Reportaasi: Näin jäte hyödynnetään materiaalina tai energiana – Kukkuroinmäen käsittelykeskus on Etelä-Karjalan kiertotalouden sydän
Ennen sen nimi oli kaatopaikka, muttei enää. Kukkuroinmäen käsittelykeskuksessa lähes kaikki jäte hyödynnetään uudelleen materiaalina ja energiana.
Kaikelle on paikkansa. Nykylapset eivät enää edes näe samanlaisia jätevuoria kuin ennen oli. Isänsä mukana tullut Iirokin osaa jo auttaa kierrättämisessä.
Mäiskis! Vanha kiuas lentää jätelavalle. Roiskis! Sinne menee pumppu ja kasa ruosteisia hevosenkenkiä.
Jätekuorman tuoja Juha asuu vanhassa maalaistalossa, jossa riittää joka vuosi raivattavaa. Nyt hän on purkanut vanhan saunan, josta kiuaskin on peräisin.
Autoja peräkärryineen ajaa jätelavojen viereen tasaisena virtana. Kun vanhat matot, muovikanisterit, lastulevyt, peilit, WC-pöntöt ja muhkuraiset patjat irtoavat otteesta ja tipahtavat jätelavalle, tuntuu kuin ilmassa leijuisi keveyttä ja helpotusta.
On jotenkin vapauttavaa päästä eroon tavarasta, joka on pyörinyt nurkissa ehkä jopa vuosia.
”Jo kotona tuli hyvä olo, kun sai lastin pakattua”, Juha tuumaa.
Teron ja Tainan kyydissä on polttopuiden alla olleita lastauslavoja. © Mikko Nikkinen
Käsittelykeskus kutsuu
Kukkuroinmäen käsittelykeskus on Etelä-Karjalan kiertotalouden sydän. Lappeenrannan Konnunsuolla, noin 17 kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta sijaitseva käsittelykeskus ottaa vastaan sekä yksityisten että yritysasiakkaiden jätteitä. Tänne päätyy myös eri puolilla maakuntaa olevien aluekeräys- ja ekopisteiden jäte.
Käsittelykeskus on tuttu erityisesti omakotitaloasujille ja mökkiläisille, joiden autotallien ja varastojen nurkkiin tuppaa kertymään kaikenlaista. Tänne päätyvät muun muassa kylpyhuoneen vanhat laatat, romuttuneet polkupyörät, tiensä päähän tulleet sohvat ja kuivahtaneet maalipöntöt.
Sekalaiset jätekuormat pannaan Kukkuroinmäellä kuriin ja nuhteeseen. Kaaokseen syntyy järjestys, sillä kotitalouksille tarkoitetulla Hyödyksi-asemalla on jokaiselle jätteelle oma lavansa – metallille, puulle, pahville ja paperille, energiajätteelle, epäpuhtaalle maa-ainekselle, rakennusjätteelle, sähkölaitteille, renkaille, asbestille, kipsille…
Kartonki, metalli, lasi ja puutarhajäte ovat maksuttomia. Muista jätteistä on maksettava pieni käsittelymaksu.
Harva jätteentuoja suostuu valokuvaan ja ne, jotka suostuvat, haluavat esiintyä vain etunimellään. Oman roinan esittely taitaa tuntua jotenkin nololta, vaikka tunteen pitäisi olla juuri päinvastainen. Hyvällä asiallahan tässä ollaan. On vastuullista lajitella ja tuoda jätteet sinne, minne ne kuuluvatkin eikä jättää niitä keräyspisteiden säiliöiden viereen tai heittää tienposkeen – sellaistakin tapahtuu edelleen.
”Apua, ei minua saa valokuvata, olen niin hirveän näköinen!” huudahtaa eräs nainen. Ahaa, siinä toinen syy varovaisuuteen. Asiakkaiden tyyli koostuu – ymmärrettävistä syistä – virttyneistä verkkareista, huppareista ja kumisaappaista. Hiukset on huitaistu vähän sinne päin tai peitetty lätsällä.
