Käsityöharrastus synnytti yrittäjän syvän laman keskelle – Navettapuotiaan pyörittävä Susanna Lähde: ”Luonto on suurin innostajani”

Susanna Lähde tietää, että suomalaiset rakastavat käsillä tekemistä. Niin hänkin. Rakkaus käsitöihin sai hänet irtisanoutumaan töistä ja perustamaan pihanavettaan oman pajan kesken syvimmän laman.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Susanna Lähteen mukaan kauneutta kannattaa ripotella ympärilleen.

Susanna Lähde tietää, että suomalaiset rakastavat käsillä tekemistä. Niin hänkin. Rakkaus käsitöihin sai hänet irtisanoutumaan töistä ja perustamaan pihanavettaan oman pajan kesken syvimmän laman.
Teksti: Irina Björkmann

”Mitä kivaa keksisin?” mietti loppilainen Susanna Lähde kolmisenkymmentä vuotta sitten. Hän oli viettänyt lähes kolme niin mukavaa vuotta hoitovapaalla, ettei paluu vakityöhön kaupan lihatiskin taakse innostanut.

”Silloin hoksasin, että meillähän on tuossa pihalla vanha kivinavetta ihan turhan panttina. Sinne piti vain keksiä jotain ­kivaa.”

No älä hullu ole! totesivat monet lähipiirissä. Ja totta, ajatus oman käsityöharrastuksen ympärille kehitetystä navettapuodista haja-asutusalueelle oli Susannastakin näin jälkeenpäin ajateltuna melko eksoottista, vaikka silloin se tuntui kerrassaan mahtavalta idealta.

Oli vuosi 1991, ja yrityksillä meni huonosti. Tai niitä pikemminkin ajettiin alas, huutokaupattiin ja myytiin pilkkahintaan kuin perustettiin uusia. Mutta Susanna ajatteli, että jos hän tekisi jotain sellaista, mistä itse nauttisi, hän jaksaisi paremmin läpi harmaiden aikojen ja puskisi innollaan eteenpäin.

”Olen aina rakastanut käsillä teke­mistä. En olisi lapsenakaan halunnut tehdä muuta kuin askarrella. Kun äiti tuli Riihimäen-reissuiltaan, se oli aina juhlapäivä, sillä hänellä oli tuliaisina aina pussillinen ­ihania tilkkuja ja kartonkeja, joiden pariin uppouduin päiviksi. Ja niin sitten aikuisena, kun asiaa mietin, tajusin, etten tosiaan halunnut edelleenkään tehdä muuta kuin ­sukeltaa samanlaiseen tekemisen tilaan.”

Niin Susanna marssi navettaan ja alkoi purkaa sen irtaimistoa. Se oli hieno tiilinavetta, joka vain vaati remonttia.

”Eihän minulla ollut suurta pääomaa millä aloittaa, joten niin me miehen kanssa remontoimme ensin vain vanhan pienen karjakeittiön. Irtisanouduin töistä, hain pankista alkulainaa, ostin navettaan kassakoneen ja ladoin huoneen täyteen omia käsitöitäni. Pistin paikallislehteen ilmoituksen ja aloin odottaa, että asiakkaita tulisi”, Susanna nauraa.

Nykyään Savi-Heinä-puodin asiakaskunta on laajentunut paljon Lopen rajojen ulkopuolelle. © Tiiu Kaitalo

Nykyään Savi-Heinä-puodin asiakaskunta on laajentunut paljon Lopen rajojen ulkopuolelle. © Tiiu Kaitalo

Savea, heinää ja värejä

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin vanhassa karjakeittiössä on edelleen kassakone ja käsitöitä. Sen jälkeen puodissa on remontoitu lähes kymmenen muutakin huonetta, koko tilava navetta. Savi-Heinä Puoti on jokaista seinäalaa myöten täynnä keramiikkaa, itse tehtyjä kynttilöitä, huovutustöitä, kransseja ja useampi huone niiden lisäksi on pyhitetty askartelutarvikkeille.

”Aloitin savitöillä. Täytyy myöntää, että ne eivät varmasti alkuun olleet vielä kovin kummoisia. Sitten aloin kasvattaa meidän pihan viereisellä pellolla kukkia ja tein kuivakukka-asetelmia, niillä oli 1990-luvulla oikein buumi. Siitä hiljalleen sitten aina innostuin jostakin uudesta käsityötekniikasta tai -materiaalista ja aloin vain tehdä.”

