”Aivan ihmeellinen päivä” – Tapaamisbussi suo ikäihmisille turvallisen mahdollisuuden kohdata
Jälleennäkemisen ilo on käsinkosketeltavaa. Jari-Pekka Lehtisen keksimä tapaamisbussi mahdollistaa ikäihmisten turvalliset tapaamiset.
On tärkeä päivä. Tapaamisbussi saapuu, joten Leena Seljas, 90, ja hänen lapsenlapsensa voivat nähdä pitkästä aikaa.
Leena on aloittanut valmistautumisen sitä varten jo aamulla. Lahtelaisen Attendo Kaarlaaksokodin hoitaja ja parturi-kampaaja Sofia Korkia-Aho on leikannut ja kammannut Leenan hiukset kauniisti. Pusero on valittu ja silitetty huolella jo edellisenä päivänä. Lounaan Leena on syönyt tavallista aiemmin, jotta on varmasti ajoissa.
Lähihoitaja Pinja Heikkilä tuo Leenan pyörätuolissa hyvissä ajoin Kaarlaaksokodin aulaan, jossa kahdeksankertainen isoäiti odottaa, että saa luvan siirtyä pihaan tulleeseen tapaamisbussiin. Vaikka Leena ja hänen lapsenlapsensa Kristiina Hämäläinen ovat soitelleet korona-aikana lähes päivittäin toisilleen, edellisestä tapaamisesta on kauan.
Tänään toteutuvat läheisten tapaamiset miltei kolmen kuukauden koronatauon jälkeen ovat olleet asukkaiden viikon tärkein puheenaihe. Kaarlaaksokodin pihaan kaartava tapaamisbussi saa todistaa monta iloista jälleennäkemistä.
Tapaamisbussi on sastamalalaisen yrittäjä Jari-Pekka Lehtisen keksintö. Pikkubussin muuttuminen juttutuvaksi on edeltänyt kymmeniä puheluita ja asioiden selvittämisiä. Bussin takaosasta on poistettu penkit ja se on jaettu kahteen ilmatiiviiseen osaan. Molemmille puolille on asennettu radiotason mikrofonit, joiden avulla keskustelu on mahdollista.
”On tärkeää, ettei mikrofoniin tarvitse huutaa, eivätkä kaiuttimet rätise, jotta ihmiset voivat keskittyä toisiinsa”, Lehtinen sanoo.
Kesähattu ja konjakkia
Leena Seljas ja Kristiina Hämäläinen ovat Kaarlaaksokodissa ensimmäiset, jotka saavat tavata toisensa bussissa. Kristiina nousee bussiin sivuovesta. Penkki ja mikrofoni on suojattu kertakäyttöisellä paperilla ennen tapaamista.
Kun Kristiina on bussissa, Pinja Heikkilä saattaa Leenan pyörätuolin bussin takana olevaan nostolaitteeseen, jonka avulla tapaamisbussin emäntä Sari Lahtinen siirtää Leenan ja tuolin bussiin. Virkeä yhdeksänkymppinen kulkee normaalisti paikasta toiseen jalan, mutta bussissa ikäihmiset istuvat turvallisuuden takaamiseksi aina pyörätuolissa.
Kun Leena ja Kristiina tapaavat, molemmat ovat hetken hiljaa. Toisen näkeminen pitkästä aikaa liikuttaa. Hetken päästä Kristiina kysyy isoäidiltään, onko tämä käynyt varta vasten kampaajalla ja isoäiti vastaa tutun suorasukaiseen tyyliinsä, että eikö sitä muka päästä näe.
Kristiinalla on mukanaan tuomisia: isoäidin toivoma kesähattu, jota tarvitaan etenkin aurinkoisella säällä parvekkeella istuessa. Vähintään yhtä tärkeät tuomiset ovat Seiska-lehti ja konjakkipullo, josta on sovittu etukäteen Kaarlaaksokodin henkilökunnan kanssa.
Keskustelu poimuilee lastenlasten ja lastenlastenlasten kuulumisista koronatilanteeseen. Leena haluaa myös kuulla, miltä hänen poikansa haudalla näyttää, sillä hän ei ole koronatilanteen takia päässyt käymään siellä koko keväänä.
”Upea juttu, aivan ihmeellinen päivä”, sanoo Leena tapaamisen jälkeen ja pyyhkii kyyneltä silmäkulmastaan.
Myös Kristiina on hyvillä mielin. Kun Attendon hoivakodista tuli tieto tapaamismahdollisuudesta bussissa, Kristiina kertoo tarttuneensa siihen heti.
”Olemme olleet aina läheisiä ja mummo on ollut vähän kuin varaäitini. Sain järjesteltyä niin, että pääsin tapaamaan häntä kesken työpäivän. Näkeminen oli meille molemmille tärkeää.”
