Reportaasi: Villava unelma toteutui ammativaihdon myötä – Graafikko Kirsi Kujansuu ryhtyi lampuriksi

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kainuunharmas on lammasrotuna eloisa ja sosiaalinen. Ihmisten ahkerasti käsittelemät karitsat ovat luottavaisia ja tulevat mielellään nuuhkimaan.
Kainuunharmas on lammasrotuna eloisa ja sosiaalinen. Ihmisten ahkerasti käsittelemät karitsat ovat luottavaisia ja tulevat mielellään nuuhkimaan. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Kun graafikkona itsensä elättänyt Kirsi Kujansuu alkoi lammastilalliseksi, moni kuvitteli, että hän hyppäsi oravanpyörästä. Oikeasti hän hyppäsi sellaiseen pyörään, erityisesti karitsasesongin aikaan, ettei siinä työtunteja kannata laskea.

Ensin portin raosta pilkistää nokka ja määrätietoisesti väpättävä heltta. Pian toinen. Kanalauma lievästi hätääntynyt kukko kintereillään toimii kuorttilaisen pihan vahtina. Emäntä Kirsi Kujansuu ei liiku pihamaallaan ilman airuetta.

”Yleensä Agricola-kukko tepsuttaa kanat kintereillään ulos Tipulasta kiekumaan hälyytyksen, kun jollekin kanoista syntyy muna ja sitten taas vähän joukolla tarkastellaan tiluksia”, Kirsi Kujansuu kertoo.

Lampurin lyhyet kevätyöt

Kanojen kaakatusta lukuunottamatta pihamaalla on rauhallista. Kevät ei vielä nurmessa tai puiden oksilla orasta, eivätkä linnut juuri laulele. Vielä viikkoa aiemmin ei ollut näin seesteistä.

Lampurina työskentelevän Kujansuun kevätyöt ovat viimeiset vuodet olleet lyhyitä ja päivät tiiviitä, sillä silloin syntyvät karitsat.

”Illalla myöhään pitää tarkistaa, mikä on tilanne lampolassa, onko syntynyt tai syntymässä uusia ja aamuyöstä taas menen katsomaan, mitä muutaman tunnin aikana on tapahtunut.”

Kanoja Kirsi Kujansuu kasvattaa omaksi ilokseen. Tuoreesta kananmunasta hän saa yleensä Agricola-kukolta näppärästi ilmoituksen.

Kanoja Kirsi Kujansuu kasvattaa omaksi ilokseen. Tuoreesta kananmunasta hän saa yleensä Agricola-kukolta näppärästi ilmoituksen. Tommi Tuomi / Otavamedia

Lampolassa vilistää yli 40 karitsaa

Tervehdys on äänekäs, kun Kirsi Kujansuu avaa lampolan oven. Ja vaativa. Se muistuttaa aavistuksen vauvan itkua.

”Karitsat ovat oppineet nopeasti, että ihmiseltä voi hyvin saada jotain.”

Terhakat karitsat nuuhkivat uteliaina uusia tulokkaita, mutta pysyttelevät silti koko ajan uuhi-äitiensä lähettyvillä.

Tänä keväänä Kujansuun Lammastila Villakon lampolassa vilistää yli 40 karitsaa. Tai osa vilistää, osa kompuroi, muutamat huojuvat tai vain kyhjöttävät uuhiemon utareiden lähettyvillä. Viimeinen karitsavuonue on syntynyt vain pari päivää aiemmin, kevään ensimmäiset jo helmikuun puolella.

Tämän kevään karitsoinnit ovat olleet Kujansuun mielestä edellisiä työläämpiä. Uuhikanta on intoutunut tänä vuonna synnyttämään jopa useita viiden karitsan vuonueita, kun aiemmin yhdelle uuhelle syntyi yleensä kahdesta kolmeen karitsaa kerralla.

”Silloin joukossa on aika herkästi heikompia yksilöitä, joita pitää juottaa tuttipullosta ja tarkkailla paljon enemmän kuin muita. Se valvottaa”, Kirsi Kujansuu sanoo.

Kirsillä on kotona vielä yksi karitsa kotihoidossa keräämässä voimia. ”Tämä sai nimekseen Ferrari, mikä sopii hyvin sen pippuriselle luonteelle”, Kujansuu nauraa.

Kirsillä on kotona vielä yksi karitsa kotihoidossa keräämässä voimia. ”Tämä sai nimekseen Ferrari, mikä sopii hyvin sen pippuriselle luonteelle.” Tommi Tuomi / Otavamedia

Pikkukaritsa vaipoissa tehohoidossa

Viikkoa aiemmin yhdessä illassa lampolaan syntyi ensin kaksi karitsaa ensisynnyttäjälle. Kun ne oli saatu jaloilleen ja syömään, alkoi toinen uuhi karitsoida heti perään.

