Luontoreportaasi: Muuttolintujen matkassa Hangossa – Muuttolinnut hurmaavat havainnoitsijoitaan päivästä toiseen
Suomen eteläisimmässä niemessä on herätty jo yli 40 vuotta tarkkailemaan lintuja. Hangon lintuaseman tilastojen mukaan osa lajeista taantuu ja kevätmuutto on aikaistunut.
Lintuharrastaja Ossi Tahvonen innostui rengastuksesta, kun kävi Hangon lintuasemalla ensimmäistä kertaa vuosia sitten. Oma rengastuslupa hänellä on ollut runsaan vuoden. © Tommi Tuomi
Ensimmäisenä pirahtaa soimaan linnunviserrystä muistuttava herätysääni, mutta sen omistaja kääntää kerrossängyn alapedissä kylkeä. Kello on 5.00, ja aurinko vielä yli tunnin horisontin takana. Ulkona laulurastaat, punarinnat ja keltasirkut ääntelevät pensaissa. Helsingin lintutieteellisen yhdistyksen Tringan omistamalla Hangon lintuasemalla on aika aloittaa lintujen seuranta.
Huhtikuinen auringonkajo luo kamariin sen verran valoa, että ensimmäisenä sängystään kömpivä Ossi Tahvonen, 26, löytää helposti retkihousut ja villapaidan. Hän on saapunut edellisenä iltana julkisilla Helsingistä Hankoon ja kävellyt viisi kilometriä keskustasta Uddskattanin luontopolkua pitkin lintuasemalle. Tietäkin pitkin asemalle pääsee, mutta siihen tarvitaan kulkulupa Suomen Vapaasatamalta, joka hallinnoi suurta osaa niemestä.
Lintuasema sijaitsee aivan Suomen mantereen eteläisimpään kärkeen vievän luontopolun varrella mutta on suojaisassa lahdessa piilossa ylimääräisiltä vierailta. Tringa osti 1920-luvulla kalastajaperheen kodiksi rakennetun talon vuonna 1979.
Mökin edessä avautuvalla lahdella ui haahkaparvia ja kalalokkeja. Luodolla seisoo harmaahaikara. Naurulokit kirkuvat taivaalla ja pensaista kuuluu pikkulintujen laulua.
Muuttolinnut otetaan rengastusta varten kiinni verkoilla
Tahvonen lähtee tottuneesti tarpomaan niityn halkaisevaa pitkospuupolkua, kiipeää sekametsikön läpi kallioille ja alkaa availla rullalle kahden tolpan väliin käärittyjä lintuverkkoja. Jossain lähellä peippo antaa varoitusääniä.
Otsalamppu auttaa näkemään hämärässä, mutta Tahvonen osaisi varmasti avata verkot ilmankin.
”Rengastajat asettelevat verkot kiinnitysruuveihin aina samassa järjestyksessä.”
Tahvonen on vasta 26-vuotias mutta harrastanut lintuja 20 vuotta ja rengastanut kokeneempien rengastajien kanssa jo vuosia. Oman verkkorengastusluvan hän sai runsas vuosi sitten. Lupaa varten Suomessa havaituista 487 lajista on tunnistettava meillä säännöllisesti pesivät 240 lajia ja runsaimmat läpimuuttajat sekä osattava määrittää niiden ikä ja sukupuoli. Se vaatii paljon harjoittelua.
Klo 5.40 Tahvonen on virittänyt kahdeksan pikkulintuverkkoa. Keväällä Hangossa rengastetaan harvakseltaan. Päärengastuskausi on syksyllä, jolloin niemi nivoo yhteen eri aikoina muuttavat linnut, kun ne odottavat ihanteellista muuttosäätä ja empivät meren yli lähtöä. Keväisin muuttajat jatkavat usein matkaansa pysähtymättä.
Tällä kertaa Tahvosta on pyydetty rengastamaan lehtijuttua varten. Rengastus tehdään silti vakioituun tapaan ja tulokset kirjataan tilastoihin. Se tarkoittaa, että verkkojen pitää olla pystyssä puoli tuntia ennen auringonnousua ja viisi tuntia siitä eteenpäin.
