Näin Sipoon kahdeksasluokkalaiset auttoivat lähiseudun ihmisiä joulun alla – ”Nuorista puhutaan pahaa, mutta nämä ovat fiksuja”
Yli sata sipoolaista nuorta keskeytti marraskuussa koulunkäynnin viikoksi ja auttoi lähiseudun ihmisiä.
Sipoon seniorikeskuksessa asuvat Erkki Sivunen (vas.) ja Ritva Hildén nauttivat kahdeksasluokkalaisten järjestämistä pikkujouluista. Tarjolla oli glögiä ja nuorten leipomia pipareita.
Onko suomalaiselle mikään niin kiusallista kuin tutustua uuteen naapuriin? Ihmiseen, joka on ennalta tuntematon.
No, on sentään. Vielä tuskallisempaa on järjestää tilaisuus, jossa uudelle asuinalueelle muuttaneiden pitäisi tutustua toisiinsa. Mitä jos kukaan ei saa sanaa suustaan? Tai ketään ei saavu paikalle?
Vaikeusaste nousee entisestään, jos olet vasta 14-vuotias. Ja kuljet ovelta ovelle kutsumassa ihmisiä tapaamiseen tietäen, että voit joutua esittämään asiasi muulla kuin äidinkielelläsi.
Juuri tällaisesta tilanteesta ruotsinkielinen Sebastian Wickholm löysi itsensä 23. marraskuuta Uudensillantien asuinalueella Sipoon Nikkilässä.
Hän kuului kymmenen nuoren ryhmään, joka oli päättänyt tutustuttaa uusia naapureita toisiinsa. Heidän hankkeensa oli yksi kahdestatoista hyvästä teosta, jotka sipoolaiset 8-luokkalaiset toteuttivat, kun Sipoossa pidettiin hyvien tekojen viikko.
Erästä hetkeä kerrostalon rapussa Wickholm ei hevin unohda. Kun hän soitti ovikelloa, huoneistosta kuului karjaisu: ”Oo nyt jumalauta hiljaa!”
Helpotuksekseen Wickholm oivalsi, että huuto oli suunnattu asunnossa haukkuvalle koiralle. Kun ovi aukesi, hän piti itsensä kasassa ja sai kerrottua suomen kielellä, että seuraavana päivänä järjestettäisiin naapuruston tutustumistilaisuus.
Koiran omistaja suhtautui ajatukseen suopeasti. Eikä ollut lainkaan kiivas koululaista kohtaan.
”Se oli ihan kiltti”, Wickholm arvioi.
Palataan hiemaan myöhemmin siihen, kuinka Wickholmin porukka onnistui yrityksessään.
Anders Pihlfyckt (taustalla oikealla) kuuntelee opettaja Janne Kallion esittämää joululaulua. © Tommi Tuomi
Hyviä tekoja koko viikko
Syyslukukauden lopussa iso osa Sipoon kasiluokkalaisista keskeytti koulunkäyntinsä viikoksi ja omisti tuon ajan hyviä tekoja varten.
Maanantaina oppilaat jaettiin ryhmiin, joiden jäsenistä vain osa tunsi toisensa ennalta. Ryhmien piti ideoida muutamassa tunnissa, miten he aikovat auttaa lähiseudun ihmisiä. Teot valmisteltiin tiistaina ja ne toteutettiin keskiviikkona. Käytössä ei ollut lainkaan rahaa, joten oppilaiden piti neuvotella paikalliset yrittäjät sponsoreiksi.
Kustakin ryhmästä valittiin dokumentaristipari. Sen tehtävä oli kuvata tapahtumat puhelimillaan ja leikata niistä video, joka esitettiin kaikille osallistuneille perjantaina.
Vastaava hyvien tekojen viikko on toteutettu 30 yläkoulussa Suomessa ja Virossa. Toimintaan on osallistunut yhteensä 3 000 kasiluokkalaista.
