Reportaasi: Elämälle uusi suunta – Hanna Al-Saedi auttaa nyt luonnoneläimiä Hiirenpolun suojasatamassa

Jaa artikkeliTilaa Seura
Hanna ja Bahaa Al-Saedi ovat hitsautuneet yhteen. Eläinten hoitaminen on yhteinen juttu. Mukana menossa on aina myös Usva-koira.
Hanna ja Bahaa Al-Saedi ovat hitsautuneet yhteen. Eläinten hoitaminen on yhteinen juttu. Mukana menossa on aina myös Usva-koira. © Sara Pihlaja
Hanna Al-Saedi pohti elämäntarkoitusta vuosituhannen vaihteessa. Pohdinta päättyi eläimiin ja auttamiseen – sen jälkeen omakotitalossa on ollut vilskettä.

Omakotitalon pihapuu tuntuu värisevän. Se on täynnä varpusia. Ne nokkivat ahnaasti lintulaudalle ripoteltuja siemeniä sekä kirpakan punaisia pakastepuolukoita, joita Hanna Al-Saedi on juuri heitellyt puun juurelle.

Nälkä on, sen näkee. Tähän aikaan vuodesta ruoka alkaa linnuilla olla vähissä.

”Linnut kun paikkauskollisina tottuvat ruokintaan, siksi niitä on syötettävä, jos sen aloittaa. Ja nämä siemenet ja marjat ovat linnuille mitä mainiointa, vitamiinipitoista ja täyttävää ravintoa. Suolaa sisältävä leipä taas on pahasta”, Hanna Al-Saedi kertoo ja nakkaa vielä pari kourallista marjoja kovalle keväthangelle.

Hannaa naurattaa. Vuosien varrella hän on alkanut nähdä elämää linnun silmin.

”Juuri kauhistelin kaverini lähettämää kuvaa. Hän halusi näyttää, kuinka paljon heillä on lunta, kun lintulautakin notkui kuvassa lumen painosta. Minä huomasin vain ruoasta tyhjän lintulaudan.”

Hiirenpolun helluteltavat

Kun Hanna Al-Saedi avaa kotinsa oven, varpuset vaimenevat. Vastassa on toisenlaista sirkutusta. Onko se laulua?

”Meidän kakadut osaavat pätkän Kwai-joen siltaa ja alun Koska meitä käsketään -laulusta, mutta jo käske-sana loppuu kesken.”

Hanna on pälkäneläinen luokanopettaja, mutta sen lisäksi hän on SEY Suomen eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja. Se tarkoittaa sitä, että kun lähialueilta löytyy hädässä oleva eläin, Hannalla yleensä puhelin soi ja hän lähtee paikalle.

Lisäksi hän pitää kotipihassa Hiirenpolun luonnonvaraisten eläinten hoitolaa.

Piha tosin on siitä laaja käsite, että muun muassa Hannan keittiön lattialle asetetussa häkissä napsii jyviä pari viikkoa sitten tienvarresta löydetty silmäpuoli varis. Olohuoneen löytökakadut ja -kanarianlinnut sekä mutaliejusta pelastetut akvaarion kalat ovat jääneet lemmikeiksi, mutta siipeään parantelevan naakan Hanna uskoo vielä toipuvan takaisin luontoon.

Lintujen teho-osaston asukkaiden vointia tarkkaillaan tiiviisti.

Lintujen teho-osaston asukkaiden vointia tarkkaillaan tiiviisti. ”Lapset ovat oppineet käsittelemään lintuja nopeasti. Pelko on vaihtunut hoivaamiseen”, Hanna iloitsee. © Sara Pihlaja

Harva Hiirenpolun asukas silti viettää aikaansa Hannan olohuoneessa, suurin osa viihtyy piharakennuksissa.

”No orpoja oravanpoikasia hellutellaan täällä sisällä aina tovi, että ne vankistuvat. Kun ne sitten päästetään ulkorakennukseen, pidän huolen, että ne elävät siitä alkaen mahdollisimman itsenäistä elämää. Sillä tavalla ne pystyvät pärjäämään palatessaan luontoon.”

