Evakkotomaatti ja keisarinkruunu lumoavat perinnekasviharrastajien puutarhoissa – Kenties nämä lajit pelastavat jonain päivänä ihmiskunnan
Joukko innokkaita harrastajia vaalii perinteisiä maatiaiskasveja, kuten keisarinkruunuja ja kaskinauriita. Vapaaehtoisten keräämät siemenet ovat tärkeä osa elävää kulttuurihistoriaa ja kasvien geenipankkia.
Ari Pihlajasaari kasvattaa esimerkiksi vanhoja suomalaisia tomaattilajikkeita ja lähettää niiden siemeniä siemenvälitykseen.
Tanakkavartinen ruskolilja, tai keisarinkruunu niin kuin Pohjanmaalla sanotaan, on perinteinen perenna, josta Ari Pihlajasaaren, 60, maatiaiskasviharrastus alkoi viitisentoista vuotta sitten.
”Olin etsinyt pitkään keisarinkruunun taimia puutarhamyymälöistä, mutta turhaan. Se oli kuulemma mennyttä maailmaa. Sitten löysin Maatiainen-yhdistyksen, jonka siemenvälityksestä löytyi liljan itusilmuja”, Pihlajasaari muistelee.
Oranssinpunainen kukka on miehelle merkityksellinen, sillä perinneperenna kukkii heinäkuun alussa hänen syntymäpäivänsä aikaan. Kukat tuovat silloin mieleen jo edesmenneen mummun, joka noukki joka vuosi omassa puutarhassaan kasvaneista kruunuista kimpun syntymäpäiviään viettävälle pienelle Ari-pojalle.
Nyt ruskoliljat kukoistavat ja leviävät Pihlajasaaren kotipihalla Porvoossa.
Liljoista Ari voi kiittää Maatiaisen jäseniä, jotka vaalivat elävää kulttuuriperintöämme talkoovoimin.
Vuosittain reilu sata vapaaehtoista kerää yhdistykselle muun muassa vanhojen suomalaisten perennojen, hyötykasvien ja luonnonkasvien siemeniä ja itusilmuja. Yhdistys myy kerätyt siemenet siemenvälityksen kautta pienissä pussukoissa toisille intohimoisille puutarhaharrastajille.
Vaivannäöstään kerääjät eivät saa palkkaa vaan hyvän mielen ja itse valitsemiaan siemeniä omiin puutarhoihinsa istutettavaksi.
Sittemmin Pihlajasaari on itsekin liittynyt vapaaehtoisten kerääjien joukkoon. Hän on postittanut yhdistykselle paitsi keisarinkruunun itusilmuja myös esimerkiksi perinteisten tomaattien, raparperien ja chilien siemeniä sekä valkosipulien itusilmuja.
Maatiaiskasvit ovat elävää kulttuurihistoriaa
Perennaa, hyötykasvia tai yksivuotista koristekasvia voi tituleerata maatiaiseksi, jos kanta on kasvanut ja menestynyt Suomessa vähintään 50 vuoden ajan.
”Maatiainen ei ole teollisesti jalostettu, vaan se on kehittynyt ihmissukupolvien saatossa sellaiseksi kuin se on. Ennen ihmiset eivät ostaneet siemeniä, vaan seuraavan vuoden siemenet otettiin talteen kaikkein elinvoimaisimmasta kasvista. Heikot yksilöt eivät päässeet jatkoon”, Maatiaisen siemenvälitystä hoitava Pirkko Kukkola selittää.
Vuosikymmenten tai -satojen mittaan perinteiset kannat ovat sopeutuneet Suomen vaativiin oloihin. Perinnekasvit ovat yleensä helppohoitoisia ja kestäviä. Edelleen vanhojen autiotalojen heinittyneissä pihapiireissä voi tavata sitkeitä iiriksiä, akileijoja tai suopayrttejä.
Vanhimpien maatiaiskasvien kannat juontanevat vähintään 1600-luvulle. Ainakin kaskinaurista, ruista, hernettä, lanttua ja härkäpapua on viljelty Suomessa hyvin pitkään.
”Sitä voi ajatella liittyvänsä pitkään sukupolvien ketjuun. Voi syödä ja ihailla samanlaisia kasveja kuin menneet polvet. Maatiaiset ovat elävää kulttuuriperintöämme”, Pihlajasaari tuumaa.
Perinnelajikkeet ovat arvokas geenipankki
Ari Pihlajasaaren pihalla kasvaa kulttuurihistoriallisia aarteita. Yksi niistä on raparperi ”Anni”, jonka tunnettu historia juontaa 1900-luvun alkupuolen Mäntyharjulle Anni-mummon puutarhaan. Annin raparperi oli kuulu satoisuudestaan ja hyvästä maustaan. Kyläläiset kävivätkin hakemassa omille pihoilleen alkuja muhkeasta emokasvista.
Pihlajasaari on hankkinut oman ”Anninsa” Hirvensalmen taimistosta.
Luonnonvarakeskuksen tutkimuksissa on selvinnyt, että Suomessa kasvaa vähintään 30 erilaista maatiaisraparperilajiketta.