Etäyhteys ei ole sama asia
Attendo Kaarlaaksokodin johtaja Mikko Pohjola kertoo, että ensimmäisen tapaamispäivän tapaamisajat täyttyivät tunnissa.
”Kysyntä oli valtaisa. Lähetimme tiedon kaikille asukkaiden läheisille ja tapaamispäivän vuorot olivat hetkessä täynnä”, Pohjola sanoo.
”Esimerkiksi muistisairas voi kaivata läheisen äänen lisäksi tuttuja kasvoja.” – Mikko Pohjola
Hän kuvailee kevään olleen raskas, vaikka asukkaiden ja läheisten yhteydenpitoa on tuettu monin tavoin. Osa on pitänyt yhteyttä toisiinsa puhelimitse tai videopuheluin, osa lisäksi perinteisemmin, kuten Leena Seljas. Hän ja hänen läheisensä ovat lähettäneet toisilleen myös postikortteja. Joidenkin asukkaiden läheiset ovat käyneet heiluttamassa mummolle tai papalle ikkunan takaa.
”Toisen näkemistä nämä eivät silti korvaa ja esimerkiksi muistisairas voi kaivata läheisen äänen lisäksi tuttuja kasvoja”, Pohjola sanoo.
Idea saunanlauteilla
Tapaamisbussit keksinyt Jari-Pekka Lehtinen tuntee hoivakotien arjen hyvin, sillä hänen yrityksensä Laatukumppani Oy on toiminut pitkään sote-alalla hoivakotien rakentajana, remontoijana ja saneeraajana.
”Kun kävi selväksi, kuinka dramaattisesti korona sulki hoivakotien ovet ja esti asukkaiden ja heidän läheistensä tapaamisen, aloin miettiä, mitä voisin tehdä asialle.”
Jari-Pekka Lehtinen kertoo saunanlauteilla pohtineensa, miten hänen oma vuosi sitten edesmennyt äitinsä olisi kestänyt tilanteen näkemättä rakkaitaan.
”En usko, että kovinkaan hyvin ja päätin, että jotakin konttia ketterämmin liikuteltavaa on keksittävä”, Lehtinen sanoo.
Saunanlauteilla syntyi lopulta ajatus bussista, joka olisi helppo ajaa eri hoivakotien pihaan ja jossa olosuhteet olisivat niin turvalliset, ettei koronan tarttumisriskiä olisi. Seuraavana aamuna hän soitti Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ja selvitti säädökset ja määräykset, jotka bussin pitää täyttää. Muutama kunta ja yksityinen palveluntuottaja ilmaisi kiinnostuksensa tapaamisbussiin heti.
”Pari viikkoa suunnittelin ja kun hankin ensimmäisen bussin, se oli yhdeksässä päivässä valmis käyttöön”, Lehtinen kertoo.
Tällä hetkellä busseja on kolme. Toimialueena on lähes koko Suomi, ja bussit kulkevat sinne, minne niitä tilataan. Yksi asiakkaista on juuri Attendo, joka on vuokrannut tapaamisbussin tietyksi ajaksi käyttöönsä: palvelukotien asukkaille ja heidän läheisilleen tapaamiset ovat maksuttomia.
”Kyselyjä busseista on tullut Venäjältä ja Ruotsista asti ja minulta on yritetty ostaa koko bussia. Myynyt en ole, mutta olen sanonut, että idean saa vapaasti kopioida”, Lehtinen toteaa.
Ikävän kevät
Kaarlaaksokodin toisille bussitreffeille pääsevät Hilkka ja Veli Pietilä, jotka ovat olleet naimisissa yli 55 vuotta. Hilkka Pietilä kertoo jännittäneensä puolisonsa tapaamista usean kuukauden jälkeen niin, ettei juuri edellisyönä nukkunut.
”Vielä kun pääsisi ottamaan toista kädestä. Bussissa toivoin, että olisipa meidät erottaneen muovipleksin keskellä ollut reikä, mutta hyvä näinkin. Ymmärrän, että turvallisuutemme takia asiat ovat nyt näin”, Pietilä sanoo.
Hän kertoo ikävöineensä alle vuoden Kaarlaaksokodissa asunutta puolisoaan kevään aikana paljon.
”Vielä kun pääsisi ottamaan toista kädestä. Bussissa toivoin, että olisipa meidät erottaneen muovipleksin keskellä ollut reikä.” – Hilkka Pietilä
”Tuntui hyvältä tavata ja päästä kertomaan kasvotusten, että 18 vuotta täyttänyt lapsenlapsemme on saanut ajokortin ja mökillä on kaikki hyvin.”
Kun Pietilöiden puolen tunnin mittainen tapaaminen päättyy, bussin työntekijällä Sari Lahtisella riittää tehtävää. Bussin väliseinä on rakennettu komposiittimuovista, ja sen yläosa on polykarbonaattia. Lahtinen desinfioi koko pleksin molemmilta puolilta jokaisen tapaamisen välissä.
