Milka ja Jussi elävät metsän keskellä Elisaaressa ilman nykyajan mukavuuksia: ”Ihminen pitäisi nähdä osana luontoa, ei sen vastavoimana”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Elisaaren metsä
Suomalaisilla on useita metsäharrastuksia. Metsissä marjastetaan, sienestetään, otetaan valokuvia, hiihdetään, telttaillaan, tarkkaillaan lintuja ja hyönteisiä. Milka ei kuitenkaan tunnista harrastavansa metsässä mitään. Hän elää luonnossa. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Suomalainen rakastaa koskematonta luontoa. Vai rakastaako? Tutkimukset paljastavat kiehtovia piirteitä suomalaisten metsäsuhteesta.

Nuori nainen kulkee metsän keskellä Elisaaressa paljain jaloin. Olemme Inkoon saaristossa keskellä suomalaista luontoa. Kuusten pehmeänpistelevät oksat ojentelevat sormiaan ja tunnustelevat kulkijaa.

Valo siivilöityy puiden oksien välistä. Linnut laulelevat. Nainen istuu kaatuneelle puunrungolle, koskettaa kädellä sammalta, viipyy.

”Metsään mennessä syntyy voimakas levollisuuden tunne. Vanhoissa puissa on jotain hyvin rauhoittavaa”, Milka Keihäs toteaa.

”Metsä ei pyri mihinkään. Asiat saavat olla juuri niin kuin ne ovat.”

Milka asuu saaressa vanhassa torpassa Jussi Mattilan kanssa. Saareen ei ole autotietä, sähköjäkään heillä ei ole, ei juoksevaa vettä, ei jääkaappia eikä edes nettiyhteyttä.

Harva suomalainen haluaa elää yhtä irti nykyajan mukavuuksista kuin Milka ja Jussi. Silti suurin osa suomalaisista tietää heti, mistä Milka puhuu, kun hän kuvailee suhdettaan metsään.

”Metsä on suomalaisten rakkain luontokohde, suosituin liikuntapaikka, terveyden ja rauhan lähde”, Ylekin julisti Mennään metsään -kampanjassaan.

Metsä on itsehoitoa

Sydämensyke, verenpaine ja veren stressihormonipitoisuus laskevat metsissä, kertoo tutkija Liisa Tyrväinen vuonna 2015 julkaistussa teoksessa Metsä, monikäyttö ja ekosysteemipalvelut (Luonnonvarakeskus). Ihmiset hakeutuvat metsiin palautuakseen töistä, rauhoittaakseen mielensä ja saadakseen liikuntaa. Tyrväisen mielestä metsät ovat Suomessa jopa terveydenhuollon resurssi.

Puolet suomalaisista käy metsässä ihan vain nauttimassa luonnosta. Yhtä moni etsii metsistä konkreettista hyötyä: 60% työikäisistä suomalaisista käy marjastamassa, 40% sienestämässä.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat sen, minkä Milka tietää kokemuksesta. Hän kertoo, että useimmin metsään tulee askellettua silloin, kun sieltä haetaan syötävää.

Jatketaan matkaa.

Hyttysiä leijailee ilmassa. Paljaat jalat väistävät peuran papanoita.

Merikotka lentää ohi.

Metsä vaihtuu niityksi, niitty torpan pihanurmeksi.

Milka Keihäs ja Jussi Mattila

Ennen Elisaaren torppaan muuttamista 29-vuotias Milka Keihäs ja 43-vuotias Jussi Mattila elivät kiertelevää elämää. Kumpikin kaipasi pysyvyyttä, ja Elisaaren torpassa oli kaikki kohdallaan: metsä lähellä, viljelymaata, hyvä kellari, kaivo, puulämmitys. Kylmimmät talvikuukaudet he ovat tähän mennessä viettäneet mantereen puolella. Tommi Tuomi / Otavamedia

Pihalla on iso pino halkoja. Milka ja Jussi kaatavat metsästä puita ruuan ja torpan lämmittämiseen.

