Hanna Partanen oli kalakukkojen kuningatar – Perinneherkku porskuttaa yhä
Hanna Partasen kalakukot ovat eräs Suomen tunnetuimmista perinneruokabrändeistä. Alkunsa yritys sai tarpeesta täyttää lapsiperheen vatsat.
Hanna Partasen kalakukkoleipomon työntekijä Mona Hyvärinen työntää kalakukot paistumaan uuniin, jota Hanna Partanen käytti jo 1920-luvulla. Leipomo on säilynyt toiminnassa samalla paikalla hämmästyttävän kauan. © Riikka Hurri
Kalakukko ja Kuopio. Tuskin yhteenkään toiseen suomalaiskaupunkiin liitetään yhtä vahvasti mielikuvaa sinne kuuluvasta perinneruoasta kuin Savon sydämeen Kuopioon.
Kaupunkia, saati sen toria, ei voi olla miettimättä ilman ajatusta kalakukoista.
Eikä kalakukkoihin liitetä mitään toista nimeä yhtä leimallisesti kuin Hanna Partasta.
Hän oli sekä sotaa edeltäneen että sodanjälkeisen Suomen työnsankaruuden perikuva ja aivan ensimmäisiä uuden ajan naisia, jonka sisäinen voima teki hänen nimestään ja tuotteistaan merkittävän maakuntakulttuurin vetonaulan.
Nyt Hanna Partasen kalakukkoja myydään neljännessä sukupolvessa.
Hanna Partasen kalakukot ovat kuuluneet Kuopion torille jo vuodesta 1918 alkaen. Uransa alussa Partanen teki työmatkoja Kallaveden yli soutaen. Nyt Partasen kalakukkoja myydään neljännessä sukupolvessa. © Riikka Hurri/ Hanna Partasen arkisto
Seura kertoi 1936 Hanna Partasen kalakukon matkasta Englannin Halifaxiin. Juttu korosti perinneherkun hyvää säilyvyyttä.
Torppariperheen tytär
Marraskuussa 1891 syntynyt Hanna Partanen kasvoi Kuopion maalaiskunnan Lehtoniemessä, jossa perheen koti oli Kallaveden äärellä.
Hän oli esikoinen monilapsisessa torppariperheessä, mikä kuvastaa hyvin Partasen elämän aikana tapahtunutta suomalaisen yhteiskunnan täydellistä muutosta.
Partasen elämäntaipaleella Suomi kävi läpi sekä sisällissodan että toisen maailmansodan. Tulevan kalakukkomestarin syntyessä Suomi oli vielä takapajuinen osa Venäjän suuriruhtinaskuntaa, kun taas Partasen kuollessa vuonna 1969 Suomi oli jo politiikan, talouden ja urheilun saralla tunnustettu kansainvälinen toimija, eikä kukaan enää puhunut torppareista.
Kalakukon teon Hanna oppi äidiltään, jonka apuna hän kulki torilla myymässä rieskoja jo pikkutyttönä 1800-luvun lopussa.
Kalakukkojen jauhot ja liha saatiin torpan mailta ja kalat Kallavedestä sukulaisten nuotalla. Suvussa kalastajia riitti, ja kaupankäynti sukulaisten kesken oli vaihdantataloutta. Jollakin oli jauhoja, toisella kalaa, kolmannella kalakukkoja. Leipominen tapahtui torpan tuvan uunissa.
Äiti kannusti murrosikäistä Hannaa kalakukkojen leivontaan ja myyntiin, itsenäisesti Hanna myi kalakukkoja torilla vuodesta 1918 alkaen.
Hanna Partanen oli parhaimmillaan leipojana ja torimyyjänä. Yrityksen johtotehtäviin hän ei tuntenut intohimoa, mutta yritti hoitaa ne parhaan kykynsä mukaan. © Hanna Partasen arkisto
Yrittämisen pakko
1920-luvun alussa Hanna avioitui ja muutti maalaiskunnasta kaupunkiin. Tuore aviomies August työskenteli hevosmiehenä, mutta palkkataso ei riittänyt kasvavan perheen elättämiseen. Avioitumisen jälkeisinä vuosina Hannasta tuli nopeasti kuuden lapsen äiti.