Silmäpuoli varis saa rauhassa toipua Hiirenpolun keittiön tasaisessa lämmössä.

Silmäpuoli varis saa rauhassa toipua Hiirenpolun keittiön tasaisessa lämmössä. © Sara Pihlaja

”Luonnoneläimet ovat juttuni”

Hanna Al-Saedi nappaa variksen syliinsä ja tarkistaa silmän kunnon. Vähän se rähmii, joten pieni puhdistus on paikallaan. Hannan otteet ovat varmat, vuosien saatossa harjaantuneet.

Kuukausi sitten Hanna pelasti jäihin juuttuneen joutsenen. Se vaati useamman tunnin temppuilua hyisissä olosuhteissa yhdessä pelastuslaitoksen pintapelastajien kanssa. Joutsenien siipien voimaa hän on oppinut kunnioittamaan, samoin kurkien nokkaa. Sellaisen jäljiltä on muutama arpi silmäkulmassa ja yksi paikkailtu hammas.

”Mutta pelätä en osaa, ei eläin tarkoituksellisesti halua pahaa. Ja suuri osa ymmärtää, että niitä halutaan auttaa, nisäkkäät varsinkin.”

Hanna on ollut aina eläinrakas, vaikkei lapsuudenkodissa ollut kotieläimiä.

”Mulla oli tapana pihistää kotoa puurohiutaleita ja Marie-keksejä. Murustelin niitä sitten metsään. Hiljalleen rupesin näkemään metsässä yhä enemmän eläimiä, oravia ja lintuja. Tajusin, että luonnoneläimet ovat juttuni.”

Hanna Al-Saedi

Horrostava siili saa jatkaa nokosiaan autotallin sopivan viileässä ilmassa. ”Se näyttää jo heräilyn merkkejä, joten kohta koittaa kevät”, Hanna toteaa. © Sara Pihlaja

Erosta alkoi muutos

Silti Hanna varttui aikuiseksi, ennen kuin eläimet valtasivat osan hänen elämästään. Ensin tulivat koirat, pumit, Hannan suuret rakkaudet, joista enää elossa on Usva.

”Kun ensimmäinen avioliittoni oli päättymässä, tuntui, ettei elämälläni ollut suuntaa ja itkin paljon. Siinä surressani katselin netistä kaikenlaisia juttuja koe-eläimistä ja siitä, kuinka eläimiä kohdellaan julmasti. Silloin vuosituhannen vaihteessa päätin hakea eläinsuojelunvalvojakurssille. Tajusin, että hyvänen aika tässähän sitä suuntaa on, voin auttaa eläimiä. Niihin oli lupa hukuttaa kaikki avioeron ja lapsettomuuden jäljiltä jäänyt ylimääräinen rakkaus.”

Hiljalleen toipilaita kertyi pelastusreissuilta kotinurkkiinkin. Eron myötä usein hankkiudutaan eroon tavarasta, mutta pihaan alkoikin rakentua erilaista koppia ja häkkiä, joihin on riittänyt asukkaita. Juuri nyt eletään vuoden hiljaisinta aikaa, kun sisäeläinten lisäksi piharakennuksista löytyy ”vain” noin 60–70 kyyhkystä ja autotallista kolme horrostavaa siiliä.

Kesäisin tilanne on toisenlainen. Lintuja ja nisäkkäitä riittää ja päivät ovat kiireisiä ja unettomia.

”Joskus kun täällä on vaikka jokin kuuden poikasen poikue, niin silloin niitä on herättävä kahden tunnin välein syöttämään. Mutta adrenaliinitaso pitää virkeänä, kun kamppaillaan elämästä ja kuolemasta.”

Hiirenpolulla riittää asukkaita. Vuositasolla Hanna on laskeskellut hoitavansa noin 150–200 eläinyksilöä. ”Kesällä riittää asukkaita, se on kiireistä mutta hauskaa aikaa.”

