Mikä tappoi mestarin? Wolfgang Amadeus Mozartin kuolemasta 200 vuotta

Jaa kaverilleTilaa Seura
Mozart
Mozart 24-vuotiaana, jolloin hän työskenteli Salzburgin arkkipiispan palveluksessa. © iStockphoto
Wolfgang Amadeus Mozartin kuolema herättää yhä uusia pohdintoja. Olivatko kenties vapaamuurarit asialla? Vai johtuiko hänen kuolemansa pelkästä bakteerin aiheuttamasta infektiosta?

Eräänä loppukesän yönä vuonna 1791 säveltäjämestari Wolfgang Amadeus Mozartin asunnon ovelta kuuluu koputus. Salaperäinen muukalainen kertoo tuovansa viestiä henkilöltä, joka ei halua paljastaa nimeään.

Tuntematon pyytää Mozartia säveltämään tilaustyönä sielunmessun, Requiemin. Viitta heilahtaa, ja sanansaattaja katoaa yöhön.

Mozartin patsas

Mozartin patsas Wienissä. Säveltäjän kuudesta lapsesta kaksi poikaa selvisi aikuisiksi. Molemmat jäivät lapsettomiksi, joten musiikillinen suku sammui. © 123RF

Työn edistyessä synkät aavistukset valtaavat Mozartin mielen. Hän kuvittelee säveltävänsä kuolinmessua omiin hautajaisiinsa.

Requiem jääkin keskeneräiseksi, kun Mozart sairastuu vakavasti. Kolme kuukautta myöhemmin, joulukuun 5. päivän yönä henki pakenee pahoin turvonneesta ruumiista.

Musiikin ihmelapseksi kutsuttu Mozart menehtyy vain 35-vuotiaana. Pian skandaalinkäryiset juorut lähtevät liikkeelle.

Musiikin ja nerouden ihme

Musiikin ihmelapseksi kutsuttu Mozart syntyi tammikuun 27. päivä vuonna 1756 Salzburgissa. Varhaiskypsä lahjakkuus avasi hänelle ja hänen perheelleen ovet ylhäisimpiin piireihin, ja tuskin seitsemänvuotias pikkumies soitti puuteroituun peruukkiin ja silkkisukkiin puettuna hienoston salongeissa ympäri Eurooppaa.

Elettiin valistusaatteiden aikakautta, jolloin kaikki elämän ilmiöt haluttiin selittää järkiperäisen tieteen valossa. Mozartin varhaiskypsän nerouden alkuperää sen sijaan kukaan ei pystynyt rationaalisesti ymmärtämään.

Vuonna 1781 Mozart avioitui muusikkoperheen tyttären Constanze Weberin kanssa. Avioelämä oli ajoittain myrskyisää, sillä aviopuolisoilla oli myös ulkopuolisia suhteita.

Vapaan taiteilijan elämä oli taloudellisesti epävarmaa. Armottomana tuhlarina Mozart kulutti suuria summia muotivaatteisiin, luksusherkkuihin ja uhkapeleihin. Kohta hän oli joka puolelle korviaan myöten veloissa.

Monien taiteilijasielujen tavoin Mozart vietti muutenkin rankkaa elämää ja poltti kynttiläänsä molemmista päistä. Maanisen työtahdin ja railakkaan juhlinnan yhdistelmä koitui vähitellen kohtalokkaaksi.

Melankolian puuskien ravistelema nero käytti työtä pakotienä arkisista murheista ja paineista.

Viimeisinä elinvuosinaan Mozart sävelsi yhä kiihkeästi, mutta luomisen riemu alkoi hiipua.

Ruokamyrkytys?

Mozartin kuolinsyyn pohdinta alkoi heti hänen kuolemansa jälkeen. Jo ensimmäiset Mozart-elämäkerturit, hänen aikalaisensa Franz Niemetschek ja Georg Nikolaus von Nissen esittivät, että mestarin voimat kulutti vähitellen loppuun jokin pitkällinen, hitaasti näivettävä sairaus.