Kulutusyhteiskunnan vähemmän kauniit kasvot. Uutta ostaessa ei aina tule mieleen, että moni ihana löytö on tulevaa jätettä. © Mikko Nikkinen
Huolellinen kuormanteko helpottaa lajittelua perillä. © Mikko Nikkinen
Huolellisempaa lajittelua
Etelä-Karjalan jätehuollon aluevastaava Sami Huotari lähtee esittelemään Kukkuroinmäkeä. Käsittelykeskus voi vielä kasvaa, sillä 136 hehtaarin alueesta on rakennettu vasta 40 hehtaaria.
Kotitalouksista tullut jäte esikäsitellään lajittelukentällä, jossa jätettä seulotaan ja murskataan hyötykäyttöä varten. Kauhakuormaaja nostaa lastin lajittelulinjastolle, jossa magneettierottimet, tuuliseulat ja täryseulat erottelevat kiviaineksen, palavan aineksen, metallin ja villan.
Lähes kaikki vastaanotetut jätteet hyödynnetään uudelleen materiaalina tai energiana. Kukkuroinmäeltä ne lähtevät jätehuollon yhteistyökumppaneille eri puolille Suomea. Esimerkiksi kuivajäte kuljetetaan Riihimäelle Fortumin hyötyvoimalaan ja metalli materiaalikierrätykseen Imatralle. Metallikeräykseen kelpaavat kaikki sellaiset esineet, joissa on yli puolet metallia, kuten ruohonleikkurit ja lastenrattaat.
Huotari toivoo, että ihmiset lajittelisivat huolellisemmin.
”Vaikka teemme täällä lajittelua, olisi todella tärkeää, että asiakkaat lajittelevat itse jätteet oikein. Jätehuoltokustannukset laskevat, kun ylimääräistä työtä jää tekemättä”, hän huomauttaa.
Joskus välinpitämätön lajittelu voi kostautua ikävästi. Kukkuroinmäellä paloi elokuussa kuivajätehalli ilmeisesti siksi, että kuivajätteen sekaan oli pantu pattereita tai akkuja.
Henkilökunta opastaa kotitalousasiakkaita Hyödyksi-asemalla, mutta asiakas kuitenkin kertoo itse, mitä lastissa on.
Mitä paremmin jätteet on kuormaa tehtäessä lajiteltu, sitä helpommalla pääsee. Vaimonsa kanssa jätteitä tuova Jorma on esimerkiksi irrottanut jo valmiiksi muovituolin metallijalat. Pariskunta mainitsee tekevänsä joka vuosi autotallissa kunnon raivauksen. Nytkin on kuomullinen peräkärry täynnä tavaraa.
Johanna ja Juhana kierrättävät rakennustyömaalta kertynyttä jätettä. Sitä tulee, vaikka materiaalit on yritetty laskea tarkkaan tarpeen mukana. © Mikko Nikkinen
Vain viisi prosenttia jää
Ennen vanhaan kaikki jätteet vietiin kaatopaikalle. Suot olivat erityisen suosittuja kaatopaikan perustamispaikkoja. Lappeenrannassa kaatopaikka sijaitsi Toikansuolla, jonne vievän tien varrella olevassa metsikössä asui asunnottomia alkoholisteja pahvista ja pellistä kyhätyissä majoissa.
Vuonna 1978 säädettiin jätehuoltolaki. Sitä ennen kaatopaikkojen käyttöä ei valvottu mitenkään, ja niille tuotiin aineita, jotka luokitellaan nykyään ongelmajätteeksi. Tunnetuin seuraus tästä lienee Helsingin Myllypuron tapaus. Myllypurossa rakennettiin 1970-luvulla taloja entiselle 1950-luvun kaatopaikalle. Vuonna 1998 kaatopaikalta löytyi useita vaarallisia aineita, kuten PCB:tä ja öljyä. Alueen rakennukset määrättiin purettaviksi.
