80 vuotta mysteeriturmasta: Sirkka Sari katosi savupiippuun – mitä tähtinäyttelijän kuolinyönä tapahtui?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Sirkka Sarin tyttömäinen olemus hurmasi suomalaisen elokuvayleisön. © Skoy
Seuran arkistosta: Nuori filmitähti Sirkka Sari kuoli Aulangolla 30. heinäkuuta 1939. Näyttelijän kohtaloksi koituivat rohkea luonne ja savupiippu. Mutta miksi hänen hautansa on kadonnut?

Hämeenlinnalaisen Hotelli Aulangon näköalaparvekkeen ovet on lukittu turvallisuussyistä. Parvekkeella on tapahtunut elokuvahistoriamme traagisin onnettomuus – josta on nyt kulunut tasan 80 vuotta.

Suomi-Filmin tähti Sirkka Sari oli juhlimassa hotellissa kesällä 1939. Sari oli aikansa valovoimaisimpia näyttelijöitä. Hänen tähdittämänsä Niskavuoren naiset oli saanut ensi-iltansa puoli vuotta aiemmin.

Kesken illan Sari nousi parvekkeelle, kiipesi savupiippuun – ja katosi.

Mitä tapahtui?

”Ollaan hurjia tänä iltana”

Filmitähdeksi nopeasti noussut Sirkka Sari oli viettämässä filmiseurueensa kanssa railakasta vapaailtaa hotelli Aulangolla 30. heinäkuuta 1939.

Ilta päättyi puolen yön tienoilla johonkin odottamattomaan ja peruuttamattomaan.

Siihen asti kymmenhenkisen filmiseurueen ilta oli sujunut rattoisasti. Rikas tyttö -filmi oli paria otosta ja loppukohtausta vaille valmis.

Hotelli Aulankoon filmiseurue saapui Hauholta Packard-henkilöautolla noin kello 20.45. Pöytä löytyi ravintolasalin sivussa olevalta korokkeelta.

Juomaksi tilattiin samppanjaa, kahvia ja konjakkia. Osa seurueesta halusi myös ruokailla.

Tunnelma ravintolassa oli hilpeä, olihan tuoreita rapujakin tarjolla.

Filmiporukkaan liittynyt luutnantti Jaakko Sauli viihtyi Sarin seurassa. Hän myös tanssitti näyttelijätärtä ahkerasti.

Elokuvan näyttelijäkaartiin kuulunut Hannes Häyrinen luuli, että tiiviisti yhdessä viihtyneet Sauli ja Sari olivat vanhoja tuttavia.

Tosiasiassa Sauli tapasi Sarin ensimmäistä kertaa.

Hän oli elokuvan ohjaajan Valentin Vaalan tuttava, joka halusi seurata elokuvan tekoa Hauholla.

Sari ja Sauli lähtivät tanssimisen jälkeen haukkaamaan raitista ilmaa. He päättivät vilvoitella hotellin kattoterassilla.

Iloisena hyörinyttä Saria ei estänyt pyrkimästä näköalatasanteelle edes hissin kieltotaulu: vain hotellin asukkaille.

”Ollaan hurjia tänä iltana”, Sari huudahti, kun hän veti Saulin hissiin.

Hurjapäisyys vei hengen.

Askel kuolemaan

Hissi vei tanssiparin viidenteen kerrokseen ja katon tuntumaan.

Sari liiteli rallatellen edellä kattoterassille. Kuutamo loisti kirkkaimmillaan.

Sauli näki, kuinka Sari kipaisi ketterästi terassin kulmalle ja näkötorniksi luulemansa kolmimetrisen pyöreän piipun tikkaita ylös.

Hän astui saman tien tyhjyyteen. Kuului humahdus, kun Sari katosi.

Sauli järkyttyi.

Hän kapusi portaat ylös ja huomasi heti, että koroke olikin muuta kuin näkötorni.

Piipun keskeltä paljastui noen mustaama ammottava aukko. Siihen Sari oli kadonnut.

Sauli, jota luultiin erheellisesti Sarin sulhaseksi, huusi parikin kertaa piippuun.

Sarin oikea sulhanen, luutnantti Teemu Linnala oli samaan aikaan tykistöleirillä Perkjärvellä Kannaksella.

Sauli oli kuulevinaan alhaalta ääntä, mutta hetken kuluttua ympäristöön levisi kuoleman hiljaisuus.

Sporttinen huimapää

Sirkka Sari oli syntynyt vappuna 1920 Kivennavalla Karjalan kannaksella. Hänen oikea nimensä oli Sirkka Linnea Jahnsson.

Ytimekkään taitelijanimen keksi ohjaaja Vaala, joka poimi Sarin filmitähdeksi 17-vuotiaana myyntitiskin takaa.

Tytön äiti oli mehiläistenhoitoa harrastanut Anna ja isä oli metsänvartija Ernst, joka oli tunnettu karjalaisten kaskujen kertojana.

Perheen neljästä lapsesta Sirkka oli toiseksi vanhin.