Teemaviikkoja järjestää vuonna 2017 perustettu Gutsy Go -yhdistys, jonka englannin kielinen nimi viittaa sisuun ja rohkeuteen. Isojen suomalaisten säätiöiden rahoittama yhdistys toteuttaa palkittua menetelmää, jonka tarkoitus on lisätä nuorten osallisuutta ja rakentaa rauhaa.
”Nuoret luovat teoillaan yhteyksiä ihmisten välille. Kun kukaan ei jää yksin, ei synny epäluuloja eikä vastakkainasetteluja. Tämä taas ehkäisee kiusaamista ja edistää koulurauhaa”, toiminnanjohtaja Veera Ikonen selvittää.
Gutsyn tavoite onkin se, että kun nuoret auttavat lähiseudun asukkaita, myös heidän oma hyvinvointinsa paranee. Kaksikielisessä Sipoossa tärkeää on sekin, että saman rakennuksen eri siivissä kahta eri koulua käyvät suomen- ja ruotsinkieliset oppilaat tutustuisivat viikon aikana toisiinsa.
Erkki Sivuselle tarjotaan glögiä.
© Tommi Tuomi
Kynttilöitä haudoille
Ensilumi sataa Sipooseen keskiviikon vastaisena yönä. Auringon noustua koululta lähtee kohti hautausmaata ryväs oppilaita, jotka kantavat kynttilöitä, havunippuja ja kanervan varpuja.
Hetken päästä joku keksii, että havuilla voi huiskia toisia päähän. Lumipallojakin viuhuu ilmassa.
Vaikka tunnelma ei ole järin harras, matkalla on vakava tarkoitus. Nuoret aikovat hoitaa hautoja.
Idean keksi Nea Lyytinen, jonka läheinen kuoli taannoin.
”Sen jälkeen jalkani murtui enkä pystynyt käymään hautausmaalla. Minulle tuli siitä huono omatunto. Ymmärsin, että kaikki eivät pääse haudoille, vaikka haluaisivat.”
Kun ryhmä oli lyönyt lukkoon tehtävänsä, sen piti päivässä löytää autettavat ja hankkia tarpeet haudoille.
Oliver Lehto ja Emil Ikonen rohkaistuivat käymään sekä ruotsinkielisen seurakunnan kansliassa että kukkakaupassa. Puhemiehen roolit jaettiin äidinkielen mukaan. Lehto pyysi diakoniatyöntekijää kutsumaan hautausmaalle seurakuntalaisia, Ikonen neuvotteli kauppiaalta kanervat.
”Meillä oli valmis käsikirjoitus siitä, mitä sanomme”, Ikonen kertoo.
Kun seurakunnan ehdotukseen tarttunut Barbro Hindsberg saapuu hautausmaalle, nuoret ovat jo paikalla odottamassa. Hindsberg haluaa mennä ensimmäiseksi kirkkoherra Odert Lindqvistin haudalle. Vanhan polven sipoolaiset muistavat hänet hyvin 1950–60-luvuilta.
Pojat sytyttävät kynttilän palamaan.
”Hän oli suoraviivainen toimija – ennen pappisuraansa hän oli opiskellut insinööriksi. Hänen ansiostaan saimme tänne seurakuntatalon”, Hindsberg muistelee.
Seuraavaksi hän vie pojat miehensä haudalle. Kaiverrus kertoo, että puoliso menehtyi vasta kesäkuussa.
”Mihin hän kuoli?” Lehto kysyy.
”Parkinsonin tautiin. Se näkyi ensin niin, ettei hän kyennyt enää ajamaan autoa. Pärjäsimme pitkään kotona, mutta elämänsä viimeiset kaksi kuukautta hän vietti sairaalassa.”
Kierros jatkuu haudalta toiselle. Hindsberg on mielissään.
”Onhan se kerrassaan mukavaa, että nuoret sytyttävät kynttilöitä haudoille ja kunnostavat niitä.”