Vuonueeseen syntyi lopulta viisi karitsaa, joista kolme oli niin heikkoja, että ne piti ottaa kotiin tehotarkkailuun.

Vielä Kujansuulla on yksi karitsa tehotarkkailussa kotona. Hän käy nappaamassa sen sisältä kainaloonsa. Pienellä mustalla karitsalla on sisäsiisteyssyistä vaipat jalassa.

Ensimmäiset kolme päivää se lepäili lämpölampun alla, ennen kuin pienet spagettimaiset jalat alkoivat kantaa. Nyt se käy jo ahnaasti kiinni Kujansuun tarjoamaan tuttipulloon.

”Tämä on vielä aika rääpäle, kasvanut tosi huonosti, mutta ruokahalua riittää, joten on mahdollista, että se tästä vielä tokenee ja elpyy”, Kujansuu pohtii.

Tuttipullon vastikemaidot hujenevat karitsan pieneen suuhun vauhdilla, ja pieni vatsa alkaa pullottaa, sekä silmät lupsua.

Ferrari-karitsaa juotetaan vielä tuttipullosta.

Ferrari-karitsaa juotetaan vielä tuttipullosta. Tommi Tuomi / Otavamedia

”Karitsoihin täytyy yrittää olla kiintymättä”

Kevään karitsoista tunnistaa nopeasti tuttipullolla syötetyt. Ne ovat juuri niitä, jotka ovat ensimmäisinä ja kovaäänisimpinä lampolan porteilla vastassa, sillä ne ovat tottuneet ihmisiin. Ne puhisevat ja nuuskivat uteliaina uutta tulijaa, ja lauta-aidan raoista työnnetyt sormet kelpaavat heti varanisiksi suuhun.

”Ihmisiin tottuneiden karitsojen kiintymys meihin kestää”, Kujansuu toteaa ja kutsuu uuhilaumasta vanhemman konkarin, Cupidon, tervehtimään.

Cupidon silmät lupsahtelevat heti raukeina ihmiskosketuksesta ja turpa hakeutuu kainaloon. Kuuluu vain vieno tuhina, kun Cupido rentoutuu päiväunille puoliksi sylissä retkottaen.

Entä kiintyykö lampuri lampaisiin?

”Tämähän on siitä erikoista, että kaikki pässipojat lähtevät noin seitsenkuisina teurastukseen, joten karitsoihin täytyy yrittää olla kiintymättä. Mutta kyllä Cupidon kaltaisiin uuhiin syntyy kiintymyssuhde, kun niiden kanssa useampi vuosi tässä elellään.”

Cupido-uuhi on yksi lammaskatraan sosiaalisimmista. Se tulee takuuvarmasti tervehtimään.

Cupido-uuhi on yksi lammaskatraan sosiaalisimmista. Se tulee takuuvarmasti tervehtimään. Tommi Tuomi / Otavamedia

Lampurin alati muuttuva arki

On heinien aika. Kirsi Kujansuu heittää pari hangollista heinää tiiviiseen kasaan ahtautueille lampaille. Se on tehty taloa ympäröiviltä niityiltä viime kesän helteillä.

Kujansuu ei ole ollut lampuri koko ikäänsä, itse asiassa vasta viitisen vuotta. Sitä ennen helsinkiläinen kirja-alan graafikko oli ollut täysin uuden edessä, kun kustantamoalan myllerrys ja yt-kierrokset supistivat työmahdollisuuksia.

”Olin jo nuorena haaveillut jollain tavalla maalaiselämästä, sillä kävin puolisen vuotta maatalousoppilaitosta, ennen kuin lähdin opiskelemaan graafista suunnittelua. Silti muutto maaseudulle ja täydellinen alan vaihdos oli monesta aika hätkähdyttävä.”

Kirsi Kujansuu on pyörittänyt lammastilaa viisi vuotta. ”Vaikka tämä on ollut aikamoista rumbaa, nautin työn monipuolisuudesta. Teen kaikkea talouslaskelmista traktorin korjaukseen.”

Kirsi Kujansuu on pyörittänyt lammastilaa viisi vuotta. ”Vaikka tämä on ollut aikamoista rumbaa, nautin työn monipuolisuudesta. Teen kaikkea talouslaskelmista traktorin korjaukseen.” Tommi Tuomi / Otavamedia

Älä houri! totesi Kujansuun isä kuutisen vuotta sitten, kun hän kertoi päätöksestään vaihtaa alaa ja maisemaa. Monen ystävänkin ilme oli alkuun epäuskoinen.