Hän oli huimapää, joka ei pelännyt lapsena korkeita paikkoja. Hän kapusi vanhemman veljensä Erkin kanssa puihin ja palotorneihin, joihin muut lapset eivät uskaltaneet mennä.

Kun lapset olivat pieniä, perhe muutti Muolaan Perkjärvelle. Valtion työsuhdeasuntoon kuului keittiön lisäksi kaksi huonetta, joista toinen oli varattu virkamiesten tilapäismajoitukseen.

Kansakoulusta Sari siirtyi Terijoen yhteiskouluun. Hän erottui poikamaisen reippaana muista tytöistä myös keskikoulussa.

”Nykyaikaisessa valmennuksessa hänestä olisi saattanut tulla huippu-urheilija eikä näyttelijä. Pojat olivat ihastuneita häneen, sillä huimapäinen tyttö oli siihen aikaan innostava poikkeus”, Maire Iho, omaa sukua Lovén, muisteli vuoden 1977 Seurassa koulukaveriaan.

Keskikoulun jälkeen vuonna 1935 Sari hakeutui töihin Viipuriin Durchmannin kemikaliokauppaan. Se sijaitsi keskustassa Linnankadun varrella.

Sari herätti kauneudellaan huomiota. Nuoria miehiä parveili usein kemikaliokaupan tuntumassa.

Sari asui edelleen kotona Perkjärvellä ja kulki työmatkansa junalla.

Sulhanen varuskunnasta

Perkjärven varuskunnassa palveli kadettina myös Teemu Linnala, Sarin tuleva sulhanen.

Perkjärvelle joutuivat vuosittain kaikki tykistön kadetit.

Linnala näki kerran sattumalta Sarin, eikä saanut sen jälkeen tyttöä mielestään.

”Tyttö oli silloin vasta 15-vuotias, mutta näytti kenties ikäistään vanhemmalta. Hän oli kaunein olento, mitä olin koskaan tavannut”, kertoi everstiluutnantti evp. Teemu Linnala Seuralle vuonna 1977.

Ensitapaaminen tapahtui vuotta myöhemmin sotilasleirin kanttiinissa. Linnala oli kahdeksan vuotta vanhempi, mutta ikäero ei estänyt rakastumista. Sari ja Linnala viihtyivät hyvin toistensa seurassa.

Linnalan harmiksi myös filmintekijät kiinnostuivat Sarin kauneudesta.

Sariin iski silmänsä Viipurin kemikaliokaupassa laulaja Thure Bahne, joka osti meikkausaineita Viipurin teatteriin.

Bahne pyysi Vaalaa katsastamaan Linnankadun kaunotarta tulevia elokuvarooleja varten.

Vaala oli tyytyväinen näkemäänsä. Koekuvauksista Suomi-filmin studiolla Helsingissä sovittiin saman tien.

Kotona Sari ei hiiskunut sanallakaan koekuvauksista, joissa oli vierähtänyt yksi viikonloppu.

Hän oli tehnyt päätöksen ottaa irti kaikki ilot elokuvatähden elämästä.

Sari oli Suomi-filmin ensimmäisiä näyttelijöitä, jolle maksettiin säännöllistä kuukausipalkkaa.

Nousu tähtinäyttelijäksi

Sari muutti Perkjärveltä Helsinkiin, jossa hän valloitti kauneudella paikalliset seurapiirit. Kämppäkaveriksi muutti Turusta näyttelijä Helena Kara.

Maine ja karisma vain kasvoivat, kun ensimmäinen elokuva oli saanut ensi-iltansa joulukuussa 1938.

Ensimmäinen elokuvarooli ei ollut mikä tahansa tusinatuote.

Sirkalla oli pääosa eli Ilonan rooli Niskavuoren naisissa. Vastanäyttelijänä Niskavuoren Aarnena oli itse Tauno Palo.

Sirkasta tuli maankuulu julkkis. Valovoimainen näyttelijätär näkyi useasti Helsingin yöelämässäkin.

Vänrikiksi ylennetylle Linnalalle löytyi entistä vähemmän aikaa.

Linnala ennakoikin, että rakastavaisten tiet mahdollisesti erkanevat.

Toukokuussa 1938 oli juhlittu kuitenkin kihlajaisia. Stockmannin vintillä kihlajaisiin osallistui Linnalan upseeriystäviä.

Harvoina yhteisinä vapaa-ajan hetkinä nuori pari ratsasti yhdessä. He tapasivat myös Perkjärvellä, jossa Linnala oli ajoittain tykistöleirillä.

Sarin perheen elämää varjosti isän vakava sairastuminen. Elokuvarooleilla tienannut Sari avusti perhettään myös taloudellisesti.

Ihmiset luulivat, että Sarista oli tullut varakas nainen. Totuus oli toinen. Palkka filmirooleista oli pieni.

Mutta Perkjärvellä Sari loisti kuuluisuutena. Muodikkaat vaatteet olivat usein elokuvayhtiöltä lainassa.

”Ihmiset katsoivat häntä kuin lehmät uutta konttia, ja ihailijoita oli vaikka millä mitalla”, Maire Iho muistelee.

