Pirjon luostarivaellus oli seikkailu, joka koetteli uskoa – Heinäveden reitti Valamon ja Lintulan välillä on yksi Suomen kauneimmista

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Valamon luostarivaellus
Suon reunalle matkamies voi istahtaa huilaamaan. Kiire ei ole mihinkään. © Pirjo Latva-Mantila
Toimittaja Pirjo Latva-Mantila lähti puolisonsa kanssa luostarivaellukselle. Uskoa koeteltiin Valamon ja Lintulan luostareiden välillä hirmuisessa helteessä ja hyttyssumussa.

Valamon luostarin porttiopas kysyy, miten pitkäksi aikaa olemme varanneet majoituksen hotellista.

”Oikein kolmeksi yöksi?! Tehän olette sitten ihan pro,” hän innostuu.

Vilkaisemme toisiamme hämmentyneinä. Miten niin pro? No siten, että oppaan mukaan suurin osa vierailijoista viipyy alueella vain pari tuntia tai korkeintaan yhden vuorokauden.

Kun kerromme suunnitelmastamme kävellä seuraavana päivänä Lintulan luostariin ja takaisin, hän ymmärtää, että kyse onkin nyt jonkin sortin seikkailusta, ei niinkään hiljentymisestä tai luostarikutsumuksesta.

Jos viipyy Valamossa yön yli, kannattaa tehdä kävelyretki Matkamiehen ristille. Suosittu polku kulkee metsän siimeksessä © Pirjo Latva-Mantila

Jos viipyy Valamossa yön yli, kannattaa tehdä kävelyretki Matkamiehen ristille. Suosittu polku kulkee metsän siimeksessä © Pirjo Latva-Mantila

Hapankaalin kera matkaan

Iltapäivän helle on uuvuttavan kuuma. Säätiedotus lupaa samanlaisia 30 asteen kelejä myös tuleviksi päiviksi. Tuulesta tai sateesta ei liene tietoakaan. Voisi ajatella, että luonto on järjestänyt meille vuosisadan ikävimmän mahdollisen vaelluskelin, mutta syyllinen taitaakin löytyä peilistä: kuka käskee lähteä urheilemaan juuri nyt?

Jollekin helle sopii, meikäläiseltä se vie voimat.

Kävelyreitti Valamosta Lintulaan on 18 kilometriä. Se ei kuulosta pitkältä, mutta säästyäksemme painavien yöpymistarvikkeiden kantamiselta päätämme kävellä samana päivänä myös takaisin.

Vaellusta edeltävänä iltana tutustumme Valamon alueeseen ja patikoimme Juojärven rantaan Matkamiehen ristille. Suositulla kävelyreitillä on todella hiljaista. Voisi melkein todeta, ettei ristin sielua näy.

Polku mutkittelee vaihtelevissa maisemissa metsän siimeksessä ja välillä järven rantaa myötäillen. Saamme vähän esimakua siitä, mitä huominen tuo tullessaan: hyttysiä suut ja silmät täyteen.

Nautimme ”viimeisen aterian” luostarin viihtyisässä kahvila-ravintola Trapesassa pyhien kuvien ympäröiminä. Tarjolla on myös luostarin herkullista hapankaalia.

Syömme toki samassa paikassa vielä aamiaisenkin, sillä vaikka tarkoitus oli lähteä jo kuudelta kävelemään, emme malta jättää aamupalaa väliin. Lähtömme venähtää kello yhdeksään, jolloin aurinko antaa jo parastaan, tai paremminkin pahintaan.

Hotellin pihalla työskentelevä rakennusmies tervehtii meitä osaaottavasti. Ei ole patikoivan ihmisen ilma tämä. Mies kertoo paikallisen taksiyrittäjän nimen siltä varalta, että reissunteko lakkaa huvittamasta.

Luostarin hautausmaan tsasouna on omistettu pyhittäjä Herman Alaskalaisen muistolle. © Pirjo Latva-Mantila

Luostarin hautausmaan tsasouna on omistettu pyhittäjä Herman Alaskalaisen muistolle. © Pirjo Latva-Mantila

Pyhiinvaellus itäsuomalaisessa maisemassa

Reitin varrella, noin kilometrin päässä luostarista sijaitsee veljestön hautausmaa. Paikka on valtavan kaunis ja hautaristit niin kiinnostavia, että pysähdyksestä tulee väkisinkin pitkä. Silmiimme osuvat muun muassa Kalle ja Ritva Holmbergin hautapaikat, ja pienen etsiskelyn jälkeen löydämme myös Pentti Saarikosken viimeisen leposijan hautausmaan reunalta.

Kymmenistä värikkäistä kynistä päätellen runoilijan hauta näyttää olevan suosittu pyhiinvaelluskohde.

Oma pyhiinvaelluksemme jatkuu itäsuomalaisessa metsämaisemassa polkuja, pitkospuita ja metsäteitä pitkin rauhalliseen tahtiin. Reitti on merkitty hyvin eikä eksymistä tarvitse pelätä, vaikka se välillä vähän katoaakin heinikkoon.

Latasimme kännykkään Vaeltajakartta-sovelluksen, johon on merkitty ”rukousrasteja” ja koottu otteita Jeesuksen rukous -nimisestä kirjasta. Rastipaikoissa voi istahtaa penkille huilaamaan.

Yksi rasti on Varissuolla, kauniin suolammen rannalla. Paikka on niin ihana, että jos mukana olisi teltta, se pystytettäisiin tähän.