Oliver Lehto (vas.) ja Emil Ikonen veivät haudoille kanervia Barbro Hindsbergin opastuksella. © Tommi Tuomi
Oliver Lehto sytyttää kynttilän Hindsbergien sukuhaudalla. © Tommi Tuomi
Toinen toistaan tukien
”Tuo on oikea”, pieni poika sanoo ja osoittaa joulupukkia.
Ollaan tunnelmallisesti valaistussa koulun jumppasalissa, johon tonttulakkiset nuoret ovat rakentaneet temppuradan ekaluokkalaisten iloksi.
”Tosi hyvin menee”, kannustaa Mikko Hyväri poikaa, joka kävelee silmät sidottuna kapealla pukilla taaksepäin. Lasten ei ole tarkoitus selviytyä tehtävästä yksin, vaan toisesta tukea ottaen.
Seuraavallakin pisteellä peitetään silmät. Näkevä kaveri ohjailee narusta vetäen sokkoa, jonka pitää etsiä tennispalloja lattialta.
”Tää on hauskaa mun mielestä”, tyttö narun päässä hihkaisee.
Kiipeilyseinällä ekaluokkalaisten tehtävä on kivuta noukkimaan kuusenkoristeita.
”On tärkeää, että teette yhteistyötä, tuette toisianne”, Kaarlo Strandström opastaa pienempiään.
Temppuradan idea lähti kehittymään siitä nuorten havainnosta, että monet tuntevat itsensä yksinäiseksi, myös pienet lapset.
”Pohdimme, että mikä tekee yhteisön, ja keksimme radan, jossa joutuu tekemään yhteistyötä”, Strandström kertoo.
”Ideoimme erityisesti sellaisia tehtäviä, joissa pitää luottaa toiseen”, Sofia Lonka täydentää.
”Rata oli vaikea tehdä. Mekin opittiin yhteistyötä”, Strandström sanoo.
Ekaluokkalaisten palaute oli riemukasta.
”Yksi sanoi minulle, että tämä oli maailman paras päivä”, Verneri Immonen kertoo.
Ekaluokkalaiset suorittivat useat temppuradan tehtävät silmät peitettyinä. Sokon suoritusta seuraavat Johannes Jürgen ja Ada Huolman. © Tommi Tuomi
Hilda Hujanen kiipeää Eveliina Ilvosen tuella ja Kaarlo Strandströmin kannustamana. © Tommi Tuomi
Joulukortteja senioreille
Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella…
Glögi ja piparit tuoksuvat Sipoon seniorikeskuksessa. Iltaruskon ja Ikivihreän asumisyksiköiden vanhuksia on kokoontunut ruokailutilaan, jossa nuoret tekevät heille omin käsin joulukortteja.
Ritva Hildén pyytää, että seuraavaksi soitettaisiin Sylvian joululaulu. Kun toive on täytetty, 8.-luokkalainen Inga-Sofia Suihkonen kysyy, minkälaisia olivat entisajan joulut.
”Saunaan laitettiin olkia lauteille. Meitä oli kuusi lasta, hoidimme toinen toisiamme, kun vanhemmat pitivät kauppaa Saaren pitäjässä”, Hildén kertoo.
”Aina oli juhla. Piti laulaa, kuka pystyi”, eläköitynyt rakennusmestari Anders Pihlflyckt muistelee.
Nuorten askartelemat joulutervehdykset lähtevät neljälle Ritva Hildénin ystävälle.
”On se eri asia lähettää tällainen kuin kaupan kortti”, hän sanoo.
”Mikä teksti laitetaan?” Suihkonen kysyy.
”Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!”
Koululaisten hyvien tekojen viikko ilahduttaa senioreita.
”En ole pitkään aikaan nähnyt nuoria kuin ikkunasta vilaukselta,” Hildén sanoo.
”Hyvä, että on joskus muitakin, joita katsoa”, Anders Pihlfyckt toteaa.
Pihlflyckt nauttii glögiä pikkutakissa, jonka rinnuksessa komeilee urheiluseura IK-32:n nelisakarainen ansiomerkki. Hän toimi seuran puheenjohtajana vuosikymmeniä.
