Petankki herättää kilpailuvietin – Tuttuun puistopeliin saa lisäjännitystä pelin oikeilla säännöillä

Metallisen kuulan tömähdys katkaisee hetkeksi lintujen kesäisen viserryksen Topeliuksen puistossa Helsingissä.

”Hieno alakierre! Ei ihan riitä”, toteaa Eija Jerjomin, 70.

”Toinen samanlainen, hieman pidemmälle”, ohjeistaa Veli-Pekka Jaatinen, 54.

Vehreän puiston hiekkakentälle on kokoontunut intohimoisia pelaajia. Olen heidän opastuksellaan kokeilemassa Ranskassa alun perin kehitettyä kuulapeliä, petanqueta, suomeksi petankkia.

Se on kuulapeli, jossa metallisia kuulia pyritään heittämään mahdollisimman lähelle pientä puista maalipalloa.

Vaikka petankkia voi pelata yksilöpelinä, kaksin- ja kolminpelit ovat suosituimpia. Useimmat harrastajat mainitsevatkin sosiaalisuuden yhdeksi petankin parhaista puolista.

Petankki on Suomessa hyvin seuravetoista. Pääosa harrastajista löytyy Etelä- ja Länsi-Suomesta, mutta myös esimerkiksi Joensuusta ja Kouvolasta löytyy petankkiseura. Suurimmissa kaupungeissa saattaa olla useitakin seuroja.

Jerjomin ja Jaatinen pelaavat helsinkiläisseura Kallion Kirkkaan riveissä.

”Kun ei ole oma pelivuoro, niin peliä seurataan jo heitettyjen kuulien takaa. Siitä missä seistään, erottaa amatöörin ja pelaajan”, Jaatinen ohjeistaa.

Siirrynkin siis joukkuetoverini Jaatisen tapaan kuulien taakse seuraamaan, kun vastustajamme Eija Jerjomin ja Tomi Friman, 48, suunnittelevat Frimanin seuraavaa heittoa.

Hän asettuu heittorinkiin, ja heittää kuulansa hienosti lähemmäksi snadia eli pientä puista maalipalloa. Snadi heitetään pelin aluksi 6–10 metrin päähän heittoringistä.

Jerjomin kehuu Frimania hyvästä suorituksesta. Heidän pelinsä etenee sulavassa yhteistyössä. Strategia pysyy kirkkaana, kun sitä puidaan koko ajan.

Eija Jerjomin mittaa katseellaan kohtaa, johon kuulan olisi osuttava, jotta se vierisi mahdollisimman lähelle kohteena olevaa maalipalloa. ©  Sampo Korhonen

Veli-Pekka Jaatinen kävi kokeilemassa petankkia ystävänsä seurassa. Lajiin hurahtaminen oli Jaatisen osalta nopeaa ja täydellistä. Jo viikon päästä ensimmäisestä pelikerrasta hän oli ostanut pelikuulat. © Sampo Korhonen

Tomi Friman syttyy kun pääsee haastamaan itseään ja kanssapelaajiaan. Parhaan tunteen hän saa ampumalla vastustajan kuulia pois. © Sampo Korhonen

Jännitystä peliin säännöillä

Oikeiden petankkisääntöjen mukaan sama joukkue pysyy vuorossa, kunnes sen kuula on lähimpänä maalipalloa tai kuulat loppuvat. Käytössä on kuusi kuulaa joukkuetta kohti.

Monet aloittelijat pelaavat kuitenkin peliä heittämällä vuorotellen. Pelistä häviää silloin draaman elementti. Jännittävimpiä hetkiä ovat ne, kun vastustajan kuulia yritetään poistaa maalipallon läheltä.

Tarkkuuden lisäksi on tärkeää pitää huoli, että vastapuolen peliin tulee haastetta. Kuulan voi esimerkiksi pyrkiä heittämään niin, että sen poistaminen aiheuttaisi myös vastustajan oman kuulan liikkumisen pois maalipallon läheltä.

Kuulan kilahtaessa toiseen jännitys on ylimmillään.

”Oikeilla säännöillä pelaaminen tekee pelin ja tuo siihen sen hauskuuden. Jokaista erityistilanteisiin liittyvää yksityiskohtaa säännöistä ei toki tarvitse näissä puistopeleissä osata”, Jaatinen toteaa.

Alkuun pääsee parilla kympillä

Petankki on hyvin tasa-arvoinen laji. Aloittamiseen riittää marketista ostettu parinkympin kuulasetti.