Edelleen Susanna tekee keramiikkaa. Tänäänkin aamu on ennen puodin avaamista alkanut kuudelta. Susanna on silloin istuutunut dreijansa ääreen ja alkanut pyörittää kauniita ruukkuja, jotka nyt kuivuvat puodin uumenista löytyvän pajan hyllyillä. Ne ovat paikallisen eläinlääkäriaseman koi­rien tuhkauurnia.

”Aina tulee jotain uutta. Milloin astiat ihastuttavat, milloin tuulikellot, erilaiset ruukut tai huovutustyöt. Nyt on buumina itse tekeminen ja kaikki askartelutarvikkeet sekä langat.”

Nyt aamupäivästä, kun puoti on juuri tälle päivälle avattu, jatkuu hyllyjen raivaus. Siinä on tullut auttamaan Susannan osa-aikainen työntekijä ja sisaren tytär Hanna-Pia Rasinen. Raivausta tehdään, sillä kesäsesonki on vaihtumassa syksyyn.

”Ihanaa, kun on syksy, voin levitellä värejä joka puolella. Vähän aina kidun kesän läpi, mutta ilman viiletessä innostun.”

Keltaista, oranssia, punaista, ruskean eri sävyjä, kaikkea ripotellaan. Servieteistä saksitut vaahteranlehtikuviot pujotetaan naruun ja ripustetaan ikkunan koristeiksi. Susanna ja Hanna-Piia, tuttavallisemmin Hapi, raivaavat kesäesineet varastoon. Sinne lähtevät kirkkaanvihreät keramiikkatyöt, kesäiset arkarteluvinkit, niin kuin vaikkapa vihreäksi maalattu säilykepurkki, jonka kylkeen on koristeltu kukkia. Sen kansi on jätetty hieman kiinni ja siihen on kiinnitetty hyttyssavukierukka.

”Kaihdan rumia käyttöesineitä. Inhosin mieheni rumia tuhkakuppeja ja niin päädyin suunnittelemaan kärpässienituhkakupin, jonka sienikansi pitää tumpit piilossa”, Susanna kertoo.

Samainen sienipurkki on ollut puodin hittituote jo parikymmentä vuotta.

Naiset siirtyvät raivaamaan navetan katettua kuistia: myrskylyhtyjen väri vaihtuu syksyyn spraymaalilla, kesäkukat vaihtuvat kestokukkiin, samoin seinälle ripustettuihin oksiin ja katosta roikkuvaan heinäseipääseen vaihdetaan koristeet. Samat muutokset Susanna tekee myös kotonaan, värit vaihtuvat sesonkien ja juhlapyhien mukaan. Koriste-esineitä on kotonakin paljon, osa itse tehtyjä, osa luonnosta löydettyjä – sekä paljon kynttilöitä tunnelmaa luomaan.

Susanna tekee jatkuvasti tilaustöitä: astiastoja, uurnia, koriste-esineitä lahjoiksi. © Tiiu Kaitalo

Susanna tekee jatkuvasti tilaustöitä: astiastoja, uurnia, koriste-esineitä lahjoiksi. © Tiiu Kaitalo

Luonto inspiroi

”Luonto on suurin innostajani, sieltä löydän ideoita töihini. Kun muut lähtevät korin kanssa sieneen tai marjaan, minä kerään oksia, heiniä, varpuja ja käpyjä.”

Ja ystävät ja sukulaiset keräävät, he tietävät, että kaikki luonnosta löydetty on Susannan aarteita, kivetkin. Ne saavat usein maalipinnan. Osa muuttuu leppäkertuiksi, puutarhapöydän liinan painoiksi tai sopivan kokoiset kivet voivat kiemurrella vaikkapa kirkkaanvihreänä kivimatojonona pitkin kukkapenkkiä.

”Kun poikani oli pieni, hänen takin taskunsa pullistelivat käpyjä, niitä meni pesukoneeseenkin, kun hän keräsi minulle materiaaleja. Kerran hän raahasi metsästä melkein itsensä kokoista juurakkoa mukanaan”, Susanna nauraa.

