Kansallispukuhiihdossa helma heilui - Juha Mieto luotsasi hilpeää joukkoa Etelä-Pohjanmaalla: ”Tämä on luovaa hulluutta - sitähän elämäs tarvitahan”

Vaasan Vähässäkyrössä vietettiin kansallispukuhiihtokauden avajaisia, kun hanki hohti ja taivas kaareutui kirkkaana. Mukana sivakoi myös Juha Mieto.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Marja-Leena Tuomola kellahtaa alamäessä kumoon. Edellä hiihtänyt Riikka Paakkunainen ojentaa auttavan kätensä.

Vaasan Vähässäkyrössä vietettiin kansallispukuhiihtokauden avajaisia, kun hanki hohti ja taivas kaareutui kirkkaana. Mukana sivakoi myös Juha Mieto.
(Päivitetty: )
Teksti: Pirjo Latva-Mantila

Hiihtäjälegenda Juha Mieto laskee mäkeä karvalakki päässä. Perässä hiihtää joukko kansallispukuihin sonnustautuneita naisia sekä pappi, jolla on yllään jussipaita aivan kuten Mietaallakin. Etujoukko on ehtinyt jo ­kirkonmäelle, kun jonon keskellä helmat heilahtavat ja yksi hiihtäjä pyllähtää kumoon.

Näky on kuin 1800-luvulta. Ellei tietäisi mistä on kyse, voisi luulla, että joku on keksinyt aikakoneen.

”Onneksi on tekarit molemmissa lonkissa, ei tullut kipiää”, nauraa Marja-Leena Tuomola, Seinäjoen kansallispuvussa pyllähtänyt hiihtäjä.

Hän kertoo kaatumisen tuntuneen mahtavalta, jopa vapauttavalta. Sitä paitsi lumipesu tekee kuulemma hyvää villahameelle.

”En kompastunut hameeseen, vaan monoihin. Nämä ovat pojan, kuten suksetkin – ja niin suuret, että mahtui kaksi villasukkaakin sisään. Hiihtänyt en ole noin kolmeenkymmeneen vuoteen, viimeksi lasten kanssa”, Tuomola selittää kuten kilpahiihtäjillä on tapana.

Meneillään on Kalevalaisten Naisten Liiton järjestämä kansallispukuhiihto ja kauden avaus Vähänkyrön kirkon kupeessa Savilahti-talolla. Juha Miedon lisäksi hiihtämässä on Pohjanmaan alueen kalevalaisia naisia sekä Vähänkyrön kirkkoherra Petri Hautala.

Tapahtuma sai alkunsa Vaasan Kalevalaisten porukasta, joka kyllästyi istumaan kotona, kun tuli korona ja kaikki kiva kiellettiin.

”Juu, viime talvena me tämä keksittiin, kun ei saanut kokoontua sisällä eikä järjestää mitään”, kertoo puheenjohtaja Riikka Paakkunainen.

Kalevalaisten Naisten Liitto innostui ideasta ja lähti mukaan levittämään ilosanomaa sosiaalisessa mediassa. Kohta laduilla viuhuivat kaikenväriset kansallispuvut ympäri valtakuntaa, ja vaasalaiset saivat liitoltaan Vuoden yhdistys -palkinnon.

Hiihtäjälegenda Juha Mieto antaa muutaman hiihtovinkin ennen lähtöä. © Sami Peltoniemi

Hiihtäjälegenda Juha Mieto antaa muutaman hiihtovinkin ennen lähtöä. © Sami Peltoniemi

Helmoissa on eroa

Puheenjohtaja Paakkunainen hiihtää itse Orimattilan kansallispuvussa, jonka hiihto-ominaisuudet on todettu jonkin verran paremmiksi kuin karjalaishenkisen Aino-puvun. Ainon kapea helma kun hieman hidastaa menoa.

Sinisessä Aino-asussa hiihtää tänään Suvi Aho, jolla olisi paukkuja kovempaankin menoon. Vaan helmoista huolimatta nainen painelee Mietaan edelle ja johtaa tätä kohta jo kahden kierroksen verran, sillä Mietaa jää välillä suustaan kiinni.