Helsinginkin petankkiporukoissa on Jaatisen mukaan pelaajia pitkäaikaistyöttömistä johtajiin.

Jaatisen mukaan olisi silti parempi, jos kuulasettejä ostaa heti kaksi. Näin käytössä on yhteensä kaksitoista kuulaa, joilla pystyy pelaamaan sosiaalisempia kaksin- ja kolminpelejä.

Kansainvälisen liiton hyväksymän valmistajan rekisteröidyt kilpakuulat maksavat noin 100–150 euroa. Ero vapaa-ajan markettikuuliin on se, että kuulat ovat tasapainoisia ja tasapainotettuja. Ne ovat myös kestävämpiä ja osuvat tarkemmin haluttuun kohteeseen.

Kilpakuulissa voi lisäksi valita omaan käteen sopivimman halkaisijan ja painon, tietyin rajoittein.

Kuulat hankitaan myös peliroolin mukaan. Asettaja on pelaaja, joka heittää joukkueen kuulia mahdollisimman lähelle maalipalloa. Ampuja puolestaan pyrkii omilla kuulillaan poistamaan vastustajan kuulia maalipallon läheltä.

Asettamiseen parhaiten soveltuu pienet ja raskaat kuulat, joiden pintaan on jyrsitty kuviointi. Pinnan raidat antavat paremman pidon ja kierre puree kenttään sileää kuulaa paremmin.

Ampujat puolestaan suosivat hieman isompia, sileitä kuulia. Pitkällä matkalla osumatarkkuus on parempi kevyemmällä ja suuremmalla kuulalla.

Molemmissa rooleissa pelatessa kuulan on hyvä olla keskipainoinen ja hieman raidoitettu. Tällaiset kuulat ovat hyvät myös aloittelijan ensimmäisiksi kuuliksi.

Markettikuulilla voi osallistua seurojen järjestämiin kilpailuihin, joihin ei tarvita pelilisenssiä. Mukaan aktiiviseen pelaamiseen pääsee siis halvimmillaan kuulat ostamalla.

Monella paikkakunnalla järjestetään lisäksi niin sanottua firmaliigaa, johon voi osallistua myös kaveriporukalla.

”Petankki taitaa olla edullisin harrastus heti kävelyn jälkeen”, Jaatinen toteaa.

Kuulien lisäksi ei tarvita kuin mittanauha. Kenkien on sääntöjen mukaan oltava suljetut kantapäästä. Muuten kenkinä toimivat pelaajan jalkaan parhaiten sopivat kengät.

Lue myös: Hyvän tuulen Kleinbus! Näin hilpeät volkkaribussit vievät uskolliset harrastajansa kesäseikkailusta toiseen: ”Ammennamme menneiden aikojen tunnelmia”

Anni Kanteen mielestä lajin sosiaalisuus ja se, että kaiken tasoiset pelaajat voivat pelata keskenään, on petankissa parasta. Hän kokee lajin myös hyvänä vastapainona arjelle. © Sampo Korhonen

Onnistuminen vie mukanaan

Aloitamme uuden pelin. Saan heittää ensimmäisenä.

Katseeni on kohdassa, johon haluan kuulan tippuvan. Toimin ohjeiden mukaan ja pidän kehon lähes paikoillaan, käsi tekee työn.

Tunnen metallisen kuulan urat sormenpäissäni. Reilu heilautus taakse, josta vauhdilla eteen. Ranteella kierto ylöspäin, niin että heittoon tulisi alakierre. Se pysäyttäisi kuulan vierimisen mahdollisimman nopeasti.

Kuulan irrotessa kädestä näkee jo heti, lähteekö kuula haluttuun kohteeseen. Ei lähde. Heittoni jäävät lyhyiksi ja osuvat hieman sivuun.

”Varpailla suunta sinne, minne haluat kuulan lentävän”, Friman ohjeistaa.

Totta, kuulat ovat lentäneet sinne, minne varpaani ovat osoittaneet.

Ohjeesta on apua ja viimeinen kuula lähtee kädestäni hyvällä alakierteellä. Kuula pysähtyy lähelle maalipalloa.

Melkein täydellisen heiton jälkeen tuntuu hyvältä. Tämä on se, mikä on myös Frimanin mielestä parasta petankissa.

”Parhaalta tuntuu vastustajan haastaminen. Se kun pääsee omalla kuulallaan lähemmäksi maalipalloa, joko ampumalla toisen kuulan pois tai itse heittämällä kuulan lähemmäksi.”

