Reportaasi: Gulf-baari vie 70-luvulle Loviisan Ruotsinkylässä – Sami Lassilalle retrokuppilan isännöinti on isältä peritty elämäntehtävä
Loviisan Gulf-baarissa aika on pysähtynyt 1970-luvulle. Retrohenkinen baari on kesällä matkailijoiden taukopaikka, muulloin kyläläisten unelias henkireikä. Baarin yrittäjä ei henno luopua paikasta, jonka hänen isänsä avasi 51 vuotta sitten.
Gulf-baarin pihalla seisoo usein vanhoja amerikanrautoja. Pekka Koivisto (vas.) saapui muffinssikahville Cadillacillaan. Erkki Jokelaa puolestaan viehättää Plymouthin klassinen muotoilu.
Laulun numero on 1914. Sen esittää Irwin Goodman. Kun Loviisan Ruotsinkylässä asuva Paula Iivari-Malkamäki on maksanut 80 senttiä kassalle, hän on saanut valita kotikylänsä Gulf-baarin jukeboxista laulun.
”Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee”, hän tapailee kertosäettä Goodmanin mukana.
Iivari-Malkamäen vaihtoehto soitettavaksi kappaleeksi olisi ollut jokin Nightwishin laulu, mutta vuonna 1968 julkaistu Vexi Salmen sanoittama ralli sopii hänen mielestään paremmin baarin aamupäivän tunnelmaan.
Gulf-baarissa aika näyttää pysähtyneen baarin perustamisaikaan 1970-luvulle. Mustalla nahkalla vuoratut metallituolit ovat alkuperäiset, samoin kauhtuneet verhot. Seinille on kehystetty vanhoja limonadipullojen etikettejä ja hyllyille on nostettu 50 vuotta vanhoja säilykepurkkeja.
Gulf-baarissa menneisyydestä tulee tätä päivää.
Kesäaikana baariin poiketaan peltotöiden tauolla traktorilla. © Arto Wiikari
Hiljentynyt kylä
Gulf-baarin tontilla on toiminut vuodesta 1961 lähtien huoltoasema. Varsinainen huoltoasemarakennus ja sen vieressä seisova korjaamo valmistuivat kuitenkin vasta keväällä 1966.
Sami Lassila oli 19-vuotias lukiolainen, kun hänen isänsä, haitarinsoittajana ja keksijänäkin tunnettu Aimo Lassila avasi Gulf-baarin pääsiäisenä vuonna 1971.
”Heti koulusta päästyäni menin tiskin taakse myymään olutta”, Sami Lassila, 69, kertoo.
Nykyään hän pitää Gulf-baaria yhdessä vaimonsa Ailan kanssa, ja korjaamon yrittäjänä toimii heidän poikansa Mikko.
1970-luvulla Gulf-baari oli suosittu illanviettopaikka, jonne tultiin myös seudun muilta kyliltä. Yhtenä vuonna elimäkeläisjoukkio ryntäsi baariin varta vasten tappelemaan.
”Paikalle hälytetyt poliisit rauhoittivat tilanteen, mutta tappelupukarit pääsivät pakoon. Baari säilyi ehjänä, vain muutama lamppu meni rikki.”
Enimmillään Gulf-baarissa myytiin noin 140 korillista olutta viikossa, mutta nykyään oluen menekki on Lassilan mukaan varsin vähäistä.
”Kylän hiljentymisen myötä myös baari on hiljentynyt.”
Tomas Nuutinen muistaa ajan, jolloin Gulf-baari oli suosittu illanviettopaikka. © Arto Wiikari
Baariin on kertynyt mm. rahastajanlaukkuja ja rekisterikilpiä. © Arto Wiikari
Kodikasta ja rentoa
Biljardipöydän päädyssä seisoo samanlainen vanha bensiinimittari kuin huoltamon pihalla. Syvennykseen katetulla pöydällä on vanha pilsneri- ja limonadipullo, laseja ja oranssina kiiltävä, puhdas tuhkakuppi. Muistoja menneisyydestä.
Seinän vierustalla baaria vartioi 1970-luvun asuun puettu miespuolinen mallinukke.
Aamupäivän kahvitauolle Gulf-baariin tulleen ruotsinkyläläisen Erkki Jokelan mielestä mallinuken leveiltä näyttävät lahkeet eivät ole tarpeeksi leveät, koska ne eivät ylety kengänkärkien yli.
Jokela ja samaan pöytään asettuneet Jorma Pappila ja Keijo Pussinen ovat käyneet Gulf-baarissa jo 1970-luvulta lähtien.
”Täällä on kodikasta ja rentoa. Vielä kun saataisiin flipperi ja pajatso takaisin”, Pussinen sanoo.
