Kenian Nairobissa Fidan Paula ja Sami Konttinen kohtaavat vähäosaisia ja syrjäytyneitä – ”Auttamistyö ei ole aina ihan yksinkertaista”

Kenian Nairobi on herännyt uuteen aamuun. Rautaportin ovi käy tiuhaan Maisha Poa -keskuksessa, johon tulijat ovat etupäässä nuoria miehiä. Ensivilkaisulla miehet näyttävät töihin kiiruhtavilta nairobilaisilta. Tarkempi silmäys paljastaa risaiset ja likaantuneet vaatteet.

Poikien ja nuorten miesten kasvoilla on hymy heidän tervehtiessään toisiaan ja portinvartijaa. Kasvonpiirteissä on kuitenkin kovuutta, joka saa parikymppisen miehen näyttämään keski-ikäiseltä.

Kuusi nuorta miestä suuntaa nyssyköineen talon nurkalla sijaitsevalle pesupaikalle, jossa he alkavat pestä käsin kylmällä vedellä ja saippualla vaatteitaan. He elävät kadulla vailla vakinaista asuntoa. Osa on elänyt kadulla vuosia.

Muutaman miehen katse harhailee ja liikkuminen on hieman huteraa, mikä kertoo vuosia jatkuneesta päihteiden ja liuottimien käytöstä. Huumeiden tai päihteiden vaikutuksen alaisena keskukseen ei ole lupa tulla.

”Hyvää huomenta, mitä kuuluu, miten menee”, Sami Konttinen tervehtii ja kysyy englanniksi pesupuuhissa olevia poikia.

Pian käynnissä on vilkas keskustelu, joka poukkoilee säätilasta ja sateen odotuksesta Kenian päivänpolitiikkaan. Miehet tuntevat toisensa ja etenkin nuorille miehille Sami on tuttu, sillä hän oli vaimonsa Paulan kanssa perustamassa Maisha Poa -keskusta vajaat parikymmentä vuotta sitten.

Pandemiasta on palattu normaaliin, mutta kättelyn sijaan suositaan muita tervehtimistapoja. © Päivi Arvonen

Iloinen jälleennäkeminen

”Ei mutta Nickson, mahtava nähdä pitkästä aikaa! Mitä kuuluu”, Sami Konttinen huikkaa keskuksen portista sisään kävelevälle kolmekymppiselle miehelle.

Miehet tervehtivät toisiaan iskemällä nyrkit vastakkain ja vetäytyvät ulos pöydän ääreen vaihtamaan kuulumisia.

Juttutuokion jälkeen Sami kertoo, että Nickson oli ensimmäisiä katupoikia, joihin Konttiset tutustuivat, kun Maisha Poa -keskusta rakennettiin. Syksyllä 2006 Nickson oli päätähti Ylen Hyvä -keräyksessä, jossa seurattiin nairobilaisten katupoikien elämää. Nickson pääsi kadulta pois ja kouluun suomalaisten lahjoitusten avulla.

Samin ja Nicksonin yhteys katkesi vuosiksi. Kaksi vuotta sitten Sami sai Facebookissa kaveripyynnön mieheltä, mutta pandemian vuoksi tapaamiset olivat hankalia.

”On mahtavaa nähdä, että Nickson voi nyt hyvin. Hänellä on koti, vaimo ja kaksi lasta sekä perustoimeentulon tarjoava työ. Mies on loistoesimerkki siitä, että auttaminen kantaa ja kannattaa. Elämä paranee, kun köyhyyden kierre katkeaa”, Sami sanoo.

Kadulla elävät tukevat ja auttavat toisiaan. Kuvassa entinen katupoika, yliopistokoulutuksen saanut Kevin, kertoo katupojille tarinaansa. © Päivi Arvonen

Vastuu paikallisilla

Maisha Poa -katulapsikeskuksen rakentaminen alkoi vuonna 2006 yhteistyössä suomalaisen Fida-järjestön ja sen kenialaisen kumppanikirkon kanssa. Ulkoapäin keskus näyttää tavanomaiselta kerrostalolta. Se sijaitsee Kawangwaren kaupunginosassa matalatuloisten alueella, jota kutsutaan joskus myös slummiksi.