Mahdollisten kuolinsyiden lista on pitkä. Kuolinsyyksi onkin ehdotettu muun muassa reumaattista kuumetta, pilaantuneen sianlihan syönnin aiheuttamaa ruokamyrkytystä, munuaisten tai sydämen vajaatoimintaa, keuhkokuumetta, aivoverenvuotoa tai taitamattomien lääkärien suorittamien toistuvien suoneniskentöjen aiheuttamaa verenmyrkytystä.

Vapaamuurarit

Vapaamuurareitten tunnettu symboli yhdistää suorakulman ja harpin. Myös Mozart kuului salaiseen järjestöön. © ISTOCKPHOTO

Vai sairastiko ihmelapsi syfilistä ja teki tahattomasti itsemurhan nautittuaan vahingossa liikaa kupan hoitamiseksi annettua elohopeaa?

Vapaamuurarien kosto?

Yksi hurjimmista väitteistä on, että Mozartin murhasivat vapaamuurariveljet kostoksi siitä, että tämä oli pettänyt vaitiololupauksensa ja ujuttanut rakastettuun satuoopperaansa Taikahuilu kevyiden juonikuvioiden taakse vapaamuurarien tulenarkoja salaisuuksia, joita ei missään tapauksessa saanut paljastaa ulkopuolisille.

Mozart oli liittynyt wieniläisen vapaamuurariloosin jäseneksi joulukuussa 1784. Häneen vetosivat salaisista rituaaleista tunnettujen vapaamuurarien ihannoimat aatteet kuten ihmisten välinen tasa-arvo.

Jopa hallitsijahuoneen epäiltiin sotkeutuneen maestron murhaan. Aikalaishuhuina kerrottiin, että Mozart olisi ujuttanut Taikahuiluun tasavaltalaisia ajatuksia ja oopperan Yön kuningattaren hahmoon kuningashuoneeseen kohdistuvaa kritiikkiä. Ilkeään Yön kuningattaren esikuvan uskottiin näet olevan keisari Joosef II:n äiti, keisarinna Maria Teresia.

Musiikillisissa pilvilinnoissaan liihotellut Mozart ei kuitenkaan ollut erityisen kiinnostunut politiikasta.

Ajatus, että vapaamuurarit olisivat halunneet surmata hänet, on ristiriidassa myös sen kanssa, että loosiveljet surivat syvästi säveltäjän kuolemaa.

Liian vähän auringonvaloa?

Mozartin kuolinsyytä on pohdittu yli 200 vuotta – ja se kiinnostaa tutkijoita edelleen.

Vuonna 2009 Amsterdamin yliopiston tutkijaryhmä esitti lääketieteellisessä The Annals of Internal Medicine -lehdessä, että Mozart saattoi menehtyä kurkkuun kohdistuneen ja munuaisiin saakka edenneen streptokokkibakteeri-infektion jälkitauteihin.

Tutkijat olivat päätyneet tähän tulokseen käytyään läpi Wienissä pidettyä vainajarekisteriä ja selvitettyään sen perusteella, että talvella 1791–92 kaupunkia oli ravistellut infektiosairauksien epidemia.

Mozart saattoi olla yksi uhreista, mutta tämän teorian tueksi on olemassa melko vähän faktoja.

Eräs yllätyksellisimmistä Mozartin kuolemasta esitetyistä arvailuista on vuonna 2011 Stefan Pilz ja William B. Grant -nimisten lääkärien Medical Problems of Performing Artists -aikakauslehdessä julkaisema raportti. Sen mukaan sävelten mestari olisi menehtynyt D-vitamiinin puutteeseen.

Tiedetään, että Mozart sävelsi öisin ja nukkui päivisin. Tästä syystä hän ei varsinkaan talvella saanut riittävästi auringon ultraviolettisäteiden erittämää D-vitamiinia, jota myös ihmisen oma iho tuottaa sen altistuessa auringonvalolle.

Mozartin kuolinvuode

Mozartin kuolinvuoteen äärelle ovat kokoontuneet hänen vaimonsa ja ystävänsä. Käsissään heillä on todennäköisesti Requiemin nuotteja. © REX FEATURES LTD 2012

Kateellisen tekoja?