Eri metsätyyppien kirjo vaihtelee reitin varrella. © Pirjo Latva-Mantila

Eri metsätyyppien kirjo vaihtelee reitin varrella. © Pirjo Latva-Mantila

Runoilija Pentti Saarikosken hauta on suosittu pyhiinvaelluskohde. © Pirjo Latva-Mantila

Runoilija Pentti Saarikosken hauta on suosittu pyhiinvaelluskohde. © Pirjo Latva-Mantila

Suomen kauneimpia kansallismaisemia

Matkan puolivälissä olevaa Varistaipaleen kotaa odotamme malttamattomina, sillä siellä on tarkoitus pitää lounastauko. Kilometrit taittuvat hitaasti, ja kodalle onkin lopulta pidempi matka kuin kyltit antavat ymmärtää. Tekee hyvää syödä, juoda kahvit, makoilla, laittaa rakkolaastarit varpaisiin ja nostaa jalat kattoon. Luojalle kiitos – kodassa ei inise hyttysen hyttystä.

Taivallahden kanavaakin pääsemme ihmettelemään. Heinäveden vesireittiä on kuvailtu yhdeksi Suomen kauneimmista kansallismaisemista, eikä ihme.

Viimeiset kilometrit ovat todella pitkiä, mutta mikäs näitä perinnemaisemia on katsellessa. Kun kuumuus alkaa koetella sietokykyä, päätän pulahtaa uimaan heti kun näen vettä seuraavan kerran. Sen myös teen. Veden viileys tuntuu taivaalliselta ja antaa virtaa loppumatkalle.

Kahden luostarin välinen reitti on merkitty maastoon hyvin. © Pirjo Latva-Mantila

Kahden luostarin välinen reitti on merkitty maastoon hyvin. © Pirjo Latva-Mantila

Pitkospuupolkua on silmänkantamattomiin. © Pirjo Latva-Mantila

Pitkospuupolkua on silmänkantamattomiin. © Pirjo Latva-Mantila

Ristisaattokulkueen reitti Valamon ja Lintulan välillä

Luostarivaellus kulkee samaa reittiä, jonka ristisaattokulkue taivaltaa Valamosta Lintulaan aina heinäkuun alkupuolella. Luostarin varajohtajan, arkkimandriitta Mikaelin mukaan osallistujia on säästä riippuen nelisenkymmentä. Heistä noin puolet palaa jalkapatikassa myös takaisin, saman päivän aikana. Yksi pitkänmatkan luostari-vaeltajista on arkkimandriitta Mikael itse.

Ristisaatossa toimitetaan rukouspalveluksia ja akatistoksia Jumalansynnyttäjälle.

”Muitakin lauluja saatetaan laulaa, jos matkassa on lauluintoisia kävelijöitä. Joinakin vuosina laulua on Lintulaan mentäessä ollut lähes tauotta. Tyypillistä kuitenkin on, että suurin osa matkasta kävellään joko hiljaisuudessa tai toisten kanssa keskustellen,” hän kertoo.

Me kävelemme hiljaa, sillä emme jaksa puhua.

Matkamiehen risti on pystytetty luonnonkauniille paikalle. Se on luostarin suosituimman kävelyreitin määränpää. © Pirjo Latva-Mantila

Matkamiehen risti on pystytetty luonnonkauniille paikalle. Se on luostarin suosituimman kävelyreitin määränpää. © Pirjo Latva-Mantila

Matkamiehen ristille voi patikoida vaikka ilta-auringossa. © Pirjo Latva-Mantila

Matkamiehen ristille voi patikoida vaikka ilta-auringossa. © Pirjo Latva-Mantila

7 tunnin kävely

Lonkka huutaa hoosiannaa eikä toinen jalka tahdo enää siirtyä eteenpäin. Kun usko on melkein jo loppunut, vastaan tulevat navetta, maatila ja päätepiste.

Vielä pitää jaksaa pitkän koivukujan päähän ja Lintulan luostarin pääovelle. Kahvila on tietenkin jo kiinni.

Ei kahta sanaa, ettemmekö tilaisi taksia.

Sport Trackerin mukaan kävelimme 22 kilometriä. Aikaa kului seitsemän tuntia. Arkkimandriitta Mikael kertoo ristisaaton kestävän yhteen suuntaan 4–5 tuntia. Emme siis olisi pysyneet perässä.

Päästyämme Valamoon taivas tummuu. Kohta sataa ja ukkostaa. Olo on nuutuneempi kuin koskaan, mutta fiilis kuin voittajalla. Onneksi ehdimme vielä Trapesan päivälliselle.

Seuraavana aamuna huomaamme mäkärien heränneen eloon. Ne hyökkäävät kimppuun vimmalla. Eilen niitä ei vielä ollut, joten ajoitus taisi sittenkin olla juuri oikea.

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 8/22.

Lue myös: Mitä Lintulan luostarista kadonneelle nunnalle tapahtui? – Tämä sisar Elisabethin mysteeristä nyt tiedetään

Lintulan luostari oli sisar Elisabetin elämän keskus yli 50 vuotta. Kuva on otettu viime keväänä – kaksi kuukautta ennen mystistä katoamista. © Heli Blåfield

Lue myös: Kajakilla Valamon luostarisaarelle – Retkimeloja Mari Jannela nauttii luonnosta Venäjän Karjalassa: ”Aavalla Laatokalla kauneus on ääretöntä”

Mari Jannela vaihtoi vaeltamisen kymmenisen vuotta sitten retkimelontaan.

Mari Jannela vaihtoi vaeltamisen kymmenisen vuotta sitten retkimelontaan. © Jyrki Suikkanen

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X