Kilpailuvietti herää

Tunnen kilpailuvietin vievän, ja haluaisin heittää vastustajiani paremmin. Se ei vain ei ole kovin helppoa, sillä minun ja Jaatisen vastustajat, vuosia pelanneet Jerjomin ja Friman johtavat peliä suvereenisti.

Eija Jerjomin nauttii petankista myös liikuntana ja ulkoiluna.

”Tässä on koko ajan pienessä liikkeessä, ei jähmety.”

Hänen mukaansa pelkkä voittaminen ei ole tärkeätä, vaan hyvä tasainen peli merkitsee enemmän. Parhaan tunteen petankissa Jerjominille tuo silti tiukan matsin voitto.

Voitonnälän huomaa pelin tuoksinassa.

Jerjomin heittää huonon heiton ja manaa.

Eikö pelkkä pelaaminen ollutkaan tärkeintä?

”On, on, mutta epäonnistuminen ei ole kivaa”, Jerjomin vastaa ja nauraa päälle.

Jupinaa kuuluu Frimaninkin suusta, sen yhden kerran, kun heitto epäonnistuu. Muuten vastustajamme tekevät tarkkaa työtä ja keräävät pisteitä nopeassa tahdissa. Pian heillä on jälleen kolmetoista pistettä kasassa, joka tarkoittaa voittoa ja pelin päättymistä.

Laji sopii Jerjominin mukaan kaiken ikäisille, niin hoikille kuin pyöreillekin.

”Ei ole mitään rajaa. Siirtolapuutarhassa vanhin pelikaverini on 90-vuotias mies.”

Vaikka petankin pelaaminen ei ole puistoissa yhtä tavanomainen näky kuin Keski-Euroopassa, on se sellainen siirtolapuutarhoissa ympäri Suomea.

Jerjomin ja Friman pelaavat Klaukkalan puiston siirtolapuutarhassa, missä Jerjominilla on mökki ja Pakilan siirtolapuutarhassa, missä Frimanilla on mökki.

”Aina kun on hyvä ilma, niin laitetaan WhatsApp-viestiä ihmisille, että tuletteko pelaamaan”, Jerjomin kertoo.

Entinen keihäänheittäjä kuvailee petankkia lämmittelylajikseen. Jerjomin on silti hyvin aktiivinen pelaaja. Hän pelaa kesäisin 4–5 päivänä viikossa. Talvisin hän käy pelaamassa yhdessä maamme kahdeksastatoista petankkihallista Pasilan veturitalleilla.

Helsinki Petanquen ylläpitämä petankkihalli on sijainnut vahoilla veturitalleilla jo 25 vuotta. Sitä ennen Helsingissä on talvisin pelattu Töölön entisillä raitiovaunutalleilla sekä Kaapelitehtaalla.

Lue myös: Reportaasi: Äidin kanssa metsällä – Nuori metsästäjä Pauli on kaatanut jo hirven: ”Sonnin 7-piikkiset sarvet ovat nyt uuden saunamme seinällä”

Laskuri auttaa Eija Jerjominia pitämään kirjaa pistetilanteesta. Apuväline on hyödyksi etenkin pitkinä turnauspäivinä. © Sampo Korhonen

Juha Yrjänä mittaa kuulien etäisyyttä maalipallosta, Thomas Foussierin ja Mikko Soikkelin (oik.) seuratessa vierestä. Mittanauha on kuulien jälkeen ainut tarpeellinen väline petankissa. © Sampo Korhonen

Ranskasta Veturitalleille

Pasilan veturitallien petankkihallin peli-iltoina aloittelijakin voi hyvällä tuurilla päästä pelaamaan samassa joukkueessa viime vuoden MM-pronssimitalistin kanssa.

Kärköläläisen Riemukaari petankkiseuran riveissä pelaava Mikko Lehti, 39, on vakiokasvo hallilla. Hän pelasi viime syksynä trippelin, eli kolmijäsenisten joukkueiden, MM-pronssia voittaneessa joukkueessa.

”Pienestä pitäen kaiken näköistä liikuntaa harrastaneena lajissa kiehtoi sen vaatima keskittymiskyvyn tarve”, Lehti kertoo.

Biljardinkin parissa viihtyvää Lehteä petankissa viehättää lajin vaatima pallosilmä.

”Ja kyllähän kuulien kilinä on hienoa, kun osuu siihen mihin koittaa.”

Tuttu näky hallilla on myös Keski-Ranskasta kotoisin oleva Lehden joukkuetoveri Thomas Foussier, 43.

”Olin kuusi- tai seitsemänvuotias, kun ensimmäisen kerran pelasin isäni mukana”, Foussier kertoo.

