”Ongelmakuntien unelmamies” Rami Aalto kouluttautui kotihoidon lähihoitajaksi – Seurasimme työpäivää Parikkalassa: ”Oot miulle tuki ja turva”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Saara sanoo, että lähihoitaja Rami on hänelle suuri tuki ja turva. © Jani Kautto
Saara sanoo, että lähihoitaja Rami on hänelle suuri tuki ja turva. © Jani Kautto
Parikkalan kotihoidossa työskentelevä lähihoitaja Rami Aalto iloitsee, kun saa mummot ja papat hymyilemään. Hän kokee, että pystyy olemaan asiakkaalle läsnä kiireestä huolimatta.

Halaus on lämmin ja ihana kuin vastaleivottu pulla. Kotihoidon lähihoitaja Rami Aalto, 47, ja 92-vuotias Saara Saukkonen halaavat heti eteisessä, kun Rami saapuu aamukäynnille.

Saara on ollut jo tovin hereillä, unetkin on jo huuhtaistu pois silmistä. Rami alkaa keittää Saaralle kahvia, ja Saara istahtaa keittiönpöydän ääreen odottamaan. Maljakossa on koivunoksia. Kun vähän kurkottaa ikkunasta, näkee puiden takaa siintävän Simpelejärven.

Rami kuvailee Saaraa kultaiseksi mummoksi. Heillä on hauskaa yhdessä, juttu lentää.

”Otetaanpa aamudropit. Siinä on höperyydenestopilleri ja siinä kauneuspilleri”, Rami selittää, kun antaa Saaralle aamulääkkeet.

Saaraa naurattaa. Ja taas halataan.

”Miten mie olenkaan tavannut näin ihanan pojan! Oot miulle tuki ja turva”, Saara sanoo.

Rami laittaa Saaralle silmätippoja aamupalan lomassa. © Jani Kautto

Rami laittaa Saaralle silmätippoja aamupalan lomassa. © Jani Kautto

Kotihoidossa aamut ja illat ovat kiireisimpiä. © Jani Kautto

Kotihoidossa aamut ja illat ovat kiireisimpiä. © Jani Kautto

Rakkauden perässä itärajalle

Rami kirjaa käynnin kännykällä järjestelmään, hyppää autoon ja ajaa seuraavaan kohteeseen. Tästä on tulossa tavallista rauhallisempi aamuvuoro. Yksi Ramin asiakkaista on joutunut yllättäen sairaalaan, joten kohteita on listassa vähemmän.

Rami harmittelee Einon tilannetta ja toivoo, että he pääsevät vielä kesällä pihalle kahdestaan, kuten on suunniteltu.

”Semmottii ja tämmöttii”, Rami tuumaa.

Puheessa kuulee vielä turkulaisen nuotin, tai ”turkulaisen seksikkyyden” kuten hän itse muotoilee.

Vielä jokunen vuosi sitten hän työskenteli Turussa teatteriteknikkona Åbo Svenska Teaternissa. Hän rakenteli lavasteita, toimi äänimiehenä, näyttelikin välillä. Elämä oli vapaata ja huoletonta.

Rami on myös musiikkimiehiä, hän soittaa bassoa muutamissakin kokoonpanoissa. Elokuussa 2016 hän oli Etelä- ja Pohjois-Karjalan rajalla Kesälahdella soittamassa kotibileissä, kun hän kohtasi erään paikallisen naisen – ja rakastui.

”En halua elää elämääni varman päälle”

Niinpä Rami irtisanoutui teatteriteknikon työstään, pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti rakkauden perässä vanhaan hirsitaloon Kesälahdelle. Nyt pariskunnalla on kohta kolmevuotias poika.

”Olen aika impulsiivinen luonne. Moni kommentoi, että olisiko irtisanoutumisen sijaan kannattanut jäädä ensin vaikka ­opintovapaalle. Minulle sellainen varmistelu ei sovi, en halua elää elämääni varman päälle.”

Kesän 2019 Rami työskenteli Savonlinnan oopperajuhlilla. Sen jälkeen oli aika miettiä, mitä sitä seuraavaksi tekisi. Teatteriteknikon töitä ei uudella kotipaikkakunnalla ollut tarjolla ihan ruuhkaksi asti.