Kaatopaikkoja on edelleen, sellainen on Kukkuroinmäelläkin. Penkaksi kutsutun alueen virallinen nimi on tavanomaisen jätteen loppusijoitusalue. Sinne menee nykyään viitisentuhatta tonnia vuodessa kiveä, asbestia, PVC-muovia ja lasikuitua.
”Nykyään noin viisi prosenttia kaikesta jätteestä menee penkkaan. Aiemmin, noin kymmenen vuotta sitten, määrä oli vielä kymmenkertainen”, Huotari kertoo.
Tuuli pöllyttää penkkaa, jonka reunalla kukkii muutama kukkanen. Nenässä ei tunnu minkäänlaista pahaa hajua, eivätkä lokit raaku.
Täällä Kukkuroinmäen pohjoispäässä on myös pilaantuneiden maiden käsittelykenttä, jossa öljy-yhdisteillä pilaantuneita maita käsitellään kompostoimalla. Puhdistettuja maa-aineksia voidaan hyödyntää käsittelykeskuksen rakenteissa.
Lisäksi täällä on vaarallisen jätteen loppusijoitusalue esimerkiksi teollisuuden jätteille.
Loppusijoitusalueelle on tehty tuhdit pohjarakenteet suojaamaan ympäristöä jätteiden haittavaikutuksilta.
Ruosteisia hevosenkenkiä ja nauloja ei tarvita enää, joten käsittelykeskus saa etsiä niille uuden elämän metallinkierrätyksessä. © Mikko Nikkinen
Nikon avoperäkärry palvelee sitkeästi, vaikka on kantanut jo melkoisen määrän kuormia. © Mikko Nikkinen
Biokaasua omasta takaa
Jätevesilaitoksen vieressä sijaitseva biokaasulaitos aloitti toimintansa vuonna 2020. Täällä biojätteet ja jätevedenpuhdistamojen lietteet käsitellään ja tuotetaan biokaasuksi. Se jalostetaan edelleen liikennepolttoaineeksi kaasukäyttöisiin autoihin. Niitä on myös monella Etelä-Karjalan jätehuollon työntekijällä.
Vaikka biojätteitä on esimerkiksi Lappeenrannassa lajiteltu jo vuodesta 2001, petrattavaa on edelleen.
”Kotitalouksien biojätteestä menee noin 25 prosenttia tavallisen kuivajätteen joukkoon. Jos saisimme kaiken talteen, pystyisimme lisäämään myös biokaasun tuotantoa, mikä palvelisi kaikkia”, Huotari huomauttaa.
Biokaasulaitoksen vieressä toimii Kekkilän kompostointilaitos, joka käsittelee yritysten ja teollisuuden biohajoavia jätteitä ja tekee niistä multaa. Laitoskäsittelyn jälkeen kompostimassoja jälkikypsytetään aumoissa asfalttikentällä. Tämä on Kukkuroinmäellä ainut paikka, jossa haiskahtaa.
Huotari toivoo, että käsittelykeskus saisi vielä jätteenpolttolaitoksen. Näin hukkalämpö voitaisiin hyödyntää joko sähkön tekemiseen tai lähialueiden lämmitykseen.
”Kallistahan se toki olisi, koska sijaitsemme sen verran kaukana Lappeenrannan keskustasta.”
Pikkuauto ja pesukone viimeisellä matkallaan kohti uutta tulemista. © Mikko Nikkinen
Jätehuolto uudistuu
Kuntien vastuulla on järjestää asumisessa syntyvän jätteen sekä kunnan hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvän yhdyskuntajätteen käsittely.
Järjestelyt vaihtelevat kunnasta toiseen, mutta yleensä kuntien alueilla on joko kunnan jätelaitoksen tai tuottajien ekopisteitä, joille voi viedä lasia, metallia, muovia ja kartonkipakkauksia.
