Miehet lähtevät reissutöihin ja jättävät naiset yksin

Nepalissa miehet lähtevät maailmalle leivän perässä – naiset jäävät kotiin. Ikävä kalvaa, liitot hajoavat, mutta ilman rahalähetyksiä Nepal ei tulisi toimeen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Dolakhan jälleenrakennus tarvitsee tekijöitä, mutta leveä leipä ulkomailla on monelle houkuttelevampi vaihtoehto.

Nepalissa miehet lähtevät maailmalle leivän perässä – naiset jäävät kotiin. Ikävä kalvaa, liitot hajoavat, mutta ilman rahalähetyksiä Nepal ei tulisi toimeen.
(Päivitetty: )
Teksti:
Miikka Järvinen

Devaki Phuyal, 23, puhaltaa ruokoputken läpi tulisijaan. Liekit nuolevat kattilan kylkiä. Höyryävän vuohenmaidon joukossa on teenlehtiä ja mausteita.

Sivusilmällä hän vahtii puolitoistavuotiasta Ninaa, joka leikkii maalattialla. Puhelin soi, tyttö hätkähtää. Onko se isä? Ei tällä kertaa.

Ninalle isä ei ole mies, joka asuu äidin kanssa, tekee kotitöitä ja ottaa syliin. Hän on rahiseva ääni puhelimessa ja kuva tietokoneen näytöllä.

Vain kolme kuukautta häiden jälkeen Devakin mies lähti Saudi-Arabiaan töihin. Devaki oli raskaana. Kun Nina syntyi, autonkuljettajana työskentelevä nuori isä palasi kotiin. Kuukauden kuluttua hän lähti taas.

Vuosi sitten Nepaliin iski maanjäristys. Kun Devakin mies kuuli talonsa romahtaneen, hän tuli kotiin, tällä kertaa kahdeksi kuukaudeksi.

Kolmivuotisen avioliittonsa aikana Devaki on saanut viettää miehensä kanssa yhteensä kuusi kuukautta.

Pariskunta pitää yhteyttä puhelimen ja skypen välityksellä. Pitkät illat ovat yksinäisiä. Kun tytär nukkuu, Devaki ruokkii vuohet ja kerää polttopuita.

Vuoristoisessa Dolakhassa asuva Devaki opiskelee kolmatta vuotta opettajaksi. Tentit hän on käy tekemässä pääkaupungissa Kathmandussa, viiden tunnin matkan päässä. Kun Nina oli vauva, Devaki otti hänet mukaansa tenttimatkoille.

”Koska olen nuori nainen, siinä on iso ero, onko mieheni täällä vai ei. Jos tarvitsen apua, pyydän sitä vanhemmilta miehiltä tai naisilta, ettei tulisi pahoja puheita”, Devaki sanoo

Petetty ja jätetty

Sita Regmi, 34, oli reilu parikymppinen kahden lapsen äiti, kun hänen miehensä sai töitä Nepalin armeijasta.

Pian kylillä puhuttiin, että Kathmanduun muuttanut mies vietti paljon aikaa varatun naisen kanssa, jonka oma puoliso oli töissä ulkomailla. Mies vakuutteli Sitalle, että paljon puhuttu ystävätär on vain ystävä.

Epäilykset osoittautuivat aiheelliseksi, kun mies pitkän välttelyn jälkeen tuli takaisin kotiin, uusi nainen mukanaan. Sitasta tuli jätetty kahden pojan yksinhuoltaja.

”Viimeiseen kymmeneen vuoteen en ole saanut häneltä rahaa, vaikka meillä on kaksi yhteistä poikaa. Hän ei myöskään pidä lapsiinsa mitään yhteyttä”, Sita kertoo.

Maanjäristyksen jälkeenkään mies ei ottanut yhteyttä poikiinsa kysyäkseen, mitä näille kuuluu. Sita on kuullut hänen muuttaneen Dubaihin töihin, seuranaan uuden naisystävän aikuinen poika.

Lähi-itä kutsuu

Nepalissa on 28 miljoonaa asukasta. Ulkomailla asuvia nepalilaisia arvioidaan olevan jopa 5 miljoonaa. Tarkkaa lukua ei tiedä kukaan, ja määrä kasvaa joka vuosi.

YK:n kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan vuonna 2014 kansainvälisiä työlupia myönnettiin 520 000:lle nepalilaiselle. Virallisten siirtolaisten tärkeimpiä kohdemaita ovat Malesia, Qatar, Saudi-Arabia, Yhdistyneet Arabiemiraatit ja Kuwait.