Vitsilinko vauhdissa

Kerrostaloasunnon ovessa lukee Andersin. Täällä asuvat 83-vuotias Taimi ja hänen miehensä, 76-vuotias Arvi. Rami avaa oven puhelinsovelluksella ja huhuilee huomenet.

Taimi on jo syönyt Arvin laittaman aamupalan, joten hän menee Ramin avustamana pesulle. Juuri suihkussa käynyt Arvi on kuin tyylikäs tuulahdus 50-luvulta vesikampauksineen, valkoisine aluspaitoineen ja henkseleineen. Hän aikoo lähteä tänään ajamaan taksia.

Aamupesun jälkeen Taimi työntää rollaattorinsa ruokailupöydän ääreen, ja Rami antaa astmapiipusta ”aamusauhut”. Taimi kertoo voineensa ihan hyvin, mutta hän valittaa huimausta ja sitä, että on tullut niin kömpelöksi.

Rami heittää huulta. Hän tietää, mitkä jutut naurattavat. Kuten se, että hän on Parikkalan viidenneksi komein ja Saaren komein mieshoitaja – siellä kun ei ole muita.

”Minun työni on tyhjän puhuminen”, hän virnistää.

”Kyllä se höperehtää”, Taimi sanoo.

”Mutta hyvä, ettei tarvitse tuppisuuna olla. Ja kyllä se hommansakin hoitaa.”

Rami sanoo, että jos heillä loppuvat jutut Taimin kanssa, Arvin kanssa voi jatkaa. Rami näyttää Arville kännykästään kuvaa, jossa hänen poikansa syö paistettua kuhaa kaksin käsin. Kuha on Arvin kalastama, hän laittoi sen edellisellä kerralla Ramin matkaan.

Taimi Andersin, Arvi Andersin, Rami Aalto © Jani Kautto

Taimi Andersin, Arvi Andersin, Rami Aalto © Jani Kautto

Uusi ura ja kotihoidon lähihoitajaksi oppisopimuksella

Kun Rami asui vielä Turussa, hänen isänsä joutui hoitokotiin. Ramilla oli tilaisuus seurata työntekijöitä, joista osa hoiti hommansa loistavasti, osa taas oli ”kettunaamoja”.

”Jo silloin syttyi pieni kipinä. Pohdin, miten tuon työn voisi hoitaa hyvin ja vanhoja ihmisiä kunnioittaen. He ovat kuitenkin tämän maan rakentaneet.”

Kesälahdella ajatus hoitoalasta putkahti pinnalle uudestaan. Koulunpenkille Rami ei ollut enää valmis palaamaan, mutta onneksi tarjoutui tilaisuus opiskella lähihoitajaksi oppisopimuksella Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin järjestämässä koulutuksessa.

Rami aloitti opinnot elokuussa 2019 ja valmistui helmikuussa 2021. Hän kuvailee olevansa heittopussi, sillä hän työskentelee tarpeen mukaan sekä Parikkalassa että Saarella.

”Se sopii minulle, sillä se tuo vaihtelua. Ajattelen sen sillä tavalla, että olen niin hyvä, että minut voi viskata mihin vain.”

Ramia on kutsuttu ongelmakuntien unelmamieheksi; hän oli valmis kouluttautumaan alalle, jolla on hankala maine mutta pulaa työntekijöistä.

”Jos ei oteta huomioon muhkeaa palkkaa, työssä parasta ovat nämä mummot ja papat ja se, kun saan hymyn heidän kasvoilleen”, Rami sanoo.

Monelle miehelle miespuolinen lähihoitaja on arvokas asia, sillä silloin voidaan jutella myös ”miesten juttuja”. Ja mummot – hehän rakastavat Ramia.

Kotihoito sopii Ramille, sillä työtä saa tehdä itsenäisesti ja omalla persoonalla. © Jani Kautto

Kotihoito sopii Ramille, sillä työtä saa tehdä itsenäisesti ja omalla persoonalla. © Jani Kautto

Laulaen homma hoituu

Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain. Vaikka esteitä on joskus tiellä kohtalon…

Kun Rami aloittaa laulun, Signe Auvinen, 96, yhtyy mukaan. Laulu auttaa Signeä kävelemään rollaattorin kanssa käytävää pitkin vessaan.

