Ylivieskan kirkon raunioista löytyi jotain, joka oli saatava pikavauhtia pakkaseen – ”Onhan tämä sen sortin aarre, että pitää varjella!”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© lehtikuva
Näin 350-vuotias messukasukka vältti tuhoutumisen ja saatiin pelastettua.

Kirkon rauniosta törrötti metallinen henkarin koukku.

Korjausarkkitehti Raimo Tikka ja rakennustutkija Juhani Turpeinen olivat raivanneet palojätettä puolen metrin syvyydeltä paikasta, josta he toivoivat löytävänsä alttarin hopeakynttelikön jäänteet. Kynttelikköä oli etsitty useaan otteeseen, ja nyt siitä oli saatu vinkki, että se saattaisi löytyä sakastin puolelta.

Ylivieskan kirkon palosta oli kolme ja puoli viikkoa. Yli kaksisataa vuotta vanha puukirkko oli tuhoutunut tahallaan sytytetyssä, rajusti edenneessä tulipalossa pääsiäislauantaina 2016.

Tutkijoille oli suuri yllätys, että palojätteen seasta löytyi kirkon vanhin tekstiili. © LEHTIKUVA

Tikan ja Turpeisen hämmästys oli melkoinen, kun he varovasti avasivat henkarinkoukun alta löytynyttä myttyä. Haitariksi laskostunut kangas oli messukasukka vuodelta 1683.

”Siinä oli metrin parin päässä ollut kattokruunu, josta ei ollut kuin rautainen tukiranka jäljellä”, Raimo Tikka kertoo.

Papin vaatteena jo satoja vuosia sitten palvellut messukasukka oli kirkon vanhimpia esineitä ja kaiken lisäksi tekstiili.

Ei palojätteen seasta pitänyt sellaista löytyä.

Kasukkaan on kirjailtu metallilangalla suuren ristin lisäksi lahjoittajan nimikirjaimet ja lahjoitusvuosi. © PETRI BLOMQVIST / OTAVAMEDIA

Tuomarin lahjoitus

Ylivieskan vanhimman messukasukan lahjoitti seurakunnalle vuonna 1683 kihlakunnantuomari Eerik Tawast, joka aateloinnin jälkeen otti nimekseen Tavastsjerna. Hän oli turkulaista kauppias- ja pappissukua ja Pyhäjoen kirkkoherran poika.

Entisaikaan oli tavallista, että yläluokka lahjoitti kirkolle omista vaatteistaan räätälöityjä messuasuja, sillä laadukkaat kankaat olivat hyvin kalliita. Ylivieskan kasukkakin on mustaa, hennosti kuvioitua samettia. Lahjoittajan nimikirjaimet ja lahjoitusvuosi on kirjailtu kankaaseen kullanvärisellä metallilangalla.

Ylivieskan ensimmäinen kirkko oli valmistunut vuonna 1653. Se rapistui sadassa vuodessa niin pahoin, että jouduttiin rakentamaan uusi kirkko, joka valmistui vuonna 1786. Ei ole tiedossa, milloin vanhin kasukka oli vielä käytössä papin vaatteena.

Joskus 1990-luvulla kasukka käytettiin konservoitavana Turussa. Muuten se oli roikkunut jo vuosikymmeniä keskelle kirkon sakastia pystytetyssä kapeassa lasivitriinissä.

Lampetitkin paloivat

Kun viranomaiset olivat saaneet palopaikkatutkinnan raunioilla tehtyä, Ylivieskaan saapui Museoviraston pyynnöstä viisi asiantuntijaa Pohjois-Pohjanmaan museosta Oulusta.

Raimo Tikan ja Juhani Turpeisen lisäksi ryhmään kuuluivat tutkija-konservaattori Marja Halttunen, rakennustutkija Anita Yli-Suutala ja arkeologi Mika Sarkkinen.

Kukaan heistä ei ollut aiemmin joutunut tutkimaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen palorauniota.