Pappila kertoo tulleensa 50 vuotta sitten Gulf-baarin avajaisiin mopolla, vaikka hänellä ei vielä ollut alle 15-vuotiaana mopon ajolupaa.
”Kun tulin poliisisaattueessa kotiin, niin vanhemmat eivät olleet kovin tyytyväisiä.”
Sami Lassilalle Gulf-baarin isännöinti on isältä peritty elämäntehtävä. © Arto Wiikari
Perinteiden vaalimista
Jokelan, Pussisen ja Pappilan päät kääntyvät, kun pihalta kuuluu moottorin jyrähdys. Asuntoautoksi rakennettu, jykevä Unimog 2150 L-kuorma-auto jää parkkiin keskelle pihaa.
Asuntoautolla Suomen sivuteitä kiertävät espoolaiset Maarit Saarinen ja Harri Keinänen eivät voineet ajatellakaan ajavansa Gulf-baarin ohi, kun näkivät tienvarressa baarin kyltin.
Baarin astuessaan Saarinen ihailee tiskin yläpuolen hyllylle asetettua vanhaa, sinistä Maxwell Housen kahvipakkausta. Keinänen ihastuu tiskin alareunaan kiinnitettyyn Viima-linja-auton etumaskiin.
Gulf-baarin nostalginen sisustus nostaa Saariselle mieleen hänen lapsuutensa autoretket vanhempien ja veljien kanssa.
”Ajoimme ympäri Suomea ja yövyimme teltoissa. Huoltoasemilla meille lapsille ostettiin limonadia ja jäätelöä.”
Varasosahyllyjen välistä pujahtava Keinänen esittelee löytönään oranssia Gulf-baarin t-paitaa.
Keinäsen mielestä kiire ja tehokkuus ovat tehneet nykyaikaisista huoltoasemista persoonattomia.
”Nykyisillä monitoimiasemilla tankataan auto ja ihmiset ja jatketaan matkaa”, Keinänen toteaa.
”Tällaisissa Gulf-baareissa viihtyy kauemminkin. Vuosikymmenten takaisen miljöön säilyttäminen liki alkuperäisessä muodossaan on perinteen vaalimista ja todellinen kulttuuriteko.”
”Heti koulusta päästyäni menin tiskin taakse myymään olutta”, Sami Lassila muistelee. © Arto Wiikari
Paula etsii jukeboxista nuoruustunnelmiin vieviä kappaleita. © Arto Wiikari
Stoppi bensalle
Punaiset numerot Gulf-baarin ulkoseinän digitaalikellon näytössä ovat jo ylittäneet puolen päivän. Aurinko on korkealla. Baarin eteen parkkeeratuista autoista jää asfalttiin terävät varjot.
Korjaamon edustalle ja baarin nurkan taakse on jätetty toistakymmentä autoa jonottamaan remonttia.
Gulf-baarin korjaamolla riittää yhä työtä.
Keskellä pihaa seisovien vanhojen bensiinipumppujen ympärille on kiristetty lippusiima. Polttoaineen myynti jouduttiin Gulf-baarissa lopettamaan lokakuun lopussa vuonna 2020, koska lakimuutoksen myötä maanalaiset bensiini- ja dieselsäiliöt olisi pitänyt uusia.
Sami Lassilan mukaan muutokset olisivat vaatineet taloudellisesti liian suuria investointeja, joten pumput seisovat pihalla ainakin toistaiseksi pelkästään koristeina.
Räystään alle varjoon istahtanut Lassila myöntää, että polttoaineen myynnin loppuminen on vähentänyt Gulf-baarin tuloja, mutta on myös tehnyt Ruotsinkylän noin 300 kyläläisen elämästä hankalampaa.
”Nykyään kylältä joudutaan ajamaan tankille noin 30 kilometrin matka Elimäelle tai Loviisaan.”
Soratie rapisee ja iso moottori murahtelee matalasti, kun upeasti entisöity auto kääntyy baarin pihaan.
Ruotsinkylässä asuva Pekka Koivisto on tullut Cadillacillaan oman kylän baariin nauttiman muffinssikahvit.
Lehtihyllystäkin löytyy kosolti nostalgiaa. © Arto Wiikari
Gulf-baari on kylän kohtaamispaikka
Paula Iivari-Malkamäki ja Börje Rikberg ovat saaneet seurakseen baarin terassille naapurikylän baariin lähteneen Yngve Sieversin Niemistön kylästä.
Auringon säteet siivilöityvät katteiden läpi puisiin pöytiin ja ruskeiksi petsattuihin lattialautoihin. Terassin kaiteiden takana pitkinä rehottavat heinät tuoksuvat. Baarin sisältä kuuluu tuolien kolahduksia.
Iivari-Malkamäki kertoo käyvänsä Gulf-baarissa päivittäin tapaamassa tuttuja ja nauttimassa tölkillisen alkoholitonta olutta.
