Kun isän Commodore 64:n kasettiasema käynnistyi, teinit eivät uskoneet odotusaikaa todeksi – Markon miesluola vie 80-luvun aikamatkalle
Commodore 64 ja muut vanhat tietokoneet ruokkivat 80-luvulla pelanneiden nostalgianälkää. Marko Santamäki, 52, pelaa taas samoilla laitteilla kuin nuorena.
Keräilijälle olennaista on pelin koko alkuperäinen pahvipakkaus ohjekirjoineen, kuten on hyllyssä näkyvän Ultima V -pelin kohdalla. © Krista Luoma
Tämähän on kuin olisi aikakoneeseen astunut. On jälleen vuosi 1987, ja Commodore 64 on Suomen tunnetuin kotitietokone.
Kultaisia muistoja nostattavat melodiat tulvivat vanhojen tietokoneiden äänipiireistä, ja monitoreissa vilkkuu ja välkkyy vanhan tekniikan mahdollistaneet kuusitoista väriä näyttäviksi grafiikoiksi sommiteltuina.
Hyllyillä lojuu siisteihin riveihin aseteltuja peliohjaimia, nostalgisia laitepakkauksia ja ennen kaikkea legendaaristen pelien kansipahveja.
Tämä on Marko Santamäen mancave, miesluola, johon hän vetäytyy nauttimaan tietokoneharrastuksestaan ja tunnelmoimaan menneiden vuosikymmenten muistoilla.
Videotykki ja valkokangas varmistavat, että peleistä voi joskus – kun koronatilanne sen jälleen mahdollistaa – nauttia hieman isommallakin kaveriporukalla. Ennen epidemiaa niin tehtiinkin.
”On mukava muutaman kaverin kanssa pelata jotain urheilupeliä ja ehkä ottaa muutama olut samalla. Ja joskus katsotaan vanhoja leffoja VHS-kaseteilta. Täällä pääsee monella tavalla sinne 80-luvulle.”
Seinäjoella asuvan Marko Santamäen ”miesluolasta” löytyy 150 erilaista 80-luvun laitetta, suurin osa kokoelmasta on erilaisia Commodoren koneita sekä niihin kuuluvia pelejä. Täällä hän rentoutuu sekä yksin että kavereiden kanssa. © Krista Luoma
Mustavalkoinen Commodore PET 200 -tietokone oli aikoinaan myynnissä vain Euroopassa. © Krista Luoma
Marko Santamäki aloittamassa erästä mieliklassikkoaan, Up’n Down -autoilusokkeloa. © Krista Luoma
Retrokoneiden asiantuntija
Miesluola on rakennettu Seinäjoella sijaitsevan varastohuoneeseen. Vaikka tässä retroluolassa on monenlaisia tietokoneita ja laitteita 1980-luvulta ja muutamia 90-luvun puoleltakin, toistuvasti Santamäen puheissa, seinillä ja hyllyillä nousee esiin Commodore 64, suomalaisen tietokonekulttuurin ehkä tärkein kivijalka.
Nyt Santamäki omistaa yhtä monta kuusnelosta kuin hänellä on ikävuosiakin, 52. Kaikkiaan laitteita on retroluolassa noin 150.
”En minä niin monta konetta tietenkään tarvitse, huvikseni niitä kerään, huollan, putsailen ja korjailen. Ja muutaman olen myynyt eteenpäinkin.”
Santamäki työskentelee Seinäjoella ammatillista koulutusta tarjoavan Sedun palveluksessa sähköautomaatioalan kouluttajana. Sähköautomaation parissa hän on työskennellyt myös yrittäjänä. Hän on yhdistänyt ammattiosaamisensa sekä harrastuksensa korjaamalla useita Commodore 64 -tietokoneita.
”Olen viime vuosien aikana myös korjaillut kuusnelosia, siksi niitä on kerääntynyt tässä enemmänkin. Yleisin ongelma on, että virtalähde eli muuntaja on hajonnut. Se rikkoo sitten koko laitteen, ensimmäisenä taitaa kärvähtää muistipiirit”, asiantuntija kertoo.
Innostus pelikoneita kohtaan sai alkunsa lapsuudessa.
”Sain pikkupoikana joululahjaksi Vic-20-tietokoneen, ja siitä tämä innostus aikoinaan lähti. Silloinhan asenne pelaamiseen oli sellainen, että kaveri tuli aamulla kylään ja sitten pelattiin Cosmic Cruncheria iltaan saakka.”
Alla oleva Youtube-video esittelee 100 tunnettua Commodore 64:n peliä. Juttu jatkuu videon jälkeen.
Ensimmäisillä kesätyörahoillaan Santamäki osti Spectravideo 328:n, ja pelaamisen lisäksi harjoitteli vähän Basic-ohjelmointikieltäkin.
”Pelejä sille ei oikein tahtonut löytyä, ja useimmilla kavereilla oli Commodore 64 -tietokoneet. Lopulta sain itsekin vaihdettua Spectravideon kuusneloseen, ja sittenhän pelaamisen maailma oikein aukesi.”
Lapset: Commodore 64 on tylsä
Santamäen kypsyttyä aikuiseksi pelimaailma sai kuitenkin jäädä vuosikausien ajaksi.
Mutta kymmenen vuotta sitten mieleen juolahti ajatus, että miltähän se kuusnelonen tänä päivänä tuntuisi.
”Ostin yhden 64-paketin ja näytin sitä omille lapsilleni. Laitettiin peli kasetilta latautumaan ja odotettiin useampi minuutti, lapsethan siinä jo kyllästyivät ja ajattelivat, ettei kone toimi.”
Kun vielä meni aikaa, Santamäki ryhtyi itsekin miettimään, että onkohan koneessa jokin vikana.
