Reportaasi: Aavehotelli Vuoranta palveli tähtihetkinään sujuvasti idän ja lännen välissä – ”Mitä Vuorannassa tapahtui, se Vuorantaan jää”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Vuorannan paraatiovesta ovat tuhannet Alkon työntekijät astelleet viettämään iloista kurssiviikkoa. Nykysukupolvi on jättänyt omat terveisensä kummitustalon pintaan. © Tommi Tuomi
Vuorannan paraatiovesta ovat tuhannet Alkon työntekijät astelleet viettämään iloista kurssiviikkoa. Nykysukupolvi on jättänyt omat terveisensä kummitustalon pintaan. © Tommi Tuomi
Alkon vanhassa kurssikeskuksessa Vuorannassa on kestitty niin ydinaseneuvottelijoita kuin pitkäripaisen myyjiäkin. Kesällä sitä aletaan rempata hoivakodiksi.

Herravarjele,  mikä rötiskö! Kevätauringon helotus paljastaa rappion, joka voisi olla Itä-Ukrainasta, mutta onkin Itä-Helsingin komeimmalta niemeltä. Lasinsiruja ja rojua kaikkialla, tummunut betoni puskee sammalta. Seiniin on töhritty kirkkoveneen kuvia. Tämä hävityksen kauhistus oli kerran Alkon maineikas kurssikeskus Vuoranta.

Viisikymmentä vuotta sitten design-pihalla eivät juhlineet pussikaljoittelijat, vaan fiini väki cocktail-lasi kädessään.

”Vuoranta oli ylellinen. Siellä annettiin erikoiskoulutusta kaikille siivoojista paikallisjohtajiin, tehtaiden työntekijöistä pääkonttorin väkeen. Neuvostoliiton porukoille varattiin majoitus Etykiin 1975. Se oli kova juttu”, kertoo alkoholipolitiikan vaikuttaja Aarne U. Mäkinen. Hän toimi aikoinaan Alkossa muun muassa alkoholihallinto-osaston päällikkönä.

Monopoliyhtiö lähti Vuorannasta Alkon pilkkomisen seurauksena vuosituhannen vaihteessa. Sen jälkeen isäntäväki vaihtui taajaan. Sodexo piti hotellia kymmenkunta vuotta. Viimeiset asukkaat olivat pakolaisvuoden 2015 turvapaikanhakijat. Siitä lähtien huoneissa on humissut tuuli.

Mahtavasta menneisyydestä viestii sammunut neonkyltti pääoven yllä. Aikoinaan se loisti vihreää valoa Ramsinniemen idylliin.

Vuoranta on suojeltu

Hylätyn talon rumuus taitaa olla katsojan silmässä. Vuorannan rakennukset on nimittäin suojeltu ja sen vuoksi ne seisovat yhä pystyssä.

Kun nostaa katseensa maassa lojuvista pilleripurkeista ja spraymaalitölkeistä, huomaa tiilibetonirakennusten häipyvän kangasmaastoon. Näin on tarkoituskin.

Professori Helmer Stenros piirsi Vuorannan 1960–70-lukujen taitteessa tiukasti maiseman mukaan. Se yllättää, sillä tuon ajan ympäristöarvoista tulee lähinnä mieleen Kirkan hitti Varrella virran.

”Korostin nimenomaan luontoa. Aluehan oli koskematon. Suunnittelin rakennukset avoimille kallioille, jotta metsäisyys säilyi”, 91-vuotias Helmer Stenros kertoo nyt.

Yhtään ylimääräistä puuta ei saanut kaataa. Siitä satunnainen kulkija kiittää käppyrämäntyjen ja korkealle kohoavien petäjien katveessa.

”Jos puu murtui tai kaadettiin, se piti rahalla korvata. Tämä antoi rakentajalle ymmärryksen siitä, ettei tilaa voitu raivata esimerkiksi nostureille”, arkkitehti havainnollistaa.

Vuorantaa esiteltiinkin lehdissä modernin arkkitehtuurin helmenä.

Samaa luontoa kunnioittavaa periaatetta noudatetaan remontissa. Stenros on käynyt paikan päällä toteamassa Vuorannan alennustilan ja antanut uusille piirustuksille siunauk­sensa.

Mutta ennen kuin hypätään tulevaan, visiitti vanhaan, villiinkin Vuorannan aikaan on paikallaan.

Tätä maisemaa himoitsevat myös grynderit. Asuintaloja alkaa nousta, kun Vuorannan kunnostus on lyöty lukkoon. © Tommi Tuomi

Tätä maisemaa himoitsevat myös grynderit. Asuintaloja alkaa nousta, kun Vuorannan kunnostus on lyöty lukkoon. © Tommi Tuomi

”Votka-sprite oli ajan suosikkijuoma”

Mitä Vuorannassa tapahtui se Vuorantaan jää, toki, mutta olihan meno hilpeää kosteina vuosikymmeninä.

Bussi kaarsi maakuntien Suomesta Vuorannan pihaan sunnuntaina ja lähti takaisin vasta perjantaina. Ylellinen koulutusviikko kaukana kotimaisemista!

”Omat tuotteet kävivät hyvin kaupaksi”, naurahtaa herra Alkoksikin tituleerattu Aarne U. Mäkinen.

Kurssilaisia palveli ja heille piti jöötä päähovimestari Hannele Laurento. Hän hoiti talon viinakset ja tilaukset.

”Olin tiukka tyttö. Votka-sprite oli ajan suosikkijuoma. Eivät ne muutaman paukun jälkeen huomanneet, jos pelkkää spriteä laitoin. Illalla saattoivat olla vihaisia, mutta aamulla kiittelivät”, Laurento muistelee.

Firman piikki sisälsi pari kaatoa viiniä ja konjakin. Baarissa sai käydä omalla rahalla ja rantasaunan takkahuoneessa pelasi itsepalvelu.

Juotava ei koskaan loppunut kesken, siitä Laurento piti huolen. Hänen työtään oli myös pitää kurssimateriaali ajan tasalla. Etikettien täytyi olla oikeat.

”Chymoksen ja Marlin väkevissä viineissä etiketti vaihtui yhtenään.”

Aikalaiset muistavat legendaarisista makuelämyksistä ainakin makean Nordforsin eli Nudikan ja Karjala-viinin.

Heljä Näränen ehti kokea Vuorannan loiston päivät alusta loppuun. Viime vuosina pussikaljoittelijat ovat mellastaneet huippu­maisemassa. Pihalle on unohtunut jos jonkinlaista tavaraa, muun muassa farkkutakki. © Tommi Tuomi

Heljä Näränen ehti kokea Vuorannan loiston päivät alusta loppuun. Viime vuosina pussikaljoittelijat ovat mellastaneet huippu­maisemassa. Pihalle on unohtunut jos jonkinlaista tavaraa, muun muassa farkkutakki. © Tommi Tuomi

Henkilökunta passasi

Rilluttelu ei kuitenkaan ollut pääasia, vaikka yhdessä vietettiinkin riemukkaita hetkiä. Kursseilla päntättiin alkoholikemiaa, kassapäätteitä, jopa kieliä.

”Vuorannassa kävi Alkon oman porukan ohella valtionhallinnon ja suurten firmojen väkeä. Kursseilla tavallaan myös testattiin, miten ihmiset pärjäävät internaattioloissa”, itsekin kouluttajana toiminut Aarne U. Mäkinen kertoo.

Hyvin pärjäsivät! Henkilökunta passasi, ompeli napit ja prässäsi reissussa rähjääntyneet vaatteet. Vuorannan naapurissa oli Yhdyspankin Unitas-opisto.

”Pankit tytöt tulivat monesti meille tanssimaan, kun meillä oli poikia. Saattoi siinä sutinaakin syntyä”, Hannele Laurento arvelee.

Sattuipa niinkin, että yöjalasta hipsinyt kurssilainen repäisi housunpunttinsa opistojen väliseen aitaan. Hienotunteinen henkilökunta paikkasi vauriot ja koulunkäynti jatkui.

Unitas-opisto on nykyinen hotelli Rantapuisto. Sitä on aika ja omistukset kohdelleet paremmin. Se on erinomaisessa kuosissa, samaten Nordean jugendhuvila Villa Furuborg naapuritontilla.

Vuoranta oli rakas työpaikka

Hyvä opas Vuorannan loiston päiviin on myös Heljä Näränen, jonka monipolvinen ura Alkossa kesti 36 vuotta. Hän jäi eläkkeelle pääjohtajan assistentin tehtävistä, mutta ehti toimia myös Vuorannan pomona – eli nähdä kaiken.

”Läträsin siis leipätöikseni viinan kanssa. Tuossa oli työhuoneeni”, Näränen osoittaa riutuneen rakennuksen töhrittyä ikkunaa sisäänkäynnin vieressä.