Ensin Kujansuu kuitenkin opiskeli puolitoista vuotta maaseutuyrittäjyyttä. Sitten hän etsi ja osti pienen maatilansa Kuortista. Päätöksen muhittelun jälkeen kaikki käytännön käänteet kävivät yllättävän helposti. Tila löytyi nopeasti, ja niin oma asunto Helsingistä meni myyntiin. Helmikuussa 2015 oli edessä muutto, keväällä tulivat ensimmäiset uuhet ja kesällä pihassa ystävien ja sukulaisten kesken vietettiin jo tilan emännän viisikymppisiä.

Mutta silti Kujansuu korostaa, ettei ratkaisu ollut mikään hetken hairahdus.

”En sentään vain loikannut suin päin hommiin, vaan opin aika lailla alasta jo opiskellessa. Osasin käyttää traktroreita ja laitteita ja tiesin, mistä etsiä apua, jos tarvis.”

Silti arki on ollut myös hyvin paljon toisenlaista, kuin mitä hän saattoi etukäteen kuvitella.

”Tiesin, että työtä tulee olemaan paljon, samoin opittavaa. Mutta yllätyksiä tulee jatkuvasti, kun tekee töitä eläimien kanssa, elämää ei voi kovin tarkkaan etukäteen suunnitella.”

Tosin ei sitä voi suunnitella aina muutenkaan, niin kuin tänä keväänä, kun korona-virus mullisti maailman. Se ei kuitenkaan ole muuttanut oleellisesti Kujansuun elämää. Hän yrittää saada karitsat kasvamaan ja pitää uuhet terveinä.

”Enemmän arkeeni vaikuttaa ainakin vielä toistaiseksi uuhen yllättävä utaretulehdus ja se, mistä saisin nopeasti siihen antibioottikuurin.”

Kirsi Kujansuun Tipula.

Kirsi Kujansuun pihamaalta löytyy Tipula. Tommi Tuomi / Otavamedia

Kirsi on yksi seitsemästä sadasta

Suomessa on Kirsi Kujansuun kaltaisia täyspäiväisiä lampureita noin 700. Saman verran löytyy osapäiväisiä lampaiden pitäjiä, sillä lammas on tuotantoeläin, jonka suosio on ollut kasvussa, vaikka muuten kotieläintilojen määrä jatkuvasti vähenee.

Keskimääräinen lammastilan koko on Kujansuun tilaa suurempi, noin 70 uuhta.

”Yksin en pystyisi pitämään tätä nykyistä, vähän yli pariakymmentä uuhta suurempaa laumaa, mutta 60 uuhessa menee Suomessa raja, että saa esimerkiksi lomittajan.”

Siksi Kirsi Kujansuu ei ole viime vuosina juuri lomaillut. Oikeaa lomaa, siis ihan poissa kotitilalta, on ollut muutaman päivän Rooman-matkan ajan, kun jo aikuinen tytär tuli tilan vahdiksi.

”Henkireikiäni ovat kesätorit ja ympärivuotiset Reko-myyntireissut, silloin pääsen vähän pois kotinurkista ja käyn samalla uimassa.”

Kainuunharmaksen villa on erityisen pehmeää ja niiden taljoja Kujansuukin myy ahkerasti.

Kainuunharmaksen villa on erityisen pehmeää ja niiden taljoja Kujansuukin myy ahkerasti. Tommi Tuomi / Otavamedia

Kujansuun lampaiden villa kehrääntyy langaksi Pirtin kehräämössä.

Kujansuun lampaiden villa kehrääntyy langaksi Pirtin kehräämössä. Tommi Tuomi / Otavamedia

Kujansuun elämä on hyvin erilaista kuin kaupungissa. Hän ei käy kahviloissa, eikä tapaile vapaa-aikana kavereitaan yhtä usein. Silti hän ei koe olevansa yksinäinen, vaikka asuu ja pitää tilaa yksin.

”Olen tutustunut paikallisiin maaseutuyrittäjiin ja teemme yhteistyötä. Rekossakin myyn lähellä asuvan tilan hunajaa samalla kuin omia tuotteita.”

Villasta viuluun

Lampaiden hoito on vain yksi osa Kujansuun elämää. Sen lisäksi on jatkuvaa rakentelua, korjailua, uusien tuotteiden suunnittelua ja tekemistä, kirjanpitoa ja kaikenlaista kunnostamista. Viiriäisiä ja kanoja hän on pitänyt vain omaksi ilokseen.

Talon nurkalla on myös pieni tilamyymälä, jossa Kujansuu myy lampaidensa villasta kehrättyä lankaa, niiden pehmeitä taljoja ja lihaa, niin pakastettuna kuin tölkitettynäkin.

