Nina, 42, selvisi yhdeksästä leikkauksesta – Muutti toipilaana erakoksi Rankin linnakesaareen: ”Haluan saada jäljellä olevista päivistäni irti mahdollisimman paljon”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Rankin linnakesaari
Rankin linnakesaareen vetäytyneen Nina Mellqvistin hiljentymispaikka sijaitsee saaren eteläkärjessä, vanhan majakanjalan katveessa. © Linda Varoma
Yhdeksän kertaa selästään leikattu Nina Mellqvist vetäytyi vuodeksi Rankin linnakesaareen. Entinen kahviloissa istuskelija ja maailmanmatkaaja ei ikävöi ihmisten ilmoille.

Vanhan, kivistä kasatun majakanjalan juurelta avautuu ulappa. Horisontissa siintävät Kaunis– ja Ristisaari ja vielä etäämpänä, miltei utuisena, kohoaa viime sodissa Venäjän puolelle jääneen Suursaaren kolme kukkulaa. Lyhyt päivä on kääntynyt miltei huomaamatta hämärämmäksi. Harmaassa säässä auringon näkee vain pilvien lomasta himmeinä veteen laskeutuvista valonsäteistä. Etelästä käy ravakka tuuli. Levät ja suola tuoksuvat. Rankin linnakesaaren rantakallioissa loiskuu.

42-vuotias Nina Mellqvist loikkii hyytävässä ilmassa avopäin. Hänen jalkansa löytävät katsomattakin pitävät pinnat eteläkärjen rosoisista kivikoista, eivätkä askeleet haparoi. Rankki on mennyt Mellqvistille veriin.

Kun hän viime vuoden toukokuun 19. päivä saapui Rankkiin, saari oli puhkeamassa kesään. Päivä piteni, nurmikot viheriöivät ja koivut olivat hiirenkorvilla. Soitimelle käyneiden lintujen konsertti oli katkeamaton.

Kun Mellqvistin on määrä lähteä saaresta, on taas kevät. Hän aikoo elää Rankissa vuoden, mutta aika saaressa saattaa venyä paljon pidemmäksi.

Rankissa voi mennä koko loppuelämä.

Rankin saaresta avautuu avara maisema rannattomalle ulapalle.

Rankin saaresta avautuu avara maisema rannattomalle ulapalle. © Linda Varoma

Kiinni joka hetkessä

Rankin saari sijaitsee Suomenlahdella noin kymmenen kilometrin päässä Kotkan kaupungin keskustasta. Rankki toimi puolustusvoimien vartiolinnakkeena vuoteen 2013 saakka. Viimeiset viisi vuotta Rankin on omistanut Kotkan Saaret Oy, mikä harjoittaa saaressa matkailu- ja majoitustoimintaa. Suljetusta sotilassaaresta on tullut kaikille avoin turistikohde.

Kun yhteysalus Otava lipuu Rankin betonilaituriin, Nina Mellqvist on maitokärryjen kanssa vastassa. Viikon muona-annos ja taloustarvikkeet ovat taas tulleet perille. Mantereelta tilatut ostokset on pakattu pahvilaatikoihin, joista tulee kärryyn ladottaessa runsas puolikas kuorma.

Nina Mellqvist on asunut viime touko­kuusta lähtien Rankin entisen sotilaskodin päädyssä sijaitsevassa kaksiossa.

Nina Mellqvist on asunut viime touko­kuusta lähtien Rankin entisen sotilaskodin päädyssä sijaitsevassa kaksiossa. © Linda Varoma

Mellqvist asuu vuokralla Rankin entisen sotilaskodin päädyn 37 neliön kokoisessa yksiössä. Iso parisänky vie paljon tilaa. Ikkunan edessä seisoo kirjoituspöytä ja tietokone. Pöydän alla on laatikossaan sähköporakone. Ikkunasta näkyvät Kotkan kaupungin ja Mussalon sataman valot.

”En oikeastaan ole edes kaukana. Siinä on vain merta välissä”, Mellqvist toteaa.

Hän päätti aikanaan viettää vuoden irti arjesta, koska katsoo elävänsä elämänsä jatkoaikaa. Rankki valikoitui asuinpaikaksi, koska se on tarpeeksi kaukana, vaikka kuitenkin lähellä.

”Haluan saada jäljellä olevista päivistäni irti mahdollisimman paljon. Täällä saaressa aikani ei valu hukkaan, vaan tunnen olevani kiinni joka hetkessä.”

Yhteysalus on taas tuonut mantereelta viikon ruoat saarelle.

Yhteysalus on taas tuonut mantereelta viikon ruoat saarelle. © Linda Varoma

”Ehkä olin elämän ja kuoleman rajalla, mutta aikani ei vielä koittanut”

Kymmenkunta vuotta sitten Nina Mellqvist luuli jo kuolleensa sairaalan vuoteeseen.

”Kun kysyin asiaa sairaanhoitajalta, hän sanoi, että olen yhä elossa”, Mellqvist naurahtaa.

Selkäleikkauksen yhteydessä Mellqvistin selkäranka alkoi painaa hänen keuhkojaan ja Mellqvist muistaa nähneensä itsensä ja ympärillään säntäilevän sairaalan henkilökunnan elvyttämässä häntä.

”Ehkä olin elämän ja kuoleman rajalla, mutta aikani ei vielä koittanut.”

Kun Mellqvist latoo puolikyyryssä ostoksia pahvilaatikoista jääkaappiin tai kiipeää tuolille kiinnittämään keittiösyvennyksen kattoon roikkuvaa hyllyä, on vaikea uskoa, että hänen selkänsä on leikattu peräti yhdeksän kertaa.

Toukokuun jälkeen Mellqvist on poistunut Rankista miltei ainoastaan mennäkseen kontrollikäynneille sairaalaan Helsinkiin.

”Toisin kuin oletetaan, aika saaressa kulkee nopeasti. Täällä ei tarvitse noudattaa aikatauluja, vaan voi elää saaren aikaa.”

Vääristymiä ikkunoissa

Rankin linnakesaaren vanhassa, venäläisten vuonna 1916 rakentamassa kasarmissa aika tuntuu pysähtyneen.

Yli kuusi vuosikymmentä sitten käytöstä poistetun, punamullalla maalatun kasarmin lattialankut narahtelevat jalkojen alla pitkällä sisäkäytävällä. Pinkopaperi repsottaa seiniltä. Pesuhuoneen jalkojenpesu­altaaseen on varissut sahanpurua.

Tuuli humisee vanhan kasarmin nurkissa, kuusiruutuiset, vedetystä lasista valmistetut ikkunat vääristävät merinäkymän kieroksi ja tuvissa haisee lika, ruoste ja lahoava puu.

Nina Mellqvist lukee varusmiesten seiniin kirjoittamia nimikirjoituksia ja lukemia jäljellä olevista palveluspäivistä.

Legendan mukaan Rankin saaressa vaeltaa päätön venäläinen vartiomies. Nina Mellqvist ei ole kummitusta vielä tavannut.

Legendan mukaan Rankin saaressa vaeltaa päätön venäläinen vartiomies. Nina Mellqvist ei ole kummitusta vielä tavannut. © Linda Varoma

”Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaisia ihmisiä täällä on ollut ja miten heidän elämänsä on jatkunut sen jälkeen, kun he pääsivät armeijasta siviiliin”, Mellqvist tuumii.

Vanha kasarmi on yksi Mellqvistin lempipaikoista saaressa. Hän poikkeaa toisinaan jopa öisin otsalampun valossa pitkään parakkiin aistimimaan tunnelmaa.

Mellqvist kuitenkin kiistää paenneensa kaupungista saareen ja vanhan kasarmin pölyiseen hämyyn.

”En keksi, miksi minun olisi paettava. Olen mennyt tähän ikään mennessä tarpeeksi ja minusta on tuntunut hyvältä rauhoittua hetkeksi.”

Vakavasti auto-onnettomuudessa loukkaantunut Nina Mellqvist sanoo elävänsä saaressa saamaansa jatkoaikaa.

Vakavasti auto-onnettomuudessa loukkaantunut Nina Mellqvist sanoo elävänsä saaressa saamaansa jatkoaikaa. © Linda Varoma

Nina Mellqvist nousi takaisin omille jaloilleen

15-vuotiaana, juuri peruskoulusta päästyään Nina Mellqvist joutui onnettomuuteen. Auto suistui kapealta tieltä pientareen yli, kääntyi puskurin varassa ja törmäsi katto edellä puuhun.

Auton kuljettaja menehtyi ja Mellqvistiltä murtui lanneranka, olkapää, solisluu ja polvi. Toinen matkustaja selvisi vähemmillä vammoilla.

13 tuntia kestäneessä leikkauksessa Mellqvistin selkään rakennettiin uusia nikamia hänen oman lantionsa luista. Vaativasta toimenpiteestä huolimatta vyötäröstä alaspäin halvaantuneen Mellqvistin ei uskottu enää koskaan kävelevän.

”Haistatin lääkärille pitkät ja hakeuduin kuntoutukseen. Treenasin jalkojani miltei koko sen ajan, jonka olin hereillä. Vuoden kuntoutuksen jälkeen kävelin niin hyvin kuin se minulle on enää mahdollista, mutta selkä todennäköisesti vaivaa lopun ikää”, Mellqvist toteaa.

Kallio kumahtaa, kun hän kiskaisee raskaan tykinluukun auki ja laskeutuu jyrkkiä portaita myöten 152 millimetrin Canet Tampella -rannikkotykin laukaisuasemaan.

Nina Mellqvist saattaa poiketa jopa yöllä aistimaan Rankin, vuonna 1916 rakennetun vanhan kasarmin salaperäistä tunnelmaa.

Nina Mellqvist saattaa poiketa jopa yöllä aistimaan Rankin, vuonna 1916 rakennetun vanhan kasarmin salaperäistä tunnelmaa. © Linda Varoma

Luola kaikuu ja tihkuu kosteutta. Tykin metallisoissa ja jousissa kimaltelee kellertävää vaseliinia.

Tykki on yhä mahdollista ottaa käyttöön.

”Rankin tykeillä saatiin viime sodissa ratkaisevia torjuntavoittoja jään yli hyökänneistä puna-armeijan joukoista”, Mellqvist kertoo.

Rankin historiaan perehtynyt Mellqvist kiertelee saarta kävellen, sähköpyörällä ja mönkijällä. Hän sanoo hullaantuvansa kerta toisensa jälkeen saariston luonnosta.

”Sama maisema voi näyttää hyvin erilaiselta. Jos tänään myrskyää, niin huomenna on todennäköisesti tyyntä. Saaresta ja merestä saa tuskin koskaan tarpeekseen.”

Etäinen ulapan pauhu

Ulompana merellä, Haapasaaressa käynyt yhteysalus Otava kiinnittyy taas Rankin laituriin. Päivämatkalaisten noustua alukseen se jatkaa matkaansa kohti veden yli kirkkaina loistavia Kotkan valoja.

Seuraavan kerran yhteysalus poikkeaa Rankissa vasta viikon kuluttua.

Laiturin valot heijastuvat tummana lainehtivaan veteen. Etäämpää kantautuu ulapan pauhu. Grilli­kodan nuotio räiskyy, valaisee ja lämmittää.

Se on iso liekki pimeässä.

Vanhan kasarmin edustalle pystytetyt kyltit toimivat opasteina entisessä linnakesaaressa poikkeaville retkeilijöille.

Vanhan kasarmin edustalle pystytetyt kyltit toimivat opasteina entisessä linnakesaaressa poikkeaville retkeilijöille. © Linda Varoma

Nina Mellqvistillä on neljä aikuista lasta. Hän erosi lastensa isästä kuusi vuotta sitten. Nykyään Mellqvistillä on miesystävä mantereella. Heidän tapaamisensa ovat Mellqvistin saareen muuton myötä jääneet verrattain vähiin, mutta he viestittelevät päivittäin.

”Tavatessamme varoitin häntä, että minusta ei ole tyttöystäväksi enää kenellekään, mutta hyvin olemme pärjänneet”, Mellqvist kertoo.

”Mies suhtautui melko ymmärtäväisesti siihen, kun sanoin lähteväni vuodeksi saareen.”

Tähystystornista näkee kirkkaalla ilmalla yli 30 kilometrin päässä mereltä nousevat, Suursaaren kolme kukkulaa.

Tähystystornista näkee kirkkaalla ilmalla yli 30 kilometrin päässä mereltä nousevat, Suursaaren kolme kukkulaa. © Linda Varoma

Kesäisin Rankissa käy matkailijoita ja vielä syksyisinkin yhteysalus tuo Kotkasta Rankkiin lintuharrastajia seuraamaan syysmuuttoa. Talven myötä saari kuitenkin hiljenee ja Mellqvist saattaa olla viikkokausia Rankin ainoa ihminen.

Aiemmin kahviloissa viihtynyt ja myös paljon matkustellut Mellqvist kertoo lähteneensä saareen ylittämään itseään, mutta hän ei yllätyksekseen ole hetkeäkään ikävöinyt kaupunkiin ihmisten pariin.

”Rankissa saan olla oma itseni ilman, että kukaan pääsee vaikuttamaan tekemisiini tai ajatuksiini. Vähitellen minusta on alkanut tuntua siltä, että vuosi onkin saaressa pitkän sijasta liian lyhyt aika.”

Rankin pienen punaisen tuvan pelastaja

Rantavedessä uiva joutsenparvi kaartaa kaulojaan ja pyllistelee hamutessaan pohjasta syötävää. Valkoisella pariskunnalla on jo toiset, vielä osittain harmaat poikaset.

Vesirajassa seisoo myös sähkö­grilli. Se kuuluu punaiselle talolle, joka on rakennettu 1923. Mellqvist toivoo joku päivä asuvansa tuossa talossa.

Aikanaan kahden upseeriperheen asuntona toimineen vanhan rakennuksen remontointi on kuitenkin vaativa urakka, sillä Mellqvist kantaa kroonisten kipujensa vuoksi kipu­stimulaattoria ihonsa alla.

Nina Mellqvist on alkanut kunnostaa 1923 rakennettua taloa omaksi kodikseen.

Nina Mellqvist on alkanut kunnostaa 1923 rakennettua taloa omaksi kodikseen. © Linda Varoma

”Olen silti päättänyt pelastaa punaisen tuvan ja tehdä siitä itselleni kodin.”

Talon omistaja on luvannut tuvan vuokralle, jos Mellqvist saa sen asumiskuntoon. Hän on jo omin käsin aloittanut sisätilojen remontoinnin. Keväällä on julkisivu- ja katto­remontin aika. Niihin Mellqvistin on tarkoitus värvätä myös alan ammattityövoimaa.

”Kaikkiaan talon kunnostamiseen kuluu kymmenisen vuotta, mutta asumaan tänne pääsee jo paljon aikaisemmin”, Mellqvist toteaa.

”Rankissa saan olla oma itseni ilman, että kukaan pääsee vaikuttamaan tekemisiini tai ajatuksiini”, Nina Mellqvist toteaa.

”Rankissa saan olla oma itseni ilman, että kukaan pääsee vaikuttamaan tekemisiini tai ajatuksiini”, Nina Mellqvist toteaa. © Linda Varoma

Valokuvaajaksi, kuvankäsittelijäksi ja merkonomiksi opiskellut Mellqvist on työskennellyt pitkään markkinointi- ja viestintäalalla ja yrittäjänä sekä Helsingissä ja Kotkassa.

Nyt hän on sairauslomalla, joka jatkuu vähintään elokuun loppuun saakka. Senkin jälkeen hän pystyy tekemään markkinointi- ja viestintäalan töitä saaresta etäyhteyksien välityksellä ja remontoimaan taloa vapaa-aikana.

Vuosi Rankissa on näillä näkymin venymässä ainakin vuosikymmeneksi. Mellqvist näkee kuitenkin jo itsensä 70-vuotiaana, punaisessa talossa asuvana stalkkarimummona, joka tietää kaikki saaren asiat.

”Ehkä mieskin viihtyy silloin enemmän Rankissa, niin minulla on täällä joku selkääni rapsuttelemassa”, Mellqvist naurahtaa.

Illan pimen­tyessä Kotkat valot kajastavat ulapan takaa Rankin saareen.

Illan pimen­tyessä Kotkat valot kajastavat ulapan takaa Rankin saareen. © Linda Varoma

Rauhaa tuulensuojassa

Joutsenet lipuvat äänettömästi kauemmas merelle. Tuuli ei käy saaren pohjoisrannalle. Rantakaislikko seisoo hievahtamatta ja meri on melkein tyyni. Lahden takaa loistavat hämärässä päivässä kaupungin valot.

Rankissa vallitsee rauha.

”Tämä on sitä saaren aikaa”, Mellqvist toteaa.

”Luonto elää omaa elämäänsä ja ihmiset elävät luonnon mukana.”

Hän muistelee syksyistä aamua, jolloin sumu alkoi nousta ohuena usvana mantereen suunnasta. Hetki hetkeltä sumu eteni ja läheni koko ajan sakeampana.

Kaupungin valot jäivät harmaan seinän taakse. Meri lakkasi näkymästä.

Sumu nielaisi saaren.

Katso video Nina ajatuksista ja arjesta Rankin linnakesaarella

Lue myös: Reportaasi saaristosta: Uskollisten mökkiläisten pieni joukko elävöittää Kotkan Haapasaaren arkea

X