Hyvin vaatimattomista taloudellisista oloista ponnistanut Hanna Partanen ei ryhtynyt kalakukkokauppiaaksi rakkaudesta lähiruokaan tai yrittämiseen, vaan huomattavasti maanläheisemmästä syystä.
Hän halusi pitää perheensä mahat täysinä, joten ennalta tuttu kalakukkojen leipominen ja myynti sai entistä tärkeämmän osan Partasen elämässä.
Pariskunta lapsineen asui kaupungissa, mutta siellä perheellä ei ollut paikkaa kalakukkojen valmistukseen. Siksi Partanen kulki kuutena päivänä viikossa työhön vanhempiensa torppaan. Työmatkat sujuivat soutuveneellä silloin, kun järvi ei ollut jäässä. Vanhimmat pojat olivat äitinsä mukana, loput hoidossa sukulaisilla ja lastentarhassa.
Tuollaista omistautumista on nykyhetkestä katsoen helppo ihailla, mutta se ei omana aikanaan ollut poikkeuksellista. Toimeentulon eteen tehtiin se, mitä oli tehtävä.
Varuskunnan naapuriksi
Kaksikymmentäluvun lopussa Partasen kalakukkoyritys löysi nykyisen sijaintinsa aivan Kuopion ydinkeskustan tuntumasta, osoitteesta Kasarmikatu 15.
Katuosoite kertoo paljon, sillä aikanaan talon lähin naapuri oli tien toiselle puolelle rakennettu suurehko varuskunta-alue.
Kasarmikadun kalakukkoleipomo on kuin aikamatka sadan vuoden takaiseen Suomeen.
Leipomon vanha pihapiiri näyttää rakennusten osalta hyvin samanlaiselta kuin Hannan muutettua sinne 1920-luvulla. Tosin nyt pihassa on autoja, kun aikoinaan niiden tilalla oli porsaita ja hevosia.
”Täällä oli aina sukua läsnä, moni asuikin näissä taloissa. Muistan kun isäni otti porsasta kiinni tässä pihassa ja itse opettelin ajamaan pyörällä”, muistelee Tuula Pantzar, omaa sukua Partanen.
Pihapiirin leipomorakennuksessa sijaitsevat vuosikymmenten kalakukkohistorian juuret.
Leppähaloilla lämpiävä tiiliuuni on se sama, jota Hanna ja hänen sisarensa Martta käyttivät 1920-luvun lopusta saakka. Uunin ikä ei ole tarkkaan tiedossa, mutta talo on rakennettu 1800-luvun lopussa.
Uunia on käyttänyt neljä sukupolvea Partasia, ja nyt perheyritystä, tai tarkemmin sukuyritystä, johtaa toimitusjohtaja Perttu Partanen.
Yrityksen hallituksen jäsen Tuula Pantzar on Hanna Partasen lapsenlapsi. © Riikka Hurri
Hanna Partasen leipomo ja myymälä pihapiireineen ovat häivähdys menneen Suomen tunnelmasta aivan Kuopion ydinkeskustan lähettyvillä. © Riikka Hurri
Yrityksen toimitusjohtaja Perttu Partanen on työskennellyt leipomolla 18-vuotiaasta saakka. Autolähetiksi hän ryhtyi heti ajokortin saatuaan. © Riikka Hurri
Kalakukkoja rokkareille
Hanna Partanen kuoli vuonna 1969 Kuopiossa, ja leipomo on ollut siitä saakka hänen jälkeläistensä omistuksessa.