Rami tukee häntä koko ajan.

Aamupesun jälkeen matka takaisin sänkyyn taittuu tutun virren tahdissa: Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt’ ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vieressä käy.

Tunnelma herkistää.

”Signe, sinä laulat kuin satakieli”, sanoo Rami.

Rami hyräilee, kun hän laittaa Signen aamiaista ja lääkkeitä valmiiksi.

”Onko tässä voita?” kysyy sängyn reunalla istuva Signe, kun hän saa puuron eteensä.

”On, siellä on voita ja maitoa”, Rami vastaa kovalla äänellä, sillä Signe ei kuule enää oikein hyvin.

”Ainut työ, missä saa huutaa asiakkaalle”, leukailee Rami.

Seinällä, sängyn yläpuolella, roikkuu upea raanu Turun tuomiokirkosta. Signe kertoo tehneensä sen omin käsin. Vastakkaisella seinällä on vanhoja perhekuvia. Yhdessä niistä Signe istuu nuorena kauniina neitona miehensä sylissä pihanurmella.

Kotihoito käy hänen luonaan neljästi päivässä. Lisäksi Signen poika vierailee äitinsä luona kaksi kertaa päivässä.

”Minusta se on jotenkin tosi kaunista”, sanoo Rami.

Signe Auvinen on onnekas, sillä Ramin lisäksi hänen poikansa käy vierailulla päivittäin. © Jani Kautto

Signe Auvinen on onnekas, sillä Ramin lisäksi hänen poikansa käy vierailulla päivittäin. © Jani Kautto

”Alussa kaikki oli shokkia”

Kansallinen tavoite on, että iäkäs ihminen voi asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Useimmat vanhukset myös haluavat asua kotona.

Kotihoito on kuitenkin lähes poikkeuksetta esillä negatiivisessa valossa. Puhutaan hoitajien kiireestä ja vanhusten yksinäisyydestä, jopa heitteillejätöstä.

Tämä on osa totuutta: Hoitaja joutuu jättämään hätää huutavan vanhuksen ja kiirehtimään seuraavaan paikkaan. Lounaansa hän hotkaisee autossa käyntien välissä. Vanhukset kärsivät kouraisevasta yksinäisyydestä, ja kotihoito on heidän päivän ainut ihmiskontaktinsa.

Rami tuntee tämän puolen, mutta myös toisen: maaseudulla hoitajalla on enemmän aikaa ja vanhuksilla lähellä myös muita ihmisiä, jotka huolehtivat. Rami kokee, että hän pystyy olemaan läsnä asiakkaalle kiireestä huolimatta.

”Vaikka kyllä kaikki oli minulle alussa shokkia. Teki pahaa nähdä, millaisissa oloissa jotkut joutuvat asumaan. Parhaimmillaan omaiset ovat voimavara, mutta sitten on myös niitä, jotka eivät välitä läheisestään, eikä mikään saisi maksaa mitään.”

Työpäivät ovat hyvin vaihtelevia – joskus työvuorossa on kahdeksan käyntiä, joskus yli kaksikymmentä. Lyhyin käynti kestää viisi minuuttia, pisimmät 45 minuuttia.

”Tavoite on, että 60 prosenttia työajasta on asiakasaikaa ja loput 40 prosenttia on varattu siirtymiseen, taukoihin ja toimistotöihin. Hässäkkäpäivinä tämä ei toteudu.”

Hässäkkäpäivä voi tulla vaikkapa siitä, jos joku asiakas on kaatunut. On autettava ja hälytettävä apua, ja silloin seuraavatkin käynnit kaatuvat kuin dominopalikat.

Heippa-käyntejä ja älydosetteja

Teuvo Leppänen, 86, istahtaa aamutoimien jälkeen valtaistuimelleen, muhkealle tv-tuolille. Hän pärjää kotona kotihoidon ja omaishoidon turvin.

”Miten sinä Terttu jaksat?” kysyy Rami Terttu Leppäseltä.