”No mä psyykkasin itteni sillalailla, etten pysty menemähän ku yhyren ringin, jotta näille muille tulis hyvä mieli”, hän letkauttaa ja iskee silmää.

Kirkkoherra Hautala ottaa hänkin kaiken ilon irti uudesta puhtaasta lumesta, ympärillä vilkkuvista komeista hameenhelmoista ja Juha Miedon ohittamisesta. Aurinko valaisee hienosti kirkon tornin, joten mikäs on hiihtäjän hiihdellessä puolen kilometrin ladulla.

Kirkkoherra on jo paljastanut korttinsa: hän omistaa 15 suksiparia ja sivakoi joka talvi viisi tuhatta kilometriä sekä saman verran kesällä rullasuksilla.

”Tänne otin vaimon vanhat sukset, huonoimmat mitä löytyi, siltä varalta, että tuloo kraapooksia.”

Kraapooksilta silti säästytään, sillä Vähäkyrö-Seuran aktiivit ovat tehneet hyvän ja tasaisen ladun.

”Sakastin nurkalla on oikeen lumetettukin”, kirkkoherran huomaa.

Hän kiittää latuprofiilia, jossa oli sopivasti vaativuutta, eli ala- ja ylämäkeä sekä huikeat, pakkasenpuremat jokiranta- ja kirkkomaisemat.

Mietaa ottaa johtopaikan, mutta kirkkoherra Petri Hautala ryhtyy ohittamaan värikästä letkaa. © Sami Peltoniemi

Mietaa ottaa johtopaikan, mutta kirkkoherra Petri Hautala ryhtyy ohittamaan värikästä letkaa. © Sami Peltoniemi

Hiihtäjälegenda Juha Mieto toi urheilujuhlan tuntua – kirkkoherra Petri Hautala siunauksen

Ilmassa on paitsi kirpakkaa pakkasta, myös sitä kuuluisaa urheilujuhlan tuntua, jota paikalle kutsutun hiihtäjälegendan, Kurikan Jätin, läsnäolo selvästi lisää. Jussipaidan hän puki päälleen järjestäjien toivomuksesta.

”Sanotahan, jotta villapaita on liian kuuma, mutta hyvin tämä päästää iliman läpi. Tantun (hameen) laittamista en harkinnu, koska oon leskimies”, tuumaa karvasuksilla sivakoiva Mietaa.

Kuuluisa monojen koko käydään täälläkin läpi. Niillä on mittaa 51,7 senttiä, mikä on suunnilleen sama kuin aktiivivuosina. Lonkat eivät kuitenkaan ole enää samaa paria, sillä toiseen vaihdettiin tekonivel muutama vuosi sitten. Mihinkään hulluihin kiihdytyksiin Pitkä-Jussi ei enää ryhdy.

”Ihiminen tuloo vanhemmiten klosaksi. Vaikka lonkkaleikkaus onnistui pirun hyvin, juoksulenkkiä en enää rupia tekemähän, enkä hypi ojien yli. Tietoosesti pitää vähän rajoottaa.”

Kansallispukuhiihto sujuu Miedon oppien mukaan: ”kaikes rauhas ja rennosti”.

”Ei kannata yrittää liian kovaa, vaan hissun kissun rauhallisesti ja kukin omalla tyylillä. Suomalaanen osaa hiihtää synnynnääsesti. Ennen vanhaan, kun olin Keski-Euroopas, siellä turistit hiihti köpöttelemällä. Samammoista köpöttelyä se taitaa nykynuorisollaki olla.”

”Mutta hiihto raikkahas ilimas on ylivoimmaasesti paras liikuntamuoto. Koko kroppa saa liikettä”, hän ryhtyy luennoimaan.

”Aamen”, tokaisee vieressä seisova pappi kesken lauseen ja vaihtaa puheenaihetta.

”No niin, siinä tuli siunaus päälle”, Mietaa kuittaa tilanteen.

Naurulle ei ole tulla loppua.