Hiirenpolulla riittää asukkaita. Vuositasolla Hanna on laskeskellut hoitavansa noin 150–200 eläinyksilöä. ”Kesällä riittää asukkaita, se on kiireistä mutta hauskaa aikaa.” © Sara Pihlaja

Ja kun hälytys pelastusreissulle tulee, Hanna tarttuu pienen punaisen pakettiautonsa rattiin.

”Se on muuten todellinen tilaihme. Kerran sillä matkusti täysikasvuinen, kevätjäistä pelastettu valkohäntäpeurakin.”

Pelastushälytyksiä tulee tiuhimmin kesäisin, mutta talvellakin on yleensä melkein joka viikko jotain. Vahingoittuneita eläimiä tuodaan myös suoraan pihaan, jossa Hanna tarkistaa aina ensin eläimen kunnon.

”Se minulla on aina periaatteena, että hoidan jos vain pystyn, mutta kärsimystä en pitkitä. Inhoan eniten maailmassa lausetta ”luonto hoitaa”, sillä se voi tarkoittaa pitkällistä kitumista siipirikkona tai vammautuneena. Lakikin velvoittaa jokaista auttamaan hädässä olevaa eläintä.”

”Monet tänne tulleet lemmikkieläimet eivät ole tottuneet hellyyteen. Ne saavat täällä hyvän loppuelämän, josta ei puutua lämpöä ja hedelmiä.”

Hiirenpolun eläinhoitolan Hanna maksaa pitkälti omasta kukkarostaan pitämällä päivätyön lisäksi kahtena arki-iltana pianotunteja. Hanna keskittyy hoitolassa luonnonvaraisiin eläimiin, mutta on hän silti asuttanut paljon muutakin, niin kuin lemmikkilintuja ja erilaisia jyrsijöitä.

”Monet tänne tulleet lemmikkieläimet ovat huonoista oloista, nälissään ja pimeässä kyhjöttäneitä, eivätkä ne ole tottuneet hellyyteen. Ne saavat täällä hyvän loppuelämän, josta ei puutua lämpöä eikä tuoreita hedelmiä.”

Kokonainen uusi perhe

On aika lähteä katsomaan eläinhoitolan varsinaisia asukkaita. Eteisestä otetaan kastelukannuja mukaan, niistä kaadetaan kyyhkyille kylpyvettä pulkkaan.

”Kyyhkyset rakastavat kylpemistä. Kun vielä tilkan etikkaa lorauttaa kylpyveden sekaan, niin se tappaa pöpöt.”

Yhtä kannuista kantaa Ali. Ali ja hänen sisarensa Ghadeer ja Hadeer muuttivat Hiirenpolulle ja Hannan elämään viime syksynä. He ovat Hannan aviomiehen Bahaan lapsia hänen ensimmäisestä liitostaan. Ennen kuin lapset pääsivät Suomeen, he joutuivat viettämään useamman vuoden isovanhempien kanssa paossa Turkissa.

Bahaa ja Hanna tutustuivat ja rakastuivat toisiinsa kuutisen vuotta sitten. Hanna oli tuolloin päättänyt ottaa selvää, miten voisi auttaa paikallisen pakolaisten vastaanottokeskuksen asukkaita.

”Olin alkuun samalla tavalla vähän epäileväinen, kuin monet suomalaiset olivat. Mietin, miksi tänne tuntuu tulevan vain raavaita miehiä. Niin ajoin yhtenä viikonloppuna vastaanottokeskuksen pihaan. Ensimmäisenä näin lyhytkasvuisen miehen, jolla oli yllään vaaleanpunaiset tyttöjen collegeverkkarit ja pinkit crocsit. Ajattelin, ettei kukaan mies ihan kevyin perustein tule tänne kuljeskelemaan tuollaisissa. Silloin omat epäilyni alkoivat hävettää.”

Bahaa on mestari hoitamaan lintuja. Hänen synnyinmaassaan Irakissa kasvatettiin viestikyyhkyjä.