”Ihminen voi elää metsän kanssa vuorovaikutuksessa, hyödyntäen sitä kohtuullisesti ja kunnioittaen. Ihminen pitäisi nähdä osana luontoa, ei sen vastavoimana”, Milka sanoo torpan ulkoportailla.

”Liian usein metsänhoito on vain joko tai -hoitoa: metsään ei kosketa ollenkaan, tai kaikki hakataan”, Milka moittii.

Metsien monikäyttöisyydestä puhutaan nykyään paljon. Metsistä voisi saada muutakin tuloa kuin runkoja metsäteollisuuteen. Esimerkiksi omavaraistaloudessa elävät Milka ja Jussi myyvät pienimuotoisesti luonnontuotteita ja taimia.

Heidän tuvassaan tuoksuvat yrtit. Kuusenkerkkiä, koivunlehtiä, vuohenputkia, nokkosta ja horsmanlehtiä on kuivumassa yrttiteetä ja -suolaa varten. Jussi kattaa pöytään villisalaattia, hapatettuja voikukannuppuja, suolasäilöttyjä pihlajanmarjoja ja nokkoshakkelusta. Pariskunta on tehnyt myös kahvinkorviketta voikukanjuurista sekä pihkasalvaa palovammoihin ja ihottumiin.

Monikäyttö Suomessa on kuitenkin toistaiseksi Milkan ja Jussin työn kaltaista: pienimuotoista tai harrastelua. Uusia rattaita on ollut vaikea ujuttaa tehometsätalouden myllyyn.

Elisaaren metsä

Suomalaisten kammoksuma metsä. Suomalaiset inhoavat sitä, että nuoria puita on tiheästi. Sen sijaan ulkomaalaisia tiheiköt eivät häiritse yhtä paljon. Tommi Tuomi / Otavamedia

Millainen on lempimetsä?

Mitä näet mielessäsi, kun ajattelet metsää, jossa viihdyt parhaiten?

Olemme palanneet takaisin saaristoluontoon ja Milka Keihäs miettii lempinäkymäänsä silmät kiinni.

”Näen sammalta. Paljon sammalta”, hän vastaa.

Hän näkee mielessään myös suuria puita: kuusia, mäntyjä, lehtipuita. Maa on vehreä.

Näkyykö pensaita tai puolikasvuisia puita?

”Ei.”

Milka kuvaili metsän, jota lähes kaikki suomalaiset tutkimusten mukaan rakastavat.

Mielimetsässä on kookkaita puita, useita puu- ja kasvilajeja, yhtenäinen vihreä kenttäkerros. Lisäksi sekä suomalaiset että ulkomaalaiset pitävät tutkimusten mukaan väljistä metsistä.

Ympärillämme oleva Elisaaren luonto on kuin suoraan suomalaisten lempimetsä-kuvastosta: suuria mäntyjä on harvassa ja terhakka mustikkavarvikko kylpee auringonkilossa.

suomalaisten lempimetsä

Tässä se on: suomalaisten lempimetsä. Väljä metsä, jossa on suuria puita, useita lajeja ja maa on vehreä. Tällainen metsä on uudistuskypsä talousmetsä, ja ikävä kyllä hakkuut alkavat siellä pian. Tommi Tuomi / Otavamedia

Tällainen metsä ei synny luonnollisesti, vaan ihmisen käsittelyn jäljiltä. Varvikon seasta pilkistääkin sammaloituneita kantoja ja vastaan tulee myös hakkuutähteitä sekä metsäkoneiden renkaanjälkiä.

Selvät ja näkyvät metsänhakkuun jäljet mielletään yksiselitteisen rumiksi sekä Suomessa että maailmalla. Ehdoton inhokkimaisema on avohakattu metsä, jossa myös maata on muokattu voimakkaasti. Ylipäätään ihmiset suhtautuvat kielteisesti siihen, että maisema muuttuu radikaalisti.

”Maiseman muutos on uhkaava kokemus. Jonkinlainen turvallisuudentunne on silloin uhattuna: että en voi hallita tätä”, Mila pohtii tuttuun mäntyyn nojaten.