”Siinä on suuri ero, mistä asiakas on. Maalla ollaan tarkempia ostosten kanssa. Pääkaupunki­seudulta tulevat nappaavat ostoskorin ja alkavat valita”, Susanna nauraa. © Tiiu Kaitalo

”Siinä on suuri ero, mistä asiakas on. Maalla ollaan tarkempia ostosten kanssa. Pääkaupunki­seudulta tulevat nappaavat ostoskorin ja alkavat valita”, Susanna nauraa. © Tiiu Kaitalo

Yötöitä ja tuttisuinen työkaveri

Suomessa on Tilastokeskuksen laskemien mukaan noin 6 500 Susannan kaltaista käsityöyrittäjää. Kaikkiaan ala on melko pieni ja työllistää suoraan vain vähän yli 10 000 ihmistä. Harva pääsee alalla vaurastumaan, itse asiassa suuri osa tekee jotain muuta sen ohessa.

”Ensimmäisen kolme vuotta olivat todella vaikeita. Välillä oli päiviä, ettei tänne navettaan eksynyt ketään. Mutta jotenkin pärjäsin, ehkä siksi, ettei minulla ollut mitään suuria investointeja, laajensin aina sitä mukaa kuin pystyin.”

Päivät olivat pitkiä, ja työpäivä oli joka päivä.

”Poikani Joni oli täällä navetassa päivät kanssani. Hän istui tutti suussa tuossa kassan vieressä ja välillä hauskuutti tai kauhistutti asiakkaita jutuillaan. Iltaisin kun mies tuli töistä, jäin tänne yleensä tekemään tilaustöitä”, Susanna kertoo.

”Muistan hyvin, kuinka Joni useasti harppoi tänne kotoa pimeän pihan poikki sukkahousuissa ja kumppareissaan sanomaan, että nyt äiti kotiin, mua väsyttää. Ja tunnin kuluttua hän usein tuli uudelleen kertomaan, että oli laskenut sataan ja halusi nukkumaan, eikä isä kelvannut nukuttajaksi.”

Syksyn värit saavat näkyä kaikessa, niin Susannan valamissa kynttilöissä kuin keramiikkatöissäkin. © Tiiu Kaitalo

Syksyn värit saavat näkyä kaikessa, niin Susannan valamissa kynttilöissä kuin keramiikkatöissäkin. © Tiiu Kaitalo

Edelleen on joskus päiviä, että kassaan jää vain muutama kymppi, mutta enää se ei stressaa. Susanna tietää, että tulee toisenlaisiakin päiviä.

”Ainoat hetket, jolloin aina puuskahdan, että nyt riittää, on kun teen veroilmoitusta. Silloin tämän alan älyttömyys aina paiskahtaa silmille. Käsityöyrittäjiä kuritetaan 24 prosentin alvilla, joka on ihan kohtuuton.”

Innostus työhön on löytynyt kuitenkin aina uudelleen. Joskus se vaatii vain palan kartonkia, uuden houkuttelevan lankavärin tai sammalmättään, josta löytyy idea uuteen kranssiin.

Ja edelleen Susanna huomaa innostuvansa välillä niin, että hävittää ajantajun. Väsymyksen ja stressin keskelläkin Susannaa auttaa juuri kaikenlainen väkertäminen. Kun hän vain alkaa tehdä jotain, mieli tyyntyy. Siihen perustuu hänestä kädentaitojen buumikin. Kun maailma ympärillä on monimutkainen, ongelmat käsissä ovat konkreettisesti ratkaistavia.

Susannan sienipurkit ovat putiikin hittituote. Alun perin tuhkakupiksi suunniteltu kärpässieni on monella jauhojen säilytysastia. © Copyright Tiiu Kaitalo

Susannan sienipurkit ovat putiikin hittituote. Alun perin tuhkakupiksi suunniteltu kärpässieni on monella jauhojen säilytysastia. © Copyright Tiiu Kaitalo

Naisten valtakunta

Kun Susanna oli navettapuotinsa alkuvaiheessa kuunnellut riittävän pitkään ”Miten olet tehnyt tämän?” -kysymyksiä, hän päätti alkaa opettaa eri käsityötekniikoita asiakkailleen. Niin yhdessä on valettu kynttilöitä, tehty joulukortteja, koriste-esineitä, punottu amppeleita ja kirjailtu kaikenlaista, ihan siitä riippuen, mitä on toivottu – ja mitä Susanna on vain keksinyt.

”Kursseja on hauska pitää. Leivon aina jotain, kokeilutan ideoitani askartelijoilla, ja juttelemme ihan kaikesta, mitä mieleen juolahtaa.”

Tai kälätetään niin, että välillä Susannan pitää lähes huutaa, että saa neuvonsa puheen yli.

Käsityö- ja askarteluihmiset ovat Susannan mielestä melko samanhenkisiä. Ja naisia.