Nykyään Foussier pelaa petankkia oman poikansa Pablon, 11. kanssa.

Ranskassa joka viikonloppu kyläkilpailuihin osallistuu useita kymmeniä joukkueita. Kaikille avoimet kilpailut ovat osa katukuvaa ja kulttuuria.

Kehitys on nopeaa

Muutettuaan Suomeen Foussierilla oli pitkä tauko petankin pelaamisesta. Kilpailulisenssin hän hankki vuonna 2012, oltuaan Suomessa kymmenen vuotta.

Foussier edusti Suomea kevään MM-duppelissa, eli kaksijäsenisten joukkueiden pelissä, yhdessä Lehden kanssa.

Pronssimitali jäi harmittavan lähelle.

”Mitali olisi ollut iso juttu, mutta viides sija on hyvä ensimmäiseksi MM-kisasuoritukseksi. Aina sitä silti haluaisi olla parempi.”

Pablo Foussier käy aktiivisesti hallilla ja kilpailuissa. Nuorukainen tähtää nuorten EM-joukkueeseen.

Hienointa petankissa hänen mukaansa on se, että lajissa kehittyy todella nopeasti ja että sen parista saa helposti uusia kavereita.

”Aikuispelaajilta saa myös hyviä vinkkejä ja opetusta”, Pablo Foussier kertoo.

Alun perin Thomas Foussierille oli todella iso yllätys nähdä jonkun pelaavan petankkia Suomessa.

”Toivoisin, että lajista tulisi suurempi täällä. Olisi hienoa, jos SM-kisoihin tulisi enemmän katsojia. On hieman tylsää pelata finaalia tyhjän katsomon edessä.”

Maajoukkuedebytantin tunteen ymmärtää katsoessa minkälainen laji petankki on Ranskassa. Siellä kansalliset pelit televisioidaan, ja paikan päällä on kymmeniä tuhansia katsojia. Katukuvassa petankki on tavallinen näky.

Petankki syntyi Etelä-Ranskassa La Ciotat´n kylässä lähellä Marseillea vuonna 1907. Juoksuaskelia vaativat kuulapelit osoittautuivat liian rasittaviksi reumatismista kärsivälle Jules Lenoirille. Hän kuitenkin halusi ystävien kesken pidettyjen illanviettojen jatkuvan.

Lenoir kehitti uuden säännön: kuula piti heittää molemmat jalat heittoringin sisällä. Petanque on muunnos ranskan kielen ilmaisusta ”pied tanqués”, ”jalat yhdessä”.

Lue myös: Roadtrip sukujuurille – Äidin ja pojan pyöräretki vei myös Kokkolan ja Kannuksen nähtävyyksien äärelle: ”Parasta matkalla on rosoisuus”

Pablo Foussier harrastaa petankin lisäksi jalkapalloa menestyksekkäästi. Hän haluaisi tulevaisuudessa menestyä molemmissa lajeissa. © Sampo Korhonen

Mikko Lehti heittää kokeneesti kyykystä korkealle ilmaan kaartavan heiton. Kuula tömähtää maahan tarkasti aiottuun kohtaan, ja sen vieriminen pysähtyy miltei heti. © Sampo Korhonen

Sileät kuulat ovat ominaisuuksiltaan parhaita ammuttaessa vastustajan kuulia pois maalipallon luota. © Sampo Korhonen

Petankkiystävykset kokoontuvat pelaamaan Topeliuksen puistossa useana iltana viikossa. Pelin lomassa hurahtaa usein montakin tuntia. © Sampo Korhonen

Täydellinen suoritus

Palataan kisakentiltä ja takavuosilta takaisin Topeliuksen puistoon. Pelini saldona on sarja epätasaisia heittoja. Sitten kuula lähtee sormenpäistäni täydellisesti.

”Hieno!”, Friman huudahtaa.

”Joo-o, ykkönen. Sen huomaa, kun tulee tuntumaa ja alkaa sujua”, Jerjomin kehuu.

Loistosuoritukseni ei auta kovassa seurassa.

”Mitä jos ammun sen kuulan pois?”, Friman kysyy.

”Joo, sitten se olisi kaksi pistettä”, Jerjomin valottaa tilannetta.

Rautainen kilahdus kajahtaa kentällä, kun Frimanin kuula ampuu kuulani pois ja tönäisee vielä toisenkin kuulamme kauas maalipallon luota.

Peli on hävitty. Innostuksen siemen on silti asetettu. Olen varma, että vielä joku päivä palaan voittamaan parivaljakon.