Tehometsätalous ja sen tuomat yhtäkkiset maisemamuutokset ilmestyivät Suomeen 1950-luvulla. Sen jälkeen metsätalous ja maisema-arvot ovat olleet jatkuvassa konfliktissa.

Toiveiden ristiriita

Rakkaimpia metsiä suomalaisille siis ovat ne metsät, jotka näyttävät sekä hoidetuilta että koskemattomilta. Harvennusten ja metsätöiden selviä jälkiä ei haluta nähdä, mutta niiden lopputuloksesta pidetään. Puut eivät kuitenkaan saa kasvaa liian geometrisesti vaan metsän pitää näyttää luonnon muokkaamalta. Melko ristiriitaista.

Tutkimusten mukaan kauneimpana metsänä ihmiset pitävätkin uudistuskypsää talousmetsää eli puustoa, joka on juuri tulossa hakkuuikään.

”Vaikka ihmiset sanovat arvostavansa eniten luonnonmetsiä, heidän käsityksensä luonnontilasta poikkeaa usein siitä, mitä on oikea luonnontila”, toteaa metsien monikäytön ekologian professori Anne Tolvanen Luonnonvarakeskuksesta eli Lukesta.

Metsän lahopuut

Ruma vai kaunis? Lahopuut jakavat mielipiteitä. Tommi Tuomi / Otavamedia

Jos talousmetsä jätettäisiin hakkuiden kynnyksellä koskemattomaksi, se ei pysyisi kauan suomalaisten lempimetsänä. Tasaikäiset puut ikääntyvät yhtä aikaa ja varjostavat vehreyden hengiltä. Aidossa luonnonmetsässä näin ei tapahdu, sillä puut ovat monen ikäisiä. Kun vanhoja puita kuolee, uusia syntyy tilalle.

WWF:n johtava metsäasiantuntija Panu Kunttu huomauttaa, että kyllä suomalaiset myös rakastavat aitoa luonnontilaisuutta. Hakeutuuhan moni omaehtoisesti retkeilemään esimerkiksi suojeltuihin luonnonmetsiin, joiden maisemia arvostetaan laajalti.

Suomalaiset ovat melko samaa mieltä kauneimmista metsämaisemista. Eri metsän arvostus riippuu myös siitä, missä se on ja mihin tarkoitukseen sitä ajattelee.

Kaupunkimetsien halutaan yleensä olevan hoidettuja, kun taas erämaassa, kaukana kaikesta villeyttä odotetaan.

Hyvä paha lahopuu

Aito luonnonmetsä jakaa silti suomalaisten mielipiteitä.

Luonnonmetsissä lojuu lahopuita maassa ja toisiin puihin nojaamassa. Kuolleet ja kuolevat puut koetaan ikävän näköisiksi, ja niiden vuoksi metsää pidetään työläänä liikkua.

Näin sanovat haastattelututkimukset nyt. Tulevaisuudessa saattaa olla toisin.

”Ihmisiä on opetettu vuosikymmeniä siihen, että lahopuut pitää siivota metsistä pois. Nykyinen kulttuurinen mieltymys onkin syntynyt metsätalouden seurauksena. Luultiin, että metsä voi hyvin, jos siellä on pelkkiä terveitä puita”, Panu Kunttu huomauttaa.

Lahopuita pidetään usein rumina ja häiritsevinä

Lahopuita pidetään usein rumina ja häiritsevinä, mutta tieto lahopuiden tärkeydestä on muuttamassa tätä näkemystä. Eniten ihmisiä häiritsee se, että poluille rojahtaneet puut vaikeuttavat metsässä liikkumista. Tommi Tuomi / Otavamedia

”Todellisuudessa lahopuut suojelevat muita puita, sillä ne toimivat tuhohyönteisten vihollisten pankkeina, ovat hyviä taimettumisalustoja ja kierrättävät ravinteita. Neljäsosa metsän kaikista lajeista on riippuvaisia lahopuusta”, Kunttu lisää.