Erityisen suosittua on juhlasesonkeihin savustetut lampaanviulut ja tuore liha syksyisin.
Kujansuu ei teurasta tai jalosta villaa itse, se kaikki tehdään muualla.

”Niin minulle jää myös aikaa kehitellä kaikenlaisia oheistuotteita, sillä uusia tuotteita on koko ajan löydettävä, että pysyy leivänsyrjässä kiinni.”

Kujansuun lampaiden villa keritään kahdesti vuodessa. Samalla lampailta aina vuollaan sorkat.

Lampaiden villa keritään kahdesti vuodessa. Samalla lampailta aina vuollaan sorkat. Tommi Tuomi / Otavamedia

Helppouden harha

Kaksi mustaa vikkeläjalkaista pässipoikaa pujahtaa lampolan aidanraoista pienelle karkumatkalle. Kauas ne eivät pääse, sillä kanalauma on heitä vastassa.
Kujansuuta naurattaa usein kuulemansa lausahdus, että ”lampaathan ovat niin helppohoitoisia.”

Totta on, että Kujansuun kasvattama kainuunharmas on rotuna melko helppohoitoista. Se on vanhaa alkuperäiskarjaa, johon ei kovin helposti taudit tartu. Silti lampolassa on aina vähän väliä jotain pientä harmin aihetta.

Eläintalous vaatii jatkuvaa läsnäoloa, huolenpitoa ja ruokintaa. Usein luullaan, että lampaat voivat syödä melkein mitä vain, mutta ne ovat itse asiassa ravinnostaan tarkkoja ja isoruokaisia.

Heinää kuuluu reippaasti ja veden pitää olla raikasta, muuten lammas jättää herkästi juomatta. Se on aina huono juttu, sillä lammas on märehtijänä herkkä vatsavaivoille.

Fiinu ja Frans ovat olleet tuttipullokaritsoja. Ne ovat jo muuttaneet takaisin lampolaan, mutta saavat välillä lisämaitoa keinoemo-Kirsiltä.

Fiinu ja Frans ovat olleet tuttipullokaritsoja. Ne ovat jo muuttaneet takaisin lampolaan, mutta saavat välillä lisämaitoa keinoemo-Kirsiltä. Tommi Tuomi / Otavamedia

Maaseutumatkailun mainoskuvan aikaan lampuri voi huokaista

Onneksi kevään karitsointimylläkän jälkeen koittaa aina kesä ja lampaita villiinnyttävä laitumellelasku. Se on hetki, jolloin villapallerot näyttävät kirkkaanvihreällä niityllä ihanan idyllisiltä, kuin maaseutumatkailun mainoskuvalta, ja lampuritkin voivat hetken huokaista.

Tosin vain hetken, sillä kesään kuuluvat heinätyöt, aitojen valvonta ja korjailu – ja siitä huolimatta lampaiden perinteiset karkumatkat.

”Vaikka kuinka rakennan kesäksi laitumille aitoja, aina joku fiksumpi tapaus laumasta löytää raon, josta pääsee maailmalle. Ja sitten muu lauma seuraa perässä. Kerran koko uuhilauma pääsi metsän kautta pujahtamaan tuonne isolle tielle, josta sitten yksi pariskunta neuvokkaasti paimensi ne takaisin kotiin.”

Vaikka Kujansuulla ei ollut maalle muuttaessaan mitenkään ruusuista kuvaa tulevasta elämästään, jotkin asiat yllättivät. Tai ainakin hän huomasi, miten oli pitänyt tiettyjä asioita itsestään selvyyksinä. Niin kuin vaikkapa lämmintä vettä. Talon puulämmitys onkin vuosien varrella tehostunut sähköllä lämpenevällä lämminvesivaraajalla sekä parilla ilmalämpöpumppulla.

Taakse jäänyt lumeton talvi tuntui ihanan kevyeltä. Lämmitystyötä oli paljon tavanomaista talvea vähemmän.

”Naurattaa, kun ihmiset usein toteavat, että ahaa, irrottauduit sitten oravanpyörästä, kun lähdit maalle. Kyllä tämä on aikamoinen oravaranpyörä, työt eivät loput koskaan.”

Silti hän on tyytyväinen, maalla on mukavaa, ja rauhallista. Määkinäkin tasaantuu, kun lampolan ympärillä alkaa viheriöidä, ja lammaskatras pääsee vetäisemään vuoden ensimmäiset vihreät heinänkorret hampaidensa väliin. Suu täynnä ruohoa ei jaksa kukaan huutaa, ainakaan koko ajan.

Lue myös: Reportaasi: Näin Simo-sonni uhmasi kohtaloaan, vältti tuonelan ja jäljitti auvoisen elämän eläintilan Yläneeltä

X