Hanna Partasen lapset ja suuri osa lapsenlapsista ovat kukin aikanaan työskennelleet leipomolla tai muutoin yrityksen parissa. Myös monet Hanna Partasen neljännen polven sukulaisista, kuten nykyinen toimitusjohtaja Perttu Partanen, ovat kartuttaneet työkokemusta kalakukkojen parissa.
”Heti kun sain ajokortin, ryhdyin leipomon lähetiksi ja kuskiksi”, hän kertoo.
Hänen mukaansa nykypäivänä kalakukkoon liittyvät luontaisesti lähiruoan ja käsintehdyn artesaanityön käsitteet, mikä tekee perinneruoasta vielä 2020-luvullakin kysytyn tuotteen.
Leipomo- ja torimyynti ovat edelleen tärkeitä myyntikanavia, mutta viime vuosina, juuri ennen koronaepidemiaa, kalakukolle on tehty uusiakin aluevaltauksia.
Eräs mielenkiintoinen kokeilu oli kesällä 2019, kun yritys myi kalakukkoja rockfestivaalikansalle.
”Meillä oli kioski pystyssä kuopiolaisen Rock Cockin portilla, ja kalakukot ja lihapiirakat kävivät rokkareille kaupaksi oikein hyvin. Kun joskus palataan taas normaaliin aikaan, meillä on kiinnostusta jatkaa festarimyyntiä.”
Arjesta juhlapöytään
Kun savolaisheimo historian hämärissä kehitti kalakukon, ei ollut olemassa sen paremmin rokkia kuin festivaalejakaan.
Alkujaan kalakukko on ollut peltotyöläisten ja muiden raskasta ruumiillista työtä tehneiden suosima arkinen lounasruoka, joka on säilynyt hyvin, ja josta on saatu riittävästi energiaa ja jota on ollut helppo kuljettaa mukana.
Nykyään kalakukon status on juhlavampi.
”Kalakukkoa näkee monesti, ainakin Kuopiossa, juhlapöydissä. Samoin monelle kalakukko on nykyään viikonloppuevästä ja moni vie sitä tuliaisiksi kyläillessään. Kalakukko kuuluu myös asioihin, joita Kuopiossa vierailevat turistit mielellään ostavat”, Perttu Partanen kertoo.
Vähävaraisten apuna
Hanna Partanen oli luonteeltaan rauhallinen, jopa hitauteen saakka. Leipomossaan ja kaupungilla hän oli pidetty ja tahdikas nainen, joka kuunteli kanssaihmisiään ja oli valmis auttamaan kuopiolaisia milloin vain kykeni.
Ääntään hänen muistetaan korottaneen vain lapsia ja lapsenlapsia kasvattaessaan.
”Usein muu perhe sai odottaa Hannaa, vaikka oli meno johonkin tärkeäänkin tapahtumaan. Kuopiossa hänet tunnettiin ystävällisenä ihmisenä, mutta omille lapsilleen ja vielä lapsenlapsilleenkin hän piti tiukkaa kuria”, Tuula Pantzar kertoo.
Partasta kuvaillaan uskovaiseksi ihmiseksi, joka koki vähäosaisten auttamisen velvollisuudekseen. Varattomille hän antoi ruokaa joskus ilmaiseksi, vähävaraiset saivat alennusta.
Lastenlasten näkökulmasta Hanna näyttäytyi työlleen omistautuneena naisena, joka ei aina ollut kiinnostunut siitä, mitä lapset touhusivat.
”Hän oli niin työssä kiinni, että kesälläkin näimme häntä vain sunnuntaisin, kun hän tuli huvilalle. Työ vei häntä, ja hän itse halusi keskittyä työhön. Hän oli erinomaisesti verkostoitunut ja tunsi useiden alojen ammattilaisia”, Pantzar sanoo.
Sydämeltään torimyyjä
Vuonna 1931 Hanna Partanen sai virallisen elinkeinoluvan, mikä kasvatti yrityksen toimintaa. Leipojien lisäksi palkattiin kalanperkaajia ja torimyyjiä.