Museoväki vietti Ylivieskassa kolmisen viikkoa, kuka pitempiä, kuka lyhyempiä aikoja. Seurakunnan leirikeskuksessa saattoi tarvittaessa yöpyäkin.

Paitsi esineitä tai niiden jäänteitä museon tutkijat keräsivät talteen myös kaiken mahdollisen tiedon, joka liittyi vaikkapa kirkon arkkitehtuuriin. Nopeasti oli käynyt selväksi, ettei esineitä tulisi löytymään kovin paljon.

Tulipalo oli ollut niin raju, että esimerkiksi kirkkosalin seinillä olleet metalliset lampetit olivat palaneet lähes jäljettömiin.

Ilmeisesti messukasukan vaatepuu antoi kuumuudessa myöten, ja kangas laskostui vitriinin pohjalle. Koska vitriini oli kiinnitetty sisäseinään, se ei ollut suoraan kiinni lattiassa, joka paloi altapäin. Raunioiden kaivajat saivat myöhemmin olla tarkkana, etteivät pudonneet jäteläjän läpi suoraan kellariin.

Ehkä vitriini särkyi vasta siinä vaiheessa, kun katon yläpohja romahti sen päälle. Kasukka hautautui syvälle hiiltyneen roinan alle.

Kun Raimo Tikka ja Juhani Turpeinen löysivät sen työpäivänsä päätteeksi yli kolme viikkoa myöhemmin, kangas oli edelleen sammutusvesistä märkä.

Miehet veivät kasukan lämmittämättömään työmaaparakkiin odottamaan seuraavaa aamua, jolloin Marja Halttunen pakkasi sen silkkipaperiin, hengittävään kankaaseen ja pahvilaatikkoon.

Lähes 350-vuotias vaate oli saatava pikavauhtia pakkaseen.

Haastava tapaus

Viisitoista vuotta sitten Hyvinkään vanhassa villatehtaassa syttyi tulipalo. Sammutusvedet kastelivat tehtaan villahistoriasta kertovan arkiston, jossa oli säilytetty esimerkiksi mallikirjoja ja -paloja.

Arkistomateriaali kuivatettiin normaalissa huoneilmassa, jolloin iso osa tekstiileistä kärsi homevaurioita. Koko aineiston konservointityö kesti lähes kymmenen vuotta.

Pakastaminen olisi helpottanut konservointia merkittävästi.

”Tapauksesta opittiin paljon”, sanoo Suomen käsityön museon johtava konservaattori Anne Vesanto.

Niinpä kun tulen ja veden runtelema messukasukka saapui Jyväskylässä sijaitsevaan Konservointikeskukseen kuriirilähetyksenä Ylivieskasta, se laitettiin pahvilaatikossa suoraan kolmenkymmenen asteen pakkaseen.

Pakastimessa kasukalla ei ollut mitään hätää, sillä veden jäätyessä kangas kuivui eikä päässyt homehtumaan. Muutaman viikon kuluttua kasukka sulatettiin kosteutta imevien selluloosavanukankaiden välissä.

Sen jälkeen tekstiilin kunto voitiin tutkia tarkemmin konservoinnin kustannusarviota varten.

Kasukan konservoinnin budjetti oli runsaat kymmenentuhatta euroa. Summa oli rikka rokassa, sillä Ylivieskan seurakunta neuvotteli vakuutusyhtiön kanssa miljoonien korvauksista.

Kasukka odotteli konservointia Jyväskylässä vuoden verran. Projektia hoitamaan oli alustavasti kutsuttu vastavalmistunut tekstiilikonservaattori Leena Niiranen.

Ylivieskan messukasukka Leena Niirasen konservoitavana.

Ylivieskan messukasukan konservointi oli vastavalmistuneelle Leena Niiraselle mieleisen haastava projekti. © PETRI BLOMQVIST / OTAVAMEDIA

”Olin otettu, että minua pyydettiin tekemään tämä. Näin haastavaan tapaukseen ei varmasti hirmu usein törmää”, Niiranen sanoo.

Viime lokakuussa työ voitiin viimein aloittaa. Ensimmäiseksi konservaattori joutui imurin varteen.