Kadulla keskuksen ulkopuolella käy tavanomainen vilinä: mopoilijat väistävät tottuneesti kävelijöitä. Kadun varrella on pieniä kauppoja ja myyntikojuja, leipomon ja teurastamon tuoksut sekoittuvat hitsaajan pajalta tulevaan katkuun.

Paula ja Sami Konttinen olivat keskuksen alkutaipaleella paljon läsnä keskuksen arjen toiminnoissa. Nyt he vierailevat siellä harvoin. Tänään he ovat saapuneet keskukseen tapaamaan työntekijöitä ja kuulemaan tilannekatsauksen toiminnasta ja katulasten tilanteesta.

Paula juttelee swahiliksi keskuksen työntekijöiden kanssa. Puhetta rytmittävät ahkerasti liikkuvat kädet ja naurunremakat.

Paula kertoo, että keskus toimii itsenäisesti rahoituksen suhteen. Konttiset tukevat Fidan työntekijöinä keskuksen työntekijöitä ja tarjoavat koulutusta ja henkistä tukea. Paula toimii Fida International ry:n Itä-Afrikan kehitys- ja yhteistyöohjelman päällikkönä, Sami taas työskentelee asiantuntijana Fidassa ja osan työajastaan johtotehtävissä Water for the World -järjestön vesi- ja kaivohankkeissa eri maissa.

Oleellinen muutos työssä on, että konkreettisen ruohonjuuritason auttamistyön sijaan työssä tuetaan paikallisia toimijoita.

”Maisha Poa -keskus on esimerkki onnistuneesta kehitysyhteistyöstä, jossa vastuu on siirtynyt paikallisille”, Paula sanoo.

Kadulla elävät pojat ja nuoret miehet käyvät Maisha Poa -keskuksessa pesemässä vaatteitaan. Paulan ja Samin kanssa he keskustelevat myös arjen pienistä iloisista asioista. © Päivi Arvonen

Kadulla elävät tytöt sekä äidit lapsineen ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. Maisha Poa -keskuksesta kaikki saavat tietoa myös muista auttavista tahoista. © Päivi Arvonen

Katulapsi on arvokas

Paulan ja Samin työnantaja Fida International ry on suomalainen kristillinen, Suomen helluntaiseurakuntien vuonna 1927 perustama järjestö, joka tekee sekä kehitys- että lähetystyötä yli 50 maassa. Fidan yhteistyökumppani Keniassa on Kenian helluntaikirkko, jolla on yli kaksi miljoonaa jäsentä.

”Suomessa uskonto tuntuu välillä hiukan monimutkaiselta asialta, Afrikassa hengellisyys on paljon avoimempaa, luonnollinen asia. Ihmiset ovat avoimesti tunnustavia aktiivikristittyjä”, Sami kertoo.

Myös Paulan ja Samin työn arvot ja motiivit tulevat kristinuskosta; lähimmäisen auttamisesta ja lähimmäisenrakkaudesta.

Kristityille lähimmäisenrakkauden ja jokaisen yksilön ihmisarvon tunnistamisen ja tunnustamisen voisi kuvitella olevan itsestään selvää. Paula ja Sami ovat työssään huomanneet, ettei näin ole.

”Pidin katulapsia likaisina ja arvottomina. Paulan ja Samin esimerkistä opin, että lapsi on arvokas, vaikka hän eläisi kadulla. Maahan pudonnut sadan dollarin seteli on edelleen sadan dollarin arvoinen, vaikka se olisi kuinka likainen. Tätä haluan nyt ihmisille opettaa”, kertoo katulapsityötä vapaaehtoistyönä tekevä pastori Mary Muturi.

Hän aloitti vapaaehtoistyön katulapsikeskuksessa heti sen valmistuttua.

”Meillä on vielä paljon asennemuokkaustyötä tehtävänä ennen kuin kaikki tajuavat, ettei kadulla oleva lapsi ole paha vaan arvokas lapsi, joka on kokenut pahaa ja päätynyt kadulle”, Muturi sanoo.