1950-luvun alussa Partanen tutustui karjalaisnaiseen, joka opetti hänelle riisipiirakoiden teon. Silloin leipomon valikoimaan lisättiin riisipiirakoiden lisäksi myös munkit ja lihapiirakat.
Omistautuminen työlle ei kuitenkaan tehnyt Partasesta automaattisesti hyvää talousjohtajaa. Kärjistetysti voi sanoa, että Partasen talouskäsitykset olisivat sopineet paremmin torimyyjälle kuin yrityksen johtajalle.
”Ei hän ollut johtaja ollenkaan, ei esimerkiksi istunut minkään pöydän takana. Parhaimmillaan hän sen sijaan oli käsityöläisenä ja työntekijänä.”
Hannan hyviin puoliin kuului kyky jakaa työt siten, että kukin sai omia taitojaan parhaimmin vastaavan tehtävän.
Yritykselle tuli taloudellisia vaikeuksia, sillä Hanna ei pitänyt kirjanpitoa tärkeänä. Saamansa maksut hän pani käteisenä esiliinansa taskuihin. Työntekijöiden palkat maksettiin aina ajallaan, vaikka oma toimeentulo oli huonoina aikana erittäin tiukalla.
”Ei hän kirjanpitoa ylenkatsonut, mutta lähestymistapa asiaan oli hyvin maanläheinen. Hänen kuolemansa jälkeen kirjanpitokin saatiin sitten kuntoon.”
1990-luvun alun lama sai aikaan notkahduksen paitsi Suomen talouteen yleisemmin, myös kalakukkojen myyntiin.
”Sen aikainen toimitusjohtaja pohti, että kalakukko on savolaista kurmeeruokoo, että sen ostamisesta säästettiin. Samoina vuosina silti piirakoiden ja muiden tuotteidemme menekki kasvoi”, Pantzar kertoo.
Kalakukon valmistus on rauhallista käsityötä, jota nykyään kutsuttaisiin hitaaksi artesaaniruoaksi. Jauhojen ja kalan lisäksi yhtä olennaista on hyvä uuni. © Riikka Hurri
Muuttumattomaksi perinneruokasi mielletty kalakukko on todellisuudessa elänyt ajan vaatimusten mukaan. Yrityksen valikoimiin on jo vuosien ajan kuulunut myös kasviskukko, ja nyt toimitusjohtaja Perttu Partasen mukaan lihapiirakastakin harkitaan vegeversiota. © Riikka Hurri
Kasviskukko on nykyaikaa
Koronaepidemian aika on vaikuttanut kalakukkojen torimenekkiin, koska etenkin keväällä ja kesällä 2020 osa ihmisistä koki toreja ja muita kauppapaikkoja kohtaan pelkoa.
”Ei asia meihin paljon ole vaikuttanut, mutta kyllä keväällä 2020 huomasi, että muutaman kuukauden oli aika hiljaista”, Partanen sanoo.
Kukkoja on jonkin verran varioitu nykykuluttajan toiveiden mukaan. Esimerkiksi jo vuosia jatkuneeseen vegeruokabuumiin kehitettiin vastauksena kasviskukko.
”Niitä menee koko ajan enemmän. Näiden asioiden kanssa täytyy olla hereillä, ja olemme miettineet myös lihapiirakan vegeversiota.”
Mutta riippumatta siitä, miten Suomi tai maailma minäkin aikakautena makaa, kesä on aina ollut kalakukkojen parasta sesonkia, niin kuluvanakin kesänä.
”Niin paljon menee kuin vain pystymme tekemään”, Perttu Partanen sanoo.
Se tieto epäilemättä saisi Hanna Partasenkin hymyilemään.
Kalakukko on hyvin säilyvä ja energiapitoinen ruoka. Nykyään yksi kalakukko on tarkoitettu 2-4 hengen ateriaksi. © Riikka Hurri