On maatiaisilla toki muutakin merkitystä kuin kulttuurihistoria. Kukkola huomauttaa, miten taudin-, tuholaisten- ja säänkestävät perinnelajikkeet ovat arvokas geenipankki.
”Perimää on hyvä vaalia varmuuden vuoksi, jonkinlaisen katastrofin varalta. Joku päivä voimme ehkä olla tilanteessa, jossa pitkälle jalostetut kasvit kuolevat ja jalostus pitää aloittaa maatiaisista uudelleen”, Kukkola selittää.
Ilmastonmuutos ja sen mukanaan meille tuomat uudet tuhohyönteiset ja kasvitaudit saattavat tulevaisuudessa koetella myös perinteisiä lajikkeitamme. Jo nyt vahingolliset vieraslajit, kuten komealupiini, vievät elintilaa perinteisiltä kasveiltamme. Haitallisten vieraslajien kanssa on syytä olla tarkkana myös omassa puutarhassa.
Kerätä voi koko kesän
Porvoon toisella laidalla kesämökkinsä metsäpuutarhassa häärii helsinkiläinen Sisko Chase, 64. Hän kerää talteen ensimmäisenä kypsyneiden perennojen siemeniä.
Akileijan mustanpuhuvat pienet pyöreät siemenet ropisevat Chasen taittelemaan paperipussiin. Vieressä kasvavan kuolanpionin siemenetkin alkavat olla valmiita.
Siemenkeruun voi aloittaa jo alkukesällä. Ensimmäisenä tuleentuvat kevään aikaiset kukkijat, kuten pystykiurunkannus. Viimeiset siemenet voi kerätä myöhään syksyllä ennen ensimmäisiä pakkasia. Mattimyöhäinen on esimerkiksi perinteinen perenna auringontähti, samoin yksivuotisen punakosmoksen siemeniä voi kerätä vielä myöhään syksyllä.
Siementen keruu on yksinkertaista. Kypsyneet siemenkodat tai kukinnot voi leikata vaikkapa paperipussiin tai kuppiin ja viedä sisälle kuivumaan. Kuivuessaan siemenet saattavat varista pussin pohjalle itsestään. Joskus pitää availla siemenpalkoja tai -kotia.
Siemenkeruun työläin vaihe on siementen puhdistaminen. Roskia voi siivilöidä siementen joukosta pois tavallisten keittiösiivilöiden avulla. Siivilöitä on hyvä olla useita: erilaisilla silmäkoilla, erikokoisia siemeniä varten. Siivouksen voi viimeistellä puhaltamalla siementen joukosta irtoroskia.
”Putsaan siemeniä usein talvella televisiota katsellessani. Tykkään semmoisesta askartelusta”, Chase sanoo.
Puhdistaminen ei vaikuta siementen itämiseen. Siemeniä on kuitenkin kätevämpi käsitellä, kun joukossa ei ole roskia.
Siemenellä on tarina
Ennen Maatiaiselle postittamista puhdistetut siemenet pitää vielä pussittaa ja mukaan kirjoittaa tietoja kasvista. Mitä lajia kasvi on, ja mitä kantaa se on? Miten pitkään kanta tiettävästi on kasvanut Suomessa? Koristekasveista pitää mainita myös, minkä värinen emokasvi on. Aina jälkeläinen ei ole samanvärinen kuin emonsa.
”Moni liittää mukaan pitkän tarinan kasvin historiasta. Miten kasvi on kulkenut suvussa ja missä se on kasvanut? Nämä tarinat ovat aivan ihania. Panen kaikki tarkasti talteen”, siemenlähetyksiä vastaanottava Kukkola kertoo.
Joidenkin kasvien historia tunnetaan varsin tarkkaan. Esimerkiksi Karjalasta evakkojen mukanaan tuoman ”Evakko”-tomaatin menneisyyttä on pystytty jäljittämään kylien tarkkuudella.
”Haluan tuottaa samanlaista iloa muille”
Chasen hehtaarin kokoisessa mökkipuutarhassa kasvaa rinnan perinneperennoja ja uusia erikoisuuksia vierailta mailta.
”Ajattelen niin, että kokeilen aina jotain uutta. Jos kasvi menestyy meidän oloissamme, se voi olla 50 vuoden päästä uusi maatiaiskasvi. Esimerkiksi Japanista lähtöisin oleva metsäkasvi sinikämmen on pärjännyt täällä oikein mainiosti”, Chase kertoo.
Chase toimittaa maatiaiselle vuosittain 10–20 kasvilajin siemeniä, riippuen siementuotosta.
Hän muistelee, miten Maatiaisen siemenpussit olivat hänelle tärkeitä etenkin hänen puutarhaharrastuksensa alkuvaiheessa 1990-luvulla. Yhdistyksen kautta löytyi edullisesti kasveja, joita ei puutarhaliikkeiden tai markettien valikoimissa ollut.
”Nyt haluan itse tuottaa samanlaista iloa muille, mahdollistaa saman uusille puutarhaharrastajille. Minulle tämä ei ole niin suuri vaiva”, Chase sanoo.