Bahaa on mestari hoitamaan lintuja. Hänen synnyinmaassaan Irakissa kasvatettiin viestikyyhkyjä. © Sara Pihlaja

Pakolaisten auttaminen toi arkeen uutta

Hanna on aina halunnut auttaa, siinä hän on ehdoton. Jos kylältä joltain palaa talo, hän lähtee mukaan apurinkiin tai taistelee kyläkoulun säilyttämisen puolesta, jos on tarve.

Pakolaisten auttaminen oli kuitenkin ihan uudenlaista. Se oli kokonaisvaltaista ja parhaimmillaan Hiirenpolulla asui väliaikaisesti seitsemän turvapaikanhakijaa kotimajoituksessa. Ja auttamisesta tuli myös henkilökohtaista, kun hän rakastui ja sai lopulta kokonaisen ihanan perheen, lapsineen päivineen.

Hanna ja Bahaa ovat olleet nyt naimisissa viitisen vuotta. Bahaa käy töissä ja auttaa eläinten kanssa.

”Pidän linnuista, näille kyyhkyille olen antanut kaikille arabiankieliset nimet”, Bahaa kertoo.

Hänen synnyinmaassaan Irakissa kasvatettiin ahkerasti viestikyyhkyjä. Ne olivat arkipäiväisiä, kuin köyhän miehen ravihevosia. Hanna huomasi heti, että Bahaa on todella taitava lintujen kanssa. Ja sitkeä.

”Muistan kuinka me olimme ensi kertaa yhdessä pelastusretkellä ohuella syysjäällä. Bahaa taivalsi päättäväisesti eteenpäin ja oli neuvokas, mutta en tiennyt välillä, pelkäsinkö enemmän hänen vai linnun puolesta”, Hanna nauraa.

Hanna Al-Saedi

Hanna Al-Saedi ei koe auttamistyötä epäitsekkääksi, päinvastoin. Auttaminen palkitsee. ”Kun vaikka pesin tuntikausia savupiipusta pelastettua nokista pöllöä, ja pöllö lopulta pääsi lentoon, vähän nokisia siipiään pöläytellen. Kun eläin tervehtyy, tuntuu, että elämä saa merkityksen.” © Sara Pihlaja

Turvaeläimiä ja mielihyvää

Pihan uloimmassa kulmauksessa on oma piharakennus kaikkein huonokuntoisimmille linnuille. Sitä Hanna kutsuu teho-osastoksi. Monet sen kyyhkyistä ovat entisiä lemmikkejä, jotka ovat jääneet heitteille. Yhden kyyhkysen entinen omistaja nakkasi vanhan ulos aina kun hankki uuden.

Ghadeer auttaa siellä isäänsä ja laittaa itse tekemäänsä siemenseosta lintujen ruokinta-astiaan.

”Lapset pelkäsivät alkuun eläimiä, mutta nyt he hoitavat ja käsittelevät niitä jo tottuneesti kuin olisivat touhunneet täällä aina”, Hanna kertoo ja rutistaa Ghadeeria.

Ali haluaa kertoa Roopesta, sepelkyyhkystä, josta hänellä on kuvakin.

”Katso, miten ihana!” Ali näyttää.

Roopella oli viime syksynä tapana lentää Alin kouluun mukaan. Opettajakin oli nauranut, että se tuli Alia katsomaan. Kello neljän jälkeen Roope oli lentänyt aina takaisin kotiin. Niin jatkui siihen asti, kunnes tuli muuttoaika.

”Ehkä Roope palaa nyt keväällä Ali sua moikkaamaan”, Hanna toteaa ja poika nyökkää.

Hän uskoo niin, sillä Roope rakastaa maissia, ihan niin kuin hänkin.

Lapset pelkäsivät vielä viime syksynä eläimiä. Linnut ovat kuitenkin ystävällisiä, samoin Usva-pumi, joten pelko on vaihtunut auttamiseen ja uteliaisuuteen.