”Onhan se totta, että tämä on naisten taivas. Miehet odottavat usein autossa, kun vaimot tekevät ostoksia. Kolmenkymmenen vuoden aikana kaksi miestä on uskaltautunut käsityökurssille, kun teimme millenniumjouluksi sinivalkoisia tonttuja.”

Samanhenkisyys on Susannassa käsityöihmisissä välillä suorastaan silmiinpistävää, jopa ulkoisesti.

”Meitä yhdistää tietynlainen myönteisyys ja uteliaisuus, mutta varmaan myös se, että takamus pysyy aika tiiviisti penkissä, mitään liikuntaihmisiä emme ole.”

Pinterest on luonnon lisäksi Susannan mielestä hyvä paikka selata ideoita. ”Lähden aina vuodenajasta ja luonnon väreistä miettimään, mitä olisi kiva tehdä.” © Tiiu Kaitalo

Pinterest on luonnon lisäksi Susannan mielestä hyvä paikka selata ideoita. ”Lähden aina vuodenajasta ja luonnon väreistä miettimään, mitä olisi kiva tehdä.” © Tiiu Kaitalo

Pääomana ihmiset

Puodin ovi käy sateisena arkipäivänä aina silloin tällöin. Tänään on sellainen muutaman kympin päivä, mutta onneksi on tilaustöitä. Naiset kirkonkylältä käyvät hakemassa vetoketjuja ja korttipohjia.

Taitoliiton teettämän kyselyn mukaan yli 62 prosenttia käsityöalan yrittäjistä ilmoitti liikevaihtonsa laskeneen koronan aikana. Kivijalkayrittäjillä liikevaihdon laskusta ­ilmoitti muutama prosentti vähemmän.

Susannalla ei tapahtunut suurta romahdusta, sillä hän myy nykyään niin paljon askartelutarvikkeita. Koteihin jymähtäneet ihmiset etsivät tekemistä. Se toi kauppaan myös uusia asiakkaita, jotka halusivat kokeilla, osaisivatko he tehdä mitään.

”En koskaan tyrkytä mitään, vähän kuulostelen ensin. Usein ihmiset eivät tiedä ollenkaan mistä lähteä. Silloin mietimme yhdessä, pitääkö asiakas maalaamisesta, näpertämisestä vai neulomisesta.”

Tarpeen tullen Susanna näyttää, miten styroksiselle arkartelupohjalle voi liimailla jäkälää tai päällystää se kauniilla paperilla ja liimalla. Joulupallot syntyvät niin tosi helposti.

”Paras onnistumisen tunne onkin sellainen oivallusilme, kun ihminen löytää tekemisen ilon.”

Muuten Susannan on vaikea eritellä onnistumisiaan. Hämäläinen luonne ei juuri tekemisillään kehuskele.

”No, ehkä suurin onnistuminen on se, että olen hengissä, navetta on pystyssä eikä edes kynttilöiden lepatuksesta ole palanut poroksi.”

Niin ja ihmiset, Susanna huomauttaa. Ilman hullua ideaansa hän olisi jäänyt vaille kymmeniä, jopa satoja, navetan ovesta putkahtaneita ystäviä. Moni käy ihan muuten vain, vaikka ei edes käsitöistä välitä. Joskus peräkkäisillä ovenavauksilla tullaan ostamaan muistokynttilää tutun ihmisen haudalle ja teettämään uusia nauhoja lapsenlapsen kastepukuun. Samalla puhutaan huolet ja murheet.

”Ja mitä vanhemmaksi tullaan, käydään läpi myös terveyshuolet. Tunnen varmasti kylän lähes kaikki sydänsairaudet ja suonikohjut!”

Asiakkaista on tullut myös ystäviä. Tarja Frankberg (oik) ja Irma Ranta-Ruoma (vas.) eivät tunnustaudu innokkaiksi käsityöihmisiksi, mutta he viihtyvät Susannan kaupassa niin hyvin, että välillä auttavat myymälässä. Myös Susanna sisarentytär Hanna-Pia Rasinen (kesk.) on usein apuna. © Tiiu Kaitalo

Asiakkaista on tullut myös ystäviä. Tarja Frankberg (oik) ja Irma Ranta-Ruoma (vas.) eivät tunnustaudu innokkaiksi käsityöihmisiksi, mutta he viihtyvät Susannan kaupassa niin hyvin, että välillä auttavat myymälässä. Myös Susanna sisarentytär Hanna-Pia Rasinen (kesk.) on usein apuna. © Tiiu Kaitalo

X