Teuvon 82-vuotias vaimo on hoitanut puolisoaan jo pitkään, virallinen omaishoitaja hän on ollut kolme vuotta. Terttu kertoo empineensä omaishoitajaksi ryhtymistä.

”Tuntui, että siitä tulee hirveä vastuu, vaikka ihan samaahan sitä oli tehnyt jo aiemmin.”

Leppäsillä ovat asiat kaikesta huolimatta hyvin. Heillä on myös riittävästi tukiverkostoa, sillä lähellä asuu jälkeläisiä jo neljännessä polvessa.

Ramin seuraava käynti on niin sanottu heippa-käynti. Se tarkoittaa, että kotihoitaja käy moikkaamassa ja varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Asiakas, muistisairaudesta kärsivä vanha rouva, kertoo olevansa väsynyt ja sanoo Ramille pariinkin otteeseen, että haluaisi päästä jo pois.

”Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa nukahtaa”, rouva huokaa.

Rami on nähnyt konkreettisesti sen, miten monen vanhuksen toimintakyky on romahtanut koronapandemian aikana, kun kaikki sosiaalinen kanssakäyminen kiellettiin.

Sitten ajetaan Koitsanlahteen, ohi Parikkalan Patsaspuiston. Koitsanlahdessa asuu muistisairas herra. Hänelle Rami laittaa aamupalaksi puuroa ja marjakiisseliä.

Herralla on keittiön työtasolla älydosetti, johon hoitajat lataavat lääkkeet viikoksi. Kun on aika ottaa lääkkeet, laite muistuttaa siitä ääneen. Jos lääkkeet jäävät ottamatta, tieto välittyy kotihoitoon, ja hoitaja tulee tarkistuskäynnille.

Rami auttaa Teuvo Leppästä aampesulle. Terttu Leppänen on miehensä omaishoitaja. © Jani Kautto

Rami auttaa Teuvo Leppästä aampesulle. Terttu Leppänen on miehensä omaishoitaja. © Jani Kautto

Nykyään ei tarvitse luottaa pelkkään muistiin lääkkeiden otossa. Älydosetti hälyttää, jos lääkkeitä ei ole otettu. © Jani Kautto

Nykyään ei tarvitse luottaa pelkkään muistiin lääkkeiden otossa. Älydosetti hälyttää, jos lääkkeitä ei ole otettu. © Jani Kautto

”Iloiselle pojalle” kiitos

Nakkia, raejuustoa ja viiliä. Siinä on Ramin lounas, jonka hän syö Parikkalan kotihoidon tiloissa. Kello on vasta kymmenen.

Osa hoitajista syö lounaan kotihoidon taukopaikoissa, osa toimistolla. Toimipisteen vastaava Hanna Immonen tulee juttelemaan Ramin kanssa. He puhuvat siitä, miten työn vastapainona on oltava harrastuksia, jotka nollaavat pään. Rami käy ukkoköörin kanssa pelaamassa pingistä, Hanna kalastaa.

Uusi työ on saanut Ramin miettimään myös omaa vanhuuttaan.

”Tässä alkaa itselläkin olla kunnian päivät jo takana. Kunpa saisi elää täysillä loppuun asti ja kaatua suorilta jaloilta.”

Lounaan jälkeen Rami jatkaa päiväkäynneille osittain samoille asiakkaille, joiden luona hän kävi jo aamulla. Saaralla on edelleen hymy herkässä, kun Rami lämmittää hänelle pinaattikeittoa.

”Miusta on ihana tää miun kaveri. Se on tollanen ilonen poika.”

Mutta kello käy ja Ramin on riennettävä seuraavaan paikkaan. He halaavat hyvästiksi.

”Kiitos tästä päivästä”, sanoo Saara.

Haastattelun jälkeen Ramin työnkuva on muuttunut ja hän työskentelee nykyään kehitysvammaisten hoidossa.

Lue myös: Reportaasi Etelä-Karjalasta: Liikkuva terveysasema ikääntyvien pelastus – Terveydenhoitaja Riitta Ahonen kiertää ja pitää vastaanottoa syrjäseuduilla

Liikkuva terveysasema Mallu palvelee Helge Ojasta.

Ylämaalainen Helge Ojanen on Mallu- ja Riitta-fani. © Mikko Nikkinen

X