”Lisäksi asukkailla on mahdollisuus käyttää jätelaitoksen ylläpitämiä lajitteluasemia, joille voi omatoimisesti viedä vaikkapa suurempia metalliesineitä, risuja, puutarhajätettä, huonekalujätettä, omatoimiremonttien jätteitä ja vaarallisia jätteitä”, Kuntaliiton erityisasiantuntija Tuulia Innala kertoo.
Viime vuonna voimaan tullut jätelaki alkaa vaikuttaa lähivuosina. Se näkyy muun muassa siinä, että kaikissa yli 10 000 asukkaan taajamissa on järjestettävä biojätteen erilliskeräys. Tämä koskee myös omakotiasujia.
Jos pihalla ei ole tyhjennettävää biojäteastiaa vaan kompostoi itse biojätteet, on kompostista tehtävä jätehuoltoviranomaiselle kompostointi-ilmoitus.
Uuden lain myötä kaikkien taajamien vähintään viiden huoneiston kiinteistöihin on tultava keräyspisteet lasille, metallille, paperille, kartongille, muoville, kuivajätteelle ja biojätteelle.
”Meidän on saatava nostettua kierrätysastetta. Vaikka taloyhtiön pihassa olisi seitsemän jäteastiaa, ei maailma pelastu, jos ihmiset eivät lajittele”, muistuttaa Innala.
Kun mitään ei heitetä pois, jäämistöstä voi löytyä vaikka sähkömoottori. © Mikko Nikkinen
Jarkko on pakannut auton tavaratilankin täyteen, jotta kiertoon pääsee kaikki mahdollinen turha tavara. © Mikko Nikkinen
Kierrätys vapauttaa
Öljysuodattimia, sirkkeli, johtoja, sähkömoottori, vuorivillaa, kipsilevyjä. Sami on siivonnut edesmenneen appiukkonsa jäämistöä pikkuhiljaa ja rakennellut kuormaa. Hän hymähtää, että mies oli varsinainen hamsteri – mitään ei heitetty pois.
”Tällaisen kuolinpesän jätti perinnöksi.”
Sitten paikalle kurvaavat Johanna ja Jarkko poikansa Juhanan kanssa. Peräkärry on lastattu täyteen painekyllästettyä puuta, maalipurkkeja, styroksia, listoja, laminaattia, muovia ja pahvia.
Perheen talonrakennusprojekti on loppumetreillään, ja pian pitäisi päästä muuttamaan. Heidän tavoitteenaan on ollut kierrättää kaikki mahdollinen rakennusjäte. Tavoitetta on edistänyt se, että työmiehet kierrättävät jo valmiiksi työmaalla.
Johanna tuskailee, että vaikka he ovat laskeneet materiaalit tosi tarkkaan, hukkatavaraa jää silti.
”Ja muovia ja pahvia, sitä riittää. Miksi kaikki pitää pakata kaikenlaiseen?”
Kun suurella syöttöaukolla varustettu kartonkipuristin alkaa hurista, Juhana juoksee kurkistamaan sen kitaan.
Johanna kertoo, että kun he jokunen vuosi sitten muuttivat Helsingistä Lappeenrantaan, oli ällistys suuri, kun taloyhtiössä kierrätettiin kaikki.
”Helsingissä asuimme erillistalossa eikä taloyhtiössämme kierrätetty mitään, vaan kaikki meni polttoon.”
”Muuli” lukee Nikon punaisen avoperäkärryn kyljessä. Kuorma on sidottu hyvin pressulla ja liinoilla. Niko on äitinsä Kirstin ja siskonsa Suskun kanssa tyhjentänyt isovanhempien kyläkaupan yläkertaa.
Kirsti miettii, että on niin paljon helpompaa jemmata tavaraa nurkkiin ja ajatella, että polttaa ne joskus kuin tehdä kuorma ja tuoda se saman tien jätekeskukseen.
Kun viimeinenkin jätesäkki lentää lavalle, Kirsti huudahtaa, että on paljon kevyempi olo.