Marja-Leena Tuomola lupaa ­järjestää Seinäjoella oman ­kansallispukuhiihdon. © Sami Peltoniemi

Marja-Leena Tuomola lupaa ­järjestää Seinäjoella oman ­kansallispukuhiihdon. © Sami Peltoniemi

Rohkeasti ja eri tilanteissa

Marja-Leena Tuomola Seinäjoen Kalevalaisista Naisista tuli kauden avaukseen ottamaan mallia, sillä tarkoitus on hiihtää tänä talvena myös Seinäjoella.

”On kerta kaikkiaan mainio ajatus lisätä kansallispuvun näkyvyyttä näin, eikä tätä tehdä hampaat irvessä ollenkaan.”

Tuomola omistaa Seinäjoen puvun lisäksi myös Alavuden kuoropuvun, ja nyt hänellä on suunnitelmissa Kurikan puvun tekeminen.

”Kun saan sen valmiiksi, pidän sitä sitten joka paikassa.”

Vaasalainen Maikki Syväluoma komppaa vieressä. Hän itse lähtee kansallispuvussa jopa kauppareissulle.

”Olen käynyt kaupassa Härmän puvussa, jonka monet vaasalaisetkin tunnistavat. Ihmiset tulevat juttelemaan ja kertomaan omia kokemuksiaan ja muistojaan kansallispuvuista.”

Syväluoman mukaan kansallispuvut elävät uutta tulemistaan, mikä näkyy juuri siinä, että pukua tai niiden osia käytetään rohkeasti eri tilanteissa.

”Perinteet ovat tärkeitä, ne ovat se sydän ja ydin, mutta ei niitä tarvitse ottaa turhan vakavasti.”

Tänään Syväluoma on pukenut päälleen Virolahden puvun sekä monojen sijasta asuun sopivat punaiset huopatossut.

”Tämän puvun sain kaksi vuotta sitten sukulaiselta, joka tietää, että käytän paljon kansallispukuja.”

Villainen puku sopii hänen mielestään mainiosti juuri hiihtoon.

”Itse asiassa tämä on tosi lämmin. Viime talvena kävin ladulla kerran normihiihtovaatteissa, ja kylmähän siinä tuli. Olisi parempi hiihtää vain hameessa.”

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä mahtavassa pohjalaisessa jokirantamaisemassa. © Sami Peltoniemi

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä mahtavassa pohjalaisessa jokirantamaisemassa. © Sami Peltoniemi

Kansallispuku on monikäyttöinen vaate

Kansallispukuhiihto sujuu Pauliina Pääkkösen mukaan mainiosti. Villahameella on hyvät hiihto-ominaisuudet. Tänään hän tuulettaa Etelä-Pohjanmaan puvun hametta ja kirkkaanpunaisella kuvioitua harmaata jussipaitaa.

Pääkkönen on tottunut kansallispuvun käyttäjä, eikä ujostele pukea sitä ylleen tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Hän menetti kansallispukuneitsyytensä muutama vuosi sitten.

”Sukumme on Karjalasta, ja äidilläni oli kaapissa Räisälän puku. Kun tulin mukaan tähän yhdistystoimintaan, kysyin, voisinko pukea sen päälleni juhliin. Ensin tuntui kuin olisi naamiaisiin ollut menossa, mutta kun pääsin juhlapaikalle, tuli varmuus, että tämähän on just hyvä. Sen jälkeen pukua on ollut helppo käyttää.”

Kalevalaisten Naisten Liiton viestintä- ja yhteisökehittäjä Katja Lösönen toteaa sukupolvelta toiselle siirtyvän kansallispuvun olevan monikäyttöinen vaate, jonka avulla voi kertoa omista juuristaan, identiteetistään ja kotiseudustaan.

”Puku on kestävä valinta, sillä sitä voi korjata ja uudistaa lähes loputtomasti.”

Suvi Aho hiihtää ­sinisessä Aino-asussa, jonka hameen ­helma on hieman kapea kovempaan menoon. © Sami Peltoniemi

Suvi Aho hiihtää ­sinisessä Aino-asussa, jonka hameen ­helma on hieman kapea kovempaan menoon. © Sami Peltoniemi

Tekniikasta viis – ”Kansallispuku tuo ilon hiihtämiseen”

Kansallispukuhiihto ei ole pelkkää urheilua. Siihen liittyy oleellisena osana myös spontaani laulaminen sekä runonlausunta. Tähän tapahtumaan on saapunut Vaasan kansalaisopisto Alman lausujat, jotka heläyttävät ilmoille Eino Leinon Hyvä on hiihtäjän hiidellä. Kaikki runossa lausutut maisemakuvailut osuvat kohdilleen, sillä hanki hohtaa, taivas kaareutuu kirkkaana ja kaikilla on hyvä mieli.

