Reportaasi: Hakijoita riittää, kokemusta kaivataan maatiloilla – ”Pisimmät työsuhteet tilalla ovat kestäneet jopa 25 vuotta”
Kallelan tilalla odotetaan työntekijöitä, niin kuin sadoilla muillakin suomalaistiloilla. Mutta mitä työ tiloilla nykyään on? Ja miksi ulkomaiset tekijät ovat siihen niin hyviä?
Vielä perniöläisellä pellolla on upottavan pehmeää, mutta kevät kuivattaa multaa vauhdilla, ja pian edessä on Laurin Niittysen kiireisin työsesonki. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia
Keväinen pelto on peittynyt valkoiseen huntuun. Kuten monilla muillakin maatiloilla, perniöläisen Kallelan tilankin tulevat maissit on suojattu harsoilla. Valkoisia räntärättejä tipahtelee harvakseltaan myös taivaalta. Ja tuuli puhaltaa niin navakasti, että valkoinen harsopelto aaltoilee.
Kevät etenee keikkuen. Tänä vuonna takatalven ja kylvösäiden lisäksi tiloilla on uusi huoli: mistä saadaan käsipareja vuoden kiireisimpään kauteen, sillä ankeasta kevätsäästä huolimatta sekin joskus koittaa.
Kallelan tilan isäntä Lauri Niittynen on kylvänyt edellisen päivän kurpitsan siemeniä. Turvetta on lapattu istutuskennoihin rivakasti koko päivä kahdessa sukupolvessa, tilalta muutama vuosi sitten eläköityneiden vanhempien kanssa.
”Yleensä täällä on jo tähän aikaan vuodessa on ollut töissä yksi ulkopuolinen, mutta nyt töitä on tehty perhepiirissä”, Lauri Niittynen toteaa.
Viimeiset kymmenkunta vuotta maatilalle on palkattu kesiksi parisenkymmentä työntekijää Ukrainasta, mutta tämän kesän määrästä ei ole vielä koronarajoitusten takia tarkkaa tietoa.
”Työmäärä on kyllä sellainen, että siitä ei perhe- ja naapuriavulla selvitä”, Niittynen toteaa.
Maatiloilla kaivataan kokemusta
Kotimaisia vihanneksia, perunoita ja marjoja kerää vuosittain suomalaisilla maatiloilla noin 16 000 työntekijää. Suuri osa heistä on 1990-luvulta lähtien ollut ulkomalalaisia.
Nyt lupa 1 500 ulkomaisen työntekijän tuloon huoltovarmuuden takaamiseksi on saatu, mutta se ei tietenkään vielä riitä siihen, että sadot saataisiin kerättyä talteen. Maatilojen työntekijäpula pitää myös MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakolan kiireisenä.
Kevään aikana on pystytetty muun muassa Töitä Suomesta -palvelu, johon on palkattu neljä työvoimaneuvojaa yhdistämään työntekijöiden ja työnantajien tarpeita.
”Edelleen tarvitaan työväkeä. Suurin tarve on juhannukselta elokuulle, keruutöihin”, Mäki-Hakola kertoo.
Kallelan tilan kasveista osa esikasvatetaan kasvihuoneessa ennen pellolle istutusta.
Uhkakuva, se, ettei suomalaisia kiinnosta maatyöt, ei siis näytä kuitenkaan pitävän paikkaansa, sillä hakijoita on riittänyt. Innostus ei Mäki-Hakolan mielestä silti poista työvoimapulaa.
”Maatiloilla ei voida kiireisimpään sesonkiaikaan varautua siihen, että kaikki työntekijät ovat untuvikkoja. Kokemattomien työntekijöiden kanssa kun töihin menee herkästi jopa tupla-aika.”
Mäki-Hakolasta on kuitenkin hienoa, että ihmisiä kiinnostaa maatyöt. Tosin hän törmää aina silloin tällöin vähän romanttisiin mielikuviin alan töistä.