Persianlahden maiden hyvä edustus ei ole sattumaa. Siellä on töitä ulkomaalaisille ja maailman korkeimmat prosentit maahanmuuttajia suhteessa väestöön, Qatarissa 91 prosenttia, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa 88 prosenttia ja Kuwaitissa 72 prosenttia.

Eniten nepalilaisia työskentelee Intiassa. Heidän määränsä ei työlupatilastoissa näy, sillä maiden välillä on työvoiman vapaa liikkuvuus.

Lähes kaikki Nepalista lähtevät siirtotyöläiset ovat miehiä. Työluvista vain viisi prosenttia myönnetään naisille. Jos lasketaan mukaan Intia, naisten osuus on noin 12 prosenttia.

Taustalla vaikuttavat perinteiset sukupuoliroolit. Miehillä on enemmän vapauksia ja vähemmän velvollisuuksia kuin naisilla. Jos miestä ei huvita elättää perhettään, hän voi yksinkertaisesti vaihtaa maisemaa.

Sitan naapurissa asuva appiukko Bal Bahadur Regmi on vihainen vanha mies. Hän ei tykkää siitä, että oma poika on jättänyt vaimonsa ja kaksi lastaan heitteille.

”Autan miniääni ja pojanpoikiani parhaani mukaan, mutta omalle pojalleni en voi mitään. Hän on aikuinen”, Bal murahtaa ja nojaa siniseen peltioveen.

Maanjäristyksessä asuinkelvottomaksi romahtanut talo kelpaa enää maissivarastoksi. Purkujätteistä ja avustuksina saaduista materiaaleista rakennetut majat on kyhätty viereen.

Hänen miniänsä Sita asuu samassa pihapiirissä olosuhteiden pakosta. Yksinhuoltajalla ei ole varaa muuttaa muualle.

Reissunaista paheksutaan

Viisi vuotta sitten Sita päätyi ratkaisuun, jota lähipiirissä ei katsottu hyvällä.

”Pelkäsin, että miten pystyn huolehtimaan pojistani. Jätin pojat appivanhemmilleni ja lähdin Libanoniin töihin.”

Sita työskenteli kotiapulaisena, pesi vaatteita, tiskasi ja laittoi ruokaa. Palkka oli 10 000 rupiaa eli alle sata euroa kuussa, mutta hän sai pistettyä välillä hieman sivuun ja lähetettyä pojilleen.

”Ex-mieheni toi vanhempiensa luokse uuden naisystävänsä, joka löi nuorempaa poikaani useita kertoja. Anoppi ei tykännyt hoitaa lapsiani ja vaati minua tulemaan takaisin. Ihmiset ihmettelivät, miksi lähdin, koska pystyisin tienaamaan saman verran Nepalissa.”

Kahden vuoden kodinhoitajapestin jälkeen Sita palasi kotiin. Säästöjä hänelle ei reissulta jäänyt.

”Kun kotona ei ollut ruokaa, lähetin pojat anopin luokse syömään. Täällä on ihan tavallista, että sukulaiset ja naapurit hoitavat toistensa lapsia”

Miehet katoavat

Kylänraitilla suurin osa vastaantulijoista on naisia, lapsia ja vanhoja miehiä. Läheisen Charikotin kaupungin rakennustyömailla näkee niin nuoria naisia kuin miehiäkin, mutta maaseudulla työikäiset miehet ovat vähemmistöä.

Työmaalla on rakenteilla puinen talon runko. Iäkkäät apumiehet liikkuvat hitaasti. Ohjeita jakaa kolmikymppinen kirvesmies Chitra Baharud Shrestha.

Kevytrakenteisen talon malli ja rakennustekniikat ovat lähtöisin kehitysyhteistyöjärjestö Plan Internationalin kurssilta.

Chitra joutuu kuuntelemaan juttua toisensa perään siitä, kuinka talot ennen vanhaan rakennettiin. Vanhat konstit eivät vain tule enää kysymykseen. Uudet, kevytrunkoiset talot tehdään kestämään maaperän liikehdintää.

Puukehikon liitoskohdat veistetään käsin ja liitokset kiinnitetään puutapeilla ja nauloilla. Kehikot tuetaan viistoilla tukipuilla. Seinät tehdään laudasta ja aaltopellistä.

”Täällä on jäljellä enää vanhoja ukkoja. Suurin osa työikäisistä miehistä on Persianlahden maissa. Tällä porukalla yhden perheen talo nousee harjakorkeuteen viidessä päivässä,” Chitra kertoo.

Poliisi vaati lahjuksia

Chitra on tehnyt useita ulkomaankeikkoja, joiden palkalla hän on elättänyt kotikylään jäänyttä perhettään, vaimoaan ja kolmea lastaan.