”Kansallispuku tuo ilon hiihtämiseen”, kiteyttää Syväluoma.

”Tekniikkaan ei tarvitse kiinnittää huomiota”, jatkaa Paakkunainen.

”Tämä on hyvä keino heittää pois maalliset murheet”, kuvailee Lösönen.

”Oma tyyli kunniaan. Se toimii hiihdossa ja muussakin elämässä, lisää Aho ja yhtyy lauluun, kun joku keksii, että Eppu Normaalin kappale Urheiluhullu sopisi hyvin hiihdonjälkeiseen tunnelmaan.”

”Ennen uskoin älyn voittoon, oli tapanani lueskella filosofiaa aamun koittoon..”

Pauliina Pääkkönen, Riikka Paakkunainen, Maikki Syväluoma ja Suvi Aho mietti­vät jo seuraavia ­tem­pauksia. © Sami Peltoniemi

Pauliina Pääkkönen, Riikka Paakkunainen, Maikki Syväluoma ja Suvi Aho mietti­vät jo seuraavia ­tem­pauksia. © Sami Peltoniemi

Kansallispukuhiihto on luovaa hulluutta

Kansallispukuhiihto on Juha Miedon mukaan ilmiö, jota tässä ajassa tarvitaan.

”Tämä on luovaa hulluutta, ja sitähän elämäs tarvitahan”, hän sanoo ja miettii hetken, pitäisikö hiihtoon ujuttaa huumoria laajemminkin.

”Kyllä eherottomasti pitääs.”

Moni näkee huumoria siinä, kun hiihtäjältä kysytään tunnelmat heti maaliintulon jälkeen.

”Sitä on kritisootu, mutta oon aina ollu sitä mieltä, jotta ne pitää kysyä heti. Itte oon joskus jopa kärsiny siitä, kun olin suorapuheinen ja aika räiskyvä, mutta siitä sain voimmaa. Sillä oon itteni sukkuroonu – ja hurmoksella menöö vaikka seinän läpi!”

Naiset suunnittelevat jo seuraavaa tempausta.

”Se voisi olla vaikka mäkihyppy. Niin ja villasukkajuoksukin on vielä toteuttamatta, innostuu Riikka Paakkunainen ja paljastaa, että perinneasua on kokeiltu hiihdon lisäksi myös potkukelkkailussa.”

”Ja oli meillä kansallispukusoutukin”, muistuttaa Lösönen, jolla on juuret syvällä Karjalassa ja Ylä-Savossa. Häntä kiinnostaisi järjestää kalevalaisille naistovereille ainakin teemaristeily Ylä-Savon kalmistosaarille.

Entisajan twitteri oli vanhojen miesten tarinat

Mietaalla tulee mieleen vielä yksi vanha tarina omilta hiihtovuosilta.

”Oltihin Jerismajalla hiihtämäs, ja kun oikeen satoo lunta, entinen mestarihiihtäjä Kalevi Laurila -vainaa tapasi sanoa, jotta hiljaa hiihtäen tuloo kaunis latu. Se pitää paikkansa. Silloon tehtihin latua iliman konehia, ja aina ensimmäänen, joka latua hiihti, teki siitä tasaleviän. Jos mennä mouhotti välillä niin ja nuon, latu levis, Mieto muistelee.

”Tämän päivän hiihtäjälle kun sanoo tuon, ne naureskeloo, jotta mikähän tuokin loru on. Mutta se oli fakta silloon.”

Kansallispukuhiihtäjät kyllä kuuntelevat Miedon joka sanan ja ottavat lorusta kopin. Jussin neuvot otetaan mukaan, kun seuraavan kerran lähdetään umpihangille.

”Ennen vanhahan kuunneltihin vanhojen miesten tarinoota. Se oli meirän twitteri silloon.”

X