”Vetämilläni luontoretkillä suhtautuminen lahopuihin on informaation jälkeen muuttunut. Ihminen arvostaa sitä, mitä hän ymmärtää”.

Myös Harri Silvennoisen väitöskirjassa metsäarvostuksista vuodelta 2017 käy ilmi, että nuoret ja koulutetut arvostavat enemmän aitoa luonnontilaisuutta kuin muut.
Milkalle lahopuut ovat rakkaita, ainakin osa.

Toki jotkin lahopuut ovat sykähdyttävän kauniita, ja toiset, no, eivät ole.

Hyi, ryteikkö

Luonnonmetsissä metsänpohja ei aina ole vehmas, sillä puusto voi sielläkin viedä valoa ja tilaa. Niukka aluskasvillisuus vähentää ihmisten mielestä metsän kauneutta.

Lisäksi luonnonmetsissä on usein pensaskerrosta: pensastavia lajeja ja keskenkasvuisia puita. Toisten tutkimusten mukaan niistäkään ei aina pidetä. Toisten tutkimusten mukaan pensaikko tuo metsään kaivattua luonnonmukaisuuden tuntua sekä vaihtelua metsänäkymään. Suomalaisten lempimetsäkin – se korjuukypsä talousmetsä – alkaa puuduttaa silmää, jos mitään muuta ei ole tarjolla.

Milka Keihäs ei arastelee jalkojaan, vaikka hän kulkee paljain varpain yhä syvemmälle Elisaaren metsään.

Milka Keihäs

Milka ei pelkää punkkeja. – ”Nautin siitä, että saan olla luontoon ihokosketuksessa. Illalla teemme punkkitarkastuksen, ja usein punkit huomaa jo, kun ne vasta kävelevät paljaalla iholla.” Tommi Tuomi / Otavamedia

Aurinkoinen, suomalainen lempinäkymä vaihtuu tiheäksi, nuorten kuusten muuriksi.

Riukumaisen laihat kuuset muodostavat rusehtavan ja läpipääsemättömän ryteikön, jossa ei näe paria metriä kauemmas.

Tällaisista metsänosista varsinkaan suomalaiset eivät pidä lainkaan. Maisema muuttuu suomalaisten mielestä paremmaksi heti, jos tiheikköjä harvennetaan. Ulkomaalaisten mielestä nuoret puutiheiköt eivät ole yhtä luotaantyöntäviä. Tiheikköjä löytyy niin luonnonmetsistä kuin talousmetsistäkin. Talousmetsistä ensisijaisesti niiden alkuvuosikymmeninä.

”Villin näköinen metsä voi näyttää ihmisistä sotkuiselta ja aiheuttaa turvattomuuden tunnetta”, Anne Tolvanen pohtii.

Linnustolle tiheiköt ovat myös tärkeitä, joten niitä ei kannata vihata. Toisaalta kuusitiheiköt vievät tilaa esimerkiksi lehdoilta ja haavikoilta, joten kuusen valloitusvoimaa on toisinaan hyväkin rajoittaa luonnon monimuotoisuuden varmistamiseksi.

Elisaaren metsä ja kuusenkerkät

Kuusenkerkistä voi tehdä siirappia, tai niitä voi kuivata yrttiteetä varten. Milka syö niitä sellaisenaan. Tommi Tuomi / Otavamedia

Mikä jalopuumetsä?

Mänty- ja kuusimetsä alkaa metsäkävelyllä muuttua.

Metsä ei oikeastaan ole enää metsä vaan puiston kaltainen. Valtavia tammia on harvassa, ja sammaleen tilalla on ruohoa, kukkia ja kuivia lehtiä.

Myös jalopuumetsä on Milkan lempimetsä.

Emme tiedä, kuinka paljon Milkalla on mielipidetovereita Suomessa, sillä suomalaisten suhtautumista jalopuumetsiköihin ei ole tutkittu. Niitä kun ei hakata talousmetsinä, ja tutkimukset kohdistuvat talousmetsiin. Tämä johtuu siitä, että tutkimusten avulla ohjataan metsänhoitoa, jota tehdään valtaosassa Suomen metsistä.

X