Yhteinen kuolinilmoitus symboloi yhteistä elämää

Jaa artikkeliTilaa Seura
Hautajaiset
Yhteinen kuolinilmoitus symboloi yhteistä elämää. © COLOURBOX
Kun puolisot kuolevat peräkkäin, on luontevaa julkaista vain yksi kuolinilmoitus. Usein omaiset päätyvät yhteiseen ilmoitukseen rahan säästämiseksi.
Hautajaiset

Yhteinen kuolinilmoitus symboloi yhteistä elämää. © COLOURBOX

Lehdessä näkee toisinaan pariskuntien yhteisiä kuolinilmoituksia. Syitä yhteiseen ilmoitukseen voi olla monia. Joskus on kyse siitä, että puolisot ovat kuolleet lyhyen ajan sisällä, esimerkiksi samassa onnettomuudessa.

Toisinaan taas omaiset ovat voineet viivyttää hautajaisia ja ilmoituksen laittamista, koska myös pariskunnan toinen osapuoli on ollut hyvin huonona. On luontevaa julkaista yhteinen ilmoitus, kun molemmat ovat kuolleet lyhyen ajan sisään.

Joskus pariskunta kuitenkin näkyy samassa ilmoituksessa, vaikka kuolinajoissa olisi iso, jopa vuosien ero.

Pääsyy tähän lienee raha, arvelee Mika Alenius helsinkiläisestä Malmin hautaustoimistosta. Sanomalehtien kuolinilmoitukset maksavat omaisille satoja tai jopa yli tuhat euroa. Siis jopa enemmän kuin arkku.

”Joskus voi olla niin, etteivät rahat ole ensimmäisen kohdalla riittäneet. Kun pesä toisenkin kuoltua jaetaan, siitä voidaan ottaa myös ilmoitukseen”, Alenius arvelee.

Monesti sanomalehden kuolinilmoitus jää kokonaan laittamatta rahan takia, kertoo Jenna Leino hämeenlinnalaisesta Parolantien hautauspalvelusta.

Voi myös olla ensin menehtyneen puolison tahto, ettei hänen kuolemastaan tarvitse tehdä numeroa eli ettei ilmoitusta tarvitse laittaa.

”Kun toinenkin kuolee, omaiset voivat ajatella, että laitetaan aiemmin kuollut kuitenkin samaan ilmoitukseen”, Leino pohtii.

Mikään laki tai sääntö ei estä sitä, että kuolinilmoitus julkaistaan vuosienkin jälkeen. On mahdollista myös julkaista ensin kuolleen tiedot hänen puolisonsa kuolinilmoituksen yhteydessä, vaikka ensin kuolleesta olisi jo aiemmin ollut oma ilmoitus.

Tällöin on kyse siitä, että omaiset haluavat yhdistää vainajan aiemmin kuolleeseen. Näin puolisot ovat symbolisesti yhdessä myös kuolemassa.

”Yhteinen kuolinilmoitus symboloi sitä, että he olivat loppuun asti yhdessä”, Alenius kiteyttää.

X