Rengastaja mittaa verkkoon lentäneen viherpeipon siiven pituuden. Linnun ikää arvioidaan muun muassa siipien ja pyrstön sulkien perusteella. © Tommi Tuomi
Toinen koti lintuasemalla
Mökissä muutkin ovat päässeet jalkeille. Biologi Aki Aintila, 36, aseman pitkäaikaishavainnoitsija, hörppää kahvia ja tarkistaa sähköposteja. Hänen vastuullaan on lintuseurannan järjestäminen. Jos hän ei itse ole sitä tekemässä, hän hoitaa paikalle vapaaehtoisen.
Lisäksi Aintila vetää aseman opastuskierroksia, päivittää Facebook- ja Instagram-sivuja ja huolehtii juoksevista asioista. Hän asuu Helsingissä mutta on viettänyt viime vuosina asemalla vuosittain noin seitsemän kuukautta. Kesälomalla hän lähtee Lappiin tekemään lintulaskentoja.
Aintila on ainoa, joka saa lintujen havainnoinnista palkkaa. Hänen lisäkseen asemalla käy kymmeniä vapaaehtoisia. Syksyn kovimpina muuttoviikonloppuina kamarin kaikki kolme kerrossänkyä ovat täynnä.
Nyt asemalla on rengastaja Tahvosen lisäksi toinen vapaaehtoinen. Stadin ammattiopistossa luonto-ohjaajaksi opiskeleva Juho Tirkkonen, 17, viettää tällä erää asemalla kuusi viikkoa. Hän aloitti lintuharrastuksen neljä vuotta sitten mutta on ollut asemalla jo yli 300 vuorokautta. Aiemmin hän pelasi jalkapalloa ja sitten tanssi street danceä, mutta nyt linturetkeily vie kaiken vapaa-ajan.
”Enemmän minä Akia näen kuin vanhempiani”, Tirkkonen sanoo.
Hän nappaa taskuunsa banaanin, ottaa kiikarinsa, kaukoputkensa ja kameransa ja lähtee lintutornille.
17-vuotias Juho Tirkkonen aloitti linturetkeilyn neljä vuotta sitten. Kaukoputken, kiikarit ja kameran hän on ostanut omilla rahoilla. © Tommi Tuomi
Lintutorni on rakennettu parhaaseen mahdolliseen paikkaan
Aurinko puskee ensimmäisiä säteitään taivaanrannasta, kun Tirkkonen kirjaa havainnoinnin alkamisajan 6.10. Suurin osa muuttolinnuista on yömuuttajia, joten aamu on tärkeää aikaa.
Lintutorni on niemen korkeimmassa kohdassa, toisen maailmansodan aikaisen tulenjohtotornin päällä. Suomen mantereen eteläisimpään kärkeen on kivenheitto. Hangon keskusta näkyy silhuettina nousevaa aurinkoa vasten. Parin sadan metrin päässä olevasta ulkosatamasta kuuluu kolinaa ja puhetta. Viima saa kiskomaan kaulusta ylös.
Tirkkonen kiikaroi horisonttiin. Hyvillä kiikareilla lintuparvet voi paikantaa useiden kilometrien päästä. Ympärillä olevia puita on leikattu tontin omistavan Metsähallituksen luvalla, jotta havainnointi onnistuisi ja maisema pysyisi vuodesta toiseen suurin piirtein samanlaisena. Asemalla on tilastoitu lintuja vuodesta 1979, ja siinä ajassa männyt, koivut, haavat ja lepät ovat ehtineet kasvaa niin korkeiksi, ettei lintutornista enää näkisi merelle.
Puolipilvinen sää paras muuttolintujen havainnointiin
Pian seuraan liittyvät myös Aintila ja Tahvonen, joka osallistuu havainnointiin tunnin välein tehtävien verkkokierrosten välillä.
”Miten menee?” Aintila tiedustelee.
”Ei mene”, Tirkkonen vastaa.
Keli on tavallisesta ulkonaliikkujasta täydellinen. Hiljalleen väreilevä meri säteilee auringonvalossa. Taivaalla ei ole pilven pilveä. Avomerellä 28 kilometrin päässä oleva Bengtskärin majakka näkyy selvästi.