”Meillä eläkeläisilläkin pitää olla ajankulua ja sosiaalista kanssakäymistä”, hän sanoo.
Rikberg kertoo, että autottomat ruotsinkyläläiset ovat kesäaikana kotikylältään pääsemättömissä, koska linja-autovuorot lakkaavat aina koulujen kesäloman alkaessa.
Gulf-baarin yhteydessä toimii kuitenkin Veikkauksen piste, Matkahuolto ja asiamiesposti.
”Baari on kylämme henkireikä. Jos baari ja kauppa suljettaisiin, koko kylä kuolisi”, Rikberg toteaa.
Iivari-Rikbergiä viehättää kantabaarin retrohenkinen sisustus.
”Kukapa ei kaipaisi nuoruuttaan edes jossain määrin. Täällä sitä unohtuu toisinaan elämään muistojensa kautta uudestaan.”
Maxwell House-kahvipaketin vieressä tiskin ylähyllyllä on kenkävoidepakkaus, Voima-evässäilykkeitä ja Loviisan meijerin vanha maitotölkki. Atom-pyykkipulveripakkaus on Sami Lassilan mukaan vielä yli 50 vuoden jälkeen avaamaton.
”Osa vanhoista tavaroista on alkuperäisiä ja osa on hankittu. Lisäksi asiakkaat ovat tuoneet baariin omista nurkistaan vanhoja tavaroita”, Lassila kertoo.
Asiakkaat toivoivat, että baari säilyy entisenlaisena.
”Olen päässyt vähemmällä, kun sisustusta ei ole tarvinnut laittaa uusiksi.”
Lassila on asunut baarin pihapiirissä sijaitsevassa valkoisessa omakotitalossa vuosikymmenen rupeamaa lukuun ottamatta koko ikänsä. Baarin pitäminen ei ole enää vuosikymmeniin ollut hänelle työtä, vaan tapa elää.
Lassila tuntee myös vastuuta kotikylästään ylläpitämällä kylän matkahuolto- ja postipalveluja, vaikka ne eivät hänen mukaansa olekaan taloudellisesti tuottavia.
Vaikka baarin aukioloaikoja on lyhennetty, seitsemänä päivänä viikossa baarin pitäminen tuntuu Lassilasta toisinaan myös raskaalta.
”Kieltämättä olen joskus hyvin helpottunut, kun saan laittaa ovet säppiin ja pääsen omaan sänkyyni nukkumaan.”
Kun Lassilan Mikko-poika jatkaa yrittäjänä korjaamossa, Gulf-baarin pihapiirissä on ollut yrittäjiä samasta perheestä jo kolmen sukupolven ajan. Mikko Lassila eivätkä hänen sisarensa ole kuitenkaan halukkaita jatkamaan baarin pitämistä.
Sami Lassila ei ole kuitenkaan vielä edes harkinnut baarin sulkemista.
”En mielelläni lopettaisi sitä, minkä oma isäni on aloittanut.”
Syksyn tullessa baari siirtyy elämään hiljentyneen maalaiskylän arkea. © Arto Wiikari
Paula Iivari-Malkamäki poikkeaa päivittäin kotikylänsä baarissa. © Arto Wiikari
Oman kylän varassa
Börje Rikberg ja Paula Iivari-Malkamäki ovat saaneet alkoholittomat oluensa joutua ja alkavat tehdä lähtöä.
Soratie alkaa taas rapista, kun heidän autonsa kääntyy Gulf-baarin pihasta tielle. Auton loitottua mutkan taakse ilmassa leijuu vielä hetken harmaa pölypilvi.
Huomenna noin kello 11 he tulevat taas kotikylänsä baariin.
Keittiössä kalisevat astiat, kun Aila Lassila täyttää tiskikonetta. Sami Lassila istuu tiskin takana ja napsauttelee tietokoneen hiirtä.
Kun baari on tyhjillään, hänellä on hyvää aikaa siivota roskapostit sähköpostista.
”Kesäaikana baarissa käy matkailijoita, mutta syksyn tulleen baari elää taas oman kylän väen varassa”, hän kertoo.
Mainoskyltti hohkaa baarin nurkkaan oranssia valoa. Takaseinän akvaariossa kalat ovat pysähtyneet vesikasvien katveisiin. Jukeboxi surisee hiljaa.
70-luvun asuun puettu mallinukke tuijottaa tiukasti eteensä. Sen suu karehtii katkeamattomassa hymyssä.
Mallinuken silmät välähtävät. Aivan kuin se nyökkäisi.
Vieraskirja on pian täynnä. ”Kiva mesta”, kirjoittaa moni kävijä. © Arto Wiikari
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 5/22.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti