Kinnarin tilalla on viljelty maata yli 350 vuotta – Nyt eletään kauran voimalla: ”Suvussa on aina ajateltu edistyksellisesti”
Kinnarin tilalla on viljelty maata yli 350 vuotta. Tilan neljästoista isäntäpari Terhi ja Teemu Kinnari päättivät keskittyä kauratuotteisiin ja investoivat omaan myllyyn. Nyt tila on elinvoimaisempi kuin koskaan.
Kyltti kaurapellon laidalla kertoo, että tilalla on eletty ja viljelty maata jo 1600-luvulla.
Lintuperspektiivistä näkee hyvin kokonaisuuden. Tuolla seisoo valkoinen jykevä päätalo ja sen ympärillä punainen mylly, viljakuivaamo ja tilamyymälä. Pihapiirin toisella puolella kiemurtelee hiekkatie. Toisella puolella maisemaa halkoo asfalttitie, joka vie taajamaan. Ympärillä levittäytyvät viljavat päijäthämäläiset pellot, kauempana siintää syvänvihreä metsä.
Isäntä Teemu Kinnari, 51, puristaa vaseliinia kuormaajan tappeihin liki satavuotiaan vaahteran varjossa. Emäntä Terhi Kinnari, 46, kiiruhtaa pihan poikki, ja kuusivuotias Urho juoksentelee ristiin rastiin isän nikkaroiman ritarikirveen kanssa.
Kauramyllystä kaikuu jyske, konehallin rakennustyömaalla jyristää kaivinkone ja tilamyymälään käy tasainen asiakasvirta.
Kinnarin tila Hollolan Vesalassa on täydessä touhussa.
”Olen kasvanut täällä ja syvälle juurtunut näihin maihin”
Kinnarin sukutilalla on aina tehty kovasti töitä ja katsottu eteenpäin. Tällä asenteella on pärjätty huikeat 357 vuotta; Teemu ja Terhi ovat jo tilan neljästoista isäntäpari.
Urhon lisäksi perheeseen kuuluu Teemun 19-vuotias poika Oskari aiemmasta liitosta. Oskari on töissä tilalla mutta parhaillaan armeijassa.
Teemu siirtyi tilan jatkajaksi vuonna 2004 – ei velvollisuudesta vaan omasta halusta.
”Se oli luontevaa. Olen kasvanut täällä ja syvälle juurtunut näihin maihin. Isoveli opiskeli lääkäriksi, pikkusisko proviisoriksi ja minä lähdin opiskelemaan metsäalaa.”
Tilan pyörittämisen ohella Teemu on aina ollut töissä muualla, kuten metsäteollisuudessa asiantuntijana. Viime vuoden eduskuntavaaleissa hänet valittiin kokoomuksen riveistä kansanedustajaksi, joten töitä piisaa edelleen aamusta iltaan, yöhönkin.
Nyt eduskunta on kesätauolla, ja Teemulla on enemmän aikaa paneutua tilan töihin. Muutaman viikon päästä alkaa sadonkorjuukausi, ja sitä ennen ehtii tehdä erilaisia huolto- ja valmistelutöitä. Omin voimin tilalla ei pärjätä, vaan henkilökuntaa työskentelee myllyssä, tilamyymälässä ja nyt myös rakennustyömaalla.
Teemu naurahtaa, että kun hän ryhtyi tilan jatkajaksi, ei hänellä ole sen jälkeen ollut yhtään lomaa.
”Pakko tähän on olla joku palo, eihän tätä muuten jaksaisi.”
Kinnarin kirjava historia jo vuodesta 1667
Tilapuodin ulkoseinään on koottu tekstein ja kuvin Kinnarin tilan ja Suomen historian vaiheita aina 1600-luvulta nykypäivään. Tila perustettiin vuonna 1667 sotilaspalkkatilaksi. Ensimmäisenä isäntäparina tilaa viljeli kruunun sotilas Sipi Eerikinpoika ja hänen puolisonsa Kerttu.
Vuosikymmenet ja -sadat vaihtuivat, tila siirtyi sukupolvelta toiselle. Omavaraistaloudessa kaikki ruoka saatiin omasta maasta ja omista eläimistä. Aikajanaan mahtuu nälkävuosia, sotia ja jälleenrakennusta.
1920- ja 30-luvut olivat suurten uudistusten aikaa. Kinnarin tilalle ilmestyi traktori ja auto, sähkötkin tulivat kylälle. Vuonna 1937 Teemun isoisän isä Tyko Hjalmar rakennutti tilan komean päärakennuksen.
Kun Tykon poika Pentti, Teemun pappa, palasi sodasta, hän rakastui nuorisotalon tansseissa Taimi Turpiaiseen, joka oli Karjalan evakoita Kivennavalta. Ensimmäinen talo, johon Taimi evakkomatkallaan oli astunut, oli juuri Kinnarin päärakennus. Siellä toimi siirtolaistoimisto, josta evakot ohjattiin eteenpäin.
Terhi kertoo neljä vuotta sitten kuolleen Taimi-mummon todenneen, ettei olisi kuuna päivänä kuvitellut, että hänestä tulee vielä kyseisen talon emäntä.
Pentti ja Taimi luopuivat lypsykarjasta vuonna 1973. Ratkaisuun liittyi haikeuttakin, Taimi muisteli eläimiä vielä vuosien päästä.
Kymmenen vuotta myöhemmin Teemun isä Heikki ja äiti Sari ottivat tilalla vetovastuun. Heidän aikanaan metsätalous vahvistui maatilan tukijalkana ja Suomi liittyi EU:hun. EU-jäsenyys muutti maatalouden rakenteen täysin. Yhdessä yössä tuottajahinnat puolittuivat ja tuli tukijärjestelmä.
Monet maanviljelijät vastustivat EU:hun liittymistä, mutta Kinnarin tilalla asiaan suhtauduttiin avoimin mielin.
”Tilalla ymmärrettiin jo tuolloin, että kysymys oli kokonaisuudesta. Suvussa on aina ajateltu edistyksellisesti ja on mieluummin aukaistu ovia kuin suljettu niitä”, sanoo Teemu.
Hukkakauran keruu on jokakesäinen pakkopulla
Teemu nappaa mukaansa muovisäkin ja lähtee keräämään pellolta hukkakauraa. Suurin osa kaurasta lainehtii vielä vihreänä, mutta parin viikon päästä se on jo kypsynyt kullankeltaiseksi. Heinäkuun hellettä lievittää tuuli, joka pyyhkii yli pellon ja havisuttaa kaurantähkiä.
Hukkakauran keruu on jokakesäinen pakkopulla. Täällä sitä kasvaa vain satunnaisina ryppäinä siellä täällä. Toisin on esimerkiksi Mallorcalla, jossa Teemu on käynyt pyöräilemässä.
”Siellä hukkakaura on vallannut kokonaisia peltoja. En pystynyt oikein edes nauttimaan maisemista, kun vahtasin vain sitä tuhoa.”
Pyöräily ja liikunta ylipäätään on Teemulle keino ladata akkuja. Hänen pyöräilyharrastuksensa liittyy jännällä tavalla myös siihen, miten Terhi tuli hänen elämäänsä. Kesällä 2012 Teemu pysähtyi pyörälenkillä kahville Kärkölässä sijaitsevaan sisustuspuotiin ja kiinnitti huomiota sen viehättävään yrittäjään.
Kiinnostus oli molemminpuolista.
”Komea mies astui sisään hikisenä pyöräilysorteissaan. Hän osti kahvin ja korvapuustin – ja tuli uudelleenkin,” Terhi muistelee.
Rakkaus syttyi, ja ei aikaakaan, kun Terhi asui jo Kinnarin tilalla sen emäntänä.
Mylläystä ja kauratuotteita
Terhiä ja Teemua sitoo yhteen rakkauden lisäksi samankaltaiset arvot ja yrittäjähenkisyys. He ovat kehittäneet tilaa yhdessä ja keskittyneet terveelliseen superviljaan, kauraan. Nykyään Kinnarin tila tunnetaankin kauratuotteistaan, kuten kaurasuurimoista ja höyryttämättömistä kaurahiutaleista.
”Yksi askel johti toiseen”, Teemu kertoo. ”Aivan ensin ostimme pienen kivimyllyn ja avasimme tilapuodin. Sitten aloimme viedä viljaa myllättäväksi kahdeksan kilometrin päähän Okeroisten myllylle. Kohta jo ostimme myllyn omaksi.”
Kun vanhan säkkimyllyn rajat tulivat vastaan, Terhi ja Teemu alkoivat suunnitella uutta kauramyllyä. Koronan suljettua tilamyymälän oli investoinnin aika. Toukokuussa 2021 valmistui kotitilalle pelkkään kauraan keskittynyt myllylinja.
Sisällä myllyssä koneet jytisevät ja vilja tuoksuu. Kauraa tulee jatkojalostettavaksi omien peltojen lisäksi muutamalta lähitilalta.
Mylly tekee temppunsa eli kuorii, erittelee ja lajittelee jyvät. Lopputuotteena on kaurasuurimo, josta jalostetaan hiutaleita tai rouhetta. Tänään mylly puskee hiutaleita. Pakkauslinja laskee sopivan annoksen hiutaleita paperipussiin. Pussit punnitaan, leimataan, pakataan laatikoihin ja lavoille kauppoihin eri puolille Suomea kuljetettavaksi.
Mylly pyörii kuin rasvattu, mutta aina näin ei ole.
”On ollut päiviä, että Teemu tulee Helsingistä puku päällä iltaseitsemältä, syö iltaruoan ja on jo vartin kuluttua työvaatteissa menossa myllyyn korjaamaan. Kun Teemusta tuli kansanedustaja, palkkasimme lisää henkilökuntaa, mutta on vaikea korvata ihmistä, joka osaa tilalla kaiken”, Terhi sanoo.
Teemun kansanedustajuus onkin siirtänyt paljon vastuuta tilan töistä Terhin hartioille.
Mylly on mitoitettu niin, että kasvunvaraa on. Uusia tuotteita on myös suunnitteilla, mutta niistä Terhi ja Teemu eivät halua vielä hiiskahtaa. Uutta konehallia tarvitaan, jotta vanhan konehallin tilat saadaan myllyn käyttöön.
Kinnarit tietävät, että on pakko investoida, jos haluaa bisneksestä kannattavaa.
”Kyllä perusmaatalouden kuuluu olla kannattavaa”
Suomalaisten maatalousyritysten määrä vähenee noin tuhannen vuosivauhdilla. Miten Kinnarin tila on onnistunut selviytymään yli 350 vuotta?
Terhi miettii, että taustalla on ainakin vahvaa talousosaamista.
”Historiassa useita isoja kartanoita on kaatunut, kun isännät ovat leikkineet upporikasta ja rutiköyhää uhkapeleissä. Monet pienet tilat ovat taas näivettyneet pois. Kinnarin tila on keskikokoinen tila, jossa on ollut riskinottokykyä ja edistyksellistä ajattelua.”
On myös osattu tehdä oikeanlaisia päätöksiä.
”Esimerkiksi se, että päätimme luopua vuokrapelloista, tyytyä pienempään omaan satoon ja keskittyä jalostukseen, on ollut meille oikea tie”, Teemu sanoo.
Hän kuitenkin lisää, että eivät suomalaisen maatalouden ongelmat ratkea sillä, että jokainen tila tekee Kinnarin tilan kaltaisen yksilöllisen ratkaisun.
”Kyllä perusmaatalouden kuuluu olla kannattavaa. EU:n maataloustuet olisi suunnattava enemmän ruoantuotantoon. Nyt voi saada perustuet viljelemättä mitään, jos pellot ovat luonnonhoitopeltona. Olisi myös vähennettävä holhousta ja byrokratiaa ja luotettava siihen, että maataloustuottajat osaavat tehdä oikeita ratkaisuja.”
Tämä on mitä ilmeisimmin yksi Kinnareiden lempiaiheista. Teemu ja Terhi innostuvat puhumaan myös suomalaisen ruoan viennistä, joka sakkaa.
”Meillä on runsaasti puhdasta metsää, maata ja vettä, mutta me emme osaa myydä. Me teemme bulkkia, viemme esimerkiksi Saksaan kauraa jyvinä tai suurimoina, joista saksalainen tekee hiutaleita, laittaa mansikkarouhetta sekaan ja myy aasialaisiin hotelleihin aamiaismysliksi”, Terhi vertaa.
”Meidän pitäisi pystyä luomaan korkeamman lisäarvon tuotteita vientimarkkinoille. Ilman tukia emme pärjää, mutta tuet pitäisi ohjata järkevämmin”, Teemu lisää.
”Haluamme, että tila siirtyy seuraavalle sukupolvelle vahvempana kuin me olemme sen saaneet”
Terhi avaa vesihanan ja laskee lisää vettä hevosille. Samalla hepat saavat viilennystä suoraan letkusta.
Niityllä kirmaavat suomenhevostammat Joivaus ja Cele, niiden parikuiset varsat Onnetar ja Keisari sekä vuoden ikäiset varsat Sisutar ja Suometar. Terhi on ollut heppatyttö ikänsä. Suomenhevoset ovat hänelle intohimoharrastus, jota hän pyörittää muiden töiden ohella.
Vaikka työsarkaa riittää, Terhi sanoo, että hän elää unelmaansa.
”Minulla on ihana perhe, nämä hevoset, yrittäjän vapaus ja vapaus unelmoida. On omista rahkeista ja uskalluksesta kiinni, mitä haluaa tehdä.”
Kinnarit korostavat, että maa- ja metsätaloudessa on tehtävä ratkaisut pitkäjänteisesti niin, että ne ovat kestäviä.
”Missä kunnossa siirrät tilan pojallesi tai tyttärellesi – se on se kantava ajatus. Siksi minusta on äärettömän ahdistavaa keskustelu, jossa maataloutta pidetään ilmaston pahimpana tuhoajana, koska maanviljelijä ja metsänomistaja miettii ilmastotoimia joka ikisessä arkipäivässään”, Terhi huomauttaa.
Terhi ja Teemu laskeskelevat, että heidät aikansa tilalla kestää ehkä seuraavat 15 vuotta. Sen jälkeen, tai jo sitä ennen, tilalla jatkaa toivottavasti Oskari tai Urho tai veljekset yhdessä.
”Haluamme, että tila siirtyy seuraavalle sukupolvelle vahvempana kuin me olemme sen saaneet”, Teemu sanoo.