Perkjärven nuoret naiset pystyivät vain haaveilemaan iltapuvuista.

Viimeinen puhelu sulhaselle

Luutnantti Linnala tapasi Sarin viimeisen kerran kesäkuussa 1939. Rikas tyttö -elokuvan filmaukset olivat käynnistyneet.

Elokuvan oli tarkoitus valmistua elokuun alkuun mennessä.

Viimeinen tapaaminen oli mieleenpainuva. Kihlapari katseli yhteisiä huonekaluja ja suunnitteli yhteistä tulevaisuutta.

Sauli suuntasi matkansa tykistöleirille Perkjärvelle, Sari elokuvantekoon Hauholle.

Erosuudelmassa oli pikaisen näkemisen toivoa. Sodan uhkan varjossa hääpäiväksi sovittiin 16. lokakuuta.

Sarin elämän viimeinen päivä sujui normaaleissa filmaustöissä. Hän oli iloinen, mikä johtui sulhasen aamupäivän puhelinsoitosta.

”Sirkka tuntui erittäin hyvätuuliselta, ja hän kertoi filmin olevan lopuillaan ja että aivan pian saisimme tavata toisemme”, Linnala muisteli Seuralle.

Tuo puhelu oli viimeinen kerta, kun Linnala kuuli kihlattunsa äänen.

Ei henkirikosta

Sarin pudottua savupiippuun hotellin henkilökunta hälytettiin apuun. Myös hotellinjohtaja Toivo Holtari syöksyi pannuhuoneeseen.

Sauli oli jo pannuhuoneessa. Hän aukoi paniikissa lämpökattiloiden luukkuja ja huusi Sirkan nimeä.

Nokinen ruumis vedettiin esiin pannuhuoneen tuhkanpoistouunista.

Ruumiinavausta ei koskaan tehty. Putoamismatka 30 metriä oli riittävä kuolinsyy sisäisiin vammoihin ja sydämen pysähtymiseen.

Ulkoisena vammana näkyi toisen nilkan murtuminen.

Sirkka Sarin kuolema kohosi sensaatiouutiseksi Suomessa. Kuolema järkytti koko Suomea.

Onnettomuudesta kerrottiin seuraavan päivän maanantain radiouutisissa, ja traaginen kuolema täytti Ilta-Sanomien etusivun.

Nuoren tähden kuolema uutisoitiin näyttävästi kaikissa maakuntalehdissä. Kuolinuutinen levisi jopa amerikkalaislehtiin.

Huhut kuolinsyystä ovat kiertäneet tähän päivään saakka. Putoamisen syyksi on epäilty niin itsemurhaa kuin henkirikostakin.

Kirjailija Mikko Porvali, pääammatiltaan rikoskomisario, tutki viimeisintä kirjaansa Rautasormusta varten huolellisesti myös kuulustelupöytäkirjat Sarin kuolemasta.

Porvalin mielestä kuoleman aiheutti tapaturma.

”Henkirikokseen tai itsemurhaan ei löydy mitään näyttöä. Savupiipun rakenne ei myöskään anna aihetta epäillä henkirikosta”, Porvali toteaa.

Hautapaikka hävisi

Luutnantti Linnala sai tiedon morsia mensa kuolemasta seuraavana päivänä Perkjärven leirille. Hän kertoi suru-uutisen Sarin vanhemmille.

Linnala näki morsiamensa viimeisen kerran hautajaisissa Perkjärvellä 5. elokuuta. Hautajaisten järjestelyistä vastasi Linnalan joukko-osasto Tykistörykmentti 3.

Hautajaisiin tungeksi saattoväkeä parin kilometrin jonossa.

Pian hautajaisten jälkeen Linnala sai muuta ajateltavaa. Neuvostoliiton ja sodan uhka varjosti suomalaisia.

Linnala valmistautui tulevaan sotaan rauhallisena.

”En pelännyt sotaa lainkaan. Ajattelin, että jos kuolen, niin sittenpä tapaan Sirkan jossain ylhäällä”, Linnala kertoi.

Aulangon tragedian ainoa silminnäkijä, luutnantti Jaakko Sauli kuoli 11.3.1940, vain kaksi päivää ennen rauhan tuloa Nisalahdessa. Panssarivaunun konekiväärin luotisuihku lävisti hänen ylävartalonsa.

Karjala ja Perkjärvi menetettiin Moskovan rauhassa Neuvostoliitolle.

Myös Perkjärven hautausmaa jäi heitteille, uusrakennusten ja villinä rehottavan kasvillisuuden alle.

Nuorena kuolleen Sirkka Sarin hautaa on etsitty turhaan 1990-luvun alusta lähtien.

Lähteet: Hannu Holvas: Kuka todella oli Sirkka Sari – Suomi-filmin nuori kaunotar (Seura 38/1977), Hannu Holvas: Sirkka Sarin viimeiset sanat: ”Ollaan hurjia tänä iltana!” (Seura 39/1977), Mikko Porvali: Rautasormus (Atena 2013).

Artikkeli on julkaistu alun perin Seurassa 31/2013.

X