataisi varmaa tietoa siitä, ketä holveihin on haudattu.”

Seurakunnan hautauskirjoista ei siis löydy kammioihin haudattujen nimiä. Entä voisivatko vainajien henkilöllisyydet selvitä kammioiden sisältä päin, esimerkiksi avaamalla maanalaiset hautaholvit?

Hautarauha säilyy

Varakkaat ihmiset ostivat usein itselleen hautapaikan valmiiksi. Pienet, yhden arkun kammiot saattoivat pysyä pitkään tyhjillään, suurimmat suku- ja perhehaudat taas täydentyivät vuosien saatossa.

Hautakammiot on sijoitettu lähelle maan pintaa sen vuoksi, että ne olisi helppo avata. Jos kammioon olisi haudattu sinkkiarkku, se olisi säilynyt ehjänä. Muuten, jos kammio avattaisiin, sieltä löydettäisiin luultavasti vain pölyä, soraa, hiekkaa ja mahdollisesti metallijäämiä.

”Kammion avaaminen mahdollistaisi sen rakenteen tutkimisen. Vainajan henkilöllisyyden varmistuminen kammion sisällön perustella olisi erittäin epätodennäköistä”, tutkija Hokkanen toteaa.

Maanalaiset hautaholvit pysyvät kuitenkin suljettuna. Jos ne sortuvat, ne täytetään, mutta tarkoituksellisesti niitä ei tulla koskaan avaamaan.

”Siihen ei ole mitään syytä eikä avaaminen ole edes sallittua”, pastori Merras muistuttaa.

”Se voitaisiin tulkita hautarauhan rikkomiseksi.”