”Opiskelukavereitani huvitti, kun kerroin olevani Alkossa johtaja Koskenkorvan sihteeri. Sehän oli totta. Kalevi Koskenkorva oli aikoinaan talousjohtaja”, Näränen kertoo.

Alkolaisuus oli Vuorannan 30-päiselle henkilökunnalle sydämenasia. Itse työnteon paikkakin oli rakas. Näränen polki kotoaan Mellunmäes­tä Vuorantaan töihin jopa aamiaiselle.

”Kuin maalle olisi tullut. Täällä oli loistava ruoka: seisova lounaspöytä ja päiväkahvi vastaleivotun pullan kanssa. Kaikki tehtiin omassa keittiössä. Lihoin ekan vuoden aikana yhdeksän kiloa.”

Neuvostoliittolaisen Salt-delegaation vierailu oli ikimuistoinen

Vuorannan tähtihetkiä oli Hannele Laurennon mukaan neuvostoliittolaisen Salt-delegaation majoittaminen 1972. Merenrantapalatsiin ei johtanut vielä asvalttitietä, ei liioin ollut katuvaloja. Mutta korkeiden vieraiden myötä nekin saatiin.

Poliisivartiointi oli äärimmäistä.

”Henkilökunta kävi Ratakadulla Supon tutkittavana. Pari poliisivenettä päivysti laiturissa. Koko porukka sai laput, että pääsivät illalla jortsuista kotiin. Minä asuin Vuorannassa henkilökunnan rivitalossa”, hovimestari Laurento muistelee.

Strategiset vieraat pitivät huushollia omin nokkinensa. Vuoranta oli suljettu tuolloin alkolaisilta. Sapuskan venäläiset valmistivat huoneiden pikkukeittiöissä.

”Rouvat kävivät männikössä tattimetsällä. Ihanasti tuli mustikkaa ja puolukkaakin aina.”

Tarina kertoo, että vieraat harrastivat votkapäissään kilpasukellusta rantasaunan uima-altaassa ja eräs uimari kalautti päänsä vaarallisesti kaakeliin. Kukaan ei onneksi hukkunut.

Vuorannan pää­periaatteena on ollut maisemaan sulautuminen. Puut on säilytetty. Rantasaunan katto on vielä hetken jännä seikkailupaikka lähialueen lapsille. © Tommi Tuomi

Vuorannan pää­periaatteena on ollut maisemaan sulautuminen. Puut on säilytetty. Rantasaunan katto on vielä hetken jännä seikkailupaikka lähialueen lapsille. © Tommi Tuomi

Etyk ei tullut

Vuoranta eli sujuvasti idän ja lännen välissä. Kun amerikkalaisia tuli kylään, henkilökunta loihti viihdykkeeksi muun muassa satamakapakan.

”Hallintoneuvoston illallisilla olin kerran espanjatar sorja”, Hannele Laurento muistaa.

”Ja minä joissakin kekkereissä luontopolulla karhupuvussa”, Heljä Näränen säestää.

Vuoranta oli valmiustilassa myös silloin, kun maailman mahtavat Yhdysvaltain Gerald Fordista Neuvostoliiton Leonid Brezhneviin kokoontuivat helteiseen Helsinkiin Etyk-kesänä 1975. Huomion keskipisteessä paistatteli presidentti Urho Kekkonen.

Oma väki hätistettiin varmuuden vuoksi taas pois Vuorannasta. Neuvostovaltuuskunta ei kuitenkaan saapunut, vaan majoittui jostakin oikusta muualle.

EU:n myötä loppui loisto

Presidentti vaihtui, Vuoranta pysyi. Mauno Koiviston aikaan siellä vietettiin jopa Presidentinlinnan pikkujouluja.

Vuorannan hyvät vuodet päättyivät EU:hun liittymiseen 1995, jolloin alkoi vanhan Alkon hajottaminen. Viinanmyynnin monopoli säilyi, mutta koulutuksesta tuli osa liiketoimintayksikköä. Hulppea koulutuskeskus hiipui ja sammahti.

”Yritimme pelastustoimia itsekin. Osa oli valmis lähtemään, jotta säästettäisiin palkoissa. Tehtiin oma budjetti ja marssittiin sen kanssa pääjohtajan luo. Ei se enää auttanut. Oli päätetty luopua rönsystä, joka ei ole ydintoimintaa”, Heljä Näränen kertoo.