”Välitysfirma palkkasi minut Malesiaan rakentamaan ilmastointijärjestelmiä. Perillä selvisi, että kyse olikin hitsaamisesta. Työ kiinalaisessa firmassa oli todella kovaa silmille. Jaksoin 15 kuukautta ja karkasin, koska olin laittomasti maassa. Poliisi tiesi sen, ja jouduin maksamaan lahjuksia aina kun he pyysivät.”

Chitran tarina on tavallinen. Siirtotyöläinen tekee pari vuotta töitä ulkomailla, lähettää rahaa perheelleen ja palaa sitten takaisin.

Siirtotyöläisten rahalähetykset Nepaliin olivat viime vuonna 6,6 miljardia dollaria, eli noin 29 prosenttia maan bruttokansantulosta. Suurempi riippuvuus ulkomailla asuvista kansalaisistaan on ainoastaan Tadžikistanilla ja Kirgisialla.

Siirtotyöläisillä on osansa myös siinä, että äärimmäinen köyhyys on puolittunut Nepalissa reilussa viidessä vuodessa. Laskennallisesti äärimmäisen köyhiä eli alle 1,25 dollarilla päivässä eläviä oli vuosina 2010–2011 neljännes nepalilaisista. Vuosina 2003–2004 heitä oli vielä yli puolet.

Koko maailman mittakaavassa siirtolaiset lähettävät vuosittain rahaa kehitysmaihin yli 441 miljardin dollarin edestä. Maailmanpankin mukaan summa on yli kolme kertaa enemmän kuin virallinen kehitysapu.

Irakin säästöt murenivat

Pari vuotta Malesiasta paluunsa jälkeen Chitra lähti Intiaan.

”Intiassa oli helpompaa, koska sinne en tarvitse viisumia. Tein talojen julkisivujen rappauksia freelancerina. Töiden saanti oli kontakteista kiinni, mutta sama se on täälläkin.”

Viimeisimmän keikkansa Chitra teki Irakiin, jossa hän työskenteli pari vuotta Yhdysvaltain armeijan autonkuljettajana ja ruokahuollon työntekijänä.

”Irakiin oli vaikea saada viisumi ja työlupa, mutta työ oli mukavaa ja palkka hyvä. Asuin kaksi vuotta Mosulissa.”

Chitra käytti kaikki Irakin reissulta säästämänsä rahat taloon, joka tuhoutui täysin kevään 2015 maanjäristyksessä. Rakennusjätteestä syntyi kolmilapsiselle perheelle maja. Nyt mies elättää perheensä osa-aikaisilla rakennustöillä ja vihannesten viljelyllä.

”Olen suunnitellut lähteväni taas ulkomaille töihin. Niillä rahoilla rakennan uuden talon. Sitä varten pitäisi tehdä töitä vähintään neljä vuotta Persianlahdella, mutta en halua sinne enää. Mieluummin lähden Eurooppaan, vaikka Saksaan.”

Naisen palkka

Nepalin mieskadolla on ristiriitaisia vaikutuksia naisten elämään. Kun isät lähtevät, arjen pyörittäminen jää äitien harteille. Samalla he saavat enemmän päätösvaltaa muutoin miesvaltaisessa kulttuurissa.

Tämä kehitys on korostunut maanjäristyksen jälkeisessä jälleenrakennuksessa, kun maaseudulla kaikki ovat joutuneet ottamaan lapion kauniiseen käteen.

Devaki kolkuttelee hyvän ystävänsä Sitan oveen. Kun yksinhuoltaja joutui maanjäristyksen jälkeen rakentamaan majan romahtaneen talonsa tilalle, Devaki ja hänen miehensä tulivat auttamaan.

Naiset ovat paitsi naapureita, myös työkavereita. Molemmat ovat saaneet töitä Planin rakennusprojektissa, jossa kunnostetaan polkuja ja teitä maanjäristyksen ja maanvyöryjen jäljiltä.

Devaki toimii 30:n rakennustyöntekijän ryhmän johtajana. Sita on yksi hänen alaisistaan, joista tasan puolet on miehiä. Varsinkin vanhemmilla herroilla oli sopeutumista, kun nuori nainen toimii esimiehenä.

Perinteisestä käytännöstä poiketen miehille ja naisille maksetaan samasta työstä saman verran palkkaa. Nepalin maaseudulla naisen euro ei ole 80 senttiä vaan 40 senttiä.

Työhönsä Devaki on tyytyväinen, koska joka menoon ei tarvitse pyytää rahaa puolisolta.

Jotain hyvin oleellista puuttuu silti. Joka kerta, kun puhelin soi ja tytär kyselee isänsä perään, Devakia sattuu.

”Haluaisin hänet vain takaisin kotiin.”

X