Lapset pelkäsivät vielä viime syksynä eläimiä. Linnut ovat kuitenkin ystävällisiä, samoin Usva-pumi, joten pelko on vaihtunut auttamiseen ja uteliaisuuteen. © Sara Pihlaja

”Kaikki elämä on yhtä arvokasta, sen pienimmänkin”

Hanna pyytää Ghadeeria näyttämään kuvan, jossa lintu istuu tytön olkapäällä. Lintuja pelännyt tyttö löysi syksyllä usein saman kyyhkyn olkapäältään. Sen jälkeen ne eivät enää pelottaneet.

”Ei ollenkaan. Nykyään vaihdan vesiä, laitan niille ruokaa ja puhun lintujen kanssa”, Ghadeer luettelee.

Lasten kyky omaksua uusia asioita jaksaa aina hämmästyttää Hannaa. Ali, Ghadeer ja Hadeer puhuvat jo soljuvaa suomea. Sanat taipuvat ketterästi ja päätteet loksahtelevat paikoilleen.

Lapset hiihtävät, luistelevat ja peuhaavat lumessa, kuin olisivat tehneet sitä aina. Samaan Hanna törmää oppilaissaan. He haluavat oppia ja opetella asioita, myös luonnosta.

”Osa oppilaista käy täällä hoitamassa eläimiä ja me puhutaan niistä paljon koulussa. On tärkeää, että lapset oppivat, kuinka ihminen asettuu lajina eläinten joukkoon, emme ole sillä tavoin mitenkään ylivertaisia. Se auttaa heitä kasvamaan ajatukseen, että kaikilla meistä on mahdollisuus suojella ja auttaa niin eläimiä kuin toisiamme. Kaikki elämä on yhtä arvokasta, sen pienimmänkin.”

”Tykkään ihmisistä, mutta erityisesti rakastan eläimiä”

Teho-osastoa vastapäätä olevasta rakennuksesta kuuluu vienoa pulputusta. Osa kyyhkysistä lepäilee kaksiosaisen talon sisätiloissa, osa taas paistattelee päivää ulkotarhan orsilla. Orsien alle lapset ovat asetelleet kylpypulkan, johon yksikään linnuista ei ole vielä pulahtanut.

”Niitä ujostuttaa. Aina uudestaan hämmästelen, kuinka uudet kyyhkystulokkaat otetaan parveen ilman höyhenten pölistelyä. Ei niitä turhaan kutsuta rauhankyyhkyiksi”, Hanna kertoo ja haluaa näyttää vielä viereisen vajan.

”Tykkään ihmisistä, mutta erityisesti rakastan eläimiä. Kun viikonloppu koittaa, ensi ajatukseni on, että jes, saan siivota häkit ja olla eläinten kanssa.”

Vaja on täynnä tavaraa. Verkkoja, haaveja ja käärmepihtejä. Vasemmalla reunalla on pinoittain erikokoisia häkkejä, jotka kesäisin täyttyvät. Kun avioero tuli voimaan, Hanna kantoi yhdessä päivässä vajan täyttäneet halot pois ja toi häkit tilalle. Parhaimmillaan autokatoksessa on majaillut jopa 23 siiliä ja supikoiravauva.

Eikö tämä rumba koskaan väsytä?

”No pakkohan sen välillä on, mutta tämä on oma valinta. Tykkään ihmisistä, mutta erityisesti rakastan eläimiä. Kun viikonloppu koittaa, ensi ajatukseni on, että jes, saan siivota kunnolla häkit ja olla eläinten kanssa. Ja se on täysin itsekästä, älyttömän palkitsevaa hommaa, josta saa välitöntä mielihyvää.”

Kulman takaa kuuluu loisketta. Ensimmäinen kyyhky on uskaltautunut pulkkakylpyyn, kun vieraat ovat poissa näköetäisyydeltä. Pian kuuluu lisää loiskeita. Ne kuulostavat valtavan hilpeiltä.

”Ja ajattele, jos eläimiä ei olisi, eihän tässä olisi mitään mieltä”, Hanna Al-Saedi nauraa.

Lue myös: Ihan oikea rakkausliitto – Hanna meni naimisiin turvapaikanhakijan kanssa

X