”Se on ihan ymmärrettävää. Maatyöt ovat ihan eri asia kuin lenkkeily tai vapaa-ajan urheilu, sillä harva urheilee koko päivää. Muistan itsekin, kuinka nuorena lähdin kesätöihin metsänistutushommiin. Kovakuntoisenakaan en millään pysynyt kokeneiden metsurien tahdissa ja olin ihan puhki. Se tahti vaati kokemusta.”
Maatiloilla peltotyö on raskasta ja kuraista työtä. Kumisaappaille on tilalla oma pesu- ja riisumispisteensä.
Tärkeä näppituntuma
Mutta mitä kaikkea kausityö maatiloilla sitten on?
Kallelan tilalla se on yllättävän monipuolista. Muun muassa lehtikaalia, varsiparsakaalia, kurpitsaa ja maissia kasvattavalla tilalla työt alkavat kylvöllä ja päättyvät sadonkorjuun jälkeen kurpitsapeltojen siivoamiseen sekä lehtikaalien pakkaustöihin. Siinä välissä harsotetaan, kitketään, kastellaan, ruiskutetaan ja sadonkorjuuaikaan puhdistetaan, siistitään ja pakataan vihanneksia. Miehet ovat tilalla enemmän raskaammissa peltotöissä, naiset pakkaustehtävissä.
”Työ ei ole vaikeaa, mutta kokeneilla työntekijöillä on pellolla paras näppituntuma kasvustoon. He näkevät parhaiten, löytyykö esimerkiksi tuholaisia. Siinä on oma vastuunsa”, Lauri Niittynen kertoo.
”Työtä tehdään silloin, kun sitä voidaan tehdä. Poutasäällä ollaan pellolla, sateella yritetään tehdä jotain muuta tai pidetään vapaata.” – Lauri Niittynen
Työtä tehdään silloin, kun sitä voidaan tehdä. Poutasäällä ollaan pellolla, sateella yritetään tehdä jotain muuta tai pidetään vapaata. Siksi kaikki toivovat kesään poutapäiviä, silloin on töitä, ja palkka juoksee. Se on Niittysen mielestä työtapana monille suomalaisille aika vieras.
Työntekijät asuvat Kallelassa pihan kahdessa erillisrakennuksessa. Viimeiset lähtevät yleensä vasta lokakuussa, sillä kaalien satokausi jatkuu pitkälle syksyyn.
”Monilla on Ukrainassa sellainen pieni tila, joten heillä on kokemusta maatöistä. Silti työkulttuuri on hyvin erilainen. Kun kysyn, että mitä mieltä he ovat jostain, saan harvoin selkeää vastausta. Tai jos neuvon, että tehtäisiinkö jokin asia toisin, saan usein nyökytyksiä ja hommat jatkuvat niin kuin ennen. Vuorovaikutukseen ja oman mielipiteen esittämiseen ei ole totuttu, sitä opetellaan täällä.”
Vieressä neuvomiseen ei jää kesällä aikaa. Niittynen on laskenut tekevänsä seitsemän kuukautta vuodesta töitä aika lailla kellon ympäri.
”Totta kai otan tilalle vastaan kotimaisia tekijöitä, mutta jonoa ei ole vielä ainakaan muodostunut. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että muutama kuukausi eletään sään ja työn ehdoilla, ei omien aikataulujen. Eikä se aurinkokaan enää niin ilahduta, kun sitä saa parhaimmillaan viikko tolkulla aamusta iltaan”, Niittynen hymähtää.
Maatiloilla kevättöihin kuuluu muun muassa lannoitus. Vastuun tilan koneista Lauri Niittynen pitää itsellään.
Ei kavereita, vaan tekijöitä
Kallelan tilan työntekijähuolen jakavat sadat tilat ympäri Suomen. Itse asiassa MTK:n laskelmien mukaan työvoiman tarve jakautuu melko tasaisesti pitkin Suomea.
Vain melkein kivenheiton päässä Kallelasta, Hästön tilalla, on melko samankaltainen odottava tunnelma. Muun muassa herneitä, härkäpapua, mansikkaa ja vadelmaa kasvattavalle tilalle on tulossa luvatusta ulkomaisten työntekijöiden kiintiöstä yhdeksän henkilöä.
”Heille on luvattu maahanpääsy paperilla, mutta maahantulo ei ole kovin yksinkertaista, kun rajat ovat kiinni ja lähtömaat tekevät omia päätöksiään”, kertoo Hästön tilan isäntä Janne Eriksson.
Varsinaiseen työsesonkiin, joka alkaa toukokuun lopulla ja kestää elokuulle, työntekijätarve nousee noin 100 henkilön hujakoille. Määrä on sen verran mittava, että Eriksson aloitti itsenäisen työntekijöiden haun jo maaliskuussa.
”Laitoin sosiaaliseen mediaan ilmoituksen, että kiinnostaako alkutuotannon työt. Ihan mukavasti on tullut yhteydenottoja, ja tällä hetkellä meillä työskentelee joukko paikallisia.”
Hästössä työt painottuvat erityisesti sadonkorjuuseen.
”Pisimmät työsuhteet tilalla ovat kestäneet jopa 25 vuotta.” – Janne Eriksson
”Ehkä tämä meidän perustekeminen on hieman vierasta nykysuomalaisille. Paljon fyysistä, erilaista istututustyötä, harsojen levittämistä, kitkentää, kastelujärjestelmän rakentamista ja kunnostamista. Lisäksi tietysti vielä koneet, jotka vaativat todellista teknistä erikoisosaamista.”
Siksi Erikssonia vähän oudoksuu TE-keskuksen mainosta, jonka kuvatekstissä työntekijöitä houkutellaan lauseella: Tule maajussille kaveriksi.
”Ei tämä sellaista ole. Töitä tehdään myös huonommissa olosuhteissa: välillä sataa, tuulee, ripeksii rakeita, mutta hommat on saatava silti tehtyä.”
Hästössä, samoin kuin Kallelassa, suurin osa kausityöntekijöistä on työskennellyt tilalla jo kauan.
”Keskiarvo on varmaan jossakin kymmenen vuoden tienoilla, mutta pisimmät työsuhteet ovat kestäneet jopa 25 vuotta. Kaikilla työnjohtajilla on niin pakkaamolla kuin pellollakin monivuotinen kokemus meillä työskentelystä. Monet ovat tulleet tänne nuorina ja perheen perustamisen jälkeen on jätetty lapset isovanhempien hoitoon kesäksi. He kouluttavat uusia tekijöitä hommiin ja pystyvät toimimaan itsenäisesti. Nyt tämä kaikki on uhattuna.”
Lauri Niittysen isä ja tilan edellinen isäntä Antti Niittynen on poikansa apuna maatöissä.
Marjatilalla koululaisiakin
Vaikka ulkomaisen kausityövoiman käyttö on lisääntynyt valtavasti janakkalalaisen Iso-Hiiden kartanon marjatilalla työskentelee kesäisin lähinnä suomalaisia. Suurin osa 50 kausityöntekijästä on opiskelijoita ja koululaisia, mutta joukkoon mahtuu muutamia eläkeläisiäkin.
”Meillä on ollut lähiympäristön koululaisia kesätöissä jo vuosikymmenten ajan. Silti työntekijät vaihtuvat meilläkin aika usein, sillä totuus on, että marjapelto on harvalle nuorelle ensisijainen työpaikka”, marjayrittäjä Tiina Hiidenkari kertoo.
Kitkeminen ja mansikanpoiminta ovat raskaita töitä ja käyvät erityisesti selän päälle, mutta Hiidenkari on yleensä saanut iloita siitä, että osa työntekijöistä haluaa tulla aina seuraavanakin kesänä.
Kallelan tilalla koneet ovat valmiina kevään ja kesän koitoksiin. Lauri Niittysen vieressä on lannoituskone.
”Yleensä nuori aika pian huomaa, jaksaako hän hommassa vai ei. Ihmiset jaksavat eri määriä fyysistä työtä, ja siksi olemme joustavia, useimmat nuoret ovat meillä töissä kolmesta kuuteen viikkoa ja alaikäiset tekevät kuuden tunnin työpäiviä.”
Toinen sitouttava tekijä on Hiidenkarin mielestä ollut se, että nuoret pääsevät etenemään työtehtävissä. Kokeneemmat siirtyvät asiakaspalvelutöihin ja kouluttamaan uusia. Tänä keväänä Iso-Hiiden tilallakin on silti eletty murrosaikaa: konkareista monet ovat valmistuneet ammatteihinsa, joten uuden työvoiman tarve on suurempi kuin vuosiin.
”Pyörin koko sesongin henkilöstöasioissa, niin se aina menee. Maatalousalalla olen tottunut, että kaikki muuttuu. Olenkin nauranut, että näissä hommissa hyvin suunniteltu on puoliksi pilattu, joten nyt on taas uusi tilanne, meilläkin, mutta eiköhän tässä jotenkin selvitä”, Hiidenkari hymähtää.
Yksi seikka häntä kuitenkin suututtaa, se, että hän monesti törmää käsitykseen, etteivät tilalliset maksa kunnon palkkaa työntekijöilleen.
”Meitä sitoo TES ihan niin kuin kaikkia työnantajia. Tuntipalkka osuu noin 8,5–11 euron ympärille. Ja kun nämä vielä sidotaan yleensä maataloustukikeskusteluihin, niin olen laskenut, että maksamme kolminkertaisesti palkkoja ulos, kuin mitä saamme tukia.”
Maatyöt seisovat, kun kevät tiputtaa räntää maahan. ”Maatilalla on aina jokin huonosti ja jokin hyvin. Jos on kuumaa, maissit pitävät, kaalit eivät. Jos märkää, kaalit pitävät, maissit eivät”, Lauri Niittynen hymähtää.
Palkkatukia tarvitaan
MTK:n Marko Mäki-Hakola on Tiina Hiidenkarin kanssa samoilla linjoilla. Keskustelu riistotyöstä tympäisee häntä. Palkka on sama niin kotimaiselle kuin ulkomaiselle työvoimalle.
”Olen lukenut ja kuullut jopa sellaisia keskusteluja, jossa epäillään, onko tilojen tuotanto enää kotimaista, jos sadonkorjuusta vastaavat ulkomaiset työntekijät. Ihan absurdia, tiloilla noudatetaan lainsäädäntöämme, ihan niin kuin kaikissa kotimaisissa yrityksissä.”
Mäki-Hakolasta on silti tyytyväinen suomalaisten halukkuuteen ryhtyä maatöihin. Siihen kuitenkin tarvitaan hänestä pikaisesti valtiovallan apua.
”Jos vaikkapa Kallelalla tai Hästössä palkataan ukrainalaisten tilalle suomalaisia, menee töihin helposti tupla-aika. Siksi odotankin kovasti, että hallitus tekisi linjauksia opiskelijoiden ja lomautettujen palkkatuista, se auttaisi kustannuksissa.”
Tiloilla jatketaan kuitenkin viljelyä, sillä ainoa mikä on varmaa, on että kevät jatkaa keikkumistaan. Lauri Niittynenkin istuttaa Kallelassa säiden mukaan, vaikka tieto sadon korjaajista on edelleen hämärän peitossa. Kahden työntekijän piti Ukrainasta huhtikuussa päästä tulemaan, mutta lento peruttiin viime hetkellä.
”Kun olen jo solminut vanhojen työntekijöiden kanssa sopimuksia, minun on ensin selvitettävä, pääsevätkö he tulemaan vai eivät. Vasta jos he eivät pääse, on kotimaisten rekrytointien vuoro, joten tässä riittää muuttuvia osia vielä pitkälle kevääseen”, Niittynen hymähtää.
Yrittäjä ja lyhyttavarakauppias Wilma Schlizewski. Kuva: Kari Pekonen/Otavamedia
Lue myös: Nämä alat työllistävät koronasta huolimatta – Vielä löytyy kesätöitäkin!