”Vielä jokin aika sitten täällä asui yksi seurakaverini, mutta hän lähti lepäämään. Kukaan ei ole kuolematon. Perässä mennään, se on ihan varma.”
Emma Kirjonen esittelee vanhuksille tekemäänsä joulukorttia. © Tommi Tuomi
Uusia naamoja tutuiksi
Jo varhain iltapäivällä on selvää, että Uudensillantien naapurikahvila on menestys. Asuinalueen lähes käyttämättömän kerhotalon terassilta kuuluu puheensorina.
Hyvien tekojen viikko saa toisilleen tuntemattomat naapurit etsimään jutun juurta heitä yhdistävistä asioista.
”Täällä on luontoa, rauhaa ja valoa.”
”Ja erittäin paljon koiria.”
Kasiluokkalaiset toivottavat jokaisen kävijän lämpimästi tervetulleeksi. Ja jos joku ei löydä heti naapuria juttukaveriksi, nuoret paikkaavat.
Tarjolla on kahvia, glögiä, pullaa, pipareita ja pizzaa. Kymmeniä ovikelloja soittanut ryhmä on onnistunut myös puhumaan tärkeät ruokalahjoitukset Keravan Tokmannilta ja kolmesta pizzeriasta.
”Kaksi tuntia sitten nuoret kävivät ovellani kertomassa tästä tapahtumasta. Hyvin on tarjoilu pelannut. Ja olen tutustunut yhteen uuteen ihmiseen”, vauvansa ja siskonsa kanssa saapunut Noora Salmi kertoo.
Tyytyväinen on myös Norbert Strahlendorff, 78.
”Nuorista puhutaan pahaa, mutta nämä ovat fiksuja”, hän sanoo.
Strahlendorff saapui Saksasta Suomeen ihastuksen perässä vuonna 1963. Työuransa hän teki tiedotustehtävissä automaahantuoja Korpivaaralla.
”Minulla oli hyvä vaimo. Nyt kun hän on kuollut, kaipaan ihmisiä. Tykkään puhua, se ei ole minulle ongelma”, hän sanoo sujuvalla suomen kielellä.
”Viisi, kuusi uutta naamaa tuli minulle tutuiksi. Tämä on äärettömän hyvä idea”, Strahlendorff sanoo.
Päivän mittaan paikalle saapuu yli kaksikymmentä ihmistä naapurustosta. Se on paljon keskellä arkipäivää, kun monet ovat töissä.
Eläkeikäiset Heli ja Jorma Nykänen ovat kiitollisia siitä, että kerrankin heidän ei tarvitse keittää itse iltapäiväkahveja.
”Ja on hyvä idea laittaa suomen- ja ruotsinkieliset toimimaan yhdessä”, Jorma Nykänen sanoo.
Hän taitaa olla oikeassa. Yhdessä tehdyt ruokahankinnat ja kaverin kannustaminen soittamaan tuntemattoman ovikelloa näyttävät hitsanneen nuoria yhteen.
”Suomen- ja ruotsinkieliset kohtaavat koulussa ainoastaan välitunneilla, mutta sielläkin ollaan usein eri porukoissa. Tässä oppii tuntemaan toisiaan”, 8.-luokkalainen Anton Grönqvist sanoo.
Ei huono saavutus yhdelle viikolle.
Norbert Strahlendorff saapui nuorten järjestämään uuden lähiön asukkaiden tutustumistilaisuuteen. Kuvassa hän rupattelee Sebastian Wickholmin kanssa. © Tommi Tuomi
Uudensillantien asuinalueelle muuttanut Nora Kuurila (vas.) keskustelee naapurinsa Noora Salmen (toinen oikealta) kanssa nuorten järjestämässä tapaamisessa. Paikalle saapuivat myös Salmen sisar Melissa Ståhlbrg ja tytär Kaisa Salmi. © Tommi Tuomi
Viikko huipentui ensi-iltaan, jossa nuoret katsoivat kaikkien ryhmien videot hyvistä teoistaan. © Tommi Tuomi