”Mutta sitten pim vain peli käynnistyi, ja samalla tämä harrastus alkoi aika rytinällä. Aloin hommata kaikkia sen aikakauden koneita.”
Santamäki on 18-, 15- ja 8-vuotiaiden lasten isä. Hekin ovat kasvaneet pelejä erilaisilla laitteilla pelaten, mutta heille 80-luvun koneet ovat täysiä menneisyyden reliikkejä.
”Lapset pitävät kyllä pelaamisesta, mutta eivät he näillä vanhoilla laitteilla pelaa. Kiinnostuakseen näistä pitäisi olla se nostalgiakulma.”
Klassikoiden aatelia
Nostalgianälkää ainakin miehellä itsellään riittää. Kaikkien aikojen peliksi Santamäki nostaa vuonna 1983 julkaistun lentokonepeli Blue Maxin.
Siinä taistelulentäjä pommittaa vihollisen rakennuksia ja taistelee toisia lentokoneita vastaan ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvassa pelimaailmassa. Peli oli 1980-luvulla eräs tunnetuimmista, kopioiduimmista ja varsinkin Suomessa laajimmalle levinneistä peleistä.
”Kaikenlaisia pelejä sitä aina kokeilee, mutta kun haluaa tosissaan keskittyä jonkin pelin pelaamiseen, niin aina sen Blue Maxin sitten lataa.”
Santamäen kokoelman helmi on Commodore 64 Games System. Se on tavallisesta kuusnelosesta julkaistu pelkkään pelaamiseen tarkoitettu versio, eli vailla näppäimistöä oleva pelikonsoli.
Vuonna 1990 julkaistu GS ei lyönyt läpi pelimarkkinoilla, etenkään kun markkinoilla oli jo Nintendon legendaarinen NES-pelikone.
Toimiva ja moitteettomassa kunnossa oleva GS-laite on harrastajienkin keskuudessa melkoinen harvinaisuus.
Ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista käytti kuusnelosta pelaamiseen. Mutta 80-luvun lehtimainoksissa Commodore 64 esiteltiin koneena, jolla pystyi tekemään melkein mitä vain hyödyllistä aina toimistotyöstä lähtien musiikin säveltämiseen saakka.
Santamäen mancavesta löytyy myös muutama toimiva kuusnelosen tulostin.
”Siis kuusnelostahan on aikoinaan markkinoitu työ- ja toimistokäyttöön, ja minultakin löytyy muun muassa varastokirjanpito- ja laskutusohjelmat. En tosin ole niitä vielä käyttänyt.”
Santamäki on sukupolvea, joka 80-luvun alussa on kokenut kotitietokoneiden, ja nimenomaan pelikäyttöön suunniteltujen tietokoneiden vyöryn suomalaiskoteihin.
”Tuntuu hienolta, että on saanut kokea sen, olla ensimmäisten joukossa.”
Commodore 64:n voittokulku perustui kahteen kulmakiveen. Ensinnäkin sen hintalaatusuhde oli hyvä, eli suhteellisen edullisesti saatiin suhteellisen tehokas, tai ainakin moneen taipuva prosessori. Toiseksi sen pelivalikoima oli muihin verrattuna ylivoimainen ja pelien kopioiminen oli helppoa, joskin laitonta.
”Mutta ei kukaan ymmärtänyt sitä siihen aikaan laittomaksi, edes pelaajien vanhemmat. Jokaisella kuusnelosen omistaneella oli kopioituja pelejä.”
Pelien ostaminen oli harvinaista herkkua. Mutta kun jonkin pelin todella halusi, ainakin Santamäki oli valmis näkemään sen vuoksi vaivaa.
”Kerrankin ajoin mopolla Kristiinankaupungista Kauhajoelle ostamaan yhtä peliä. Matkaa tuli yhteensä 80 kilometriä.”
Nykypelien Santamäki toteaa olevan monta kertaluokkaa helpompia kuin 80-luvun klassikoiden, jotka piti game overin jälkeen aina aloittaa alusta.
Commodore 64 on keski-ikäisten juttu
Vanhoja pelikoneita harrastavia on Santamäen mukaan Suomessa kohtuullisen paljon.
Harrastajien keski-ikä on yli 40 vuotta, ainakin jos asiaa tarkastelee erään suurimman alan Facebook-ryhmän Commodore Finlandin kautta.
”On siellä tietysti nuorempiakin, mutta kyllä suurin osa harrastajista haluaa näiden koneiden kautta nimenomaan vielä kokea sitä 80-luvulla elettyä lapsuutta tai nuoruutta.”
Se on ryhmä, jossa Santamäen mukaan ”pyörivät kaikki”.
”Aika äkkiä alkaa tippua vastauksia, kun sinne laittaa kyselyä jostain laitteesta, pelistä tai varaosasta. Olen ostanut aika monta konetta sen ryhmän kautta.”
Harrastajien keskuudessa on myös yleinen kokemus siitä, että aika on enemmän tai vähemmän kullannut muistot. Se lapsuudessa aivan ylivoimaisen hyväksi ja koukuttavaksi koettu peli ei enää 2020-luvulla siltä tunnukaan.
”Ainakin monen kaverin kanssa on huomattu, että nämä pelithän näyttivät silloin paljon paremmilta. Toisaalta kun pelin tuohon lataa, niin helposti tulee se fiilis, että yrittää saada aina vain paremman tuloksen. Ja sitten unohtaa sen, että miltä se peli näyttää.”
Santamäen valikoimassa piisaa helmiä. Tässä elektromekaaninen käsikonsoli Blip 1970-luvun lopusta. © Krista Luoma
Noin 10 kiloa painava Commodore 64:n kannettava versio SX-64. © Krista Luoma
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 5/2021.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti