Reportaasi: Äidin kanssa metsällä – Nuori metsästäjä Pauli on kaatanut jo hirven: ”Sonnin 7-piikkiset sarvet ovat nyt uuden saunamme seinällä”

13-vuotias Pauli Korelin ampui viime syksynä ensimmäisen hirvensä ja hakee nyt seuraavia kaatoja. Äitinsä kanssa metsästävä poika ei pidä itseään tappajana, vaan eränkävijänä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Katja Korelin näyttää, miten hän tarkastaa passipaikan ja turvalliset ampumasektorit. Tilanne lavastettiin kuvausta varten lataamattomilla aseilla. Metsästyksen aikana Paulin valvoja seisoo koko ajan hänen takanaan.

13-vuotias Pauli Korelin ampui viime syksynä ensimmäisen hirvensä ja hakee nyt seuraavia kaatoja. Äitinsä kanssa metsästävä poika ei pidä itseään tappajana, vaan eränkävijänä.
Teksti:
Ville Vanhala

Ajoketjun ja ampujien välissä on yksi lehmä ja kaksi vasaa.

13-vuotias pyhtääläinen metsästäjä Pauli Korelin nostaa äänenvaimentimella varustetun Sako-kiväärin poskelleen. Kiikaritähtäimessä näkyy vielä viheriöivän pellon takana sankkana seisova tumma kuusikko. Kivet erottuvat vihreiden havujen katveesta harmaina möhkäleinä. Jykevät puut seisovat hievahtamatta paikoillaan. Mikään ei liiku.

Pauli ja hänen vieressään seisova äitinsä Katja Korelin laskevat aseensa. Hirveä ei ainakaan vielä saada tähtäimen ristikkoon. Ajoketju on yhä kilometrien päässä kuusikkoa kasvavan mäen takana.

Tuuli käy pellon yli kivikkoiselle kukkulalle. Kellertävä heinikko painuu saappaiden alla lakoon. Pauli istahtaa retkijakkaralle ja asettaa kiväärin poikittain syliinsä.

Viime syksynä hän kaatoi ensimmäisen hirvensä. Se toinen juoksee vielä metsässä.

Sitä täytyy odottaa.

13-vuotias Pauli Korelin on oman metsästysseuransa kaikkien aikojen nuorin hirvenkaataja. © Juha Metso

13-vuotias Pauli Korelin on oman metsästysseuransa kaikkien aikojen nuorin hirvenkaataja. © Juha Metso

Tarkkoja laukauksia

Lokakuisen aamun hämärä harvenee harmaaksi päiväksi. Taivalla kulkevista paksuista pilvistä tihuttaa niin vähän, että sitä ei näe eikä kuule. Pauli Korelinin oranssin hupun päälle ja kiväärin perälle ilmestyy kuitenkin pisaroita.

Odottaminen jatkuu Pyhtään Tyysyn pellonreunassa. Ajoketju etenee vielä etäällä. Läheiseltä merenlahdelta kantautuu joutsenten kalkatusta.

Passipaikalla puhutaan kuiskaamalla. Katja Korelin kertoo vieneensä Paulin ja hänen veljensä Hugon ja sisarensa Vera Korelinin ensimmäistä kertaa metsälle jo vajaat vuosikymmen sitten. Katjan väijyessä teeriä lapset makasivat makuupusseissaan korvalaput päässään ja söivät juustonaksuja.

Paulin sisarukset eivät kuitenkaan metsästyksestä innostuneet, vaan heillä on omat harrastuksensa. Perheen isä Timo Korelin hakkaa halkoja mökillä, mutta Pauli ja Katja ovat jatkaneet metsällä käymistä vuoden ympäri.

Kun Katja oli kyyhkymetsällä, vasta viiden vuoden ikäinen Pauli hoiti koiranvirkaa noutamalla ammutut linnut maastosta.

”Se oli aika siistiä. Lintu tuntui käsissä pehmeältä ja lämpimältä”, hän muistelee.

Nuori metsästäjä suoritti metsästystutkinnon 11-vuotiaana ja saa metsästää aseella, kun täysi-ikäinen, aseluvan omistava ja metsästystutkinnon suorittanut henkilö on hänestä tartuntaetäisyydellä.

Paulin ensimmäinen saalis oli supikoira. Sen jälkeen hän on ampunut peuroja, sorsia, kanalintuja, hanhia, kyyhkyjä ja jäniksiä. Viime vuonna Pauli kaatoi ensimmäisen hirvensä lisäksi 50 kiloa painavan villisian.

Paulin laukaukset ovat olleet tarkkoja ja harkittuja.

”Jos osuu, on osuttava hyvin. Jos ei saa hyvää laukausta, on jätettävä ampumatta”, hän sanoo.

Kun passipaikalla tulee vilu, Katja ja Pauli Korelin jumppaavat ylävartalonsa lämpimiksi. © Juha Metso

Kun passipaikalla tulee vilu, Katja ja Pauli Korelin jumppaavat ylävartalonsa lämpimiksi. © Juha Metso

Kahden laukauksen kaato

Laukaukset kiirivät kaukaa. Katja ja Pauli Korelinin korvanappeihin tulee tieto, että vasa on kaadettu.

Ajoa kuitenkin jatketaan samoilla paikoilla, joten odottaminenkin jatkuu.

Passi- eli ampumapaikat jaetaan ennen jahdin alkua arpomalla. Katja ja Pauli sadattelevat huonoa onneaan. Pienemmällä numerolle he olisivat saattaneet saada vasan tähtäimeensä.

Taivaalla pilviverho raottuu hetkeksi vain painuakseen taas umpeen. Vähäinen ja ajoittainen sade on tauonnut. Närhi rääkäisee. Pellon toisella puolella kuusikossa vilahtelee passiketjun seuraavan ampujan oranssi takki.

Tuuli ja kostea ilma käyvät ytimiin. Lämmikkeeksi kaadetaan termoksesta kahvia.

Pauli on leiponut evääksi pullaa.

Kun hän edellisenä syksynä ampui ensimmäisen hirvensä, Katja oli osunut sitä ensin kaulaan. Välittömästi äitinsä laukauksen jälkeen Paulin ampuma osuma hirven lavan taakse katsottiin tappavaksi.

Kaato merkittiin Paulin nimiin.

Hän sanoo olleensa hämmästynyt, mutta ylpeä ja iloinen siitä, että oli saanut kaadettua hirven.

”Sonnin 7-piikkiset sarvet ovat nyt uuden saunamme seinällä”, Pauli kertoo.

”Jos osuu, on osuttava hyvin. Jos ei saa hyvää laukausta, on jätettävä ampumatta”, Pauli Korelin sanoo. © Juha Metso

”Jos osuu, on osuttava hyvin. Jos ei saa hyvää laukausta, on jätettävä ampumatta”, Pauli Korelin sanoo. © Juha Metso

Putoavan lehden ääni

Korvanappeihin kerrotaan, että ajo keskeytetään. Kiväärin lukot naksahtelevat, kun Pauli ja Katja Korelin ottavat aseet pois latauksesta ja irrottavat lippaat.

Kiväärit pakataan asepusseihin. Kiiltävät patruunat näyttävät Paulin sormissa kovin suurelta.

Pyhtäältä kotoisin oleva 47-vuotias Katja aloitti metsästyksen vasta aikuisena. Hän suoritti metsästystutkinnon vuonna 2005, mutta hankki ensimmäiset aseensa vasta kahdeksan vuotta myöhemmin.

Katja on Pyhtään Erämiehet ry:ssä yhä ainoa asetta kantava nainen. Ensimmäisen hirvensä hän kaatoi Paulin tavoin viime syksynä yhdellä laukauksella.

”Olen hyvin tyytyväinen, että pystyin siihen. Kaikki eivät pysty eivätkä kaikki edes halua”, Katja kertoo.

Myös hänen metsästäjä-isänsä ja -ukkinsa ovat aikanaan olleet Pyhtään Erämiehet ry:n riveissä.

”Väheksymättä yhtään muiden lasteni harrastuksia, sillä on minulle erityinen merkitys, että Pauli käy kanssani metsäl­lä.”

Katjalle ja Paulille metsästyksessä vähintään yhtä tärkeää kuin saalis on luonnossa liikkuminen. He lähtevät metsään jo aamuvarhaisella, haistelevat metsän tuoksuja kuuntelevat lintujen ääniä ja oksien rasahtelua ja etsivät maasta jälkiä.

”Jopa sen voi kuulla, kun puusta putoaa jäinen lehti maahan”, Katja kertoo.

Hänen lisäkseen Paulia ovat metsälle opettaneet muut Pyhtään Erämiehet ry:n metsästäjät. Oman seuran kesken Paulia kutsutaan myös ”Pikku-Ramboksi.”

Pauli kuitenkin sanoo, että metsästäminen on hänelle laatuajan viettämistä äitinsä kanssa.

”Vähän rapsakampi muija vie seiskaluokkalaisen metsään ja molemmat nauttivat”, Katja naurahtaa.

Pauli Korelin tarkastaa jahdin avauspäivän saaliiksi saadun vasan. © Juha Metso

Pauli Korelin tarkastaa jahdin avauspäivän saaliiksi saadun vasan. © Juha Metso

Metsästä metsälle

Pyhtääläisen pellon pientareella tuuttaa eteläafrikkalainen stadionsoitin vuvuzela. Petteri Pirinen on kulkenut torveaan toitotellen aamun ajoketjussa, mutta hirvenmetsästys on hänen ja muiden ajoketjussa kulkeneiden osalta tältä päivältä ohi.

Jahti kuitenkin jatkuu ajavan koiran avulla. Norjan harmaa hirvikoira Retu korvaa kymmenen kävelevää ihmistä. Jahdin avauspäivänä Pyhtään Erämiesten riveissä on 21 ampujaa.

Katja ja Pauli Korelin jatkavat samalla passipaikalla. Aseet otetaan taas esille ja ladataan. Puhe vaimenee kuiskauksiksi. Korvanappiin tulee tieto, että koira on hirven jäljillä.

Pauli kertoo, että hänet on otettu metsästysseurassa hyvin vastaan. Metsästäjä myös tuntee nuoresta iästään huolimatta kuuluvansa porukkaan.

”Olen seuran kaikkien aikojen nuorin metsästäjä, joka on kaatanut hirven”, Pauli kertoo.

Hänen luokallaan on toinen metsästystä harrastava poika ja myös Paulin rinnakkaisluokalla on yksi nuori metsästäjä.

Paulin mukaan suurin osa hänen ikätovereistaan on kuitenkin enemmän kiinnostuneita tietokone- ja videopeleistä kuin luonnossa liikkumisesta.

”Joskus kaverit kyselevät metsästämisestä ja vastaan heille mielelläni”, Pauli sanoo.

Katja kertoo, että Pyhtään kaltaisessa maalaispitäjässä on aivan luonnollista, että lapset oppivat kulkemaan vanhempiensa mukana metsällä.

”Asumme käytännössä metsässä ja kaveripiiriimme kuuluu metsästäjiä. Kaupunkilaisilla saattaa olla hieman erilaisia asenteita metsästystä kohtaan.”

”Metsästetty eläin on saanut elää hyvän elämän. Teholiha­tuotannossa tuskin voidaan edes puhua eläinten hyvinvoinnista”, Katja Korelin sanoo. © Juha Metso

”Metsästetty eläin on saanut elää hyvän elämän. Teholiha­tuotannossa tuskin voidaan edes puhua eläinten hyvinvoinnista”, Katja Korelin sanoo. © Juha Metso

Ampumattomat laukaukset

Suomessa aseluvan saaminen edellyttää 15 vuoden ikää. Metsästäjien keskuudessa vallitsee erilaisia mielipiteitä siitä, onko alle 15-vuotias riittävän kypsä ratkaisemaan elävän olennon elämästä ja kuolemasta, vaikka hän olisi täysi-ikäisen ihmisen valvonnassa.

Pauli Korelin ei edes ajattele metsästämistä pelkästään tappamisena ja saalistamisena. Metsästäminen on hänelle tapa liikkua luonnossa eikä Paulia ole harmittanut koskaan se, että saalis on jäänyt saamatta. Häntä ei ole myöskään jäänyt häiritsemään se, että hän on ampunut eläimiä ja lintuja.

”Se varmasti häiritsisi, jos osumani olisi niin huono, että eläin jäisi haavoittuneena metsään.”

Pauli on useamman kerran jättänyt eläimen ja linnun ampumatta, koska ei ole ollut varma siitä, että saa kunnon osuman.

Pauli myöntää, että hän ei ole kokenut metsästäjä, mutta ainakin omasta mielestään hän pystyy tekemään päätöksen eläimen elämän lopettamisesta.

”Ymmärrän sen, että joku saattaa paheksua harrastusta, johon liittyy tappaminen.”

Kaikki hänen ja hänen äitinsä pyytämät linnut ja eläimet päätyvät myös perheen ruokapöytään.

”Metsästetty eläin on saanut elää hyvän elämän. Teholihatuotannossa tuskin voidaan edes puhua eläinten hyvinvoinnista”, Katja Korelin sanoo.

Paulin ja Katjan korvanappeihin tulee tieto, että koira-ajo on lopetettu ja metsästäjiä käsketään kokoontumaan läheiselle ladolle. Taas lukot avataan, patruunat poistetaan piipusta ja lippaat irrotetaan. Kiväärit pakataan pusseihinsa ja reput nostetaan selkään.

Avauspäivän jahti on päättynyt.

Pauli ei saanut tänään elämänsä toista kaatoa.

Entinen kaato­ryyppyputeli saa palvella nykyisin mehupullona – jahtien tavat ovat toisenlaisia kuin takavuosina. © Juha Metso

Entinen kaato­ryyppyputeli saa palvella nykyisin mehupullona – jahtien tavat ovat toisenlaisia kuin takavuosina. © Juha Metso

Kieli kattilaan

Kun Ville Blomfeltin kaatama vasa on haettu metsästä Pyhtään Erämiesten lahtivajaan, Pauli Korelin tarttuu veitseen ja alkaa Lasse Ikosen ja Tapio Baumgartnerin kanssa nylkeä päivän saalista.

Veitsi viiltää nahkaa irti lihasta ensin takajaloista. Kun ruho nostetaan riippumaan katosta, ruhon alle lirisee lätäköllinen verta. Ulkona Retu-koira riuhtoo nahanpalasta hampaillaan ja ärisee.

Jari Niemisen ja Mika Skoaksen mukaan Pauli on jo osoittanut taitonsa metsästäjänä ja täyttää paikkansa myös hirvijahdissa.

”Metsästysharrastus kulkee useimmiten perintönä sukupolvelta toiselle”, Skoas sanoo.

”On pelkästään hyvä, että nuoria saadaan metsästyksen pariin. Valitettavan monessa metsästysseurassa jäsenten keski-ikä lähenee jo eläkeikää.”

Kun vasa on nyljetty, Pauli leikkaa vielä vasan leuan alta nahan auki ja kiskoo kielen irti.

Se menee keitettäväksi.

Pyhtään Erämiesten hirvijahdin ensimmäinen päivä alkaa olla takana, mutta metsästys jatkuu heti huomenna. Pauli odottaa jo innolla taas passiin pääsyä, mutta toivoo, että saa jännitykseltään yöllä edes vähän nukutuksi.

Pauli puhdistaa puukonterän nurmeen, työntää puukon vyöllä roikkuvaan tuppeensa ja hymähtää.

”Kun kädet ovat näin veriset, niin kaikki näkevät, että töitä on tehty.”

Vasan kiskominen hankalasta maastosta vaatii monen miehen yhteisen ponnistuksen. © Juha Metso

Vasan kiskominen hankalasta maastosta vaatii monen miehen yhteisen ponnistuksen. © Juha Metso

X