”Vaikka tapaamisbussi näyttää yksinkertaiselta, tekniikkaa on paljon. Molemmilla puolilla on esimerkiksi oma ilmanvaihtonsa ja molemmat puolet bussista ovat täysin ilmatiiviit”, Lehtinen kertoo.
Isä ja poika kohtaavat
Jari Koskinen kertoo saaneensa parhaan mahdollisen kesäloman alun, kun pääsee tapaamaan isäänsä Reijoa kohtaamisbussiin.
”Hei isä!” ovat pojan ensimmäiset sanat isälleen.
”On mukava nähdä sinut.”
”Ja tällaisessa paikassa”, toteaa isä.
”Niin, on mikrofonit ja kaikki”, poika jatkaa.
Jari ja Reijo ovat soitelleet koronan aikana toisilleen viikoittain. Yhteyttä on pidetty myös kotona asuvaan Jarin äitiin.
”Äiti ja isä ovat olleet pitkän aikaa eristyksissä ja puhelinyhteyden varassa”, Jari kertoo.
Hän iloitsee, että uusien ohjeistusten mukaan vanhempien tapaaminen onnistuu jatkossa ulkona turvaetäisyydet huomioiden tai ainakin muutaman viikon päästä, kun tapaamisbussi kaartaa toisen kerran Kaarlaaksokodin pihaan.
”Vaikka on ikävä, tilannetta on helpottanut, että äiti ja isä seuraavat maailmanmenoa aktiivisesti ja ymmärtävät, mistä näkemisen rajoittamisessa on ollut kyse”, Jari huomauttaa.
Kun puoli tuntia alkaa täyttyä, Sari Lahtinen vinkkaa, että tapaamisaika on pian loppumassa. Kaksikko eroaa hyvillä mielin. Jari lupaa soittaa tai tulla tapaamaan isäänsä pihalle, kun lyhyt lomareissu Suomessa on takana.
Tapaamisbussi toi työn
Sari Lahtiselle tapaamisbussi toi työn, mikä merkitsi taloudellisten huolten helpottamista. Lahtinen on ammatiltaan fysioterapeutti, mutta kertoo asiakkaiden hävinneen, kun korona iski maaliskuussa voimalla.
”Ensimmäinen reaktioni oli, että apua, miten selviän, mutta ajattelin, että tavalla tai toisella on päästävä eteenpäin ja ilmoitin verkossa hakevani töitä”, Sari Lahtinen muistelee.
Sarin ilmoitus osui Jari-Pekan silmiin ja kaksikko sopi tapaamisen. Työt alkoivat tästä muutaman päivän päästä ja jatkuvat toistaiseksi. Sarille se merkitsee usein viikon poissaoloa kotoa, sillä tapaamisbussin palvelualue on laaja.
”Pääasia, että on töitä ja voin näin auttaa ihmisiä ja tuoda hyvää mieltä.”
Jari-Pekka Lehtinen tietää, että kun korona-aika on ohi, tapaamisbussi saattaa olla kysyntää vailla ja koronan takia työnsä menettäneet bussien kuljettajat palaavat omiin töihinsä. Jari-Pekka huomauttaa, että bussien tavoitteena ei ole niinkään bisnes, vaan se, että saa kulut peittoon ja voi tuoda ihmisille iloa.
”Eräskin poika ajoi 200 kilometriä, jotta sai nähdä hetken isäänsä, joka jaksoi sairauksistaan huolimatta olla hetken tapaamisen aikana. Nämä ovat tapahtumia joita ei voi rahalla korvata.”
Toive halaamisesta
Kaarlaaksokodilla päivä alkaa taipua iltaan. Riitta Ikävalko saapuu tapaamaan isäänsä Jaakko Jussilaa bussiin.
”Täällä on pelargoniat ja kaikki, tulee niin kotoinen olo”, Riitta juttelee isälleen.
Hän kertoo isänsä sairastavan Alzheimerin tautia ja ihmetelleen, miksei tytär ole tullut pitkään aikaan käymään.
”Tuntui niin hyvältä nähdä isä nokatusten, että olo oli aivan sanaton”, Ikävalko kuvailee, kun tulee ulos bussista.
Aurinko paistaa pihalla, ja olo tuntuu muutenkin toiveikkaalta. Koronatartuntoja ei ole juurikaan uutisoitu enää viikkoihin Päijät-Hämeessä ja ulkonakin voi taas tavata. Yksi toive tyttärellä kuitenkin on.
”Vielä kun pääsisimme takaisin siihen normaaliin, että isää voisi taas halata.”
Lue lisää: Koronavirus on erityisen vaarallinen vanhuksille – Miten ikäihmiset voivat suojautua tartunnalta?