Afrikasta ja Euroopasta Suomeen tai Suomen kautta muualle pohjoiseen muuttaville linnuille sää on kuitenkin huono. Vastatuuli saa ne odottamaan Itämeren yli lähtöä, ja jos pikkulintuja onkin muuttamassa, ne lentävät kirkkaalla säällä niin korkealla, ettei niitä erota.
”Kevätmuuton seurannan kannalta parhain sää olisi puolipilvinen ja tuuli puhaltaisi kevyesti etelästä”, Aintila kertoo.
Sellainen sää oli pääsiäisenä, jolloin asemalla laskettiin viidessä päivässä yli 34 000 muuttavaa kurkea. Pelkästään pääsiäismaanantaina 10.4. kurkia laskettiin 9 928. Enemmän niitä on havaittu vain 22.4.2013, jolloin kurkia laskettiin 10 075.
”Kurkien kuten monien muidenkin lajien kevätmuutto on aikaistunut. Se näkyy tilastoissa ja liittyy ilmaston lämpenemiseen”, Aintila kertoo.
Kaikki kolme sanovat tulevansa havainnoimaan sen takia, että voivat siten edesauttaa lintuihin, ilmastonmuutokseen ja lajikatoon liittyvää tutkimusta.
”Esimerkiksi lintulajin taantumista on vaikea huomata, siksi kova data on tärkeää”, Aintila sanoo.
Toki harvinaisten tai uusien lajien bongaaminen on hienoa ja omista havainnoista pidetään tarkasti kirjaa, mutta muiden tekemien havaintojen perässä juokseminen pitkin Suomea ei kiinnosta.
Muuttavien lintujen seurantaa tehdään vanhan tulenjohtotornin päällä olevasta lintutornista. Juho Tirkonen (vas.) kirjoittaa havaintoa lomakkeelle, Ossi Tahvonen ja Aki Aintila (oik.) etsivät lintuja. © Tommi Tuomi
”Haahka, 5 kautta 1, länteen”
Vaikka muuttopäivä on hiljainen, jotain liikettä taivaalla on.
”Haahka, 5 kautta 1, länteen”, Aintila raportoi.
Tirkkonen kirjoittaa lomakkeeseen ”Sm 5/1 W”. Sm tulee haahkan latinankielisestä nimestä Somateria mollissima, 5/1 tarkoittaa viittä urosta ja yhtä naarasta, w taas tulee englannin sanasta west, länsi.
Lintuasemalla havainnoidaan seuraamalla muuttoa, laskemalla muuttomatkalla lepääviä lintuja ja rengastamalla verkoilla. Pääasiassa vapaaehtoisten eri vuosikymmenten aikana tekemien havaintojen avulla tiedetään muun muassa se, että noin puolet Suomessa pesivistä linnuista taantuu. Toisen puolikkaan määrät pysyvät samoina tai runsastuvat.
Taantuvia lajeja ovat esimerkiksi peltosirkku, pajulintu, pikkutylli, punasotka, hömötiainen ja västäräkki. Runsastuvia lajeja puolestaan sepelkyyhky, peukaloinen, luhtakana ja naakka.
Illalla tuvassa suoritetaan iltahuuto. Se tarkoittaa, että päivän lintuhavainnot kootaan yhteen ja kirjataan Luonnontieteellisen keskusmuseon tilastoihin.
Havaintolomakkeeseen kirjataan kaikki muutossa nähdyt linnut. Niistä kirjataan laji, sukupuoli ja suunta, johon ne ovat menossa. © Tommi Tuomi
Paino 19 grammaa
Mustarastasuros nokkii Tahvosen kämmenselkää, kun tämä irrottaa sitä verkosta. Pikkulinnut, kuten aiemmin löytyneet punarinnat ja viherpeipot, saa irrotettua sekunneissa. Rastaan kanssa avuksi joutuu ottamaan rengastuspihdit, joilla verkkoa saa venytettyä.