Puutarhapippalot oli pidetty. Alkon väki ei aina tiennyt, pyörikö talo ruplalla vai markalla. Parkkipaikalle alkoi virrata saksalaisten turistibusseja.

”Haikeus on haihtunut. Muistelen hienoja hetkiä.”

Hoivakodista Vuorannan uusi elämä

Palataan tulevaan. Onko Vuorannalla tulevaisuutta? Voiko rujoista bunkkereista tulla kalua?

Kyllä voi, uskovat Vuorannan nykyinen omistaja Nordentry sekä Helsingin kaupunki. Suunnitelmissa on remontoida vanhoista rakennuksista hoivakoti.

”Pieniä viilauksia on vielä tehtävä, mutta kesällä töiden pitäisi alkaa. Hoivakoti tuo yhteistä hyvää kaikille”, Nordentryn projektipäällikkö Pavel Petrov vahvistaa.

Remontissa liikkuvat suuret rahat, mutta hintalapusta ei tässä vaiheessa haluta hiiskua. Rakentamisesta vastaa kiinteistökehittäjä Guudinvest.

”Olemme iloisia siitä, että Vuorantaan on löytynyt hanke ja suojeluympäristö voidaan pelastaa. Muutoksista keskustellaan vielä kaupunkikuvatyöryhmän ja kaupunginmuseon kanssa”, Helsingin rakennusvalvonnan yksikönpäällikkö Salla Mustonen sanoo.

Suojelluissa rakennuksissa on nimittäin säädettävä tarkkaan jokaisen ruuvinkin kohta.

”Minulla on vahva luotto siihen, että työ saadaan maaliin.”

Pirkko, 92, ja Helmer, 91, Stenros suunnittelivat Vuorannan yhteistuumin. Myös heidän kotinsa on omaa käsialaa. Ikkunasta pilkottavat puut kuten Vuorannassakin. © Tommi Tuomi

Pirkko, 92, ja Helmer, 91, Stenros suunnittelivat Vuorannan yhteistuumin. Myös heidän kotinsa on omaa käsialaa. Ikkunasta pilkottavat puut kuten Vuorannassakin. © Tommi Tuomi

Uusia asuntoja naapuriin

Eikä tässä vielä kaikki: kaupunki on kaavoittanut Vuorannan vanhan parkkipaikan sekä tontin länsiosan asunnoiksi. Himoitulle niemelle nousee koti 450 helsinkiläiselle.

Vuorannan pääsuunnittelija on Aaro Virkkunen Avarc Arkkitehdeistä. Luonnokset ovat arkkitehti Heikki Lumisen.

”Rannan puolen ulkonäkö säilyy sellaisenaan, pahasti ränsistyneitä osia puretaan ja korjaukset tehdään niin, että uusi ja vanha näyttävät yhtenäiseltä”, Luminen kertoo.

Hänellä on työhön erityinen suhde: alkuperäinen arkkitehti Helmer Stenros on hänen vanha opettajansa.

Helmer Stenros loi Vuorannan yhteistuumin puolisonsa, sisustusarkkitehti Pirkko Stenrosin, 92, kanssa. Kokonaisuuden päässuunnittelu oli aviomiehen vastuulla, sisätilat vaimon käsialaa.

Pirkko Stenrosin perintö näkyy yhä myös useissa suomalaisissa toimistoissa ja lastenkamareissa. Hän kehitti sukunsa Muurame-tehtaan moduulihuonekalut 1950–60-luvuilla.

Stenrosit kertovat, ettei heitä haittaa Vuorannan muokkaaminen uuteen tehtävään. He ovat vuosien mittaan tottuneet siihen, että oma työ muuttuu.

”Ei tässä mitään mielipahaa synny. Tämä on elämää. Maisema säilyy, se on pääasia ja tuleville asukkaillekin arvokasta”, Helmer Stenros huomauttaa.

Käymme vielä kierroksen betonikolossin hylätyissä uumenissa. Heljä Näränen löytää sokkelosta ennestään oudon käytävän.

”Huh! Tämähän olisi mainio tapahtumapaikka synkälle dekkarille.”

Ehkäpä sellainenkin on tekeillä. Tosi-tv:n taustalla rujo rakennus on jo vilahtanut.

Lue myös: Reportaasi: Legendaarinen Hotelli Laajavuori kätkee monta tarinaa – Kuningatar Elisabeth II:lle eivät lohikeitto, letut ja lakkahillo kelvanneet

X