Muturi ja keskuksen työntekijät pitävät palaverin Samin ja Paulan kanssa ennen lounasaikaa.

Kadulla elävälle lämmin ateria ja iso lautasellinen ruokaa on harvinaista herkkua. Maisha Poa -keskuksesta saa keskusteluapua ja vatsansa täyteen. © Päivi Arvonen

Maisha Poa tarjoaa aamupalan ja lounaan

Maisha Poan keskuksessa ei ole ruokajakelua, mutta keskukseen tuleville tarjotaan pieni aamupala ja lounas. Aamiaiseksi on vastapaistettua litteää vehnäleipää eli chapatia sekä kahvia ja teetä. Ruoka tarjoillaan keittiöstä ruokasaliin pienen luukun kautta. Ruokailijat odottavat vuoroaan hiljaa, vatsojen murinan voi melkein kuulla.

”Auttamistyö ei ole aina ihan yksinkertaista. Voisi kuvitella, että ruoan jakaminen olisi ehdottoman hyvä asia, mutta se voi toimia myös lasta kadulle vetävänä tekijänä. Jos koulussa ei saa ruokaa mutta kadulla saa, lapsi valitsee kadulla olemisen”, Paula sanoo.

Keskuksen lounaalla valtaosa ruokailijoista on katupoikia. Joukossa on myös muutama kadulla elävä äiti lapsineen.

Noin parinkymmenen ruokailijan lautaset ovat ääriään myöten täynnä: ateria on monelle päivän ainoa. Lounas koostuu riisistä, kasviksista, lihasta ja leivästä. Ruoan tuoksu ja ulkonäkö tuovat mieleen minkä tahansa lounasruokalan, mutta täällä ruokailijat syövät hiljaisina ja ahnaasti. Lautasille ei jää tähteeksi yhtäkään riisinjyvää.

Nickson on jäänyt juttelemaan muutaman katupojan kanssa. Hän kertoo heille oman tarinansa. Pojat kuuntelevat hiljaisina ja hämmentyneinä, Nicksonin esimerkki herättää kuulijoissa myös kunnioitusta.

”Olen heille esimerkkinä siitä, että kadulta on mahdollista päästä pois. Monen tarina on samanlainen kuin minun: minut heitettiin kodista kadulle, kun olin noin kuusivuotias”, Nickson kertoo.

Kadulla elävät yrittävät ansaita elantoaan keräämällä ja myymällä kierrätettäväksi kelpaavaa jätettä. Ruoka on kalliimpaa kuin annos pään sekoittavaa ja nälän karkottavaa liuotinta tai liimaa haisteltavaksi.

”Jokainen kadulla elävä käyttää huumeita. Kadulta ei omin voimin pääse pois. Kadulla kerron tarinaani siellä eläville ja korostan, että tie kadulta pois on olemassa ja on Maisha Poa -keskuksen kaltaisia paikkoja, joista saa apua”, Nickson sanoo.

Maisha Poa kuten muutkin katulapsia auttavat keskukset tekevät yhteistyötä useiden lapsille koulutusta sisäoppilaitoksissa tarjoavien tahojen kanssa.

Ammattimainen empatia

Konttiset sanovat, että kehitysyhteistyöntekijänä täytyy huolehtia omasta jaksamisestaan. He ovat juuri kuunnelleet monen kadulla elävän nuoren pojan, miehen ja äidin murheita; työtä ei ole kuin satunnaisesti ja melkein aina mennään nälkäisenä nukkumaan. Lääkäriin ei ole varaa mennä. On vain toivottava, että tauti talttuu itsestään.

”Täytyy katsoa isompaa kuvaa, muuten menettää omat voimavarat. Ammattilaisena täytyy osata pitää tunne-etäisyyttä autettaviin, jotta voi auttaa. Tätä kutsutaan ammattimaiseksi empatiaksi”, Sami sanoo.

Välillä työssä on ollut vastaan henkilöitä, joita he ovat yksityishenkilöinä auttaneet vaikkapa lääkärikuluissa.

”Pitää miettiä kestävää ratkaisua, miten voimme rakentaa sellaisia järjestelmiä, joiden kautta voidaan auttaa isoa joukkoa järjestelmällisesti”, Paula kertoo.

Työhön tuo toivoa myös se, että kenialaiset auttavat paljon omia kansalaisiaan.

”Myös köyhät auttavat toisiaan. Pienipalkkaiset työntekijät järjestävät keräyksiä, joihin jokainen antaa pienen summan mahdollisuuksiensa mukaan. Kenian talouskasvun myötä varakkaita kenialaisia ja hyvin menestyviä yrityksiä on koko ajan enemmän ja ne tekevät paljon hyväntekeväisyys- ja koulutustyötä.”

Kuivuus koettelee

Pandemia-aikana Paula ja Sami työskentelivät pääosin etänä, mutta nyt pandemia on Keniassakin jo historiaa. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa nähdään Afrikassa ”Euroopan sotana”, joka ei juuri näy uutisissa. Ukrainan sota on vaikuttanut lannoitteiden saatavuuteen ja nostanut hintoja.

”Kuivuus on melkeinpä pahempi kuin pandemia, joka tosin lopetti monien naisten pienet bisnekset ja lisäsi koulupudokkaiden ja teiniraskauksien määrää kuten myös alaikäisten avioliittoja, koska valvontaa oli vähemmän”, Paula sanoo.

Kuivuus vaikuttaa konkreettisesti myös Paulan ja Samin arkeen.

”Vettä säännöstellään. Saamme vettä pari tuntia aamulla ja pari tuntia illalla, joten pitää tarkkaan miettiä, milloin voi mennä suihkuun tai pestä pyykkiä”, Sami kertoo.

Kuivuus vaivaa Kenian tiettyjä alueita pahemmin kuin neljään vuosikymmeneen. Sadekausina ei sada tarpeeksi, mikä vaikuttaa ihmisten juomaveden saantiin, maanviljelyselinkeinoon ja tappaa karjaeläimiä.

Veden hakeminen perheelle on Keniassa perinteisesti naisten tehtävä, jossa perheet isommat tytöt voivat olla avuksi. © Päivi Arvonen

Nainen kaivolla

Maisha Poa -keskus tarjoaa myös vettä viiden shillingin (kolme senttiä) kanisterihintaan. Kymmenen litran kanisterin täyttämisen markkinahinta on jopa nelinkertainen. Vesipumppu on keskuksen pihalla lähellä porttia. Tällä hetkellä pumpun luo ei ole jonoa. Lukuisia melko likaiselta näyttäviä vesikanistereitaan on täyttämässä viiden lapsen yksinhuoltaja Irene Wanyama.

”Tämä on tärkeä apu perheelleni, koska rahaa ei ole aina edes ruokaan”, hän sanoo.

Sami juttelee naisen kanssa ja auttaa kanisterien täyttämisessä ja kantamisessa. Water for the World -järjestössä hän on vesiasioiden kanssa tekemisissä päivittäin.

”Ihmisillä on paljon vanhentuneita mielikuvia epäonnistuneista kaivohankkeista kehitysmaihin. Nykyään vesiratkaisuissa varmistetaan osallisuus, he itse huolehtivat kaivoista ja vesipumpuista. Veden saanti ja kaivot vaikuttavat merkittävästi ihmisten terveyteen ja ruokaturvaan.”

Sami lähtee maastoautollaan kokoukseen toiselle puolelle kaupunkia. Paula jää vielä keskustelemaan keskuksen työntekijöiden kanssa. Ulkomaantyömatkojen vuoksi he eivät välillä näe toisiaan pitkiin aikoihin. Kesällä he lomailevat ja keräävät voimia työhön Suomessa Lahden-kodissaan. Paula on syntyjään kenialainen, Sami suomalainen.

”Molemmat maat ovat meille tärkeitä. Alkuperäinen identiteetti ei muutu, mutta puolison kautta tutuksi tullut kulttuuri on kasvattanut ja opettanut paljon ja avartanut maailmankuvaa”, Sami sanoo.