Tahvonen kiinnittää pihdeillä renkaan rastaan jalan ympärille, mittaa siiven pituuden ja puhaltaa vatsaan. Siten voi arvioida linnun rasvakerrosta ja lihaksia. Lopuksi hän sujauttaa linnun kangaspussiin ja punnitsee sen. Sen jälkeen se saakin mennä.
Viiden tunnin aikana verkkoihin jää vain kuusi lintua. Viimeiseksi Tahvonen rengastaa rautiaisen, jonka renkaassa lukee HJ74681. Lajiksi Tahvonen merkitsee PMOD eli Prunella modularis, iäksi 2 eli toissa vuonna syntynyt, rengastusajaksi 19.4. klo 8.00, löytöpaikaksi K eli kosteikkoverkko, siiven mitaksi 70 millimetriä, painoksi 19 grammaa, rasvan määräksi 1/8 ja lihaksien määräksi 2/3.
Tahvonen arvelee, että rautiainen on vasta saapunut muutolta ja siksi käyttänyt lähes kaikki rasvavarantonsa. Toisin olisi esimerkiksi paikallisesti talvehtineen talitiaisen, jolle olisi kertynyt rasvavarastoa talven aikana.
”En kyllä ole biologi, joten tämä on vain arvailua”, hän painottaa.
Tahvonen on taloustieteen tohtoriopiskelija Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Linnut ovat hänelle rakas harrastus.
Ossi Tahvonen painaa renkaan mustarastaan jalan ympärille pihdeillä. Rastas seuraa rauhallisena. © Tommi Tuomi
Ensimmäisestä havaitusta muuttolinnusta pisteitä
Tirkkonen haukottelee, Aintila päivittelee väsymystä. Yöt tuppaavat jäämään lyhyiksi, vaikka asemalla yritetään päästä nukkumaan yhdeksän maissa, heti iltahuudon jälkeen.
Neljä tuntia auringonlaskusta eteenpäin tehtävää muuttolintuseurantaa eli aamuvakiota on jäljellä tunti. Aamuvakio suoritetaan joka päivä ympäri vuoden, kun asemalla on joku paikalla.
Keskikesällä ja talvella asemalla ei välttämättä ole ketään, mutta helmikuun lopulta kesäkuun puoleen väliin ja heinäkuun puolesta välistä marraskuun puoliväliin havainnoitsijoita on vähintään yksi. Hyvinä muuttopäivinä seuranta jatkuu pitkälle iltapäivään. Kurkien muuton aikaan Aintila ja Tirkkonen havainnoivat päivittäin yli kymmenen tuntia.
Kolmikon puhe vilisee slangisanoja ja outoja paikannimiä. Miten ulkopuolinen voisi tietää, että staijata tarkoittaa lintujen muuton seuraamista ja Halias-pinna sitä, että havaitsee lintulajin ensimmäisenä Hangon lintuasemalla? Tähän mennessä asemalla on nähty 316 eri lintulajia.
Aintila kertoo, että lintutornin ympäristössä oleville luodoille on annettu vuosien saatossa niitä kuvaavat nimet. Karvasaaret näyttävät karvapeitteisiltä matalan kasvillisuuden takia. Pakastinluodolla on ollut vuosia ruostumassa pakastin.
Aintilan katse valpastuu ja hän nostaa kiikarit silmille.
”Kivitasku, vuhuu! Päivän toinen vuodari.”
Kivitasku on asemalla vuoden ensimmäinen eli Aintila voi onnitella itseään vuosipisteestä. Aiemmin aamulla hän ja Tirkkonen ovat tunnistaneet äänestä harvinaisen virtavästäräkin. Myöhemmin Aintila löytää vielä vuoden ensimmäisen kapustarintaparven ja suopöllön.
Kokeneet bongarit tunnistavat muuttolinnut sekunneissa
Kaikki kolme ovat opetelleet lintujen tunnistamista kokeneempien harrastajien kanssa, lukeneet lintukirjoja ja kuunnelleet niiden ääniä sovelluksista tai cd-levyiltä. Lajin määritys tulee sekunneissa ilman minkäänlaista epäröintiä.
Pian Aintila näkee ruskosuohaukan läheisellä luodolla ja kaikki kolme kääntävät salamannopeasti kaukoputkensa sen suuntaan. Tirkkonen merkitsee lomakkeelle: Caer 1”/. Länsi-Afrikassa talvehtiva, rauhoitettu ruskosuohaukkauros eli Circus aeruginosus. Kaksi heittomerkkiä ykkösen vierellä kertovat siitä, että yksilö on vanha. Yksi merkki tarkoittaisi nuorta.
Kellon lyödessä 10.10 Tirkkonen pakkaa tavaransa ja lähtee mökkiin tekemään ”ei mitään” eli syömään, katsomaan Youtube-videoita, ottamaan päiväunet. Aintila jatkaa havainnointia vielä parikymmentä minuuttia. Sitten hänkin lähtee toiselle aamupalalle. Hän on luvannut vielä kävellä 1,5 kilometrin päässä, niemen pohjoispuolella olevalle Gåsörsuddenille laskemaan vesilinnut.
Merikotkahälytys
Rantakaislikko ratisee jalkojen alla, kun kävelemme rantaa pitkin kohti Gåsörsuddenia. Vesi on pohjoistuulten takia matalalla, ja yleensä pinnan alle peittyvät kivenlohkareet pilkuttavat suojaista merenlahtea. Meriharakat tallustelevat rantalietteessä. Kauempana lahdella ui yli 20 kyhmyjoutsenta ja joitakin merihanhia, haahkoja ja telkkiä. Naurulokit liitelevät lahden yllä ja päästävät hehettävää ääntään.
Luontopolku kulkee parinkymmenen metrin päässä, mutta se on erotettu ranta-alueesta aidalla. Kesällä merenrantaniittyä ja hakametsää huoltavia kyyttöjä ei haluta päästää kuljeksimaan minne tahansa. Kyytöt pitävät muuten umpeen kasvavia rantaniittyjä avoimina, jotta uhanalaiset lajit, kuten ristisorsa, löytäisivät niille pesimään. Aita pitää poissa myös ihmiset.
”Jos ihmiset kulkisivat rannassa ja häätäisivät vesilinnut pois, se häiritsisi lintuja ja vääristäisi meidän laskentojamme”, Aintila sanoo.
Gåsörsuddenin alkupäässä Aintila virittää kaukoputken ja alkaa laskea. Ensimmäisen Salpausselän eteläisin maanpäällinen osa kurottaa hiekkasärkkänä kauas merelle. Särkälle eivät mene edes havainnoitsijat, sillä se on tyllien pesimäaluetta.
”Kyhmyjoutsenia, punajalkaviklo, haapana, kuovi, ristisorsia”, Aintila luettelee kaukoputkeen katsoen ja kehottaa katsomaan jouhisorsapariskuntaa.
Tähtäimessä ei kuitenkaan näy mitään. Komea merikotka on ilmestynyt liitelemään särkän ylle ja saanut sorsat ja haapanat lentoon.
Aintila kirjaa lahdella tekemänsä havainnot. Kello on vasta vähän yli yksi iltapäivällä, mutta lintuja on havainnoitu jo yli seitsemän tuntia. On aika jättää havainnoitsijat lepäämään ja hoitamaan askareitaan. Tirkkonen ja Tahvonen ovat luvanneet tyhjentää huussiin. Aintilan pitää saada uusi yleisökierros verkkokauppaan.
Iltapäivän ohjelmassa on myös saunan lämmitys. On keskiviikko, viikon toinen saunapäivä, ja pidempään asemalla olleet odottavat pesulle pääsyä.
Huomenna herätys on jälleen ennen auringonnousua.
Merikotka on siipien kärkivälillä mitattuna Suomen suurin lintu. Ilmestyessään taivaalle se saa pienemmät linnut lentoon. © Tommi Tuomi
Aki Aintilan mukaan kuollut hylje rantautui Gåsörsuddenille pari kesää sitten. Siitä saivat ravintoa monet haaskalinnut. © Tommi Tuomi
Aki Aintila laskee linnut myös Gåsörsuddenilla ja sen rajaamalla lahdella. Särkkä on ensimmäisen Salpauselän eteläisin maanpäällinen osa. © Tommi Tuomi