Kasukka elpyi teltassa

Ylivieskan kasukka on vanhimpia Jyväskylän Konservointikeskuksessa konservoituja tekstiilejä. Suomessa vastaavia, satoja vuosia vanhoja tekstiilejä on ylipäänsä vähän; ne ovat käytännössä yksittäisiä kappaleita eri museoissa.

Yli kolmesataa vuotta vanhan sametin konservointiin palamisen ja kastumisen jäljiltä ei ole olemassa ohjetta. Oli vain alettava varovasti testata eri keinoja.

Konservaattorin työssä kaikkein tärkeintä onkin harkinta.

”Ei saa olla jääräpäinen, vaan täytyy edetä hitaasti niin, että näkee, mikä toimii”, Anne Vesanto sanoo.

Leena Niiranen levitti tulipalossa toisistaan irronneet kasukan etu- ja takakappaleet omille pöydilleen. Hauras kangas oli rutussa, paikoin reunoista hiiltynyt ja kovettunut.

Pakastamisen ja sulatuksen jälkeen konservoinnin ensimmäinen vaihe oli kankaan imurointi. © LEENA NIIRANEN / SUOMEN KÄSITYÖN MUSEO

Niiranen päätyi imuroimaan kankaan ensin pikkuruisella letkusuuttimella. Sitten kangasta oli kosteutettava, jotta siihen saatiin palautettua tekstiilimäistä elastisuutta. Kokeilujen jälkeen Niiranen rakensi kasukalle teltan, jonne ohjattiin kylmää vesihöyryä.

Kun ilmankosteus oli 80–90 prosenttia, kangas alkoi pehmetä. Pian sitä saattoi käsitellä ja oikoa – ja jopa ommella kankaiden reunoista irronneet palat paikoilleen.

Kosteuttamisen jälkeen kangas voitiin kevyesti pingottaa ja oikoa. © LEENA NIIRANEN / SUOMEN KÄSITYÖN MUSEO

Sen lisäksi Niiranen ompeli kasukkakappaleisiin molemmille puolille tukikankaan. Tarkoitukseen valittiin oikeansävyiseksi värjätty nailontylli, jotta alkuperäinen vaate näkyisi hyvin sen läpi.

Kasukkaa ei tosin voida pitää enää näytteillä samalla tavalla kuin ennen. Ensinnäkin sen on oltava vaakatasossa alustalla, ja sitä on suojeltava valolta. Kankaan koskettelu on ehdottomasti kielletty.

”Kun kasukka siitä palosta selvisi, niin onhan tämä sen sortin aarre, että pitää varjella! Tekstiilin pinta on niin hauras, ettei se kestä enää juuri mitään”, Anne Vesanto sanoo.

Ylivieskan seurakunta saakin kasukan säilyttämisestä tarkat ohjeet.

Kasukan etukappale konservoinnin jälkeen. Kankaat on tuettu mustaksi värjätyllä harsolla.

Uuteen kirkkoon

Kaksi vuotta tulipalon jälkeen uuden kirkon rakennushanke on Ylivieskassa myötätuulessa. Viime marraskuussa kirkon arkkitehtikilpailun voittajaksi valittiin yli kahdensadan työn joukosta helsinkiläisen K2S-toimiston ehdotus nimeltä Trinitas.

Uudesta kirkosta tulee moderni harmaakivikirkko. Sen budjetiksi on suunniteltu kymmentä miljoonaa euroa, josta vakuutuskorvaus kattaa kuusi. Lahjoitusvaroin on kerätty 400 000 euroa ja avustushakemus Kirkkohallitukselle on tekeillä.

Jos kaikki sujuu suunnitellusti, kirkon rakentaminen alkaa ensi vuonna.

Kirkkoherra Timo Määtän mukaan kivikirkkoon tulee tulipalossa tuhoutuneelle kirkolle oma muistelupaikkansa. Konservoitu kasukka sijoitetaan todennäköisesti sinne.

Kovia kokenut vaatevanhus pääsee jälleen uuteen kotiin.

X