Myytin jalosta ja hyvästä, sieluntuskissa kärvistelevästä taiteilijanero-Mozartista romutti vasta vuonna 1984 valmistunut Milos Formanin elokuva Amadeus.

Elokuvan Mozart oli vallattoman kevytmielinen superjulkkis ja pop-ikoni, sanaleikeillä ja arvoituksilla hullutteleva ja hysteerisesti kikattava kauhukakara.

Mutta toista, vuosisatoja elänyttä myyttiä elokuva vahvisti merkittävästi. Sen mukaan ”keskinkertaisuuksien suojeluspyhimykseksi” itsensä julistanut hovisäveltäjä Antonio Salieri tunsi Mozartia kohtaan niin polttavaa kateutta, että oli valmis murhaamaan lahjakkaamman kilpailijansa.

Tämä juoru lähti liikkeelle pian Mozartin kuoleman jälkeen. Venäläinen kirjailija Aleksandr Puškin vahvisti huhupuheita vuonna 1825 julkaistussa näytelmässään Mozart ja Salieri.

Monet tutkijat ovat kuitenkin tulleet viime vuosina lopputulokseen, että Salierilla ei ollut mitään todellista syytä toivoa Mozartin tuhoa. Itse asiassa Mozartilla olisi ollut pikemminkin aihetta kadehtia kuusi vuotta vanhempaa Salieria, joka keisari Joosef II:n suosikkina nappasi kaikki rahakkaat virat hänen nenänsä edestä.

Murhaajan leima iskettiin Salieriin kaikesta huolimatta niin syvälle, että mies alkoi uskoa siihen itsekin. Höperönä vanhuksena hovisäveltäjä houraili hullujenhuoneella aiheuttaneensa kilpailijansa kuoleman.

Mozartin hauta-arkku

Mozartin arkku matkalla kohti hautausmaata taiteilija Joseph Heicken esittämänä. © JOSEPH HEICKE / WIKIMEDIA

Missä hauta?

Kuolinvuoteella Mozart silmäili vielä kertaalleen läpi keskeneräiseksi jääneen Requiemin partituurin.

”Enkö sanonutkin, että olin säveltämässä sielunmessua itselleni”, hän kuiskasi.

Tai näin tarina kertoo.

Requiemin tilaajaan liittyvä arvoitus sen sijaan ratkesi. Mozart ei suinkaan säveltänyt sitä itselleen vaan toimeksiantajaksi paljastui Mozartin tuttaviin kuulunut aatelismies. Hän tilasi sen äskettäin menehtyneen vaimonsa muistoksi ja yritti uskotella, että oli itse kappaleen säveltäjä.

Ensimmäisistä elämäkerroista asti Mozartin hautajaisiin on haluttu liittää kohtalokasta melodraamaa, kuten että Wienin kuuluisin asukas heitettiin kylmästi yhteishautaan muiden köyhien kanssa.

Totuus kuitenkin lienee, että Mozartin viimeinen leposija oli yhden ihmisen hauta, mutta kaupungilla oli oikeus kaivaa tavallisille kansalaisille tarkoitetut haudat ylös kymmenen vuoden jälkeen ja haudata tilalle uusia vainajia.

Kirjailijoiden mielikuvitusta lienee myös se, että hautajaisten aikana raivosi niin ankara myrsky, että harvat ystävät, jotka olivat ruumissaatossa mukana, kääntyivät pois.
Tämä selittäisi tosin sen, että Mozartin hautapaikkaa ei ole löydetty.

Lähteet: Peter Gay: Mozart; Max Becker ja Stefan Schickhaus: Wolfgang Amadeus Mozart. Kuvaelämäkerta; Matt Rees: Mozart’s Last Aria; Darrin M. McMahon: Divine Fury. A History of Genius; Paul Aron: Mysteries of History. From Prehistory to the Present; Albert Borowitz: Musical Mysteries from Mozart to John Lennon; The Guardian 19.12.2003 ja 22.8.2011; The New York Times 17.8.2009.

X